Lue keskustelun säännöt.
Mitä mä olen downshiftingistä ymmärtänyt väärin?
13.11.2010 |
Olen kuvitellut olevani downshiftaaja, kun olen köyhä kotiäiti (ja sitä ennen olin työtön).
En edes halua rahaa tämän enempää, minulle raha ei merkitse, jos nyt saan tarvittavat (kodin, ruoan ja vaatteet kirpputorilta, ja nehän kyllä saa kotiäitinä ollessaankin)
Minulla ei ole koskaan ollut "uraa" eikä "oravanpyörää" mutta sellaiseen en koskaan haluakaan, olen täysin tyytyväinen elämääni tällaisena kuin se on, aineellisesti köyhää mutta henkisesti hyvin rikasta!
Toki minä töihin joskus aion mennä (jos työtä saan) mutta koska en kaipaa rahaa juuri tämän enempää kuin nyt saan, ei minulla ole mitään halua tehdä kokopäiväistä työtä (ellei se satu sitten olemaan jotain aivan ihanaa työtä, josta nauttii ja tekee pelkästään tekemisen ilosta)
Kuitenkin, olen netistä lueskellut ja monessa kohtaa tulee vastaan sellainen väittämä, että ei voi downshiftata ellei ole joskus "upshiftannut"..? Ja siis miksi ei muka? Mitä mä en tajua?
(ja ei, meillä ei eletä sossuntuilla tms. mies käy kyllä töissä)
Kommentit (66)
on kolme tapaa oppia:
- matkiminen, helpoin tapa
- mietiskely, tavoista jaloin
- kokemus, karvain tie
Ei tarvitse aina kaikkea kokeilla, se on itse asiassa tyhmintä. Ap on fiksuin, eikä makaa tukienkaan varassa, mitä valitatte?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä tämän päivän ajatusmaailmassa on ihan perustavaalaatua oleva ajatus pielessä, siis se että jokaisen pitää olla tuottava yhteiskunnan jäsen:
Tällainen "mukavia asioita harrastava" ihminen kuitenkin harvoin tuottaa yhtään mitään yhteiskunnalle tai muille ihmisille, vaan hyväksikäyttää heidän maksamiaan palveluita, kuten aiemmassa tekstissäni se "kakkosluokan" downshiftaaja. Mielestäni on tavallaan huolestuttavaa, että yhä useammat ihmiset haluavat rakennella näitä pilvilinnoja, opiskella aloja, jotka eivät tuota taloudellisesti mitään; nähdä, kokea ja tehdä mielenkiintoisia, haastavia ja erikoisia asioita jne. Sinänsä ihan kivoja asioista, mutta yhteiskunta ei yksinkertaisesti pyöri, jos kaikki vain harrastelevat kivoja asioita ja tekevät vain sitä, mikä on hauskaa ja mukavaa.
Jos minä saisin valita, niin downshiftaaminen, tai miksi ikinä sitä haluaakin kutsua, pitäisi tapahtua koko yhteiskunnalle, niin että raha, materia, menestyminen yms eivät olisikaan enää niin tärkeitä ja tavoitelluimpia juttuja ja taloudellista kasvua ei enää pidettäisi hyvinvoinnin mittarina.
Ihan mielenkiinnosta, (en kai osaa kuvitella mitä sisäinen motivaatio _työelämässä_ on, koska en keksi mitään muita kun ulkoisia asioita uraan panostavien motivaatioksi) kerrotko minulle, mikä motivoi _uran_luomiseen, korkeasti kouluttautumiseen ja pitkien työpäivien tekoon, ellei juuri raha tai kunnia/kunnianhimo?
ap
Saa tuntea auttavansa muita ja voi kokea, kuinka tästä planeetasta ja yhteiskunnasta tulee minun avullani himppasen verran parempi paikka kuin ilman minua.
Väestönkasvu on tämän planeetan suurin ongelma. Itse kokisin, että elämälläni pikemminkin tekisin maailmasta huonomman paikan, jos en kantaisi korttani kekoon muuten kuin lisääntymällä ja kasvattamalla lapsiani.
