Lue keskustelun säännöt.
G: Erositko "turhaan"?
21.11.2010 |
Paljon yleisissä keskusteluissa on ollut pinnalla se, että nykyään erotaan turhaan, koska ei jakseta tai kestetä arkea. Yleisenä huolena siis lapset ja heidän psyykkinen vointinsa ja mitä jälkiä vanhempien ero jättää erityisesti pieniin lapsiin.
Olisipa mielenkiintoista tietää eronneiden ajatuksia ja mietteitä oman liittonsa päättymisestä sen jälkeen, kun erosta on kulunut jo aikaa ja suurimmat laineet ovat ehtineet laskeutua.
Siis miksi erosit? Toiko ero niitä hyviä asioita omaan ja lastesi elämään, joita erolla tavoittelit? Olisiko ero -tilanteessa jotakin voinut tehdä toisin? Olisiko eron voinut välttää? Olisiko yhdessä jatkaminen sittenkin ollut parempi ratkaisu? Mitä apua yhdessä jatkamiseen olisi tarvinnut? Oliko erosi turha?
Kertokaa meille ajatuksianne.
Kommentit (34)
En koe että ero oli turha.Ex mies alkoholisoitui suhteemme aikana,ei suostunut hakemaan itselleen apua vaikka monta kertaa pyysin kaikkia keinoja käyttäen.Tein kaikkeni suhteemme eteen että oltais saatu se toimimaan mutta en yksin jaksanut enää pitää sitä korttitaloa pystyssä.Exällä oli myös peliriippuvuus ja kaikki rahat mitä tienasin meni johonkin oudosti,yleensä alkoholiin ja peleihin.Tällä hetkellä meillä menee lasten kanssa rahallisesti paremmin kun ei ole isää enää kaikkea ryyppäämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta eromme oli turha. Mieheni halusi eron. Ei ollut mulle kertonut syvimpiä ajatuksia, vaikka olin pyytänyt häntä puhumaan, koska kyllähän mä huomasin hänen pahan olon. Riitelimme paljon, mutta hän ei suostunut menemään pariterapiaan.
Hän ei siis puhunut mulle, mitä oikeasti olisi asioilta halunnut eikä halunnut asioita yrittääkään korjata. Joten joo, musta oli raukkamaista noin hajottaa kahdelta alle kouluikäiseltä lapselta perhe, kun ei mitään vakavaa ongelmaa ollut.
Nyt olen kyllä tyytyväinen elämääni sinkkunakin. Enkä tuota raukkamaista eksääni takaisin enää ottais. Kai olemme luonteeltamme liian erilaisia ja eksällä omat traumansa, joiden vuoksi ei pysty olemaan avoin omista ajatuksistaan ja tunteistaan. Eihän siitä silloin mitään voikaan tulla.
Rakastuin nykyiseen ja sekuntiakaan en ole elämästäni katunut sitä eroa. En edes ole koskaan kaivannut eksääni. Minulle se ihminen on ilmaa. Avioliiton loppuaika oli jo niin kuollutta mun puolelta. Häntä ei ollut minulle enää olemassa. Jos hän olisi ilmoittanut, että lähtee tänään ja ikinä ei enää nähdä, olisin kohauttanut hartioitani. Olin helpottunut, kun myimme asunnon ja tiesin, ettei tarvi enää koskaan nähdä.
Ei hän tehnyt mitään pahaa minulle, siis sellaista, josta pitäisi katkera olla. Mentiin vaan nuorena yhteen ja roikuin suhteessa liian kauan. Ehdittiin naimisiinkin. Olin vaan niin kyllästynyt häneen siinä vaiheessa, kun vihdoin sain erottua, että helpotus se vaan oli.
*pelko
*mustelmat
*kaljut alueet hiuksissa
*rahattomuus
*huuto
*viina
*ryyppyporukat omassa kodissani kun tulen töistä
*jatkuva pelko häädöstä
*unettomat yöt
*häpeä
Mitään näitä ei enää elämässäni ole. Mitäpä luulet että kannattiko..
on ylipäätään tehtävissä, parisuhdeterapiat nyt ensimmäisenä. Jos mikään ei auta ja asiat ovat todella huonosti, niin silloin voi sanoa, että erotkaa. Älkää aikaisemmin, jos teillä on yhteisiä lapsia. Jos lapsettomia, niin erotkaa vaikka samantien. Se vastuu jokaisen vanhemman on kannettava, että yrittää tehdä kaikkensa antaakseen lapselle ehjän perheen, koska sen jälkeen se ei ole koskaan enään mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se vastuu jokaisen vanhemman on kannettava, että yrittää tehdä kaikkensa antaakseen lapselle ehjän perheen, koska sen jälkeen se ei ole koskaan enään mahdollista.
Joo, aina se ero ei ole omassa vallassa ollenkaan, vaan tulee yllätyksenä ehdottomalta puolisolta. Ja kun itse olisi halunnut tehdä kaikkensa liiton eteen, niin kirpaisee kyllä pahemman kerran. :(
erosin, koska ex ei pitänyt perhe-elämää arvossa, ei arvostanut minua, vaan arvosteli ja oli aina kärttyisä, petti monta kertaa (siis vuosien suhteita...) jne. Arki oli minun vastuullani, lapset, ex kävi kotona arvostelemassa.
