Tekeekö se vanhemmista huonon, jos lapsen pitää ottaa opintolainaa??
Tuohon yhteen ketjuun viitaten - enkä nyt väitä että se olisi ainoa ikävä juttu noissa tarinoissa, mutta moni kuitenkin mainitsi sen, kuinka inhottavia vanhemmat olivat, kun eivät kustantaneet opintoja vaan kirjoittajan oli pitänyt ottaa opintolainaa. Siis mitäh, en ole kyllä tajunnut että tästä pitäisi olla jotenkin katkera!! Nimim. viime vuonna viimeisen erän pois maksanut..
Kommentit (37)
kyllä sitä voi elää ilman lainaa, ilman vanhempien apua keskittyen opiskeluihin kunhan vaan tekee kesällä töitä. Kesällä suurin osa kouluista on kiinnikin.
Millä perusteella se on maailman yksinkertaisin asia?
Haluaa auttaa lastansa ja ajatella, että hän päsee helpommalla kuin itse on päässyt. Vaikka rahallista apua saakin niin omat velvollisuutensa lapsella on.
Millä perusteella yhteiskunnan tulisi olla joka välissä tukemassa yksilöä, eikö yksilöllä ole mitään vastuuta itsellä oman jälkikasvunsa kanssa? Aivan kuin tekisimme lapset yhteiskunnalle, me saimme lapsemme ihan omasta halusta ja heidän eteensä teemme kaikkemme, emme pelkästään ajattele hyvää; sillä ei tässä maailmassa pitkälle pötki.
Mielipiteitä?
ainakin jos vanhemmat eivat ole todella rikkaita! Tavalliset keskituloiset vanhemmat tuskin pystyvat ainakaan useamman lapsen opintoja kustantamaan.
olisivat mun asioihin sekaantuneet. Aloitin yliopisto-opinnot 19-vuotiaana ja pidin kyllä itseäni täysin kykenevänä hoitamaan omat asiani, olinhan jo aikuinen... Asuin omillani ja kävin töissä ja rahoitin elämäni itse. Olisi ollut aika outoa, jos olisin antanut vanhempieni kustantaa opintoni. Siihen maailman aikaan 19-vuotiaat olivat aikuisia ja 30+-ikäiset oli jo keski-ikäisiä.
Aloitin yliopisto-opinnot 19-vuotiaana ja pidin kyllä itseäni täysin kykenevänä hoitamaan omat asiani, olinhan jo aikuinen... Asuin omillani ja kävin töissä ja rahoitin elämäni itse.
sillä elämäsi rahoitit.
ulkomailla on toisin
siellä nuorilla ei ole tuota mahdollisuutta.
Joko ovat onnistuneet saamaan hienon rahoituksen, joka joskus maksaakin vain osan lukukausimaksuista, tai sitten ovat toissä ja sillä hädin tuskin saavat edes jotain maksettua
Mutta tuo asuminen tulee kalliiksi kun äidin on maksettava vuokra, isän lukukausimaksut, sitten tianattava toissä se raha millä maksaa ruuan ja sähkon ja bensan jne jne
Kaikki eivät pääse opiskelemaan, jokaisella ei ole edes tarpeeksi hienot vanhemmat jotka jokin pankki suostuisi ottamaan opintolainan takaajaksi
Omilla vanhemmillani olisi kyllä ollut varaa, mutta sekä he että minä olimme sitä mieltä että parempi jos pärjään omillani.
Kävin opintojen ohella osa-aikatöissä, eikä se hidastanut opintojani ainakaan merkittävästi. Hieman otin lainaa, mutta lainamäärä oli niin kohtuullinen etten mitenkään rusentunut sen alle valmistuttuani (vaikka aluksi palkka olikin tosi pieni).
Minusta oli hyvä juttu olla itsenäinen.
NORMAALIA on ottaa lainaa, tai sitten kituutta opintotuella ja vaikka käydä samalla töissä. EPÄNORMAALIA on se, että vanhempien olisi pakko maksaa lasten opiskelu! ..
muuten opiskelu maksaa lähes kaikkialla ja halpaa puuhaa se ei ole.
TIETENKIN vanhemmat ovat taloudellisesti lapsistaan niin kauan kunnes he itse ovat palkkahommissa.
Sitä pidetään itsestään selvyytenä että vanhemmilla pitää olla edes jonkinlaisia säästojä lapsiaan varten, ja aika vastuuttomia ovat jos eivät välitä.
Samaan aikaan se on aika normaalia että vanhempien säästot ei voi riittää kaikkia kuluja kattamaan
Useimmat vastuulliset tekevät kuitenkin sen minkä voivat lapsiaan auttaakseen
Omilla vanhemmillani hyvät tulot, eivätkä koskaan auttaneet. Siis edes niin, että olisivat ostaneet talvikengät tai maksaneet muita välttämättömiä menoja. Lapsuusperheessäni on tapana, että lapset saa muutenkin selvitä taloudellisesti omillaan heti kun jotain hanttihommaa löytävät. Nuorena en kyseenalaistanut tuota systeemiä, koska jotenkuten pärjäsin töitä tehden, mut näin itse vanhempana tuntuisi hurjalta jos en yhtään auttaisi lastani, jolle pienetkin summat ois isoja.
Toki avustukset poikkeustilanteissa (esim. pitkäaikainen sairaus) ovat asia erikseen.
pystyy maksamaan opintolainan pois. On maailman helpoin neuvotella ja halpakorkoinen. Itse maksoin aikani 20e/kk ja puolivuosittain korot. Eipä tuota summaa edes huomannut, vaikka olisi pätkätöissäkin päkertänyt...
Jokainen

joten millä ne pois maksetaan?
Ja jos sun velat oli 20e/kk niin todella vähän otit lainaa
Ja vaikka valitsisit alan joka tyollistää, tilanne saattaa muuttua siihen mennessä kun valmistut
Jos tuolla tahdilla maksaa esim. 10 000 e lainaa pois ehtii korkoja kertyä aika paljon vaikka olisi halpakorkoinenkin.
Ja entäs ne joilla ei ole koko ajan jotain työtä, vaan ovat työttömänä pätkien välissä? Tai jotka huomaa ettei alalla ole töitä ja kouluttautuu uudelleen?
pystyy maksamaan opintolainan pois. On maailman helpoin neuvotella ja halpakorkoinen. Itse maksoin aikani 20e/kk ja puolivuosittain korot. Eipä tuota summaa edes huomannut, vaikka olisi pätkätöissäkin päkertänyt...
Me ainakin autamme lapsiamme opiskeluissa, lapsi saa keskittyä opiskeluun ja saa ne päätökseen nopeammin. Kyllä 40-60- vuotiailla aikuisilla tulee olla sen verran vakaavarainen tilanne, että omista lapsista huolehditaan. Kyllä räsähti pahasti korvaan tämä jonkun kirjoitus, että vika ei ole vanhemmissa vaan yhteiskunnassa kun VANHEMPIEN PITÄÄ AUTTAA LAPSIAAN. Herrajumala, yhteiskuntako teki lapsesi? Tehdään niitä lapsia vastuullisesti ja autetaan niitä, niinkuin muuallakin maailmassa!

...kaikilla ei ole rahaa...oikeastaan se ehkä opettaa lapsille ottamaan vastuuta, raha ei kasva puissa..
kyllä sitä voi elää ilman lainaa, ilman vanhempien apua keskittyen opiskeluihin kunhan vaan tekee kesällä töitä. Kesällä suurin osa kouluista on kiinnikin.
Mielenkiintoinen aihe..