Äitiyslomalla (Siis ennen vauvan tuloa) on tappavan tylsää OV
Kertokaas mulle, miten saatte päivisin aikanne kulumaan?
Kotona siis vietän päivät 2 koiramme kanssa, lenkittää en enää uskalla, kun pelkään että lenkillä liukastuu, kun näin rv:lla 37 ei enää liikuminen ole kovinkaan sulavaa, varsinkaan liukkaalla :D
Alkaa vaan kypsyttämään, kun ei ole mukamas muuta tekemistä, kun siivota, istua tietokoneella tai maata sohvalla. Eikä tätä kämppää voi loputtomiin siivotakkaan! Lattiat ja muut pinnat kuluu puhki tätä menoa :D
Että keksikääs jotain mukavaa puuhaa!
Kiitos jo valmiiksi!
Kommentit (72)
olla töissä niin pitkään ku haluaa. mäkin olin vielä aamulla töissä ja illalla synnytin. mä en ymmärrä, miks pitää jäädä niin aikaseen äitiyslomalle. mieluumin on sitten pidempään kotona synnytyksen jälkeen.
meillä äitiysloma oli just sopivan pituinen 4 kk.
tuo oli aivan loistavaa aikaa. Aiemmin vuosilomat tms. olivat yleensä kuluneet reissatessa, joten äitiysloman alku oli ehkä ensimmäinen kerta koskaan, jolloin olin pidemmän aikaa ihan kotona lomailemassa.
Minäkään en hurjasti jaksanut liikkua, mutta kävin kyllä päivittäin koiran kanssa lenkillä (huhtikuussa ei ollut liukasta). Tein ns. tekemättömät työt (valokuvien lajittelu, keskeneräiset käsityöt jne, jne). Luin paljon ja katsoin jonkun verran leffoja. Joskus kävin kahvittelemassa jonkun kanssa. Tein herkkupäivällisiä. Toisin sanoen kaikkea sitä, mitä ei työssä käydessä oikein ehdi.
itse ainakin tapaan paljon sukulaisia ja ystäviä, niiden kanssa kun on harvakseltaan tullut pidettyä yhteyttä töissä käydessä.
Etten tykkää (varsinkaan yksin) lähteä mihinkään. Tulee tyhmä olo, istua jossain kahvilassa yksin.. Tylsää ja yksinäistä minulla luultavasti sielläkin yksinäni olisi :D
Ap
Minä ompelisin (tosin vaatii ompelukoneen omaksi tai lainaksi), leipoisin (osa pakastimeen), laittaisin ruokaa (osa pakastimeen), pyykkäisin ja silittäisin vauvan vaatteet, silittäisin muutkin rästit (lakanat), kävisin kaupungilla ja treffailisin muita äitiyslomalaisia.
Tähän aikaa vuodesta askartelisin joulujuttuja ja järkkäilisin muita jouluasioita. Ja lukisin paljon kirjoja.
tuo oli aivan loistavaa aikaa. Aiemmin vuosilomat tms. olivat yleensä kuluneet reissatessa, joten äitiysloman alku oli ehkä ensimmäinen kerta koskaan, jolloin olin pidemmän aikaa ihan kotona lomailemassa.
Minäkään en hurjasti jaksanut liikkua, mutta kävin kyllä päivittäin koiran kanssa lenkillä (huhtikuussa ei ollut liukasta). Tein ns. tekemättömät työt (valokuvien lajittelu, keskeneräiset käsityöt jne, jne). Luin paljon ja katsoin jonkun verran leffoja. Joskus kävin kahvittelemassa jonkun kanssa. Tein herkkupäivällisiä. Toisin sanoen kaikkea sitä, mitä ei työssä käydessä oikein ehdi.
Vanhat valokuvat on arkistoitu ja viimekesän häistäkin tulleet valokuvat on järjestelty omaan albumiinsa. vauvalle on kudottu pipo, tumput ja kaulahuivi (vähänkö turha :D mut hieno :) ) ja vauvankin vaatteet on moneen kertaan pesty, silitetty ja laskostettu :D Leipomista rakastan, mutta kun jatkuvasti neuvolasta valitetaan, kun painoa tulee niin runsaasti (nyt tullut yhteensä siis 18kg enkä mielestäni ole oikein lihonut, kun ennen raskautta siis ollut ihan normaalipainoinen) Kun sitten kuitenkin niitä leipomuksiaan haluaisi maistella.. Enkä muutenkaan voi oikeastaan syödä mitään missä on sokeria tai hiivaa, kun raskausajan hiiva puhkeaa heti, kun ajattelenkin sokeria :D (about 12kpl ollut tämänraskauden aikana..)
Argh. Kyllä tää elo on joskus vaikeeta.
Ei sais valittaa nyt, kun on aikaa huilata ja olla ihan itsekseen, kun sellaisia asioita varmaan alkaa kaipaamaan jossain vaiheessa, kun vauva on syntynyt.. Mutta kun tä on nyt vaan niin pirun puuduttavaa ja tylsää...
Ap
itse ainakin tapaan paljon sukulaisia ja ystäviä, niiden kanssa kun on harvakseltaan tullut pidettyä yhteyttä töissä käydessä.