Olen varmaan vähän tyly nyt... Mutta minusta sun maailmankatsomuksesi on kyllä tosi rajoittunut, jos et edes pysty kuvittelemaan muita syitä työelämälle kuin rahan ja maineen. :D Opiskelu saa monet (ei toki kaikkia) näkemään maailmaa muutenkin kuin minä-minä-minä-keskeisesti ja tekee silläkin tavalla ihmisestä fiksumman ja sivistyneemmän.
Olen kuvitellut olevani downshiftaaja, kun olen köyhä kotiäiti (ja sitä ennen olin työtön).
Kuitenkin, olen netistä lueskellut ja monessa kohtaa tulee vastaan sellainen väittämä, että ei voi downshiftata ellei ole joskus "upshiftannut"..? Ja siis miksi ei muka? Mitä mä en tajua?
Jos elämässäsi ei ole ollut "shiftiä" eikä "downia", niin miten sä voisit olla downshiftaaja? Ihan sama kuin ihmettelisit sitä, miksi et voi kutsua itseäsi menestyksekkääksi laihduttajaksi, vaikka olet ollut koko ikäsi samassa normaalipainossa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim. raskauksien myötä. Tässähän nyt yritetään kokoajan keksiä ap:stä huonoja puolia, joka on av:lle tyypillinen suhtautuminen.
Olen kuvitellut olevani downshiftaaja, kun olen köyhä kotiäiti (ja sitä ennen olin työtön).
Kuitenkin, olen netistä lueskellut ja monessa kohtaa tulee vastaan sellainen väittämä, että ei voi downshiftata ellei ole joskus "upshiftannut"..? Ja siis miksi ei muka? Mitä mä en tajua?
Jos elämässäsi ei ole ollut "shiftiä" eikä "downia", niin miten sä voisit olla downshiftaaja? Ihan sama kuin ihmettelisit sitä, miksi et voi kutsua itseäsi menestyksekkääksi laihduttajaksi, vaikka olet ollut koko ikäsi samassa normaalipainossa...
Luulen kuitenkin, että ongelma on se, että nykyinen yhteiskunta palveluineen alkaa olla ihmisille niin itsestäänselvyys, ettei siitä olla loppupeleissä kuitenkaan valmiita tinkimään.
Tuntemieni downshiftaajien ajatukset pyörivät yleensä kovin pienissä asioissa: käydään kirppareilla, kierrätetään, tehdään itse, viljellään omaa maatilkkua jne. Moni jopa vähentää vapaa-ajanmatkustelua ja ehkä jopa luopuu autosta. Hienoja ja kannatettavia asioita, kyllä.
Kuitenkin sitten kun tulee kysymys vaikkapa koulutuksesta, terveydenhuollosta tai niistä sosiaalituista ja -palveluista, niin kovin harva on enää valmis tinkimään. Tottakai koulutuksen pitää olla korkeatasoista! Tietenkin kaikki sairaudet pitää hoitaa viimeisen päälle ja tutkimukset tehdä! Tietenkään vanhainkoteja, päiväkoteja, perheiden tukipalveluja, jne. ei saa lopettaa! Pitäähän julkisesta liikenteestä pitää huolta! Ympäristöä pitää suojella! Jne., jne.,
Oikeasti ja todellisuudessa downshiftaajat näpertelevät pikkuasioiden kanssa. Ne yhteiskunnan tehtävät ja palvelut, jotka he olisivat halukkaita ja valmiita lopettamaan, ovat pisara meressä. Loput palvelut pitäisi kuitenkin jonkun kustantaa ja ylläpitää.
