Millainen on sopiva lapsiluku?

Meillä kolme lasta kolmen vuoden ikäeroilla joten kaikille on riittänyt ja riittää aikaa. Haaveilen vielä neljännestä mutta tuskin sitä saan ja jos niin hyvin käy sitten tuleekin jo oma ikä vastaan ja lapsiluku siten täyttyy. "Oikea" lapsiluku on aina perhekohtainen mutta itse ainoana lapsena en sitä vaihtoehtoa suosittele. Näin vanhemmiten koen olevani yksin varsinkin kun äitini kuoli kun olin nuori. Nauttikaa lapsistanne ja viettäkää aikaa heidän kanssaan oli heitä yksi tai useampi.

lasten keskinäinen vuorovaikutus on erilaista kuin lapsen ja vanhemman, lasten keskinäinen leikki ja pelaaminen on erilaista kuin lapsen ja vanhemman välinen, eivätkä kaikki vanhemmat edes jaksa/viitsi leikkiä lastensa kanssa. Sisarukset ovat rikkautta ja tietysti myös joskus vanhempien hermoja koettelevaa riitoineen, mutta toisaalta kun on kotona kaveri, ei tarvitse kuulla jatkuvasti "mitä tekisin, mistä kaveri" ja saa jopa omaakin aikaa lasten puuhatessa keskenään.



Mutta toki voi olla tilanteita, joissa yksi lapsi on sopiva ja lapsi saa kaverikokemuksia päivähoidosta ja naapurostosta.



Kullakin perheellä on varmaan oma sopiva lapsiluku. Minulle se on 3-4. Lapsia on toisaalta ihana tehdä, vaikka en hirmuisesti raskausajasta tykkääkään, joten jos olisi ollut mahdollisuus aloittaa nuorempana, olisi lapsia voinut tulla enemmänkin. 3-5 vuoden välein uusi lapsi perheeseen, niin aina olisi uusi ihana pienokainen omine ihmeineen ihailtavana. Tälläisen haaveajatuksen sain kolmannen jälkeen, mutta tosiaan koska ikää on jo yli 40, ei 4 enempää tule.

Neljä lasta ei ole enää mikään ekoteko...

Väitän ettei neljän lapsen (saati seitsemän tms.) lapsen vanhemmilla voi olla aikaa lapsilleen. Tai ryhmänä, muttei persoonina.

Voi hyvänen aika.. Olen itse nelilapsisesta perheestä. Väitteesi on mielestäni väärä. Minua ja sisaruksiani on kohdeltu persoonina eikä minään ryhmäa saati laumana. Eiköhän se ole kasvattavista vanhemmista kiinni.

Tuskin meillekään tulee yhtä enempää. Vaikka hankala vielä on sanoa, poika on vasta reilu kaksiviikkoinen. Mutta jos sisaruksia tulee, niin ei kyllä muutamaan vuoteen.



En ymmärrä miksi asetetaan ns. sopiva lapsimäärä. Eiköhän jokainen tiedä itse haluaako yhden vai useamman lapsen. Joillekin perheille sopii vain yksi ja jotkut haluavat enemmän. Minulla ja miehellä on molemmilla isosisko ja pikkuveli mutta silti ainakin tällä hetkellä emme halua pojasta isoveljeä. Katsotaan sitten muutaman vuoden päästä tilannetta uudelleen.

Olen synnyttänyt 5 lasta, mutta vaikka luku vaikuttaa isolta, ovat lapseni saaneet elää aika lailla kuin ainoat lapset pieninä. Elämä on mennyt vähän kuin vahingossa niin, että lapsille on tullut isot ikäerot, ja niinpä jokainen on saanut kaipaamaansa huomiota varhaisimpina vuosinaan. Itse olin ainoa lapsi, ja minusta sekin oli oikein hyvä.

-helppo löytää asunto

-helppoa matkustaa

-helppo asua hotellissa

-helppo harrastaa koko perheen voimalla (aina yksi lapsi per aikuinen) jne.

-lapsilla aina seuraa toisistaan

-kahden lapsen kanssa pärjäisi vielä yksinkin

Ei olisi ollut siskoja. Asuttiin tosi syrjässä ja ei niitä kavereita liikaa ollut. Jos ei olis ollu siskojakaan niin kyllä olis äiti ollu paljon lujemmalla. Pääsi vähemmällä kun leikittiin keskenään ja siihen ei äitiä kaivattu ;D



Meillä kuusi lasta ja ei todellakaan sinä ole yhtään liikaa.



Mut vaikka jokainen hoitaa omansa jne. Mut ei kenenkään silti tarvi yksin aina pärjätä. Ja minua raivostuttaa tämä nyky yhteiskunnan ajatusmaailma et kaikkien (vauvasta-vaariin) on aina pärkättävä yksin ja omillaan. Ei saa olla ikinä heikko.

Ja toinen mikä minua häiritsee on se että vaikka ne lapset on tehnyt niin miksi ei sais kaivata koskaano maa aikaa ja ero lapsista.Ei se nyt sitä tarkoita ettei lapsia rakasta.

