Käy aina hymyilyttää kun lapseton valittaa väsymystä..

täällä jotkut moukat käsittävät asiat aina tahallaan väärin, ethän piittaa siitä:) Minuakin ihan oikeasti rassasi ja jopa loukkasi errään ystäväni kommentit " väsymyksestään" hänen tullessaan kyläilemään meille. Vauvallamme oli kolmen kuukauden koliikki ja tämän jälkeen puhkesivat laajat ruoka-aineallergiat. Olimme miehemme kanssa todella puhki, siis sitä väsymystä on edes vaikea kuvata mitä monta kuukautta puolen tunnin pätkissä voi ihmiskropalle tehdä. Nooh, ystäväni tiesi tämän, mutta aina ajattelemattomuuttaan haukotteli jos ei työpäivän (hän ei todellakaan ole vaativassa työssä, vaan istuu linjan vieressä tehtaalla) jälkeen ollut ehtinyt totutuille parin tunnin päikkäreilleen, tai jos ilta oli " venynyt" yhteentoista asti ja aamulla piti nousta jo seitsemältä... Lopulta mainitsin asiasta hänelle ja hän ymmärsi ja oli pahoillaan. Nyt kun yöt ovat vähän parempia jaksan taas kuunnella mielestäni turhia väsymysrutinoita:)

Niinkuin surun määrää ja laatua ei voi asettaa " paremmuusjärjestykseen" , koska jokainen kokee sen omalla tavallaa, niin sama tuon väsymyksen kanssa. Yksin voi olla monin verroin väsyneenpi kuin suurperheen äiti. Jos yksinäinen sanoo tuntevansa väsymystä perheelliselle, niin ei kai se tarkoita, että hän vähättelisi toista. Ja pitääkö sitä vetää heti oma " kurjuutensa" äitinä esiin ja nollata toisen tuntemukset.

Itse 9 lapsen äitinä olen välillä ollut väsynyt, mutta ei se ole kaverikaan ilman lapsia väsymätön ja jos lapsetonta väsyttää, niin miks se mua haittaisi. Tai ärsyttäisi...

Jos nukkuu huonosti tai ei lainkaan, niin se väsyttää oli sitten lapsia tai ei. Ei me äidit nyt sen ihmeellisempiä olla ja sen kummemmin erityisasemassa, että meidät pitäisi ottaa kaikessa huomioon.

Tottakai lapseton puhuu itsesttään ja itseä kiinostavia asioita. Ja minua se ei välttis kiinosta. Mutta ei taatusti kiinosta lapsetontakaan, jos puhun vain miten lapseni oppi sitä ja tätä jne. Minäkin puhun itsestäni ja itseäni kiinostavia asioita ja niihin asioihin tietty kuuluu lapset ja niiden valvomiset. Mitä sitten.

Hetken lapsettomuudenkin kokeneena tiedän ehkä vähän mitä se on. Ja se ON raskasta. Ainaiset pettymykset ja toiveet vaihtelee. Suru ja ilo vuorottelee, mutta kun yöllä herää ja mietteet tulee pintaa, niin se kyllä väsyttää. Nyt kun herään, niin todennäköisesti herättäjä on se jolta sitä rakkautta saa eikä suru...

koska eihän sen ikäisillä enää ole koliikkia

Itse suurpeheen äitinä en voi kuin ihmetellä joidenki kapeakatseisuutta. Eli väsymyskö on ainoastaan meidän oikeus.

Kyllä on ihminen itsekäs, jos ei suo sitä muille.

Mulle passaa oikein hyvin jos siitä joku muukin kärsii.

Asenteet hieman suvaitsevampaan suuntaan. Huolet ja murheet on jokaisella omat. Kaikilla väsymyksen syyt eivät vaan näy samaalla lailla kuin meillä nuo lapset.

Vai aivan kilpailu siitä kuka on väsynein ja kenelle siihen ylellisyyteen on oikeus ja vielä mainita siitä. Kaikesta sitä pitää huolta kantaakkin.

Ehkä nämä yksinäiset väsymyksestään puhujat eivät edes tajua, että mainitsemalla asiasta he vähättelevät meidän äitien tuntemaa väsymystä. Kannattas mainita kyseisille henkilöille, että on loukkaavaa, että he näin vähättelevät meitä öitään valvovia äitejä.

Mua se ei kyllä ole loukannut tai sitten olen niin tyhmä, etten ole sitä noin aiemmin osannut ajatella. Oppia ikä kaikki.

t. kohta 10 lapsen äiti

Nimittäin se, että lapseton kaverini valittaa kun joutui heräämään jo kuudelta aamulla. Ja sitä että posteljooni pudottaa aamulla lehden postiluukusta liian kovaa, niin että havahtuu hereille. Tuntuu että mitenköhän jaksaisi lapsen kanssa, jos aamukuudelta eka herätys tuntuu jo täysin mahdottomalta.

ei edes itse enää tajua olevansa väsynyt. Haahuilee vain paikasta toiseen.

Vierailija kirjoitti:

ei edes itse enää tajua olevansa väsynyt. Haahuilee vain paikasta toiseen. 

 

Eihän tuollaisessa väsymystilassa voi olla enää työkykyinen. Seurauksena on vähintään virheitä työssä, ehkä stressiperäinen suolistosairaus tai työuupumus, joissakin tapauksissa voi tulla esimerkiksi varhaisiän alzheimer tai rytmihäiriöitä. 

 

Meidän yhteiskunnassa on jotain pahasti vialla, kun ihmiset on näin väsyneitä. Onko se oikein, että joutuu tekemään kokopäivätyötä ja samaan aikaan hoitamaan heräileviä pikkulapsia? Onko se enemmän sankariteko vai surullinen fakta, että täällä työskentelee lääkäreitä, varhaiskasvattajia, lentäjiä tai linja-auton kuljettajia, jotka on herännyt edellisenä yönä 10 kertaa? Onko se järkevää tai turvallista? 

 

Siinä on myös jotain todella surullista, että kilpaillaan siitä, kuka on eniten väsynyt ja kuka jaksaa sisulla painaa niin että lopulta sydän pysähtyy. Onko kurjuuden maksimointi mitalin arvoinen asia? Tai ainahan voi purkaa väsymystään naurahtelemalla sille, jolla on elämäntilanteessaan mahdollisuus levätä enemmän. Voisi toki olla huonomminkin, voisi meillä olla sota, nälänhätä, rutto tai vähintään pitäisi pyykätä pyykkilaudalla avannossa. Mutta eikö nekin ole sellaisia asioita, joista halutaan eroon?

 

Minua hymyilyttää, kun lapsia hankkinut ihminen valittaa väsymystä. Oma valinta.