Voi perkele, vauva heräsi päiväunilta liian aikaisin!

Tyhjiä maitotölkkejä, kattiloita, muovirasioita, tyhjiä dvd-koteloita, turhia cd-levyjä, rapisevaa leivinpaperia, kenkiä jne. Ihan mitä vaan että hetkeksi hellittää. Keräät kaikki omituiset tavarat vaikka pahvilaatikkoon tai pyykkikoriin ja annat vauvan penkoa.

päikkäreitä.

Sitten siirtyi kahteen kahden tunnin uniin ja nyt nukkuu hieman alle kaksi vuotiaana yhdet neljän tunnin unet.

Se voi teilläkin muuttua.

Kolme ekaa lasta nukutin vaunuissa kun siellä nukkuivat aina hyvin. Tämän kuopuksen kohdalla tajusin kokeilla vuoden iässä sisällä nukuttamista niin heti muuttui. Eli kaikki eivät ulkona nuku paremmin!

oli myös jossain vaiheessa vähän heikkoa päväunien nukkuminen, eikä yöllä nukkunut yhtään sen pidempiä unia, vaikka luulisi olevan "univelkaa".

Nyt 1v3kk nukkuu välillä 30min välillä 3h30min, yleensä onneksi suunnilleen pari tuntia, mutta ne puolen tunnin päikkärit ei tosiaan ilahduta...



Eikö lapsesi viihdy syöttötuolissa? Mainoslehtien repiminen ym. viihdyke antaa edes vähän ruokarauhaa äidillekin. Rauhassa on kuitenkin aika suhteellinen käsite lapsen kanssa kotona ollessa, täällä on välillä täysi kaaos jos olen pari minuuttia wc:ssä yksin!

Hyppykiikussakaan ei viihy, kun siinä pitää pysyä yhessä paikassa.

Eroahistustahan sillä on, välillä kyllä kun löytää mielenkiintoisia roskia, saattaa viihtyä hyvinkin pitkiä aikoja itekseen lattialla. Konttaa sujuvasti joka paikkaan ja nousee seisomaan ja sit huutaa kun jää jumiin.

Mulla ei oikein selkä ja hartiat enää kestä kannella tota lasta, se alkaa painaa aikalailla.



Jospa toi menis parin vuoden kuluttua ohi...

Et ole ap tunteinesi yksin. Jokainen äiti kokee nuo tunteet, eikä se silti tarkoita sitä, että et saisi niistä puhua (tai kirjoittaa). Mutta se on vähän töykeetä kyllä, kun ihmiset antaa sulle neuvoja (jotkut täälläkin jopa ystävällisesti, toiset vähemmän ystävällisesti) niin taas lytätään kaikki. Kaikkia on kokeiltu ja ei muuten vaan sovi.



Ja vaikka onkin mies, niin mitä sitten? Usein pienet lapset on kuitenkin niin äitiriippoja, että äiti on se, joka ei saa hetkenkään rauhaa lapsiltaan. Mies on päivät töissä, joten silloinkin ollaan yksin. Tai vaikka se isi onkin, niin se ei vaan lapselle kelpaa. Joten silloinkin äiti on sen lapsensa kanssa 24/7.



Monet pienten lasten vanhemmat ei saa syödä rauhassa. Ei juoda sitä kahvikupillista. Ei yhtääm mitään. Joten kun täällä joku sua koittaa neuvoa, niin kannattaa ottaa se vastaan, vaikka päähän ottaisikin. Eikä missään nimessä kannata aina alisuta kohtaloonsa. Yritä erilaisia juttuja, joku niistä tehoaa juuri sinun lapseesi. Kannattaa etsiä se juttu, joka tehoaa. Elämäsi helpottuu. Joskus auttaa vain aika. Sitä se pikkulapsi aika nyt vaan on.