Ja en minä todellakaan ole mikään downshiftauksen vastustaja, pikemminkin todellakin haluaisin ja kokisin sellaisen tarpeelliseksi omassakin elämässäni. Kannatan myös kuvaamaasi yhteiskunnan "downshiftausta" siinä määrin kuin sitä useimmiten kuvataan. Olen kuitenkin myös realisti. Valtaosa yhteiskunnan ylläpitämistä palveluista on sellaisia, joista äärimmäisen harva meistä olisi valmis luopumaan. Jos niistä ei luovuta, niin jonkun on ne kustannettava.
t. 5 & 17
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä tämän päivän ajatusmaailmassa on ihan perustavaalaatua oleva ajatus pielessä, siis se että jokaisen pitää olla tuottava yhteiskunnan jäsen:
Tällainen "mukavia asioita harrastava" ihminen kuitenkin harvoin tuottaa yhtään mitään yhteiskunnalle tai muille ihmisille, vaan hyväksikäyttää heidän maksamiaan palveluita, kuten aiemmassa tekstissäni se "kakkosluokan" downshiftaaja. Mielestäni on tavallaan huolestuttavaa, että yhä useammat ihmiset haluavat rakennella näitä pilvilinnoja, opiskella aloja, jotka eivät tuota taloudellisesti mitään; nähdä, kokea ja tehdä mielenkiintoisia, haastavia ja erikoisia asioita jne. Sinänsä ihan kivoja asioista, mutta yhteiskunta ei yksinkertaisesti pyöri, jos kaikki vain harrastelevat kivoja asioita ja tekevät vain sitä, mikä on hauskaa ja mukavaa.
Jos minä saisin valita, niin downshiftaaminen, tai miksi ikinä sitä haluaakin kutsua, pitäisi tapahtua koko yhteiskunnalle, niin että raha, materia, menestyminen yms eivät olisikaan enää niin tärkeitä ja tavoitelluimpia juttuja ja taloudellista kasvua ei enää pidettäisi hyvinvoinnin mittarina.
pitää työllään elättää kaksi muuta. Kohta tuo suhde on yksi työssäkäyvä elättää kolme muuta. Sellainen yhteiskunta vain ei toimi, vaan täytyy joko leikata vapaamatkustajien tukia tai saada useammat tuottaviksi yhteiskunnan jäseniksi.
En voi sanoa olevasi kanssasi eri mieltä siitä, ettei materia tms. saisi olla elämän tärkeimpiä asioita. Mutta se on ihan eri asia kuin se, että työkykyisten ihmisten tulee olla tuottavia yhteiskunnan jäseniä. Käsitteet kohdilleen! :)
tai siis _tavoitteeni_. Joskus valmistuttuani parikymppisenä pyörittelin mielessäni aivan toisenlaista elämäntapaa. Ajan myötä se ei ole vaan tuntunutkaan enää tärkeältä. Eli voiko sanoa downshiftaamiseksi ajatusten tasolla, vai tarvitseeko sen olla ainoastaan tekoja?
ap
Olen kuvitellut olevani downshiftaaja, kun olen köyhä kotiäiti (ja sitä ennen olin työtön).
Kuitenkin, olen netistä lueskellut ja monessa kohtaa tulee vastaan sellainen väittämä, että ei voi downshiftata ellei ole joskus "upshiftannut"..? Ja siis miksi ei muka? Mitä mä en tajua?
Jos elämässäsi ei ole ollut "shiftiä" eikä "downia", niin miten sä voisit olla downshiftaaja? Ihan sama kuin ihmettelisit sitä, miksi et voi kutsua itseäsi menestyksekkääksi laihduttajaksi, vaikka olet ollut koko ikäsi samassa normaalipainossa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joten mitä väliä sillä on miksi joku keksii sun elämäntapaa nimittää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunhan tässä kai keskustelen aiheesta iltani ratoksi :)
ap
joten mitä väliä sillä on miksi joku keksii sun elämäntapaa nimittää?
tai siis _tavoitteeni_. Joskus valmistuttuani parikymppisenä pyörittelin mielessäni aivan toisenlaista elämäntapaa. Ajan myötä se ei ole vaan tuntunutkaan enää tärkeältä. Eli voiko sanoa downshiftaamiseksi ajatusten tasolla, vai tarvitseeko sen olla ainoastaan tekoja?
ap
Olen kuvitellut olevani downshiftaaja, kun olen köyhä kotiäiti (ja sitä ennen olin työtön).
Kuitenkin, olen netistä lueskellut ja monessa kohtaa tulee vastaan sellainen väittämä, että ei voi downshiftata ellei ole joskus "upshiftannut"..? Ja siis miksi ei muka? Mitä mä en tajua?
