Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En tiedä, mikä minussa on vikana. En osaa rakastaa.
04.11.2010 |
Olen muutenkin jotenkin tunneköyhä. Naimisissa olen ollut kaksi kertaa ja minulla on kaksi lasta. Nytkin takana 3,5 v seurustelusuhde.
Ihastunut olen, ehkä rakastunutkin, mutten mielestäni rakastanut.
En rakasta lapsianikaan, en vanhempiani enkä siskojani.
Mulla ei ole mitään mielenterveyshäiriöitä eikä mitään ihmeempiä huonoja lapsuuden kokemuksiakaan. Sen kyllä muistan, etteivät vanhempani ikinä osoittaneet meitä lapsia eikä toisiaankaan kohtaan mitään rakastamisen tunteita.
Kommentit (11)
Vaikkei mielisairautta olisikaan, ei ole ihan tavallista, ettei osaa rakastaa. Jos kiinnostaa mikä on vikana, mene juttelemaan terapeutille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä terapeutit muka tällaisesta tietää? Mä olen samanlainen. Siksi en olekaan koskaan ollut kunnollisessa parisuhteessa.
Minulla on sama, en oikeasti rakasta ketään. Haluaisin välittää jostain miehestä mutta en oikein tunne mitään ketään kohtaan. Joku asia käy aina ärsyttämään. Tiedostamattani etsin aina ihmisistä syitä ettei minun ”kannata” tai tarvitse pitää heistä. En oikein pysty hyväksymään toisten puutteita, enkä omianikaan. Tämä on surullista, haluaisin olla rakastava ja lämmin ihminen mutta ei minusta ole siihen :(
"Mitä muka terapeutit tällaisesta tietää?"
Hyvä kysymys. Toisaalta jollain terapeutilla saattaa olla henkilökohtaista kokemusta asiasta. Pitäisi kysyä suoraan arviointikäynneillä, että onko.
Tunne on kuin tuuli mielenmaisemassa. Ympäristösi ja sisäinen taipumuksesi maalata määrää tuulen suuntasi, ailahtelevuuden ja lämmön. Voithan aina yrittää kokeilla vaihtaa tyylisuuntaa XD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyseessä saattaa olla Aleksitymia.
Siitä löytyy tietoa netistä. Joidenkin mukaan yleisempää miehillä, ja on arvioitu jopa joka kuudennen Suomalaisen miehen potevan tätä!
Syynä voi olla esim. varhaislapsuuden kokemukset. Perhe jossa tunteita ei osoiteta eikä oteta vastaan. Opittua.
Kyllä vain kannattaa hakeutua terapiaan! Terapeuttia valitessa kannattaa heti alkuun kertoa tästä niin pääsee heti asiantuntevalle terapeutille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mites ne muut tunteet sujuu? Onko teissä jotain muutakin erikoista? Mistä tulee teidän elämän mieli ja tarkoitus?
Mitä tunteita teillä sitten on elämänne ihmisiä kohtaan?
En oikein osaa sanoa, oliko se aikoinaan raivokasta ihastumista vai rakastumista, mutta suuria tunteita kuitenkin joka päättyi kyyneliin ja sen jälkeen olen kokenut vaikeaksi tuntea samaa enää kenenkään kohdalla. Perheenjäsenistäni tietysti välitän, mutten nyt heidänkään kohdalla ehkä aivan rakastamisesta puhuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko olla kysymys siitä, että olet ihan pikkulapsena joutunut torjumaan läheisyydenkaipuusi, koska siihen ei ole vastattu? Ja kun sama pettymys on toistunut sitten isona kun lopulta uskalsit kaivata kaikkea kiellettyä, järkytyit niin totaalisesti että olet aivan lukossa? Eli se vanha tuska nousi mieleen, ja se on liian syvää koettavaksi?
Traumaterapeutti saattaisi olla oikea osoite?
Alue: Aihe vapaa
tunnistan samantyyppisen tunneköyhyyden itsessäni. Mene terapiaan, se auttaa (ainakin minua on auttanut ja voin jo paremmin ja tunnistan tunteeni)...