Riideltiinkö lapsuudenkodissasi enemmän/rajummin kuin sinä miehesi kanssa?

riitelivät silloin tällöin rajustikin. Kuten myös minä mieheni kanssa. Huudamme ja minä paiskon tavaroita, astiatothan siinä hupenee.

Äiti joskus mouhosi vähän, kun isä oli laiska, mutta ei siitä suurempaa riitaa tullut. Mä en narise senkään vertaa. En muista lapsuudesta yhtään kunnon riitaa kotona. Pientä äyskimistä vain. Meillä mennään samoilla linjoilla, takana 8 vuotta riidatonta suhdetta. Muutamia kertoja on äyskitty vuosien aikana, mutta sitäkin tapahtuu ehkä kerran puoleen vuoteen. Ollaan vaan sopuisia ihmisiä. Ei tykätä riidellä ja ei olle kovin nipoja eli annetaan toisen olla sellainen kuin on.

mun lapsuus oli käytännössä pelkkää huutoa, riitelyä, tappelua äidin ansiosta.



Meillä ei huudeta ollenkaan. Mulla on niin pahat traumat huutamisesta etten kestä sitä yhtään. Jos naapurit huutaa niin mä pelkään. Ja siis ei meillä riidellä muutenkaan, eli ei myöskään mitään piinaavia mykkäkouluja tmv. Onneks on mies samoilla linjoilla.

Meillä on samanlaista kuin kotonani aikoinaan. Ei kovin kummoisia riitoja siis. Nykyään, eläkeläsinä, vanhempani ilmeisesti ovat liikaa keskenään ja ovat alkaneet naljailla toisilleen minusta aika ikävään sävyyn.

"Kuten myös minä mieheni kanssa. Huudamme ja minä paiskon tavaroita, astiatothan siinä hupenee. "



Jos ei niin antaa mennä vaan mutta jos on niin onko tullut mieleen että lapset pelkää tuollaista jos joutuvat kuuntelemaan/katsomaan. vaikkei sitä ulospän näyttäskään.

Miehen kanssa riita ei koskaan tule menemään fyysiseksi. Huutaa kyllä osataan yhtä lujaa.

"Kuten myös minä mieheni kanssa. Huudamme ja minä paiskon tavaroita, astiatothan siinä hupenee. "

nko teillä lapsia? Jos ei niin antaa mennä vaan mutta jos on niin onko tullut mieleen että lapset pelkää tuollaista jos joutuvat kuuntelemaan/katsomaan. vaikkei sitä ulospän näyttäskään.

Vanhempani olivat aivan erilaisia: äiti mahdoton räpättäjä ja isä mykkäkoulumököttäjä (ehkä 3 viikkoa saattoi olla tuppisuuna). Oli aivan helvetillistä.



Itse pystyn puhumaan asioista ja niin miehenikin. Toistaiseksi ollaan pystytty puhuen selvittämään erimielisyydet, eikä ole tarvinnut huutaa eikä mököttää.



Naimisissa 9 vuotta, yhdessä 15 vuotta (3 yhteistä lasta).

Me riidellään harvoin, hyvä jos kerran vuodessa.

Mutta kyllä meilläkin joskus (harvoin) keskustellaan aika kovaan ääneen.

Mun lapsuudenkodissa riideltiin paljon, meillä ei juurikaan. Eikä koskaan karjuta toisillemme, eikä nimitellä.

Lapsena juoksi pahimmillaan kännistä, kirvestä heiluttavaa isää pakoon äiidn kanssa. Miehen kanssa korkeintaan korotamme ääntämme.

onneksi lapseni ei ole koskaan joutunut näkemään sellaista riitelyä mitä itse olen joutunut näkemään ja kokemaan.

Vaan saamme ratkottu erimielisyydet helposti :)



Toisin kuin äitini ja isäni. Nyrkkitappelua harva se päivä... Äitihän siinä lenteli.

Lapsena juoksi pahimmillaan kännistä, kirvestä heiluttavaa isää pakoon äiidn kanssa. Miehen kanssa korkeintaan korotamme ääntämme.

t:9

Me taas riidellään miehen kanssa aika paljon.

Tai ehkä ehdin purkaa pahimmat ennen lasten syntymää, äiti ei. Töitä kyllä teettää tämä ihmisiksi olemisen opettelu ja tiedän että olen haavoittanut lapsiani riitelyilläni. Mies on aika viaton tässä. Pariterapiassa käydään.

Viettivät kultahäitä viime viikolla.

Me riitelemme, äänen kanssa.

kotona oli niin että aluksi ei mun kuullen riidelty ollenkaan, sitten he oli vuoden verran erossa ja sen aikana ja jälkeen riideltiin tosi paljon

Ensin mun isä pahoinpiteli mun äitiä. Lähdettiin joskus sitä tilannetta karkuun. Ne eros ja sitten äiti otti uuden miehen. Rupes äidillekin brenkku maistumaan ja vähän liikaa. Ne sitten otti ja tappeli, joskus toivat kavereita kapakasta meille jatkoille ja välillä otti yhteen joku muu kuin mutsi ja faijapuoli, mutta aina oli joku tappelu, jos ei muuta niin suusanallinen sellainen.



Poliisit kävi usein, mutta ei siihen maailman aikaan mitään ilmoituksia sossuun tehty. Kai mä olisin huostaan joutunut jos olisi tätä päivää eletty.



Mä päätin silloin lapsena että mun lasten ei ikinä tartte kotona sellaista kuunnella ja katsella, eikä ole tarttenut.