G: vanhempiesi (kasvatus)mokat

-väkivalta lasta kohtaan



-äidin miehet jotka pahoinpiteli äitiä



-ei koskaa sanottu esim.rakastan tai kuinka tärkeä olen.jne.



-ruokailussa oli 2 vaihtoehtoa, joko syön tai itken ja syön.mutta niin kauan oltiin pöydässä et ruoka oli syöty.



-ei vietetty aikaa yhdessä



-isä ei ollut kuvioissa ja oli käynyt kännissä katsomassa silloin ku olin ihan vauva.



-eikä koskaan halittu,paijattu eikä muutakaan

liian varhain>:-/. Olin jo 9-vuotiaana hoitaja. Avustin ja autoin. Sairaalakäynneillä olin mukana, koulusta poissa: äiti tarvi riisujaa ja pukijaa. 15-vuotiaana tulin yöllä tansseista kotia ja jouduin makuuhaavojen hoitoon saman tien. Äiti kuoli, kun olin 16. Isä kuoli vasta, kun olin 29. Kiitos siitä!



Mistään muusta en voi moittia heitä, ja kuten huomaatte, ei noistakaan seikoista voi ketään moittia;-D! Ei kenenkään vika, mutta kurjaa minulle.

Meillä oli repiviä riitoja kotona ja vanhempani erosivat kun olin 10v. Sitä ennen oli isän ryyppäämistä (ja mun nolaamista kavereiden edessä, kun se keskellä viikkoa kaatuili kännissä). Lisäksi muistan, kun kiva ilta isän kanssa keskeytyi joskus kun olin n. 5 v siihen että äiti tuli jostain kotiin ja niille tuli riita ja seuraavaksi isä mätki äitiä turpaan. Poliisitkin kävivät ja he kysyivät minulta, mitä tapahtui ja muistan kun valehtelin että ei mitään. Äiti katsoi minua hämmästyneenä, miksi valehtelin. Hävetti tosi paljon kaikki.



Silti en tiedä pystynkö muuttamaan tätä kierrettä, sillä miehen kanssa riidellään koko ajan. Pian lapsi ymmärtää, pitäisi pystyä muuttamaan tätä kaavaa..

- käytöstapojen opettaminen puuttui täysin

- koulun käyntiin ei kannustettu liiemmin

- äiti oli liian lepsu; ei rajoja, halusi liikaa miellyttää



Olen elänyt hyvän lapsuuden ja arvostan vanhempiani. Mutta huomaan, että olen elämässäni joutunut opettelemaan monia asioita vanhemmalla iällä omin päin kantapään kautta, kun niitä ei kotona opetettu. Onneksi olin hyvässä kaveriporukassa, huonossa elämästäni olisi voinut tulla hyvin erilaista johtuen kasvatuksen "heikkoudesta".



Omille lapsilleni olen ehkä turhankin vaativa ja ankara, kuten itsellenikin :/



Olen syntynyt vuonna -80 ja ns. vapaa kasvatus oli yleistä.

En edes muista, että meitä lapsia olisi koskaan halattu. Vanhemmiten olen opetellut halaamaan. (Minusta oli aivan järkyttävää kun mieheni äiti ryntäsi heti halaamaan minua ekalla tapaamiskerralla.)



vähättely eli koskaan et ollut tarpeeksi hyvä, koskaan ei kelvannut mihinkään eikä koskaan kannattanut edes yrittää koska kuitenkin epäonnistuu (esim lukioon ei kannustettu, koska "eihän nyt rapapullasta siihen ole")



isän alkoholismi piti salata kaikilta, mikä oli tosi rankkaa pienelle lapselle

- MInä en vaadi sinulta yhtään sen enempää kuin itseltänikään!



Olen vasta nyt tajunnut, etten ikinä voinut yltää äidin tasolle, koska olen eri ihminen. Koska olen tytär ja paljon nuorempi. Koska äidin tavoitteet olivat epäinhimillisiä.



Perfektionisti ja vaativa persoonallisuus minäkin.



Isän sanat, kun kerroin löytäneeni poikakaverin.. Olin 17 ja mies eroamassa oleva 24v: Huorintekijä, avionrikkoja!!!!



Hän läimäisi minua poskelle enkä yhtään ymmärtänyt miksi olin niin syntinen.



Kannan mukanan paljon syyllisyyttä siitä, että olen nainen ja seksuaalinen.

Teini-iässä minulla ei ollut minkään sortin rajoja. Sain 12- 13-vuotiaasta asti hengailla Helsingin keskustassa "stessillä" ja "espalla" vapaasti yömyöhään asti, 14-vuotiaana ekat kännit, tupakat, ja pojat kuvioissa. Ei mitään rajaa.