Jos elämässäsi ei ole ollut "shiftiä" eikä "downia", niin miten sä voisit olla downshiftaaja? Ihan sama kuin ihmettelisit sitä, miksi et voi kutsua itseäsi menestyksekkääksi laihduttajaksi, vaikka olet ollut koko ikäsi samassa normaalipainossa...
Voiko olla menestynyt laihduttaja, jos on aina ollut samassa normaalipainossa, mutta on parikymppisenä pyöritellyt mielessään, millaista olisi elää läskinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö mielestäsi ole tapahtunut mitään, jos ajatusmaailma/arvomaailma muuttuu päinvastaiseksi kuin mitä se on ollut?
tai siis _tavoitteeni_. Joskus valmistuttuani parikymppisenä pyörittelin mielessäni aivan toisenlaista elämäntapaa. Ajan myötä se ei ole vaan tuntunutkaan enää tärkeältä. Eli voiko sanoa downshiftaamiseksi ajatusten tasolla, vai tarvitseeko sen olla ainoastaan tekoja?
ap
Olen kuvitellut olevani downshiftaaja, kun olen köyhä kotiäiti (ja sitä ennen olin työtön).
Kuitenkin, olen netistä lueskellut ja monessa kohtaa tulee vastaan sellainen väittämä, että ei voi downshiftata ellei ole joskus "upshiftannut"..? Ja siis miksi ei muka? Mitä mä en tajua?
Jos elämässäsi ei ole ollut "shiftiä" eikä "downia", niin miten sä voisit olla downshiftaaja? Ihan sama kuin ihmettelisit sitä, miksi et voi kutsua itseäsi menestyksekkääksi laihduttajaksi, vaikka olet ollut koko ikäsi samassa normaalipainossa...
Voiko olla menestynyt laihduttaja, jos on aina ollut samassa normaalipainossa, mutta on parikymppisenä pyöritellyt mielessään, millaista olisi elää läskinä?
Kunhan tässä kai keskustelen aiheesta iltani ratoksi :) ap
25, olet oikeassa ja itsekin painin mainitsemiesi asioiden kanssa. Siis joo, olishan se hienoa jos elämän arvoa ei enää mitattaisi rahalla ja menestyksellä, mutta totta sekin on, että saavutetuista eduista on vaikea luopua. Minunkin. Mutta silti, pieni idealisti minussa haluaa uskoa ja toivoa, että uskoa ja toivoa parempaan maailmaan edelleen on:)
t.15 ja 20
Kunhan tässä kai keskustelen aiheesta iltani ratoksi :) ap
25, olet oikeassa ja itsekin painin mainitsemiesi asioiden kanssa. Siis joo, olishan se hienoa jos elämän arvoa ei enää mitattaisi rahalla ja menestyksellä, mutta totta sekin on, että saavutetuista eduista on vaikea luopua. Minunkin. Mutta silti, pieni idealisti minussa haluaa uskoa ja toivoa, että uskoa ja toivoa parempaan maailmaan edelleen on:)
t.15 ja 20
Hyvin harva silti mittaa elämän arvoa rahalla ja menestyksellä, vaikka töissä käyvätkin. Jotenkin tässä sotkeentuu kaksi asiaa. Kyllä terve ihminen voi käydä töissä ja osallistua yhteiskunnan pyörittämiseen JA omata terveen arvomaailman. Kohtuus siinä työnteossa ja sen "oman elämän" vaaliminen auttavat pitämään arvot kohdillaan. Ja se työ kun voi tuoda paljon muutakin hyvää itselle ja ympäristöön kuin vain raha ja kunnia (ks motivaatiotekijät aiemmin). Ei sitä tarvitse heittäytyä laakereilleen lepäämään, jotta voi omata hyvän arvomaailman ja elää onnellista elämää!
tuollaista "vapaamatkustusta" vaan olen sitä mieltä että jokaisen pitäisi kantaa oma kortensa kekoon.