Meillä on neljä lasta ja jos asuisimme maalla ja väljemmissä tiloissa voisi olla muutama lisää.

Kaupungissa on aina hiukan haasteellisempaa kun on monta lasta.

Kyllä lapsi mielestäni tarvitsee sisaruksia, se on sitten jokaisen perheen oma asia kuinka monta.

Mun mielestä 0 kpl lapsia on se sopiva määrä..

Nyt kun ovat kasvaneet, tuntuu että perheeseen mahtuis sittenkin vielä kolmaskin.

Neljäs... nyt ei tunnu siltä, mutta en koe sitäkään mahdottomana lopulta. Kunhan eivät synny vuoden ikäerolla.

Meillä neljä, joillakin ystäväperheillä yksi, joillakin kuusi ja kaikkea siltä väliltä.



Minusta mukavaa, että lapsillani on sisaruksia. Itselläni on kaksi ja miehellä kolme sisarusta.

Jokaisella meilla on omat ajatukset elämästä ja lapsien saannista... Hassua kun nykyisin joutuu vastailemaan toistuvasti siihen,onko tämä teidän viimeinen. LAPSISSA ON TULEVAISUUS!!!!

voin sanoa, että todellakin olen, etenkin aikuisena, kaivannut sisarrusta. Lapsenakin kadehdin kavereita, joilla oli useampi sisarrus. Siksi meillä on 3 lasta. Enempään ei tosin olisi enää jaksamista eikä rahaakaan. Siksi 3 on meille hyvä lapsiluku.

Se on meille sopiva, enkä oikein edes osaa selittää miksi. Olen itse kolmilapsisesta perheestä, miehellä ei ole sisaruksia.

Minusta on hyvä että lapsella on sisaruksia, oppivat solidaarisuutta ja monenlaista rakkautta :)

Omat sisarukseni ovat minulle läheisiä ja olen iloinen heistä.

Pitääkö elämän olla sitten aina helppoa? Mitä se opettaa lapsille? Vastoinkäymiset kasvattavat luonnetta ja opettavat pitämään puoliaan myös aikuisena kun vanhemmat eivät ole enää "petaamassa" sitä helppoa tietä. Vaativammat olosuhteet opettavat lapset asennoitumaan elämään realistisesti. Se vähentää mielen ongelmia ja opettaa suhtautumaan myös muihin ihmisiin kunnioittavasti. Sama se onko lapsia 1 tai yli.

enkä ole KOSKAAN kaivannut sisaruksia! Eli onnellinen voi olla myös ainokaisena :)

Sama täällä, tai no silloin kun isä ja mummo kuolivat perätysten, ois ollut ihan kiva jos joku olis ollut mukana hautajais-ym. järjestelyissä... Muuten en kyllä ole kaivannut sisaruksia.

Ja oma lapsiluku nolla, enpä ole niitäkään ikinä kaivannut.

Meillä se on 11 + masuasukki. Vanhin lapsi on 15v, nuorin tällä hetkellä 1v8kk. Joukossa myös kahdet kaksoset. Vielä 36-vuotiaana useammankin ehtisi saada, jos on tullakseen. Rakastan lapsia ja tätä arkea, joka onkin välillä yhtä kaaosta. Onneksi miehellä on lääkärinä hyväpalkkainen työ, on mahdollistanut sen, että olen voinut olla kotiäitinä, jossa todellakin on tämän lauman kanssa täysi työ:) Päivääkään en antaisi pois.  

itse haaveilen 3-4 lapsesta ja pienellä ikäerolla. olen saanut mennä aikanani ja nyt keskityn vain lapsiin.

Meillä on kolme lasta. Se on aikaslailla passeli määrä. Neljäs lapsi jää toiveeksi. Pelkään, ettei aikaa enää jäisi kaikkeen.

En tiedä yhtä ainutta perhettä, jossa olisi liikaa lapsia. Tunnen paljon hyvinkin isoja perheitä, oma lapsuudenperheeni oli iso ja itselläni on 5 lasta. Kukaan vanhempi ei koskaan haluaisi antaa yhtään lasta pois sillä perusteella että tämä olisi liikaa.



Lasten kanssa pärjääminen on hyvin pitkälle organisointikysymys. Pedagogina olen sitä mieltä, että lapselle ei ole hyväksi tottua olemaan maailman napa. Yhden lapsen perheessä on tosi haasteellista luoda tasavertaista yhteisöllisyyttä. Silti yhden lapsen perheitä on syystä tai toisesta, eikä se automaattisesti tarkoita lapsen sosiaalisen kehityksen vinoutumaa. Samoin on monilapsisessa perheessä eläminen: lapsista ei välttämättä tule aikuisennälkäisiä kyynärpäätaktiikalla eteneviä hirviöitä.



Mikäli lapsi tuntee olevansa rakastettu, hän ei tarvitse esim. tiettyä materiaa tai elintasoa ympärilleen.



Mitä tulee vanhempien jaksamiseen, voimavarat ovat yksilölliset, mutta niihinkin voi vaikuttaa mm. turvaverkoston avulla.