Muslimien ramadanissa on enemmän sanomaa kuin kristittyjen joulussa
Joulu on hedonismia ylistävä mässäilyjuhla. Ramadanina oikeasti keskitytään siihen mikä on oikein ja hyvää, kuten nälkäisten ruokkiminen.
Kommentit (23)
Soivatko Eid-laulut kaupoissa jo ennen Ramadanin alkua? Ostetaanko kaikille aikuisille lahjoja, joskus jopa useita? Aletaanko Eid-ruokia valmistella tai suunnitella kuukautta paria aikaisemmin. Lahetellaanko Eid-kortteja, vaihdetaanko lahjoja sukulaisten ja ystavien kesken? Onko tyopaikalla pikku-eid juhlat? Koristellaanko kodit?
Jos on paastonnut kuukauden a)ei jaksa haarata ja kokkailla paivatolkulla b)ei pysty massailemaan juurikaan, koska mahalaukku on pienentynyt.
Itse liikun siis suhteellisen maallistuneissa piireissa, mutta kylla tuo "juhliminen", massaily ja lahjonta on ihan eri sfaareissa kuin lansimaalaisessa joulussa. Ei se hypi edes silmille tuolla kaupungilla, niinkuin joulu hyppii :)
Uskon silti, etta teilla oli tuollaista :)
Ja ps. en siis ole provoileva ap, vaan ihan "ulkopuolinen"
ja aamuyöstä herätään syömään ennen rukouskutsua, joten ei Ramadanin aikana nälkää nähdä ainakaan yhdenkään muslimituttuni kodissa. Jokainen todellakin kokkaa mahtavat ateriat Eid-juhliin, ja Ramadanin aikaan joka ikinen ilta syödään paremmin kuin yleensä. Kodit siivotaan tiptop ja koristellaan, lahjojakin vaihdetaan.
syomaan (esim. harvalla silloin tekee mieli muuta kuin jugurttia tms. hedelmaa), niin jos seuraavan kerran saa syoda vasta ilta kahdeksalta, on siina jo 14 tuntia ilman ruokaa ja NESTETTA. Lisaa tahan, etta monessa muslimimaassa on kuuma ilmasto, kesa-aikaa voi olla 45 astetta lamminta.
Ja elama jatkuu normaalina, eli toihin on mentava jne. Kylla siina tulee vasy, jano ja nalka. Vaikka heraisikin silloin aamuyolla syomaan. Tuo jano vaikuttaa sen verran, etta ilta menee juodessa enemman kuin syodessa. Ei ihmisen mahalaukku ihan aarettomasti veda.
Toki olet oikeassa ettei nalkaan kuolla Ramadaninakaan :) Eihan se ole tarkoituskaan. Tarkoitus on ymmartaa, milta tuntuu nalka ja tajuta, etta joillakin se nalka jatkuu ramadanin loputtuakin.
Joka tapauksessa, itse tykkaisin jos ihmiset juhlisivat Ramadania vahan perusteellisemmin. Mutta kaupoissa ei myyda mitaan koristeita, itse saa vakertaa jos jotain haluaa. Eika lahjoja mainosteta tms. Lehdissa ei ole ramadan-mainoksia jne.
Kylla se mielestani eroaa mentaliteetiltaan joulusta, vaikka eid-ateria olisikin hienompi. Ei se ole samanlainen stressi-hossotysjuhla kuin joulu... No, oma mielipiteeni vain.
kristittyjä näin joulun alla. Me käymme joulun viettohon. Millä mielellä sinä valmistaudut jouluun ja onko sinun sydämessäsi tilaa Kristukselle?
Ikinä ei näy niin paljon muslimeita shoppailemassa kuin tuolloin.