Tuttavani muuttui vuodessa tavismammasta kuumaksi kissaksi (ov).
Tää vajaa 40-vuotias parin lapsen äiti näytti vielä vuosi sitten aika mitäänsanomattomalta, väsähtäneeltä ja oli hieman ylipainoinen. Vaihtoi duunia ja sen jälkeen alkoi todellinen kaunistuminen. Laihtui, alkoi käyttää paljon aiempaa enemmän rahaa kaunistautumiseen mm. hiuksiin, kestopigmentointeihin, vaatteisiin jne. Leikilläni kysyin, onko sillä joku Paul Walker duunikaverina ja tää tuttava vastas tympeenä "just joo". Tunnetteko te naisia, jotka aikuisina vielä muuttuneet seksikkäämmiksi ja kauniimmiksi?
Kommentit (21)
Tai uusi työ vaatii, että näyttää edustavalta? Tai sitten vain rakastui itseensä ja haluaa itse näyttää hyvältä. Etenkin jos on laihduttanut, niin alkaa ehkä taas kiinnostua eri tavoin vaatteista ja sitä kautta sitten muustakin kauneuteen liittyvästä.
Look good, feel good.
kiihkeä työpaikkaromanssi. Nyt on kaksi avioeroperhettä ja yksi uusperhe....
mutta mäkin veikkaan työpaikkaromanssia.
Mun kaverini oli 8 vuotta kotona, ei koskaan meikannut, kulki Maripaidoissa ja verkkareissa ja juhliinkin saattoi enintään pestä tukkansa ja vetää sellaiset harmaat jakkupukuhousut ja siihen sopivan jakun päällensä (työvaatteet ennen lapsia). Toki verkkarit ja paidat olivat yleensä jotain ns. merkkiä esim. Espritiä tai Marimekkoa, mutta mitään suurta pukeutumissuunnitelmaa hänellä ei ollut. Tukkakin oli koko 8 vuotta polkkatukkana.
Sitten meni töihin ja vajaassa vuodessa aloitti urheiluharrastuksen, jonka avulla laihdutti kropastaan muutamia kiloja ja kadotti kaikki löysät. Alkoi lakata kynsiä, vaihtoi harmaat jakkupuvut väreihin, hameisiin, hankki muodikkaat kengät, kauniita shifonkimaisia paitoja jne. Ja työpaikkaromanssihan tällä mammalla oli ja on. :( Ihanaa, kun laittaa itseään, koska minua aina vaivasi hiukan se, että edes hiuksia ei pessyt ennen kuin suunnilleen kävelivät vastaan, mutta perheen puolesta harmittaa.
Positiivisinta, mitä tuossa voin kuvitella, on se, että ehkä hänellä on yksipuolinen ihastus.
kiihkeä työpaikkaromanssi. Nyt on kaksi avioeroperhettä ja yksi uusperhe....
Jos vaihtoehtona olisi ollut kaksi toisistaan vieraantunutta onnetonta ydinperhettä, olisiko asiat paremmin?
kiihkeä työpaikkaromanssi. Nyt on kaksi avioeroperhettä ja yksi uusperhe....
Jos vaihtoehtona olisi ollut kaksi toisistaan vieraantunutta onnetonta ydinperhettä, olisiko asiat paremmin?
Oli ennen paskaduusissa ja hieman ehkä masentunut, tunsi itsensä ehkä vähän "ei arvostetuksi" työssään. Nyt kun hänellä on uusi työ, jos häntä arvostetaan ja kunnioitetaan siellä. On saanut itsetunnon kohotuksen tms..
Sori huono suomi ja sekava teksti. Sitä se yövalvominen teettää =(
Jotenkin sitä alkoi arvostaa itseään enemmän ja heräsi henkiin kun meni töihin ja päivittäin on aikuista seuraa.Kyllä se kotona oleilu pidemmän päälle masentaa,minua ainakin
on hlppoa vaan olla, ei niin väliä mitä on päällä jne. Sitten kun palaa työelämään huomaa kauhukseen että "voi luoja miltä mä näytän!" ja alkaa taas panostaa itseensä ettei näytä duunipaikan resupekalta. +Toisen vanhemman ollessa kotona tulot pienevät (toisin kuin tukien varassa elävillä joilla uusi lapsi=lisää asumistukea ja muita tukia) joten jostain on pakko nipistää. Ja vastuullinen mamma vähentää menoja mielummin geelikynsistä ja kuukausittaisista kampaamokäynneistä, eikä lasten ruuasta/vaatteista.
Rahalla tietty saa melkein mitä vaan. Jos mulla ois yht'äkkiä 1000e vain itseeni, niin varmasti ottaisin kestopigmentoinnit, niillä piristyy ja kaunistuu kummasti. Käykää vaikka googlaamassa kuvia ennen ja jälkeen.
on hyvä esimerkki näistä keski-ikäisenä kaunistuvista naisista.
