Nyt alkaa mennä hermot ja myös ahdistamaan! Naapuri aina ikkunassa tuijottamassa.
Omassa ikkunassaanhan saa toki olla. Melkein jo pelottaa kun aina tuijottavat ihan avoimesti kaikkea, mitä pihallamme teemme. Jos on vaikka vieraita, katsovat tuntikaupalla pihallemme. Ja tulevat usein juttusille kertomaan ja kommentoimaan näkemäänsä. Voiko noille tehdä jotain vai pitääkö vaan olla ahdistumatta...?
Kommentit (49)
kun tuntuu, ettei se minulle kuuluu, mitä naapurit tekevät. Näin toivoisin heidänkin ajattelevan, mutta noup... Tulisipa kevät niin saisi jotain istutuksia. Jotain pientä piikkiä olen heittänyt, kun ovat tulleet seuraavana päivänä utelemaan vieraistamme tai kotiintuloajoistamme.
Aikoinaan nykyisen miehen vastapäinen mummo kyyläs sisälle kokoajan. Näytin sille persettä, niin ei kyylänny enää.
Aikoinaan nykyisen miehen vastapäinen mummo kyyläs sisälle kokoajan. Näytin sille persettä, niin ei kyylänny enää.
Oma äitini on kyylääjää, rivitalossa asuu. Selitti kerran naapurissa asuvasta perheestä, 2 lasta ja pari, ettei se äiti käytä ikinä lapsia ulkona. Kysyin sitten, että mistä hiidestä tuota tiedät, kun olet päivät työssä. Mutta sanoi sitten, että aina kun tulen kotiin, se ämmä on aamutakki päällä. Ok, kysyin mistä sen sitten tiedät, kun ei toisen asuntoon näe ikkunasta sisään, ellei mene sinne ikkunan taakse ja katso. Äitini sai sitten minulle raivarit, kun "en koskaan ymmärrä häntä"... Oooh...
mieheni kanssa niin, että kun naapurin mummo ja pappa tuijottivat meille sisään, niin annettiin sitten nähdä oikein olan takaa. Käveltiin aina vapautuneen alasti kotona, saatettiin naida olohuoneessa ilman verhoja, kun tiedetään, että olkkariin on parhaat näkymät, itse tiskasin aina alusvaatteisillani, että papallekin riitti silmänruokaa..ja kas vain, noin vuoden täällä irstailtuamme naapurit alkoivat pitää verhojaan kiinni. Eli siitä vaan niin avointa elämää kotonanne kuin sielu sietää, ei sitä kovin moni mummeli jaksa kattella. Papoista en mene takuuseen, sillä naapurin paappa roikkui ikkunassa tuntitolkulla jos sattui minut huomaamaan vähissä vaatteissa ;) Varmaan mummeli pisti kuriin, kun näki että on liikaa kahteltavaa!
No se tavallaan rikkoo kotirauhaa ja sairaalloinen toisten yksityisyyden loukkaaminen,on paitsi huonotapaista myös hyvin kiusallista,koska todellista kiinnostuksen kohdetta voi vain arvailla....etenkin lapsiperheessä voin uskoa sen ärsyttävän
Kyllähän sitä voi vaikka vanhukset keskenään rupatella seuratessaan kylätiellä kulkijoita, mutta jos menee kommentoimaan toisille, että mitä olette tänään tehneet, niin siinä on varmasti vissi tarkoitus saada ahdistusta aikaan. Se tepsii tietysti myös toisin päin (kuten monesta kertomuksesta ilmenee), eli saattavat panna omasta kokemuksesta tuota tapaa kiertoon, kun tietävät miltä tuntuu. Ehkä he ajattelevat, että kun heidät mielletään kyttääjiksi, niin kukaan ei arvaa eikä uskalla kytätä heitä. Kateutta tietysti myös toisten elämästä, itse vain jurnutetaan puolison kanssa eikä mikään ikinä muutu.
Vierailija kirjoitti:
No se tavallaan rikkoo kotirauhaa ja sairaalloinen toisten yksityisyyden loukkaaminen,on paitsi huonotapaista myös hyvin kiusallista,koska todellista kiinnostuksen kohdetta voi vain arvailla....etenkin lapsiperheessä voin uskoa sen ärsyttävän
Mejän naapuri ei kestä minkäänlaista ääntä ja keksitään vaikka tikusta asiaa ,et saa tulla valittamaan.
En nyt lähde kaikkea luettelemaan mut huomaa sen ettei heillä ole" omaa elämää".
Kateus on varmasti se mikä pistää ihmisen piikittelemään kaikesta mahdollisesta. Eikö toisen kontrollointi ole myös kiusaamista?
Oletko muuten koskaan sanonut, että teitä häiritsee, kun he seuraavat elämäänne?