Pelkään että meidät jätetään taas yksin jouluna
Taas tulee joulu.. Inhottaa jo etukäteen se jouluaatto, vaikka se on mukavaakin, niin pelkään että jään taas kuin nalli kalliolle lapseni kanssa aattona.
Siskoni saattaa käydä lapsineen aamupäivällä, sitten he karauttavat koko perhe pois.. ja jään yksin.
Vuosia sitten se oli tietty ok, koska tulin maalle veljeni kanssa joulunviettoon eli vietimme joulua kolmistaan; minä, sinkkuveljeni ja lapseni.
Nyt tilanne on ollut kauan jo erilainen.
Veli on joutunut naimisiin ja on muualla.
Sama tapahtui juhannusaattona, lapseni meni siskolle ja mut nakattiin yksinäisyyteen.
En tunne ketään siellä paikkakunnalla eli olin
suuren ahdistuksen vallassa juhannuisaaton ja yksin.
Otanko liian raskaasti tämän?
Kommentit (42)
Minusta se on ihan mukavaa, vaikka toki valkkaisin ison sukujoulun jos olisi mistä valita.
Yritän tehdä monia traditioita, jotta aattona koko päivässä on tietty rakenne. Ostan lapseni lahjat siten, että voimme nauttia niistä joulun pyhinä yhdessä... eli siis sellaisia leluja joilla itsekin tykkään leikkiä (esim. legoja, joista sitten illalla rakentelemme uusia juttuja) sekä niin kivoja kirjoja joita luen lapselleni joulun pyhinä (tänä jouluna meitä viihdyttää yhteisesti pari Harry Potteria). Perinteisesti olen ostanut myös jonkun lautapelin tai palapelin jota pelaamme tai kokoamme yhdessä.
Aattoaamuksi olen jättänyt myös pipareiden paiston
sekä piparitalon kokoamisen. Näin päivä kuluu kivoissa merkeissä kuin huomaamatta. Tsemppiä!
että voisitte tulla mukaan tai äitisi ja hänen miesystävänsä tulisivat teille? Tulee mieleen että jos olet antanut sukulaisten ymmärtää että "onpa ihana rauhoittua jouluksi kotiin ihan kahdestaan jne jne..." ja he luulevat ettei passaa tunkeutua. Reippaasti kyselemään vaan.

En ole sanonut äidilleni, ajattelen että hän itse kysyy meitä mukaan jos haluaa. Mutta ilmeisesti ei halua. Äiti ja miehensä eivät voi tulla sinne missä me ollaan, siellä on remontit kesken, ei kauheesti voi ihmisiä kutsua.
Äitini yleensä sitten kertoo kuinka mukavaa oli ollut, ketä lapsia jne. Mehän ei sukua tietenkään olla eikä kuuluta sinne, sellainen maku jää..
Äitini on erikoinen ihminen.
Avaa nyt hyvä ihminen suusi ja kysy äidiltäsi/siskoltasi/veljeltäsi voisitteko viettää joulua yhdessä. He eivät varmasti ole tulleet edes ajatelleeksi ettet viihdy yksinäsi.
Ryhdistäydy hyvä nainen!
Avaa nyt hyvä ihminen suusi ja kysy äidiltäsi/siskoltasi/veljeltäsi voisitteko viettää joulua yhdessä. He eivät varmasti ole tulleet edes ajatelleeksi ettet viihdy yksinäsi.
Ryhdistäydy hyvä nainen!
Nyt itseä niskasta kiinni ja reippaasti kysymään äidiltä tai siskolta voisitteko viettää yhteisen joulun. Ei sinua kukaan kysy minnekään jos vaan hiljaa itsesäälissä kerrotte olevanne kotona. Ei kukaan halua hiljaista möyröttäjää nurkkiinsa pyörimään. Sellaiselta viestiesi perusteella vaikutat. Jos oliset reipas, sanavalmis ihminen, olisit jo uskaltanut ottaa asian puheeksi läheistesi kanssa sen sijaan että täällä asiaa pohdit.
Tätä en pahalla sano, totuus vaan on niin kuin sanoin.
ja mikään ei sulle kelpaa. Joten ole sitten KAKSIN lapsesi kanssa. Ethän sinä ole yksin.
Puhu äitisi kanssa. Suunnittele jo etukäteen että haluat hänen kanssaan samaan paikkaan viettämään joulua. entä miehesi? Onko hän elossa? Voisitko mennä hänen vanhempiensa luokse jouluna? Jos ei miestä niin miksi et laita miestä? Ei yksin tarvitse olla. Nytkin juuri luinh deittipalstaa. Liikaa yksinäisiä ihmisiä. Menisivät yksiin niin ei tarttis olla yksin. Teet asioista liian vaikeita.