Tunnetteko te naisia, jotka aikuisina vielä muuttuneet seksikkäämmiksi ja kauniimmiksi?
Vähän päälle 40-v. Ihmetteli itsekin, että on löytänyt sen "sisäisen aikuisen naisen" kun nykyään pukeutuu esim korollisiin kenkiin oikein mielellään. 40-kynnyksellä teki elämäntaparemontin ja laihtui kymmenisen kiloa ja uusi vaatekaappia tietenkin samalla. Lapset jo isompia niin aikaakin panostaa itseensä ja ura siinä vaiehessa, että rahaakin enemmän.
Ja avioliitossaan erittäin onnellinen. Mun esikuva sillä saralla =)
kotiäitinä ei ollut varaa?
Mä veikkaan todennäköisimpänä uutta miestä, mutta onhan se muunlainenkin elämäntaparemontti tai muutos ajatusmaailmassa mahdollinen.
kiihkeä työpaikkaromanssi. Nyt on kaksi avioeroperhettä ja yksi uusperhe....
Jos vaihtoehtona olisi ollut kaksi toisistaan vieraantunutta onnetonta ydinperhettä, olisiko asiat paremmin?
Mun mielestä PIKKASEN liikaa pannaan painoarvoa sille, että äiteellä pitää aina olla kaikki viimesen päälle upeasti, ei saa olla arkea tai tylsyyttä. Mitä jos noissa kahdessa perheessä kaikilla muilla oli ihan hyvä olla? Ja nyt ei välttämättä ole kenelläkään?
Totta kai jokaisella on oikeus mennä onnensa perässä, mutta turha sitä on vähätellä mitä tuhoa tuollainen oman "onnen" perässä juokseminen jättää jälkeensä.
ennen niin etten aina laittautunut töihin. Sitten sinne tuli TOOOOSI herkku mies ja laittauduin aina huolella. Mitään romanssia en hakenut, mutta tämä kuvio piristi minua hirveän paljon!
Eli aina ei ole kyse pettämisestä vaan joskus joku namu vaan piristää ja muuttaa tyyliä..
ONko se ydinperhe aina onneton, jos äiti ei elä villiä romanssia?
kiihkeä työpaikkaromanssi. Nyt on kaksi avioeroperhettä ja yksi uusperhe....
Jos vaihtoehtona olisi ollut kaksi toisistaan vieraantunutta onnetonta ydinperhettä, olisiko asiat paremmin?
Mun mielestä PIKKASEN liikaa pannaan painoarvoa sille, että äiteellä pitää aina olla kaikki viimesen päälle upeasti, ei saa olla arkea tai tylsyyttä. Mitä jos noissa kahdessa perheessä kaikilla muilla oli ihan hyvä olla? Ja nyt ei välttämättä ole kenelläkään?
Totta kai jokaisella on oikeus mennä onnensa perässä, mutta turha sitä on vähätellä mitä tuhoa tuollainen oman "onnen" perässä juokseminen jättää jälkeensä.
Veikkaanpa, että ydinperhe on pikkuisen verran onnettomampi, kun mamma lähtee vieraisiin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun mamma on rakastunut vieraaseen tai jää kiinni. Eipä se oman parisuhteen ulkopuolelle suuntautuva rakkaus tai ihastus juurikaan paranna omaa parisuhdetta tai perheonnea pidemmän päälle.
Ja mun näkemys kyllä on, että siinä vaiheessa, kun tulee lapsia saaneeksi, ei ihminen voi enää juoksennella oman onnensa perässä. Tietysti kohtuullisessa määrin, mutta ellei kykene asettamaan omaa minäkeskeisyyttään yhtään taka-alalle, seuraukset voi lukea lasten voinnissa, viimeistään nuoruusiässä.
jos olisikin käynyt niin, että lapset olisivat jo sen verran isoja, että mammalla on aikaa vihdoin keskittyä muuhunkin kuin jälkikasvuun. Ja kotiäitivuosien jälkeen rahaa myös satsata itseensä. Tuossa iässähän asuntolainasta on jo iso osa maksettu, joten jokaista euroa ei tarvitse laskea.
namuinen duunikaveri...
Been there - done that!
tässä syyt
-enemmän rahaa! Voi ostaa niitä kivoja vaatteita
-töissä pakko olla siisti, kotona saattoi rötvätä likaisellakin tukalla
-laihduin, koska syöminen järkevöityi. Töissä ei voi napostella koko ajan, joten tuli panostettua siihen että söi järkevän lounaan ja välipalana ehkä hedelmän
Miestä en ole koskana pettänyt :)
tuon min´äkin otan tavoitteeksi