Huonommuuden tunne parisuhteessa ja parisuhteen tulevaisuus

Mulla on samantapaisia ajatuksia usein. Kannattaisi etsiä duuni, josta todella pidät ja josta maksetaan parempaa palkkaa, jos kerran olet korkeasti koulutettu. Niin se vaan on, että on helpompi olla ylpeä itsestään, kun on hyvä duuni ja riittävästi rahaa ja voit kokea olevasi taloudellisesti riippumaton muista.

että lapsesi antaa sinulle lisää aihetta huonommuudentunteeseesi. "Olen melko huonopalkkaisessa työssä, vaikkakin korkeasti koulutettu. Mulla on myös lapsi edellisestä suhteesta." Mitä lapsi tuohon liittyy?



Toiseksi, tärkein seikkahan on se, miten mies suhtautuu heikompaan talouteesi/merkkivaatettomuuteesi jne. Jos se hänelle ei ole ongelma, niin älä sinäkään tee siitä sellaista.

Hän tarjoutuu aina taloudellisesti auttamaan mua. Mun mielestä se ei kuitenkaan voi mennä niin. Tuntuisi, että olisin sitten hänelle jotain velkaa. Joskus hän on kyllä kommentoinut niinkin, että onko se multa pois, jos hän voi tehdä jotain ja mä en. Eihän se tietenkään ole multa pois, mutta harmittaahan tällaiset asiat.



ap

Mitä hän on mieltä teidän raha-asioista? Ja vielä tärkeämpää, mitä mieltä hän on sinun lapsestasi, tuleeko toimeen hänen kanssaan?

Lapsi siis liittyy sillä lailla asiaan, että mun vähät rahat menee suurimmaksi osaksi lapseen eikä itselle tai omiin menoihin jää välillä yhtään rahaa.



ap

Olisiko sitten parempi, että teitä olisi kaksi "köyhää" yhdessä? Silloin ei kummallakaan olisi mitään eikä mihinkään olisi varaa. Toki tilanne olisi tasavertainen.



Jos mies haluaa sinua auttaa, niin ota apu vastaan. Ei se tarkoita sitä, että olet hänelle jotakin velkaa. Minä olen niin entisen kuin nykyisen mieheni kanssa aina ollut tasaveroinen suhteessa rahaan, jos toisella on ollut sitä enemmän, hän on silloin auttanut ja maksanut vaikka jotakin. Ja ihan rakkaudesta. Ei jokaisesta eurosta tarvitse pitää lukua.



Toki ymmärrän myös sen, että ylpeys estää olemasta toisen armoilla rahan suhteen. Me nykynaiset olemme niin itsenäisiä.

en usko että kestää kauan. SEn sijaan jos on tarkoitus perustaa yhteinen perhe saman katon alle, ap:n asennetta pitäisi varmaankin vähän saada muutettua? Perhe on OY ME AB, ei yksittäisiä MINÄMINÄ-osastoja... Ja silloin varatkin ovat yhteisiä. Avioliittolain mukaan puolisot ovat elatusvelvollisia toisiinsa nähden joten jos olisitte naimisissa, miehellä olisi jopa lainmukaan velvollisuus ostaa sulle niitä uusia vaatteita tai maksaa sun harrastuksia, jos kerran tienaa huomattavasti enemmän. Mietipä sitä.

tuo mieleen että asutte yhdessä, teillä on yhteinen koti ja arki. Silloin mies tietenkin osallistuu kaikkiin kodin menoihin tasapuolisesti, eli tässä tapauksessa tulojensa mukaan. (Ainakaan mulle ei tasapuolisuus tarkoita mitään pilkuntarkkaa 50-50-jakoa.)

Ajattelet miehen vaatteita ja harrastuksia niiden hinnan kautta, tai jonkun epämääräisen "hienouden". Kai ne nyt tuottavat miehelle iloakin, jonka sitten luulisi vaikuttavan suhteeseenne myönteisesti.

Sosiaalinen alemmuudentunto on ihan turhaa. Ihan sama onko sinulla ja miehelläsi tulevaisuutta vai ei, kaikista tärkeintä on, että lakkaat vertaamasta itseäsi tuolla tavoin muihin. Alemmuuskompleksi on tosi tylsä harrastus. :)

Ostelee lapselle kalliita juttuja lahjaksi(esim. telkkari, dvd-laite, kännykkä, pelikonsolit), joihin mulla ei olisi ikinä varaa. Tämä on tietysti lapsen kannalta ihana asia. Mä vaan ahdistuin taas, kun oli ostanut multa kysymättä lapselle tosi kalliin joululahjan. Sitten mä ostan jonkun halvan lahjan ja tunnen itseni taas jotenkin ihan luuseriksi, kun en parempaan pysty.



ap

Mutta kun en vaan tiedä miten? Ja miten saan sen pahan mielen itseltäni pois?



Miestä ei esim. nämä vaateasiat häiritse yhtään. Mutta mua ne häiritsee esim. jos mennään töistä suoraan yhdessä johonkin. Mies on tyylikkäänä kalliissa puvussaan ja mä kuljen siinä vierellä sitten virttyneessä viis vuotta vanhassa villapaidassani.



Asennemuutos kai tässä jotenkin pitäisi saada tehtyä, mutta on vaan niin vaikea päästä tästä yli ja unohtaa tällaiset asiat :(



ap

jos menette naimisiin ja perustatte perheen. Alat vähitellen nähdä taloutenne enemmän yhteisenä. Niin kävi ainakin minulle, vaikka ei minulla tuollaista huonommuudentunnetta tosin ollut. Mutta kuten yleisesti on, mieheni ansaitsee enemmän kuin minä. Seurusteluvaiheessa koin vahvasti, että haluan maksaa maksaa kaikki omat menoni itse, mutta kun menimme naimisiin ja varsinkin sitten kun perustimme perheen, alkoikin olla yhä enemmän yhteisiksi miellettäviä menoja.

Anna maksaa, näinhän se monessa avioliitossa menee. Toisen rahoilla eletään enemmän. Kokeile edes, saatat tykästyä..