LONKKALASTA tyttövauvallani. Minä vain itken... Jääkö hän fyysisessä kehityksessä jälkeen?

Kurjaahan se on, kun alku vauvan kanssa ei menekään niinkuin suunnittelit. Mutta kaikkeen tottuu ja pian et enää tunne niin suurta tuskaa asian takia. Vauvallahan on kuitenkin kaikki hyvin.

Minulla oli esikoisella lasta 6 vkoa, joten kokemusta löytyy. Ei vaikuttanut mitenkään kehitykseen, oppi kävelemään 10 kk iässä ja nyt on 10 vuotiaana innokas jalkapallon pelaaja ja kova juoksemaan.

Yritä päästä yli pettymyksestä ja iloita ihanasta vauvastasi! Kaikki menee varmasti hienosti!

kiitos.



t. sydänvikaisen vauvan äiti.

Tätä minä ihmettelen, miksi ei ole hoidettu loppuun saakka? Minkä ikänen lapsi oli?



Jäähän keskenjätetystä hoidosta varmasti jotain vaivaa loppuelämäksi!



Meillä siis L-koon lasta käytössä vielä öisin. Sitäkin on suurennettu eri tangoilla isommaksi. Nuo lastat kun ovat yleensä nuoremmille suunniteltu. Ei enää 2-vuotiaalle :(



Lisäksi oli lonkkaortoosi monta kuukautta, ei siis varsinainen lasta.

tämä viesti siis tarkoitettu kirjoittajalle jonka lapsella jäänyt hoito kesken..

Hei ap!



Voin vaan kuvitella tilanteen kun saa pienen vauvan syliin lastassa...



Mutta, kuvitteles mun tilanne:



Meillä oli "terve" vauva, jota sai ihan urakalla sylitellä... Olikin oikein äidin sylivauva.



1,5 VUOTIAANA vasta havaittiin toisella puolella lonkkaluksaatio! Lapsi oli siis yrittänyt koko ajan opetella viallisella lonkalla kävelemään :( Reisiluun pää lopulta oli luisunut lonkkamaljasta niin pahasti yli, ettei edes selällään ollessa palautunut "paikoilleen".



Eli lapsi joutui lonkkavetoon, sänkyyn sidotuksi 3 VIIKOKSI! Lapsi, jonka olisi täytynyt juosta jo kovaa vauhtia...

Sen jälkeen sai sammakkokipsin. Sillä ei liikuttu mihinkään. 6vk:n päästä lonkkalasta. Yhteensä 3 erilaista lastaa.



Vaatteet tulivat meille ongelmaksi kipsin ja lastan kanssa. Eivät mahtuneet omat ei.



Pahin on ehkä ohi. Ehkä. 7kk toteamisesta ja lasta on nyt enää yökäytössä.







Riski joutua vielä suoliluun koverrusleikkaukseen (sekä uuteen kipsiin) on mahdollinen. Se selviää juuri ennen kesää. Lapseni on nyt 2v3kk, juuri kävelemään oppinut.



Eli hyvä ap. OLE ONNELLINEN kun tyttäresi lonkkaa hoidetaan jo noin pienenä kuntoon!



Kyllä ennätät vielä pukemaan sopiviin vaatteisiin :)

vauvana se "lonkkatyyny"... nykyisin ei mitää ongelmaa, ja olin ennen myös hyvä pikajuoksija.

en pysty enempää kirjoitaa kun en näe kyynelieni takaa... olo on surullinen...

Ei jessus! Vähän tullu liikaa vietettyä aikaa ylidramaattisen viihteen parissa sitten? XD

Anteeksi, nyt täytyy lopettaa. En näe kyynelieni takaa. :´D

Niinpä, tämän draaman ymmärtäisin, jos olisi kyseessä kuolema tai edes vakava sairaus...

äläkä sure enää yhtään lonkkalastaa.



Kuulun niihin onnekkaisiin joiden lonkkavika huomattiin synnytyssairaalassa, arkkiatri Ylppö sen huomasi ja silloin oli käytössä lonkkatyyny.



Tunnen muutaman keski-ikäisen ja nuoremmankin joiden lonkkavikaa ei huomattu ja hoidettu - seuraus on jatkuva ontuminen. Olet varmaan itsekin nähnyt joitain vastaavia tapauksia.



Olen iäti kiitollinen että vaiva havaittiin ja pystyn kävelelmään normaalisti.



Pikkuvikoja sanon minä ja olen tosissani. Muutama kuukausi vauvasi elämästä on vain silmänräpäys hänen elinkaarestaan.



ps. vaatteita ei kannata hamstrailla liikoja ennen kuin käyttäjä on nähty

toivottavasti ap et lue näitä kaikkia viestejä. Olisin itse ihan yhtä itkuinen ja huolissaan. Oma lapsi joutui 1pv ikäisenä lastenosastolle kohonneiden tulehdusarvojen takia. Kukaan ei ehtinyt selitellä ettei kyse ole mistään vakavasta. Olin ihan hysteerinen koko viikon.. Joidenkin mielestä tämä on yhtä kuin huono äiti? Onnea ap, ihanasta pienestä vauvasta!

lonkkalasta vauvalla näyttää??Miten se on laitettu tarkalleen?Kiitos=)

Synnytyksen jälkeen hormoonit hyrräävät ja tunteet heilahtelevat ääripäistä toiseen. Tyttäreltäni otettiin laitoksella ylimääräisiä verikokeita raskausdiabetekseni vuoksi. Tytön verensokerit olivat kunnossa ja lapsi oli kaikin puolin hyvinvoiva, mutta hormonihuuruissani minulla oli melkein kyyneleet silmissä, kun kuulin, kuinka puolustuskyvytön pieni lapseni kirkui aina verta otettaessa. Jos lapsella olisi oikeasti ollut jotain vialla, olisin varmaan parkunut kuin syötävä. Noin viikon ajan synnytyksen jälkeen kyyneleet kohosivat silmiin pienimmästäkin syystä ja mies jo luuli, että olin seonnut täysin. Yhtäkkiä hormonimyrsky helpotti ja käytöskin normalisoitui. Eikö teillä muilla ollu lainkaan baby bluesia? Luulisi, että jokainen, joka on käynyt näitä tunteita läpi, ymmärtää, miksi ap on pois tolaltaan.



Empatiaa siskot!