Kyllähän se itsekin ottaa välillä päähän niin pirusti. Eikä sille voi mitään. Niin se ottaa kaikkia. Esikoinen ei antanut mun tehdä mitään, ei siis yhtään mitään. En saanut ripustaa pyykkiä, en syödä, en tyhjentää astianpesukonetta tms. Nyt esikoinen on sen verran iso, että pystyy jo tulemaan mukaan kaikkiin juttuihin. Mitäs jos antaisit omalle lapsellesi jonkun tavaran, millä yleensä ei saa leikkiä? Kattila ja kauha? Jos ei muuta, niin kauhalla voi rummuttaa kattilaa ja saat syödä tai tehdä jotain muuta? Kyllähän tuon ikäiselle voi jo keksiä vaikka mitä. Mielenkiinnon pitää yllä juuri se, että tämähän on ihan uusi juttu! =)



Koita jaksaa, mikään ei kestä ikuisesti.

Pitääkö niitä lapsia hankkia jos ei yhtään jaksa, ja jos ei ole ketään joka voisi tarvittaessa joskus auttaa että saisi hetken hengähtää.



Tuntuu pahalta kuunnella tallaista valitusta, kun itselle ei toiveista huolimatta lasta ole vielä suotu.

Ja päiväunet menee ihan miten sattuu. Tänään valvotin sitä puoleenpäivään ja nyt toivon että nukkuu pitkät unet. Viime päivinä on nukkunut kahdet vajaan tunnin unet. Epäilen että nyt tarttee siirtyä vain yksiin päiväuniin kun tuo kaksien systeemi ei oikein toimi.



Meillä on onneksi toinenkin lapsi joka just täyttää 3v, joten heistä on toisilleen seuraa. Paljon helpompaa nyt kuin silloin esikoisen vauva-aikana, kun ei tarvi itse toimia jatkuvasti viihdekeskuksena. :)

lattialle, että siellä viihtyis niitä napostellen...



ap (joka oli myös 27)

Pitääkö niitä lapsia hankkia jos ei yhtään jaksa, ja jos ei ole ketään joka voisi tarvittaessa joskus auttaa että saisi hetken hengähtää.

Tuntuu pahalta kuunnella tallaista valitusta, kun itselle ei toiveista huolimatta lasta ole vielä suotu.

Ei munkaan tarvinnu seittämään vuoteen ehkäsyä käyttää ennenku tämä ylläri tuli! Ja eipä tätäkään mitenkään hankittu, tämä vaan tuli joten enpä saanut valita tuleeko hyvään saumaan ja saanko sitten apua. Vai olisiko sun mielestä pitäny tehä abortti?

Ai niin, ja oon muuten aika köyhäkin enkä oo valmistunu, ois varmaan niistäkin syistä pitäny jättää pitämättä toi lapsi??

Ja sit niille neuvojille: Tartun heti semmoiseen neuvoon, jota en ole tullut ajatelleeksi itse tai kokeilleeksi. En ole mikää tyhmä tai mielikuvitukseton.

Ja jos ei muuta, niin ainakin mua pelkkä valittaminenkin auttaa!

Pitääkö niitä lapsia hankkia jos ei yhtään jaksa, ja jos ei ole ketään joka voisi tarvittaessa joskus auttaa että saisi hetken hengähtää.

Tuntuu pahalta kuunnella tallaista valitusta, kun itselle ei toiveista huolimatta lasta ole vielä suotu.

Ihan varmasti tulee itsellesikin hetki että tuntuu ettei yhtään jaksa omaa rakasta ihanaa lastaan.

Sitä paitsi kyllä täällä pienemmistäkin asioista valitetaan...

Pitääkö niitä lapsia hankkia jos ei yhtään jaksa, ja jos ei ole ketään joka voisi tarvittaessa joskus auttaa että saisi hetken hengähtää.

Tuntuu pahalta kuunnella tallaista valitusta, kun itselle ei toiveista huolimatta lasta ole vielä suotu.

Ei munkaan tarvinnu seittämään vuoteen ehkäsyä käyttää ennenku tämä ylläri tuli! Ja eipä tätäkään mitenkään hankittu, tämä vaan tuli joten enpä saanut valita tuleeko hyvään saumaan ja saanko sitten apua. Vai olisiko sun mielestä pitäny tehä abortti?

Ai niin, ja oon muuten aika köyhäkin enkä oo valmistunu, ois varmaan niistäkin syistä pitäny jättää pitämättä toi lapsi??

Ja sit niille neuvojille: Tartun heti semmoiseen neuvoon, jota en ole tullut ajatelleeksi itse tai kokeilleeksi. En ole mikää tyhmä tai mielikuvitukseton.