Vietän lapsieni kanssa aina yksin Joulun. Ei meillä käy ketään koko Jouluna, eikä me olla tervetulleita sukulaisille. Silti sekä minä, että lapset nauttii Joulusta ja kivaa on.
Ei päästä edes joulusaunaan.
Miten et jaksa olla edes jouluaaton iltaa yksin lasten kanssa, jos sisko käy aamulla ja joulupäivänä.
Avaa nyt hyvä ihminen suusi ja kysy äidiltäsi/siskoltasi/veljeltäsi voisitteko viettää joulua yhdessä. He eivät varmasti ole tulleet edes ajatelleeksi ettet viihdy yksinäsi.
Ryhdistäydy hyvä nainen!
Nyt itseä niskasta kiinni ja reippaasti kysymään äidiltä tai siskolta voisitteko viettää yhteisen joulun. Ei sinua kukaan kysy minnekään jos vaan hiljaa itsesäälissä kerrotte olevanne kotona. Ei kukaan halua hiljaista möyröttäjää nurkkiinsa pyörimään. Sellaiselta viestiesi perusteella vaikutat. Jos oliset reipas, sanavalmis ihminen, olisit jo uskaltanut ottaa asian puheeksi läheistesi kanssa sen sijaan että täällä asiaa pohdit
Tätä en pahalla sano, totuus vaan on niin kuin sanoin.
Kuka on sanonut että olen hiljainen möyröttäjä?
Mut on kasvatettu niin ettei tehdä isoa numeroa itsestä ja mennä kylään ellei kutsuta.
Kerroin että pidän ihmisten seurasta.
Äitini tietää vallan hyvin että tulisin mukaan, mutta hän ei halua meitä mukaan.
On raskaita esimerkkejä siitä kuinka hän on toiminut ettei me päästä samaan autoonkaan vaikka
sama matka oli meillä ja mulla ei oo autoa jne.
Kyllähän siskolla on väkeä ympärillä jouluna,
eihän hänen tarvitse mitenkään miettiä yksinäsiyyttä.
Olen vain kasvatettu tähän tyyliin ettei parane numeroa itsestään ja ajatuksistaan tehdä.
Puhu äitisi kanssa. Suunnittele jo etukäteen että haluat hänen kanssaan samaan paikkaan viettämään joulua. entä miehesi? Onko hän elossa? Voisitko mennä hänen vanhempiensa luokse jouluna? Jos ei miestä niin miksi et laita miestä? Ei yksin tarvitse olla. Nytkin juuri luinh deittipalstaa. Liikaa yksinäisiä ihmisiä. Menisivät yksiin niin ei tarttis olla yksin. Teet asioista liian vaikeita.
Lapsen isä ei ole enää tavattavissa.
Hänen äitinsä elää.
En ole sanonut äidilleni, ajattelen että hän itse kysyy meitä mukaan jos haluaa. Mutta ilmeisesti ei halua.
Mistä IHMEESTÄ sinä keksitkin lukea toisten motiiveja pelkästään negatiiviseen suuntaan!
Tuskin sinun siskosikaan sinun luonasi käy vasten tahtoaan. Tai veljesi "joutunut naimisiin" vasten tahtoaan. Tai siskosi vietä joulua oman perheensä kanssa ihan sinua kiusatakseen tai koska haluaa kartella sinua.
YLIPÄÄNSÄ: MIKSI KUVITTELET, ETTÄ MUIDEN KAIKKI TOIMINTA LIITTYY MILLÄÄN LAILLA SINUUN JA JOHTUU SINUSTA?
Sitä paitsi, äitisi varmaan ajattelee, että SINÄ itse kysyt pääsyä mukaan, jos haluat, mutta ilmeisesti et halua....
Avaa nyt hyvä ihminen suusi ja kysy äidiltäsi/siskoltasi/veljeltäsi voisitteko viettää joulua yhdessä. He eivät varmasti ole tulleet edes ajatelleeksi ettet viihdy yksinäsi.
Ryhdistäydy hyvä nainen!
