Vain me pelastumme ?
Tuomitseeko kaikki lestadiolaiset niin että tavis evl-kirkkoon kuuluva joutuu helvettiin?
Kommentit (21)
Eniten kiinnostaa se usko jossa saa eniten loukata muiden vakaumusta.
Tosi on, että paljon vl saarnoissa näin saarnataan, mutta tosi on myös se, että oikeasti on paljon vanhoillisia, jotka eivät usko eksklusiiviseen seurakuntaoppiin.
Moni vl:läinenkään ei usko saarnaajiaan.
On vain vaikea irtautua yhteisöstä - olet silloin täysin ulkopuolinen. Ja varsinkin pienellä paikkakunnalla on helppo pitää ihmiset sen vuoksi "kurissa ja nuhteessa".Usein myös jompikumpi puolisoista on "hurahtaneempi". Ja lapsia niin iso liuta, että elämän aloittaminen puhtaalta pöydältä on vaikeata.
Joo, lestadiolaisuus on lähinnä kasvatuksessa ja sosiaalisessa elämässä. Mutta juuri sillä lailla se sitoo ihmiset tiukasti piiriinsä.
Irrottautuminen muuttaa koko elämän ja oman minän.
http://freepathways.wordpress.com/2009/03/31/kuka-ja-mika-mina-sisimmas…
Olen ymmärtänyt että lestadioilaisuudessa on ainakin 18 haaraa ja nekin tuomitsevat toisensa helvettiin. Joten toki sitten tavisluterilaisetkin sinne joutaa.
No lestadiolaisia on kait 19 eri ryhmittymää, jotka tuomitsevat toinen toisensa kadotukseen vääräoppisina. :-D
http://freepathways.wordpress.com/2009/07/15/seurakuntaoppi/
Mutta kirkko on palannut lestadiolaispppeja kirkon virkoihin.
Kuinka sellaisella opilla voi toimia evl-kirkon pappina kun ei itse uskon koko kirkkoon? Ei pidä omaa kirkkoamme pyhänä uskovaisten Kristuksen Kirkkona?
Taivaassa vähän porukkaa, jos vain lessut pääsevät sinne. Mitähän Jumala niin pienellä porukalla yleensä tekee, koskapa Jeesuskin sanoi poislähtiessään, että Taivaassa on monta asuinsijaa ja että Hän menee laittamaan sinne paikkoja kuntoon Häneen uskovia ihmisiä varten. No lessut on lessuja vaikka voissa paistaisi kuten myös monet muut fakkiutuneet uskikset, jotka eivät haluaisi muiden pelastuvan.
Tuomitseeko kaikki lestadiolaiset niin että tavis evl-kirkkoon kuuluva joutuu helvettiin?
Vanhoillislestadiolaiset itse ovat nelinkertaisen oikeassa olemisen seurakunta. Ihmiskunnasta vain osa on kristittyjä (noin 3 miljardia), tämä on eka kerros.
Tästä luterilaisissa kirkossa on ehkä 70 miljoonaa, Suomen luterilaisessa kirkossa 4,2 miljoonaa. Tämä on toka kerros.
Suomen luterilaisista noin 80 000 on ainoita oikeita uskovaisia, siis vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen jäseniä. Tämä on kolmas kerros.
MUTTA: älä luule että erottelu loppuisi tähän!
Näistä vanhoillislestadiolaisistakaan eivät suinkaan kaikki ole TODELLA oikeasti "uskomassa". Osa heistäkin on vain "elämäntapa-lestadiolaisia", "nimi-kristittyjä"... osa salaa ateistejakin.
Herätysliikkeen sisällä heitä nimitetään "mädiksi kaloiksi".
Vain se kaikkein puhtain osa vanhoillislestadiolaisistakaan pelastuu.
Taivaassa on siis aikojen lopussa vain vähän porukkaa. :-D
Jutun hauskuus on siinä että tuo kuviio ei perustu mitenkään Raamattuun vaan on ihmisten mielikuvituksen rakennelma. :-D
Ihmistä ei mikään kiehdo niin paljon kuin ajatus kuulumisesta johonkin super-joukkoon, mihin ei kaikki pääse...
Ei se tunnu pahalta saada hyvä kuukausipalkka seurakunnan kirkollisverovaroista.
Näin seurakuntalaisen kannalta pahin tilanne on silloin jos seurakunnan ainoa pappi on vanhoillislestadiolainen.
Näin seurakuntalaisen kannalta pahin tilanne on silloin jos seurakunnan ainoa pappi on vanhoillislestadiolainen.
Lapualainen seurakunnan tiedottaja Heli Karhumäki pakinoi just tästä:
https://freepathways.wordpress.com/2010/01/20/lestadiolaispapit/
Joo ois se aika ankeeta kun kutsuis papin hautaamaan ja vl pappi julistais että "ei jääny vainajasta todistusta että olisi ollut synnit anteeksi". "Ei ollut saanut parannuksen armoa."
Vanhoillislestadiolaiset katsoo itse tietävänsä kuka pelastuu ja kuka ei.
Vaikka Jeesushan kuoli KAIKKIEN ihmisten puolesta. Ei pelkästään vanhoillislestadiolaisten...
Mikä se helvetti on? Se on diipadaapaa, jolla säikytellään ihmiset lammaslaumaksi tekemään niinkuin joku idiootti haluaa. Älä huoli: hautaan tai tuhkaksi joutuvat kaikki, siinä se.
aidosti, pelastuu, näin on Jeesus luvannut.
Itse ainakin haluaisin, että kaikki tekisivät näin, enkä haluaisi kuulua mihinkään superjoukkoon todellakaan.
ja tekee mitä hyvänsä, alistuu jopa nöyryytyksiin välttääksen helvetin...