Ja jos ei muuta, niin ainakin mua pelkkä valittaminenkin auttaa!

että lapsen isä saa päähänsä vaihtaa mut parempaa kun vauva oli 2 kk eikä näin ollen ole auttamassa ja mukana kuvioissa???

Ja sille ulkolaiselle, joka ilmeisesti asuu siellä jeesustelijoitten mekassa: kyllä tää on ollut ihan helvetin rankkaa koko ajan, että ei nämä pikkuhetket tule mitenkään yllätyksenä!

Sori, palo kiinni teihin.

ootko ajatellut, että vois olla esim. maitoallergiaa? Meidän keskimmäinen tyttö oli just tuollanen ton ikäisenä, koko ajan roikku, kitisi, nukku huonosti. Vähän myöhemmin selvis maitoallergia, ja kun ruokavalio kunnossa, oli aivan kuin eri lapsi. Kuopuskin, nyt vuoden, on maitoallerginen, mutta sitä osasin heti epäillä ja ruokavalio on kunnossa. Tosin voi olla vaan tuollanen vaihe, mutta kannatta selvittää, mulla on monia tuttuja, joilla sama tarina.

Eipä tuossa muuta oikein voi sanoa...

En ollut yksinhuoltaja, mutta paljon yksin lasten kanssa, kun mies teki työmatkoja. Ymmärrän hyvin väsymyksesi.

Vauvan kanssa yksin oleminen voi olla hetkittäin eritäin rankkaa, mutta onneksi siitä selviää ja aika auttaa tässäkin.

Muistan itsekin mietineeni silloin, kun oli pienten lasten äiti, etten koskaan enää saa nukkua rauhassa saatikka tarpeeksi, enkä koskaan sää tehdä mitään yksin.



Nyt jo välillä kaipaan niitä aikoja, jolloin lapset olivat minussa kiinni ja minusta riippuvaisia. Nyt saan jo nukkua, juoda kahvin rauhassa, lähteä ovesta ulos ja huutaa että moikka, jne.



Sinullakin helpottaa ajan kanssa. Ihan varmasti.Nyt on tätä ja muutamien vuosien päästä toisenlaista.

eikä ollut minkään sortin allergiaa. Tyttö oli vain kyllästynyt, koska ei vielä kunnolla päässyt liikkeelle eikä istualtaan leikkiminen enää tyydyttänyt toiminnan halua. Kunhan lähti kunnolla kulkemaan itse helpotti tosi moni asia.



Jaksamista ap! Ihan pian se helpottaa kun lapsi kasvaa! Monetko päikkärit nukkuu? Mun tytöllä oli myös vaiheita, jolloin piti siirtää tietoisesti tyttö ensin neljistä unista kolmiin, kolmista kaksiin ja sitten kaksista yksiin. Siinä ehti aina hetken ihmetellä että miten menee nää unet nykyään niin vaikeiksi! Sitten tajusi, että ai ei se varmaan enää tarvitse noin monia unia vain. jossain välissä tyttö nukkui kahdet puolen tunnin torkut (=äidin kannalta kurja) mutta nyt yksille päiväunille siirryttyään nukkuu yhdet 1,5h-2,5h unet.



Olen myös yhtä mieltä siinä, ettei se mies välttämättä ihan hirveästi auta. :D Mulla on kyllä osallistuva ja kiltti mies, mutta kun hän ei saa lasta rauhoittumaan öisin eikä pitkään aikaan kelvannut päiväleikittäjäksikään ja vaipankin vaihtoi huudon kera.. helposti se käy vain niin että äiti kelpaa alle 1v lapselle kaikista parhaiten. Nykyään onneksi helpottanut sekin, vaikka yöllä yhä minä saan lapsen paljon miestä helpommin rauhalliseksi.

että kun lapsi oli 9 kk niin kaikki oli jotenkin hankalaa. Lapsi ei nukkunut, nukkui öisinkin aivan kiinni minussa ja heräili pahimmillaan vartin välein. Mulla on mies mut hän oli toisessa maakunnassa töissä eikä nähty juuri koskaan. Oma lapseni oli vielä aina kipeä ja mahdottoman huono syömään, ja mä olin aivan stressaantunut. En kehdannut kenellekään vielä valittaakaan kun en silloin vielä tuntenut riittävän hyvin äitikavereitani ja muutenkin tuntui, että jos valitan ääneen, niin rankkuudesta tulee jotenkin konkreettisempaa ja sitä on vieläkin vaikeampi sietää. Mä olin aivan hermo kireällä, jo pelkästä väsymyksestä, mut muutenkin siitä että aikataulut ei meinanneet pitää ja koko homma tuntui olevan levällään vaikka mä kuinka yritin ennakoida, valmistella, kontrolloida ja ottaa opikseni.