Kotona ei puhuttu eikä saanut puhua mistään kiusallisesta ja ikävästä. Minua ei ohjattu tai neuvottu elämän asioissa. Se oli ihan sairaan yhtälö rajaattomuuden kanssa, niin kivaa kun se teinistä olikin.



Piti olla vaan kivaa ja kaiken mukavaa. Kaikki muu oli vanhempieni mielestä syyllistämistä, äiti itki ja isä syytti minua äidin itkettämisestä "niin kuin olemme kaikkemme tehneet ja sitten sinä olet niin..."



Olen korjannut nämä asiat huolella omien lapsieni kanssa. Kaikesta puhutaan, varoitan, huolehdin, jankkaan ehkä liiankin kanssa. Ja 12-vuotiaani ei todellakaan liiku vuoden päästä Helsingin keskustassa kavereiden kanssa klo 2 yöllä, ei edes klo 10.

Silti en tiedä pystynkö muuttamaan tätä kierrettä, sillä miehen kanssa riidellään koko ajan. Pian lapsi ymmärtää, pitäisi pystyä muuttamaan tätä kaavaa..

Puhu miehesi kanssa, älä siedä väkivaltaa. Sinä tiedät miltä se lapsesta tuntuu, toimi niin ettei lapsen tarvitse sietää samaa kuin mitä sinä jouduit kestämään.

Minua ei juuri joitakin yksittäistapauksia lukuunottamatta vaadittu pyytämään anteeksi. Teininä, kun puhuin vanhemmille tosi rumasti, vanhemmat eivät puuttuneet siihen mitenkään. Eivät koskaan tosin olleet kiinnostuneita siitäkään, miltä minusta tuntuu. Minun mielipidettäni vähäteltiin lähes poikkeuksetta. Se nostatti uhmaa ja kapinaa teini-iässä, mutta niistä tunteista en voinut keskustella. Eli minua ei ohjattu rakentavaan keskusteluun. Myöskään he itse eivät olleet halukkaita keskustelemaan juuri mistään muusta kuin esim. että mitä syödään tänään. Tunteet olivat tabu.

Minulta ei myöskään vaadittu kotitöiden tekemistä. Se on kostautunut ja olen oppinut aika laiskaksi niiden tekemisen suhteen.

Olisivat voineet myöskin ohjata minut erään haluamani harrastuksen pariin, mutta se oli heidän mielestään liian kallista, vaikka rahaa olisi kyllä ollut. Se harmittaa vieläkin.

Ruumiillinen kuritus, josta olisin varmaan jotenkin voinut päästä yli, jos se olisi ollut rankaisua pahanteosta tyyliin "saat luunapin, jos kiusaat naapurin koiraa." Väkivalta oli kuitenkin enemmän sellaista, että vanhemmat kävivät kimppuuni, kun heillä meni hermot tai kun tapani olla/puhua/elää ärsytti heitä liikaa. Koin, että nimenomaan persoonani ärsytti heitä ja tämä on vaikuttanut minuun paljon. On vaikea uskoa, että joku voisi pitää minusta ihan omana itsenäni. Lapsuudessa kuritus kuitenkin herätti uhmahenkeä, "minuahan ette nujerra", ja joskus kun nykyään käymme syvällisempiä keskusteluja vanhempieni tai siskoni kanssa, he edelleen muistelevat, miten "vaikea" lapsi tai nuori olin. Minullakin sisko muistaa lapsuutemme aivan eri tavalla kuin minä ja myös vähättelee kokemuksiani ja syyttää niistä osin minua.



Huumorintajuttomuus ja kireys kotona. Tämä jatkuu edelleen. Pienestäkin asiasta saattaa tulla kauhea ottelu ja vanhempien välinen nälvintä ja nolaaminen on jatkuvaa myös vieraiden läsnäollessa. Voin vain olla kiitollinen, että itse voi valita toisen toimintatavan parisuhteessaan. Pitkään luulin, että kaikki avioliitot muuttuvat ajan kanssa sellaisiksi kuin vanhemmillani.



Asioiden purkaminen toisiin ja tekojen oikeuttaminen sillä, että "olin väsynyt, raivostuin, kiehuin yli" ja sitten anteeksipyyntö ikään kuin kaikki olisi sillä poispyyhitty. Kääntöpuolena se, että rakkaudesta ja positiivisistakin tunteista kyllä puhuttiin ja rakkautta osoitettiin. Kaikesta huolimatta koin kotona jonkinlaista perusturvallisuutta. Tunteet leiskuivat.



Meilläkin se, että riidoissa äiti pyysi lapsia (lähinnä minua, koska sisko oli niin pieni) valitsemaan puolensa ja joskus jopa huusi, kuinka minun on nyt katsottava tarkkaan miten isä lyö äitiä, jotta voin sitten todistaa siitä oikeudessa.