Muttakun ne käy töissä, ihan niinkun kaikki muutkin normaalit ihmiset :D Ei mua sitten enää kiinnosta mihinkään lähteä kun nuo "normaaleissa töissä" käyvät pääsevät töistä, koska silloin mieskin tulee kotiin :D
Ap
Otat vaikkapa kävelysauvat mukaan ja lähet menemään. Ei siellä todellakaan ole niin liukasta.
itse ainakin tapaan paljon sukulaisia ja ystäviä, niiden kanssa kun on harvakseltaan tullut pidettyä yhteyttä töissä käydessä.
Muttakun ne käy töissä, ihan niinkun kaikki muutkin normaalit ihmiset :D Ei mua sitten enää kiinnosta mihinkään lähteä kun nuo "normaaleissa töissä" käyvät pääsevät töistä, koska silloin mieskin tulee kotiin :D Ap
vaan valittaa. No, onnea valitsemallasi tiellä!
Aikani kuluksi olen tehnyt paljon käsitöitä (esim. neulonut miehelle villapaidan, kun normaalisti en niin isoa työtä ehtisi tehdä), katsonut leffoja, käynyt kävelemässä aina hyvän sään aikana, kutsunut kavereita kylään, askarrellut, lukenut kirjoja, shoppaillut joululahjoja netissä, järjestellyt kaikki rästissä olleet sotkut (valokuvat, tärkeät paperit, kaapit jne.), soitellut ihmisille kun normaalisti olen niin laiska pitämään yhteyttä sekä ihan vaan nukkunut ja levännyt niin paljon kuin huvittaa ja on vaan mahdollista.
"Äiti keksi mulle tekemistä" ja sit kun ehdottaa jotain niin se ei koskaan kelpaa :D
Tuli jotenkin sama fiilis tästä ketjusta.
vauvankin vaatteet on moneen kertaan pesty, silitetty ja laskostettu
Ja tykkäsin mennä yksin kahville, lukea rauhassa iltikset. Löhösin sängyssä pitkään ja torkahtelin, kun yöllä en saanut nukuttua. Ja kävelin, paljon! Kävin lounastamassa ravintoloissa ja stockalla katselemassa kauniita tavaroita. Päivät menivät tosi nopeasti, kun vasta puoliltapäivin lähti liikkeelle:-)
Otat vaikkapa kävelysauvat mukaan ja lähet menemään. Ei siellä todellakaan ole niin liukasta.
Ja touhuillut koirien kanssa pihassamme.. On vaan pirun tylsää tallailla pitkin poikin yksinään :D
mennä yksin kahvilaan, hyvä kirja mukaan, tai lehti. Istua siellä rauhassa, katsella muita asiakkaita, lueskella rauhassa ilman kiirettä mihinkään.
Etten tykkää (varsinkaan yksin) lähteä mihinkään. Tulee tyhmä olo, istua jossain kahvilassa yksin.. Tylsää ja yksinäistä minulla luultavasti sielläkin yksinäni olisi :D
Ap
itse ainakin tapaan paljon sukulaisia ja ystäviä, niiden kanssa kun on harvakseltaan tullut pidettyä yhteyttä töissä käydessä.
Muttakun ne käy töissä, ihan niinkun kaikki muutkin normaalit ihmiset :D Ei mua sitten enää kiinnosta mihinkään lähteä kun nuo "normaaleissa töissä" käyvät pääsevät töistä, koska silloin mieskin tulee kotiin :D Ap
vaan valittaa. No, onnea valitsemallasi tiellä!
Jos kaikki ystävät käyvät päivätöissä, olen askarrellut kutonut siivonnut leiponut käynyt kävelyillä, järjestellyt yms. Pitäisikö sano että joo, hei tosi hyvä idea, eipä ole tullut mieleen (vaikka jo olen niin tehnyt) ihan vaan että sulle tulisi parempi mieli..?
Ei tullut mieleen, että ihan siksi kyselen, kun joku voisi oikeasti keksiä jotain sellaista mitä en ihan oikeasti ole vielä tehnyt??
"Äiti keksi mulle tekemistä" ja sit kun ehdottaa jotain niin se ei koskaan kelpaa :D
Tuli jotenkin sama fiilis tästä ketjusta.
olisko muita ideoita, tarkoittaa sitä etteikö se kelpaisi? Haluaisin vain jotain UUTTA tekemistä, mitä EN JO OLISI TEHNYT.. :D
Opettele kokkaamaan uusia reseptejä.
jos nyt sitten kuitenkin leipoisi jotain :)
Ärsyttää vaan, kun ei niitä leipomuksiaan voi sitten syödä.. Tai voihan sitä pienen palat nirhaista ja loput pitää sitten saada syötettyä jollekkin? :D mieskin kun on niin saakelin tarkka siitä mitä laittaa suuhunsa :D
menin kahviloihin, kirjastoon, museoihin. Paljon nopeammin aika menee jos ei odota ;) Museossakin voi istuskella vain penkillä ja katella, jos ei jaksa koko ajan liikkua.