Onko täällä muita sosiaalisia, mutta silti

Olen myös sosiaalisessa ammatissa periaatteessa viisi päivää viikossa. Kotona mies ja kolmen ikäinen lapsi. Muutimme miehen kotipitäjään s. hiljaiseen ja syrjäiseen paikkakuntaan. Miehen sukulaisa pitäjä täynnä, mutta hänen perheensä on tekemisissä vain muutaman kanssa. Täällä on yksi elinkeino ylitse muiden, jota suurin osa hänen sukulaisistaan harjoittaa. Ja luonnollisesti ovat hyvin tiviisti tekemisissä keskenään - paitsi appiporukkani..

Myönnän, että en ole vieläkään kotiutunut tänne vaikka täällä on tullut luuhattua jo melkein kymmenisen vuotta.. Vieläkin tunnen olevani ulkopuolinen kaikesta.. Ei ole ketään todellista ystävää, jolle puhua ja purkaa huolensa.. Hyvät ystävät ovatkin sitten 200-300 km:n päässä eli luurilla tavoitettavissa.. Ainoa, jolle tulee soiteltua, tuntuu etääntyneen. Tai ehkä vika on sitten vain minussa.. En aina jaksa olla se aloitteen tekijä.. Joskus tuntuu, että tuskin kukaan osaisi kaivatakaan minua, jos häviäisin.. Parisuhteessamme menee huonosti. Työtilanne heikko miehen kannalta eikä valoa ole. On ollut kotona pojan kanssa kohta kolme vuotta. Yhteistä aikaakaan ei ole nimeksikään sillä lapsenvahtia ei ole (tai emme uskalla pyytää apua).. Appivanhemmat kyllä, mutta anopista ei ikinä tiedä, milloin sattuu juomisputki.. Appiukko taas sen verran iäkäs ettei varmastikaan pysy lapsen mukana.. Se minua välillä huvittaakin, kun tällä pitäjällä mainostetaan, että lähimmäistä autetaan aina hädässä.. Ei ainakaan meitä..

En ajattele tulevaisuutta kovin pitkälti sillä en itsekään oikein luota siihen.. Jokainen päivä tuntuu olevan eräänlaista taistelua..

Täällä on yksi. En edes muista, milloin olen viimeksi nähnyt kavereitani. Joka tapauksessa vuosia sitten. Yksinäisyys musertaa.

On

Joo... Olen mielestäni perusluonteeltani sosiaalinen ekstrovertti, mutta koulukiusaaminen musersi ja teki minusta sisäänpäinkääntyneen ja aran. En ole koskaan saanut yhtään ystävää tai kaveria. Työnikin on yksinäistä koneella näpertämistä, joten minulla voi mennä viikkoja ilman että puhun sanaakaan kellekään... 

Tämä yksinäisyys on elämäni aikana tuottanut minulle todella paljon ahdistusta ja tuskaa, mutta nyt kun ikää tulee jo 40 täyteen, olen siihen aika turtunut. Se tuntuu enää vain ehkä vähän tylsältä, ei enää hirveän tuskalliselta.

Minä olen sosiaalinen mutta ujo.

Mutta sopivasti sosiaalinen vailla edes niitä työkavereita, kun teen yksin töitä.

Siksi varmaan roikunkin netissä täällä kompensaatioksi?

sosiaalinen ja työssä ihmisten kanssa, en jaksa vapaa-ajalla seurustella, paitsi kun olen kotihoidon tuella niin jaksaa..Eli mulla tuo yksinäisyys kyllä omaehtosta

Olen mietinyt paljon sitä, missä määrin ajoittainen yksinäisyyden tunne on omasta halustani/valinnoistani johtuvaa. Teen työtä jossa keskustelen päivät pitkät ihmisten kanssa ja tapaan paljon ihmisiä, kuuntelen, olen kiinnostunut heistä, olen tukena ja mukana touhuamassa. Eli teen erittäin sosiaalisesti aktiivista työtä.



Kotona tuntuu usein siltä etten jaksa jutella kenenkään kanssa, korvat tuntuu kuuntelemiselta rasittuneilta (perheenjäseniä toki kuuntelen ja heidän kanssaan juttelen, mutta tarkotan muita, esim ystäviäni ja tuttaviani) ja nautin hljasuudesta. Tästä huolimatta olo tuntuu välillä yksinäiseltä, ja vaikka arkena en olekaan aktiivinen yhteydenpitäjä, niin vaikka olisinkin, niin en silti tiedä, olisiko minulla ketään kenen kanssa esim. käydä kahvilla tms. Ystäväni asuvat kaukana ja välillä olisi ihana vain piipahtaa yhdessä vaikkapa kahvilassa mutta ei ole ketään kelle soittaa. Kaukana asuville ystävilleni en "jaksa" soittaa arkena koska puhelu tarkoittaisi sitä että pitäisi vaihtaa kuulumisia kunnolla, jolloin puhelu venähtäisi, enkä "korvaherkkyyteni" vuoksi useinkaan arkena soittele kenellekään.



Eli osin tämä yksinäisyys on itseaiheutettua, kaikkiaan monen yksittäisen asian summa. Onneksi arki on sen verran kiireistä ettei ehdi kovin yksinäisyyttä miettimään. Välillä se kuitenkin iskee. Olen sosiaalinen mutta jostain syystä läheisten suhteiden luominen ei ole minulle helppoa, tutustun helposti mutta harvoin ihmissuhteet kehkeytyy sen syvemmiksi. Tuntuu vaikealta löytää sellaista ihmistä ystäväksi, jonka kanssa oikeasti synkkaisi hyvin.

vihjeeksi vaan