Mulle kerhoilu oli sellainen henkireikä, että varmaan olisin muuten pimahtanut. Kiersin seurakunnan kerhoissa että sain syödä niissä aamiaista ja rupatella muiden äitien kanssa samalla kun srk:n työntekijä viihdytti mun vauvaa pienen hetken. Muskarit, lorukerhot, jumppakerhot - kaikki tuli koluttua koska lapsi oli edes hetken hiljaa kun ympärillä oli meteliä, ja mä sain muuta ajateltavaa. Usein olin aivan raivona ennen kuin olin päässyt ovesta ulos, ja heti paremmalla päällä kun oltiin päästy reissuun.



Minun mielestäni aika välillä 9kk-1,5 vuotta oli jotenkin älyttömän hankalaa. Lapseni alkoi jo kymmenkuisena kävelemään ja toikkaroi holtittomasti vaaratilanteesta toiseen. Meillä on lisäksi koira, jota piti suojella lapselta, ja koska ei koiraakaan voi loputtomasti eristää muusta perheestä, niin usein meni koko päivä etten montaa sekuntia ehtinyt paikkalani istua kun piti mennä selvittämään joku kupsahdus tai muu hässäkkä, ja illalla sitten lapsi ei meinannut saada unenpäästä kiinni kun unissaankin möngersi koko yön.



Mut sitten helpotti, ja nyt on kaksivuotiaan kanssa niin helppoa ettei ole todellista. Viihtyy itsekseen ja kerhoissa, kuuntelee, ymmärtää ja puhuu, pikkiriikkisen järkeäkin on jo päässä ja yöt lapsi nukkuu kuin tukki. Mä olen aivan eri ihminen, ja nautin äitinä olosta.



Ei muuta kuin tsemppiä vaan ap, joskus kaikki vaan vastustaa. Kyllä se siitä, jonain päivänä.

Pitääkö niitä lapsia hankkia jos ei yhtään jaksa, ja jos ei ole ketään joka voisi tarvittaessa joskus auttaa että saisi hetken hengähtää.

Tuntuu pahalta kuunnella tallaista valitusta, kun itselle ei toiveista huolimatta lasta ole vielä suotu.

Nyt ei todellakaan ole tällä kirjoittajalla ymmärrystä. Vaikka lapsi olisi kuinka haluttu ja toivottu, niin se vauva-aika on silti rankkaa.

Sen sijaat, että sivaltelet nokkelasti (yeah rihgt, erittäin nokkelaa) väsynyttä äitiä, niin voisit oppia ja ymmärtää, että äitiys voi olla todella rankkaa. Niin rankkaa, että päivittäisen kahvihetken menetys tuntuu joskus maailmanlopulta.

Olen pahoillani, että et ole vielä saanut kaipaamaasi lasta. Toivottavasti saat vielä.

Ja kyllä siitäkin työstä saa valittaa, valittaahan ihmiset kodin ulkopuolisestakin työstä, ja se on sosiaalisesti ihan hyväksyttävää.



Mullakin käy välillä niin, että olen itkuun purskahtaa, kun lapsi herää ja en ole ehtinyt itse levätä. Silloin on muistettava seuraavana päivänä tunkea jotain ruokaa suuhun ennen päiväuniä ja mentävä heti pitkäkseen, kun lapsi nukahtaa.

runsas pulauttelu voi olla kyllä allergiaa tai refluksia. Huonot nukkumiset viittaa samaan. Ehkäpä sun kannattais käydä vauvan kanssa lääkärissä ja kysyä pääsisittekö vaikka allergiatesteihin. Kyllä se siitä rauhottuu, meillä on kans tällä hetkellä 10kk puntissaroikkuja ja lisäks vielä 2v. esikoinen!