Ja yritin kaikkeni, kävimme pariterapiassa, leireillä, lomilla.
Erosta on nyt kolme vuotta. Eron jälkeen niitä hyviä asioita on minun ja lasten elämässä oikeastaan enemmän kuin osasin silloin vaikeina aikoina kuvitellakaan.
eron olisi voinut välttää, jos olisin halunnut elää itsekunnoitukseni ja -arvostukseni menettäneenä, kestää miehen sivusuhteet antaa lasten elää sellaisessa helvetissä. tai sitten jos ex olisi äkkiä muuttunut ja alkanut ymmärtää parisuhdetta. Luultavasti lehmät ennemmin lentää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se vastuu jokaisen vanhemman on kannettava, että yrittää tehdä kaikkensa antaakseen lapselle ehjän perheen, koska sen jälkeen se ei ole koskaan enään mahdollista.
Joo, aina se ero ei ole omassa vallassa ollenkaan, vaan tulee yllätyksenä ehdottomalta puolisolta. Ja kun itse olisi halunnut tehdä kaikkensa liiton eteen, niin kirpaisee kyllä pahemman kerran. :(
Olisi pitänyt erota jo vuosia aiemmin.
Sitä vaan halusi antaa alkoholistille mahdollisuuden, mikä kylläkin jäi käyttämättä.
Olisi paljon vähemmän huonja muistoja ja aihetta painajaisiin, jos olisin ottanut ja lähtenyt lapsineni 4vuotta aikaisemmin, silloin kääntyi suunta selvästi pahempaan.
Kaikkiaan "suhteemme" kesti 16 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi varmasti pitänyt erota jo vähän aikaisemmin. Olimme yhdessä 12 vuotta. Teinivuosista alkaen.
Olin onnellinen, kun sain riuhtaistua itseni suhteesta. Mies oli epäluotettava. Kasvoimme varmaankin erilleen. Voi olla, että olimme alunperinkin jo aika "erillään".
Lapsia on kaksi. Erosta on jo 6 vuotta aikaa. Olin heti eron jälkeen todella onnellinen asuessani lasten kanssa "yksin". Ei tarvinnut odottaa ketään eikä jakaa vastuuta kenenkään kanssa. Jo heti silloin ajattelin, miksi emme olleet lähtenee eri teille jo aikoja sitten. Olin kai liian naiivi. Meillä on ihan hyvät välit nykyään. Myös lapsilla on hyvät välit isäänsä.
Mies vain ilmoitti, ettei tässä avioliitossa ole mitään järkeä. Mitenkään ei yritetty parantaa meidän suhdettamme. Eikö ole aika turha ero?
minut äkkijätettiin nuoremman naisen takia. ei mitään erityisä edeltäviä riitoja tms. minusta meidän olisi pitänyt edes yrittää, vaikka puoli vuotta ilman kolmatta pyörää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies muuttunut kyttääväksi ja hänen pitäisi tietää missä olen ollut, mitä tehnyt jne. Tätä olen kestänyt reilu 3v ja aina vaan pahemmaksi menee.
Yritin keskustella, keskustella, keskustella ongelmistamme, mutta miehellä ei kiinnostanut. Hänen mielestään ongelmat pitää vain lakaista maton alle ja olla hiljaa, silloin menee hyvin. Vuosia hoidin yksin koti- ja raha-asiat, lastenhoidon, kaiken. Viimeinen pisara oli kun mies petti minua, kiinnijäämisen jälkeen olisi halunnut vielä jatkaa, mutta niin ettei pettämisestä puhuta sanallakaan.
Tavarat pakattuani ja viimeisen kerran oven suljettuani tunsin vain suunnatonta helpotusta. Jälkiviisaana hyvä miettiä miksi en lähtenyt silloin kun mies jäi työttämäksi YT-neuvottelujen tuloksena ja alkoholin käyttäminen ryöstäytyi täysin käsistä.
Exä osoitti kerta toisensa jälkeen, että häneen ei voi luottaa. Jossakin vaiheessa paljasti omat ajatuksensa rehellisyydestä sanomalla, että ei rehellisyys ole hänestä niin kovin tärkeää... Kiva kiva, olisipa sanonut tuon siinä vaiheessa kun tutustuttiin!
Meidän avioliitossamme oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa, pitkiä murjotuskausia puolin ja toisin, eikä lopulta mikään enää toiminut. Koetin saada meille apua, mutta exä ei suostunut käymään perheneuvolan psykologilla kuin yhden ainoan kerran; psykologi oli nainen ja siksi exän mielestä "asenteellinen".
Eromme jälkeen exä on sikaillut kerta toisensa jälkeen lasten kustannuksella. Uudet tyttöystävät on heti esitelty lapsille ja koko suhteen repertuaari on käyty läpi lasten silmien edessä. SE on varmasti ollut haitallista lapsille - eromme vaikutuksista on vaikea sanoa mitään, mutta tuskinpa meidän muinaisen perhehelvetin vaikutukset positiivisia olivat....