Itse koen kylläkin tekevän niin, koska en nosta mitään ylimääräisiä tukia, lapsilisää tulee. Ja kun olen työttömänä ollut, olen ihan tosissani etsinyt työtä, en pakoillut sitä.
Lisäksi lastenhoito kotona oikeastaan säästää, hoitopaikkahan yhdelle lapselle tulee maksamaan n. 1700 €/kk per lapsi (kunnalle) mutta tästähän vanhemmat maksavat vain sen 200-300 €/kk. Eli kun hoidan lapsiani kotona, säästän tavallaan "muiden verorahoja" miltei 1500 €/kk per lapsi :)
ap
Olet yhteiskunnan vapaamatkustaja ja selität itsellesi, kuinka sä sillä säästät yhteiskunnan rahoja hurjasti? Tekemällä lapsen olet varmaan käyttänyt yhteiskunnan rahoja 5000 € raskautesi ja synnytyksesi hoitoon, noin 5000 € uppoaa lapsesi neuvola- ja koululääkärikuluihin. Lapsesi peruskoulu tulee maksamaan 5000 € lukuvuodelta. Ehkäpä siihen päälle amis 8000 € x kolme vuotta. Ei sovi unohtaa sata euroa lapsilisiä kuussa kuudentoista vuoden ajan. Kotihoidontukea 400 euroa kertaa parikymmentä. Jos lapsesi sairastelee vain vähän, saattaa 10 000 euroa yhteiskunnan varoja riittää lääkäripalveluihin ja kelakorvauksiin.
Jatkossa ajattelit maksaa takaisin sillä, että maksat veroja 300 euron kuukausipalkasta. Tosi nettomaksaja olet kyllä.
En välttämättä edes halua profiloitua downshiftaajien joukkoon, mutta tavoittelen yksinkertaisempaa ja vaatimattomampaa elämää. Minulla siihen kuuluu ansiotyö alalla, johon olen saanut yliopistokoulutuksen. Ammattia voin vaihtaakin, jos keksin sellaisen mistä saan enemmän tyydytystä. Työnteko kuuluu minusta elämään.
Ylitöitä en tee, ilen kieltäytynyt haastavista lisätehtävistä. Olen jättänyt hakematta paikkoja, jotka olisivat uraa tekevälle luonteva askel eteenpäin. Olemme karsineet tavaramäärää niin, että voisimme muuttas seuraavaksi pienempään kotiin. Autoa ei ole ja ulkomaanmatkailun olemme lopettaneet. Emme ole mukana siinä kilpailussa, että aina pitäisi saada lisää palkkkaa kattamaan koko ajan suurenevat menot. En kiertele kirppiksilläkään vaan olen melkeinpä lakannut ostamasta mitään muuta kuin ruokaa. Taloudellinen riippumattomuus on tärkeää, eikä siihen kuulu tulonsiirroilla eläminen. En löydä mitään vaatimattomuutta siinä, että käydään röyhkeästi toisten kukkarolla.
On aika onnellinen tilanne, jos pystyy itse täysin päättämään kuinka paljon töitä tekee.
Aika monella alalla tilanne on se, että töitä joko tehdään tai sitten niitä ei tehdä. Jos töitä tehdään, niin tahdin päättää työnantaja. Jos ei suostu työnantajan määrittämään tahtiin, niin töitä ei ole.
Toki aina voi viisastella ja saivarrella vaihtoehdoilla, joita kaikilla ei välttämättä ole. Jos pystyy vaikuttamaan omaan työmääräänsä, niin kannattaa olla onnellinen. Samalla kannattaa muistaa, että se oravanpyörässä pyörivä suorittajaystävä ei välttämättä tee sitä pelkästään omasta halustaan tai rahanhimosta, vaan hänellä ei ehkä ole todellisia vaihtoehtoja.
t. 5, 17, 25
Ja toisaalta on mahdollista myös SEKÄ kouluttautua, tienata hyvin ja nauttia työstään ETTÄ arvostaa elämässä niitä ns oikeita asioita - ei siis materiaa ja rahaa, vaan sellaisia asioita, jotka tekevät aidosti onnelliseksi. Nämä eivät ole toisiaan pois sulkevia.