Vanhemmat odottivat, että lapset olisivat ymmärtäneet aikuisten asioita ja osanneet asettua heidän asemaansa.



Olin siskoani monta vuotta vanhempi ja vanhempani olivat jatkuvasti huolissaan siitä, millaisia barbileikkejä leikimme. He pelkäsivät, että annan huonoja vaikutteita tai leikin jotain sellaista, mitä siskoni ei vielä ymmärrä. Sen sijaan että he olisivat selittäneet tämän ystävällisesti, he vakoilivat leikkejämme kuuntelemalla oven takana ja vihjailemalla epämääräisesti siitä, että leikeissä on ollut jotain tyhmää. En koskaan käsittänyt, mitä. Tästä jäi epämääräkinen syyllisyys.



Ala-asteiässä minua alkoi kiinnostaa alastomuus ja piirtelin alastonkuvia, joita joskus unohtui jonnekin. Isäni suuttui tästä ja oli huolissaan siitä, mikä minua vaivaa. Kun aloin ekan kerran seurustella 15-vuotiaana ja poikaystävä oli meillä kylässä, äiti julisti jälkikäteen, että "sun naamasta kyllä näki mitä te siellä sun huoneessa teitte." Kun minulla oli ollut 2 poikaystävää, äiti oli sitä mieltä, että olen jakorasia jota kukaan ei enää huoli kun olen parikymppinen. Ei liene yllätys, että seksuaalisen vapautumisen kanssa on ollut vuosien varrella vähän ongelmia :D

Ensinnäkin lasten liika leimaaminen. Meitä oli neljä sisarusta: kiltti vanhin, älykäs toinen, iloinen kolmas ja ujo neljäs. Itse olin se kakkonen, ensisijaisesti älykäs ja toissijaisesti rohkea, itsenäinen ja -päinen sekä temperamenttinen. Mulla kesti 20 v päästä roolistani eroon. Kun tapasin mieheni ihmettelin kovasti, kun hän kuvasi minua herkäksi, empaattiseksi ja huumorintajuiseksi. Minustako hän puhui? Sittemmin olen oppinut, että en ole yhtä kuin äo:ni. Joka sekään ei liene niin korkea, kun kesti näin kauan tajuta ;-D



Vaativuus. Mikään ei koskaan ollut riittävän hyvää. Jos sai kokeesta 10- kysyttiin miksi se miinus. Aikuisena taistelen perfektionismia vastaan.



Tunnekylmyys. Tätä ei tarvinne kommentoida.



Lasten vertaileminen. Menee vähän samaan luokkaan tuon ykkösen kanssa.



Huumorintajuttomuus, ilottomuus. Kotona oli aina ahdistava tunnelma, ei laskettu leikkiä, ei tehty mitään yhdessä. Aikuiset teki vain hyödyllisiä asioita.



Parisuhdeongelmien käsittely lasten kanssa.



Huonossa parisuhteessa jatkaminen lasten takia.



Väkivalta ja alkoholismi.

että hänen sairaudestaan puhutaan ulkopuolisille. Opin vaikenemaan liiankin hyvin.



Ei mulla muuta. Ehdin aikuiseksi ennen kuin äitini alkoi juopoksi, sitäkään uraa en suosittele kenellekään vanhemmalle, jotka vähänkään välittävät lapsistaan.

Ensinnäkin lasten liika leimaaminen. Meitä oli neljä sisarusta: kiltti vanhin, älykäs toinen, iloinen kolmas ja ujo neljäs. Itse olin se kakkonen, ensisijaisesti älykäs ja toissijaisesti rohkea, itsenäinen ja -päinen sekä temperamenttinen. Mulla kesti 20 v päästä roolistani eroon. Kun tapasin mieheni ihmettelin kovasti, kun hän kuvasi minua herkäksi, empaattiseksi ja huumorintajuiseksi. Minustako hän puhui? Sittemmin olen oppinut, että en ole yhtä kuin äo:ni. Joka sekään ei liene niin korkea, kun kesti näin kauan tajuta ;-D

Vaativuus. Mikään ei koskaan ollut riittävän hyvää. Jos sai kokeesta 10- kysyttiin miksi se miinus. Aikuisena taistelen perfektionismia vastaan.

Tunnekylmyys. Tätä ei tarvinne kommentoida.

Lasten vertaileminen. Menee vähän samaan luokkaan tuon ykkösen kanssa.

Huumorintajuttomuus, ilottomuus. Kotona oli aina ahdistava tunnelma, ei laskettu leikkiä, ei tehty mitään yhdessä. Aikuiset teki vain hyödyllisiä asioita.

Parisuhdeongelmien käsittely lasten kanssa.

Huonossa parisuhteessa jatkaminen lasten takia.