Nyt itseä niskasta kiinni ja reippaasti kysymään äidiltä tai siskolta voisitteko viettää yhteisen joulun. Ei sinua kukaan kysy minnekään jos vaan hiljaa itsesäälissä kerrotte olevanne kotona. Ei kukaan halua hiljaista möyröttäjää nurkkiinsa pyörimään. Sellaiselta viestiesi perusteella vaikutat. Jos oliset reipas, sanavalmis ihminen, olisit jo uskaltanut ottaa asian puheeksi läheistesi kanssa sen sijaan että täällä asiaa pohdit
Tätä en pahalla sano, totuus vaan on niin kuin sanoin.Kuka on sanonut että olen hiljainen möyröttäjä?
Mut on kasvatettu niin ettei tehdä isoa numeroa itsestä ja mennä kylään ellei kutsuta.
Kerroin että pidän ihmisten seurasta.
Äitini tietää vallan hyvin että tulisin mukaan, mutta hän ei halua meitä mukaan.
On raskaita esimerkkejä siitä kuinka hän on toiminut ettei me päästä samaan autoonkaan vaikka
sama matka oli meillä ja mulla ei oo autoa jne.
Kyllähän siskolla on väkeä ympärillä jouluna,
eihän hänen tarvitse mitenkään miettiä yksinäsiyyttä.
Olen vain kasvatettu tähän tyyliin ettei parane numeroa itsestään ja ajatuksistaan tehdä.
Minun sinkkukaverinikin kysyi eräs joulu, että voisiko tulla meille jouluksi kun työvuoroa ei tullutkaan ja kotiin pohjoiseen ei viitsinyt lähteä. No totta helkkarissa meille sai tulla ja mukava joulu oli.
Sinä taas kuulostat masentuneelta ja apaattiselta ja odotat että sinua joku vetäisi johonkin suuntaan kun et itse halua/uskalla/viitsi asioista puhua.
niin totta kai äitisi olettaa, että ET HALUA tulla heidän mukaansa. Siis äitisi mukaan olisi epäkohteleiasta hänen pyytää teitä mukaan kun et kerran itse ole sanonut haluavasi lähteä ja ehkä sukulaispaikka johon he ovat menossa eivät ole älynneet teitä kysyä.
Ei ihme vaikka istuisitte kaikki yksin eri mökeissä. Avaa nyt suusi ja kerro tunteistasi!
myöskään ymmärrä, miksi istut hiljaa ja ryvet itsesäälissä "minut taas nakataan yksin", "ei kukaan huli minua mukaan", "karauttivat pihasta pois koko perhe"??? WTF??
Kuvitteletko noiden ihmisten olevan jotain ajatustenlukijoita, jotka tietävät ajatuksesi? Jos haluaisit viettää joulua heidän seurassaan, niin eikö koskaan ole tullut mieleen että kannattaisi sanoa se ääneen? Vai oletko kenties niitä prinsessoja, jotka on aina haettava kotoa mukaan ja pyydeltävä ja kinuttava "tuu nyt"?
Jos et saa ylpeyttäsi nieltyä ja itse aktiivisesti ja avoimesti pyydä / hommaa teille seuraa juhlapyhiksi, niin joudatkin lusimaan ne itseksesi!
miksi teitä ei pyydetä joulunviettoon kenellekään vaan haluavat olla ilman teitä?
että et pyydä päästä mihinkään, vaan kerro avoimesti, että on ankeeta olla kaksin lapsen kanssa jouluna. Josko sitten joku älyäisi kutsua?
Joka toinen joulu poika oli isällään.
Joulut vietimme näin.
Kun lapsi kanssani, pyysin (iäkkkäät) vanhempani meille jouluksi. Äitini ei tarvinnut tehdä mitään kuin astua valmiiseen pöytään. Joulupäivänä menimme siskoni (perheellinen 4 hlöä) luokse. Mukavia jouluja. Lähtivät tapanina - samoin lapseni isälleen. Vietin tapanin syöden suklaata, lukien kirjoja ja juoden glögiä ( :
Kun lapsi on aaton isällään, menin jo aatonaattona siskoni luo viettämään joulua. Tulin kotiin joulupäivänä, söin suklaata, luin kirjoja ja join glögiä. Lapsi tuli kotiin tapanina.
Selvisin hengissä noista yksinolojouluista perheeni avulla. Siskoni ja vanhempieni
YLIPÄÄNSÄ: MIKSI KUVITTELET, ETTÄ MUIDEN KAIKKI TOIMINTA LIITTYY MILLÄÄN LAILLA SINUUN JA JOHTUU SINUSTA?
Kuvitellaan, että muiden tekemiset johtuu hänestä, ja juurikin negatiivisessa mielessä. Mikään mukava, mitä muut tekevät, ei sen sijaan johdu siitä, että he pitäisivät hänestä.
Tottakai teen kuin ennenkin.