Mikä mulla on? En pysty leikkimään lapsen kanssa, vaikka lapsi kuinka pyytäisi?
Äskenkin lapsi oikein pettyneenä sanoi, että olisi se kyllä kivaa, jos äiti edes joskus tykkäisi leikkiä mun kanssa.
Istuin siis vierellä lastenhuoneen lattialla ja selailin lehteä. Lapsi höpötti samalla ja olin mielestäni hyvinkin läsnäoleva ja vastailin aktiivisesti.
Ulkoilen paljon lapsen kanssa, käyn puistossa, keskustelen ja luen kirjoja, mutta en vain kykene mukaan leikkiin. Pienillä muovihevosilla hirnuminen on minulle liian raskasta. En vaion jaksa, vaikken muuten olekaan mikään tosikko.
Muita paikalla, joilla samanlainen blokaadi?
Kommentit (26)
äiti on selvästi jaksamisensa äärirajoilla pyörrittäessään ihan perusarkea. Jos ap on päättänyt olla vielä työpäivän päälle erityisen hyvä ja läsnäoleva äiti istuutumalla lastenhuoneen lattialle, mutta sekään ei riitä, vaan lapsi haluaa enemmän ja enemmän...niin ilmeisesti siinä tulee jonkinlainen raja vastaan.
Hyvä kirjoitus.
ja lapsi aistii, että et oikeasti halua olla kanssaan, koska luet samalla tms.
Eli annat lapselle vankan hylkäämiskokemuksen olemalla vieressä, mutta kaukana.
Jos äiti ei ole ikinä läsnä vaikka olisi paikalla, siitä voi tulla ongelmia.
Mutta se että istuu vieressä kun lapsi leikkii mutta luskelee itse, hei haloo :O
Lapsista on mukavaa, että vanhempi on paikalla, ei siihen enempiä tarvita. Läsnäoloa on sitten esim. yhteisissä lukuhetkissä, ruokaa laittaessa, syödessä, kylpiessä, pulkkamäessä, kauppamatkoilla...mitä nyt kukakin tekee.
luemme kirjoja, joskus leivotaan tms tai askarrellaan yhdessä. Mutta leikit poika hoitaa yksin - toki jos haluaa jotain näyttää tai kertoa leikkinsä kulusta niin saa kaiken huomioni. Mutta autot ja dinot saa laittaa puuhiinsa ihan itse, ja sen tekeekin. No junaradan rakentamisessa autan usein, ja pelejä pelataan yhdessä silloin tällöin.
Sen sijaan pienemmän lapsen, vauvan ja taaperoikäisen kanssa on leikit sujuneet, kun ne ovat olleet tyyliin kutitusleikki, laulattaminen jne. Mutta niiden lisäksi lapsemme on saanut pienestä pitäen luoda omat leikkinsä itsenäisesti (toki pienemmälle annettiin ideoita esim katsopas missä ne autot nyt on) ja viihtyykin nyt hyvin omassa seurassaan - esikoinen kun on toistaiseksi ainut lapsi. Kaverien kanssa leikkii sitten päivähoidossa.
Vanhemman tehtävä on olla läsnä ja kiinnostunut, mutta ei leikkikaveri.
Mitä, jos keskittyisit siihen, miten lapsesi leikkii. Sitä peilaamalla ja tarkkailemalla itse olen löytänyt mielekkyyttä lapsen leikkiin osallistumiseen. Ajattelen, että leikissä mukana oleminen on tapa, jolla pääsen lähemmäksi lasta ja ymmärrän häntä paremmin. Usein ehdotan kyllä myös yhteistä muuta touhua, joka lapselle on leikkiä, minulle tavallaan kotityötä tms. Liikuntaleikit ovat kivoja myös molemmille. Leikitään vaikkka jumppakoulua.
En itsekään ymmärrä, miksi se leikkiminen on minulle ihan kärsimystä. Siis todella kärsimystä. Jaksan kyllä rauhoitella raivareita, raahata pulkassa, jynssätä kämppää ja pyykätä ja kokata, mutta leikkiä? Nou nou. Siis en vaan PYSTY vaikka yritän. Mutta täytyy yrittää, edes joskus...
(toivottavasti pian on), mutta vähän mietityttää se, että inhoan lasten kanssa leikkimistä. Tykkään kyllä lapsista muuten, mutta leikkiä en osaa. Voin tehdä palapelejä, piirtää, lukea, jutella, rakennella, olla ulkona jne. mutta leikkimistä inhoan.
Älä ota stressiä. Tuollainen yhdessäolo on aivan mainiota ja riittää kyllä.
samaa vikaa. Istun siinä tasan 5 minuuttia ja tulee mieleen vaikka mitä kotitöitä mitä pitäisi tehdä. Ulkoilen myös lasteni kanssa paljon. Pihalla osaan hullutella. Osaan hullutella kotonakin ja askarrella ja leipoa. Leikki ei vain maistu. Mistähän sekin johtuu...
Mä tykkään kyllä lapsen kanssa touhuta kaikkea ns. järkevää, kuten siivoilla yhdessä, laittaa ruokaa, ulkoilla ja lukea. Sellaisia aikuisten juttuja siis, joihin voi ottaa lapsen mukaan. Pakko silti joskus ihan vaan leikkiäkin, mutta yritän kyllä pitää ne hetket minimissä. Peuhuleikit, tyyliin painiminen ja kutittelu, sujuu multa helpommin.