Väkivalta ja alkoholismi.

Tuo perfektionismi on tuttua eräästä ystävästäni, ja kas kummaa, hän on kertonut lapsuudestaan lähes samalla tavalla kuin sinä. Paitsi väkivaltaa ja alkoa ei tainnut olla.

t. ap

koulunkäynnistäni ja heille oli yksi ja sama, sainko kokeesta kympin vai kutosen. Sen takia taidan olla itse aika vaativa äiti ja yritän kannustaa lastani hyvään koulumenestykseen. Vaadin aika tiukasti, että läksyt on tehty ja kokeisiin luettu kunnolla.



"..Vaativuus. Mikään ei koskaan ollut riittävän hyvää. Jos sai kokeesta 10- kysyttiin miksi se miinus. Aikuisena taistelen perfektionismia vastaan".

[/quote]

leimaaminen. Olin paljon kehuttu kiltti tyttö. Ja olen edelleen, ulospäin, sisällä välillä kiehuu, mutta kuori on valettu kovaksi. Tästä pitäisi päästä eroon.



Pienempänä pahana "lautasen syöminen tyhjäksi" koska Afrikan lapset jne jne... Joten minäpä tyttö syön kaiken, ettei vaanmitään tarvitsisi heittää pois. Ja se näkyy;)

Viidakon lait ja vahvemman oikeus vallitsivat. Lapset saivat kiusata toisiaan mielin määrin ja sille sitten ärähdettiin, joka ensimmäisenä pillahti itkuun. Minkäänlaisia rajoja ei asetettu - paitsi se, että ruokapöydässä ei saanut koskaan ottaa lihaa, kalaa tms. proteiinipitoista niin paljon kuin olisi halunnut. En kokenut saavani vanhemmiltani lainkaan suojelua, avusta nyt puhumattakaan. Ei kuljetettu harrastuksiin, mutta olisi edes koulusta haettu silloin, kun bussiaikataulut eivät sopineet. Lääkäriinkin olisi voinut viedä ensimmäisen massiivisen migreenikohtauksen jäkeen, mutta ei. Meillä vain eläimet saivat lääkärin hoitoa, eivät lapset.

äiti riiteli etenkin isosisarusten kanssa ja häpesi isää, joka ajoittain mielisairaana, ne riidat olivat hirveitä, ei osannut osoittaa hellyyttä



isä oli etäinen, mutta olemassa kuitenkin



Olin kiltti ja vasta 17v. aloin mennä. Nyt toivon, että olisivat enemmän kuitenkin rajoittaneet menojani. Eli yritän omilleni pitää rajoja menojen suhteen niin kauan kuin kotona olevat. Saapa nähdä, mitä se sitten on. Muutenkin haluan vanhempana olla enemmän mukana lasteni tekemisissä ja riidoissa ja myös puolustamassa nuorimpaa, ettei jää jalkoihin.

Eli söin ja oksensin ja sitten söin sitä oksennusta. Aikuisena en istu ruokapöytään kuin pakosta eli en syö aterioita vaan napostelen porkkanaa tms., lämmintä ruokaa syön tuskin koskaan.



Syyllistäminen: jos meitä lapsia ei olisi ollut, äiti olisi elänyt onnellista vanhanpiian elämää.

ihan hyvästä perheestä, ja oli onnellinen lapsuus, mutta kun kerran kysytään niin tällaisia tulee mieleen:



- mistään henkilökohtaisista asioista tai tunteista ei puhuttu. kaikki saivat pitää ne ihan itsellään. vaikeat asiat lakaistiin maton alle, tai niistä vitsailtiin.

- minä olin se kiltti ja hiljainen. en missään tapauksessa saanut olla kuten siskoni, toisaalta minun olisi pitänyt olla juuri kuin hän.

- ei karkkipäiviä eikä rajoituksia tv: katselussa.

- riidellessään vanhemmat mustamaalasivat toisiaan, ja pyysivät valitsemaan kumman puolella olemme.

- kun vanhemmat joivat, he joivat yleensä kunnolla.

Mullakin ihan turvallinen lapsuus ja kaikkea ihanaa tehtiin yhdessä mut muutamia seikkoja on jäänyt mieleen, mitä en haluaisi omien lapsien kokevan:



-Isä narsistinen ja mustasukkainen. Äiti piti mua kädestä kun isä löi häntä. Tätä ei tosin tapahtunut kuin kerran, pari mutta jäi mun mieleen :(



-Isä ei tehnyt kotitöitä, äiti hoiti lapseet ja kodin yksin. Isä toi leivän pöytään raskaasta tehdastyöstä.



-Hampaita ei pakotettu pesemään -tosi huonot hampaat, paikattu varmaan jokainen hammas joka kulmalta.



-ruumiillinen kuritus