Mitä mä olen downshiftingistä ymmärtänyt väärin?

yhteiskunnan kustantamaa sairaanhoitoa sairastuessaan, synnyttäisi sairaalassa, kävisi neuvolassa tai huolisi lapsilleen yhteiskunnan kustantamaa koulutusta. Suurin osa myös käyttää jonkinlaisia sosiaalipalveluita - jos ei nyt niin viimeistään ikääntyessään.

Jos on sitä mieltä, että rahaa ei tarvita ja elämän pitää olla yksinkertaista ja maanläheistä, niin rehellisyyden nimissä pitäisi myös sitoutua siihen, että niitä muiden verorahoilla kustannettavia palveluita ei käytetä.

Näpertely on sitä, että eletään vaatimattomasti vain tasan niin kauan kuin se on kivaa ja heti kun realiteetit lyövät vastaan, niin ollaan valmiita luopumaan periaatteista ja elämään muiden kustannuksella.

on löytää tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä. Ns. loisiminen ja vapaamatkustaminen eivät ole downshiftausta, ja on sääli, että nämä käsitteet menevät tässäkin keskustelussa sekaisin. "Ihan oikea" downshiftaaja tekee (ehkä tavanomaista vähemmän) töitä ja maksaa veronsa, eikä ole mikään työallergikko. Tässähän se meni jo ap:llä aloitusviestissä puurot ja vellit sekaisin.

Nimenomaan! Sitä etsitään hienoja tekosyitä ja selityksiä sille, ettei kertakaikkiaan mikään nappaa. Aikuisen terveen ihmisen tulisi käydä töissä ja kantaa kortensa kekoon. Ja sen voi tehdä niin, ettei työstä tule ainoa elämänsisältö. Työ tekee ihmisille paljon hyvääkin, vaikka mediassa esillä ovat vain jaksamisongelmat ym. Ehkä nuoremmat sukupolvet ottavat verorahoilla tuotetut palvelut itsestäänselvinä kun ei ole tarvinnut olla rakentamassa tätä järjestelmää.

Olet "passiivinen/ alisuorittaja", jolla ei käytännössä ole muuta mahdollisuutta kuin elää noin. Pakon sanelema tilanne, johon olet sopeutunut ja josta pidät. Downshiftaus on valinta, muutosta pois sellaisesta elämästä, että käy töissä ja tekee asioita - liiankin aktiivisesti. Mut sama se millä nimellä kutsutaan. Hyvä jos olet tyytyväinen.

se ei ole sitä, että ei ole mitään mistään luopua...

Sanotte, että yhteiskunnan tulonsiirtoja ette tarvitse ja ette aiokaan koskaan mennä kokopäivätöihin, koska mehenne käy töissä ja elettää teidät ja monet lapsenne.



Mitäs, jos mies löytääkin esim. töistä naisen, joka myös tykkää työnteosta. Jäätte yksin lapsienne ja kirppisvaatteidenne kanssa. Menisittekö siinä vaiheessa kokopäivätöihin?

Ei downshiftaus tarkoita sitä, että elää vaatimattomasti tai sitä, että ottaa yhteiskunnan tuet. Downshiftauksen tehdäkseen pitää olla joskus ollut jotain "enemmän" stauksen ja taloudellisen tilanteen puolesta. Ei se tarvi mitään suurta menestystä uralla vaan vaikka ihan tavallinen sh lopettaa omasta halustaan työt hoitajana ja siirtyy vaikka marketin kassalle. Kassan palkka ja arvostus ovat pienempiä. Tämä ratkaisu on siis tehtävä vapaaehtoisesti ja oman elämänlaadun parantamiseksi.



Downshiftausta ei ole vaatimaton elämä, jota on aina elänyt tai vaihtoehtoisesti joutunut pakosta. Downshiftauksen luokittelisin jonkinlaiseksi filosofiaksi. Toisaalta missä menee se raja, jolloin se on pakon edessä ja koska vapaaehtoista. Vapaaehtoisuuden takana on usein myös pakkoa kuten vaikka loppuunpalamista jne.

Että voi sanoa, ettei se merkitse mitään.



Itse olin lapsen kanssa kotona kotiäidin roolissa, sitten olin töissä ja päätinkin opislella lisää. Tavoitteena on korkeakoulututkinto ja sitten hyvä työpaikka. Hyvällä työpaikalla tarkoitan kutsumustyötä, haasteita ja itseni kehittämistä. Rahaa tietenkin myös, sillä olen yh. ja lapset tarvitsevat harrastuksia ja ruokaa.



Itse haluaisin kuulla näkemyksiä kotiäideiltä/isiltä, jotka elävät täysin puolison varassa. Eikö haittaa ollenkaan, ettei ole omaa toimeentuloa? Eikö riippuvuus kumppanista häiritse ja mitä sitten, kun lapset ovat isompia? Itse koin kotona olon hyvinkin mielekkääksi, mutta haasteet jäävät hyvin yksipuolisiksi. Haluan kehittää itseäni myös äidinroolin ulkopuolella.



En siis kysy ilkeillen, vaan koska kiinnostukseni heräsi.