Ei kai tälle mitään voi, hankala pakottaa itsensä nauttimaan sellaisesta mikä ei tosiaan vois vähempää kiinnostaa (tyyliin muovivihannesten pakkaaminen pieneen matkalaukkuun ja eväsretki makuuhuoneeseen = tytön lempileikki). Mut kai se on pääasia että edes yrittää, ja onhan sitä tytön iloa kuitenkin kiva katsoa. Ehkä pystyisit purkamaan sun "blokin" sitä kautta? Että lapsi nauttii mahdottomasti, kun äiti edes yrittää olla sydämellä mukana toiselle tärkeässä touhussa?
Mutta tsemppiä, et ole yksin!
mieti olisiko mitään lelua mikä sinua kiinnostaisi, esim brion junarata, barbiet, palapelit, legot, vauvanuket, sähköautot... jos löytyy joku mikä voisi innostaa sinua vähänkään leikkiin, hanki lapsellesi sellainen ja kerro hänelle että rakastat häntä ja siksi haluat leikkiä vaikka oletkin aikuinen etkä ole hyvä leikkimään, pyydä lastasi opettamaan sinua, kysy esim kysymyksiä: miten nää hevoset oikein juoksee? nyt äiti ei kyllä osaa käyttää tätä lelua, näytätkö mulle miten se toimii? yms.
onneks lapset jo isoja 18 ja 16 ja nuorin 9. nuorimman kaa teen sitten muita juttuja mutta koskaan en istu ja ole leikkiny barbeilla yms.
En vaan osaa leikkiä. Ei voi olla mitään tylsempää kun istua lattialla ja leikkiä pikkuautoilla tai jollain muovieläimillä. Me sitten yleensä leivotaan tai tehdään jotain muuta pojan kanssa. Ulkona voidaan tehdä vaikka mitä, mutta leikkiminen tökkii ja pahasti. En osaa edes askarrella. Tuotokset samaa tasoa kun lapsella. Siksi ei askarrella kovin usein.
Onneksi meidän poika jo niin si ettei tarvii kauheesti leikkiä.
(toivottavasti pian on), mutta vähän mietityttää se, että inhoan lasten kanssa leikkimistä. Tykkään kyllä lapsista muuten, mutta leikkiä en osaa. Voin tehdä palapelejä, piirtää, lukea, jutella, rakennella, olla ulkona jne. mutta leikkimistä inhoan.
Lapset leikkii lasten kans. Ei aikuisten kuulukaan mennä millään poneilla hirnumaan. Lapsille on tarkeää, että ne otetaan huomioon ja että heitä arvostetaan, mutta se ei todellakaan tarkoita mitään junaratoja tai barbie-leikkejä. Ei aikuisen kuuluu, eikä pidä, alentua missään asiassa lapsen tasolle. Kyllä se lapsi helpomminkin sotkee auktoriteetit..
äiti on selvästi jaksamisensa äärirajoilla pyörrittäessään ihan perusarkea. Jos ap on päättänyt olla vielä työpäivän päälle erityisen hyvä ja läsnäoleva äiti istuutumalla lastenhuoneen lattialle, mutta sekään ei riitä, vaan lapsi haluaa enemmän ja enemmän...niin ilmeisesti siinä tulee jonkinlainen raja vastaan.
Mullekin lapsi tulee esittelemään Lego-rakennelmia, mutta silloin en lue lehteä, vaan pistän lukemiset pois ja keskityn lapseen. Ei ole mikään pakko heilutella niitä muovieläimiä, mutta voit olla lapselle läsnä ja seurata mitä hän tekee ja jutella. Mene mieluummin kokonaan pois, jos vaihtoehtona on puolivillaisesti läsnä oleminen.
Itse en tykkää urheilusta, juoksuleikeistä, piilosesta tms., mutta niiden sijaan olen ulkona mukana esim. luonnon ihmettelyssä ja eväsretkellä, plus kehun lasta kun hän juoksentelee tai kiipeilee. Ihan perseestähän se ois jos lähtisin kyrpä ottassa juoksemaan, parempi että otan lapsen ulkona syliin ja tiiraillaan lumihiutaletta, ne kun kiinnostavat minua.
Musta tuntuu, että se voisi johtua siitä, että äiti on selvästi jaksamisensa äärirajoilla pyörrittäessään ihan perusarkea. Jos ap on päättänyt olla vielä työpäivän päälle erityisen hyvä ja läsnäoleva äiti istuutumalla lastenhuoneen lattialle, mutta sekään ei riitä, vaan lapsi haluaa enemmän ja enemmän...niin ilmeisesti siinä tulee jonkinlainen raja vastaan.
Terv. lapseton ja lapsista pitävä mutta leikkimistä inhoava aikuinen
Lapset leikkii lasten kans. Ei aikuisten kuulukaan mennä millään poneilla hirnumaan. Lapsille on tarkeää, että ne otetaan huomioon ja että heitä arvostetaan, mutta se ei todellakaan tarkoita mitään junaratoja tai barbie-leikkejä. Ei aikuisen kuuluu, eikä pidä, alentua missään asiassa lapsen tasolle. Kyllä se lapsi helpomminkin sotkee auktoriteetit..
ettei aikuisen ole aivan välttämätöntä leikkiä lasten kanssa.
Mä leikin miellläni lasten ja lapsien kanssa :)
Aika moni mamma on lähtenyt lätkimään, kun mies on periaatteessa kotona iltaisin, muttei kuitenkaan läsnä. Jos toinen vain istuu koneella, tekee töitä, äännähtelee lehden takaa jne., niin sillä toisella on aika kamala olo. Ei se ole yhtään sen helpompaa lapsellekaan.