Ovatko vanhemmat mielestäsi menettäneet kasvatusotteensa eivätkä opeta lapsilleen käytöstapoja?

että Suomessa ei monikaan koe tarpeelliseksi opettaa lastaan tottelevaiseksi, vaan ajatellaan, että se on lapsen "alistamista" ja oman tahdon nujertamista. Tottelevaisuukasvatuksessa suurin työ pitää tehdä KOTONA ja EHDOTTOMASTI ENNEN eskari-ikää!



Päiväkodit ja koulut eivät parhaimmilaankaan voi poistaa niitä aukkoja, joita vanhemmat jättävät lapsensa tottelevaisuuskasvatukseen.

Me kyllä opetamme. Ainakin jos käytöstavoilla trakoitetaan toisten huomioon ottamista, kaunista käytöstä pöydässä jne. Jotkut tervehtimissännöt (kuka tervehtii ensin ja ketä ja missä järjestyksessä sitten) on kyllä jäänete opettamatta.

että lapset sysätään pienenä päiväkotiin ja toisten hoidettavaksi. Näin vanhemmilta katoaa tuntuma omaan lapseen ja sitä ei sitten edes haluta yrittää kasvattaa kun otetta ei enää ole.



Parhaiten kasvatetut lapset tulevat kyllä perheistä, joissa äiti (tai isä) on ollut paljon kotona ja lastensa kanssa.

Vanhemmat eivät uskalla/osaa olla aikuisia, eli rajoittaa lasta. Lapselle ei raaskita tuottaa pettymyksiä. Vanhemmat pelkäävät lapsen kiukkua. Huonoa käytöstä katsotaan läpi sormien, jolloi lapsi oppii, että se on hyväksyttyä.



t. luokanope

3-vuotiaan villin pojan äiti: "No enhän mä nyt aina voi olla kieltämässä..." + " Kyllä mä joskus päiväkodin jälkeen syötän sitä, kun se ei muuten suostu syömään, kun se on kuitenkin ollut koko päivän ilman meitä." Ja tämä äiti siis oli pikkuveljen kanssa kotona ja isompi hoidossa osaviikkoisesti.



Puistossa 4-vuotias Pekka oli ilkeä toiselle pojalle ja kielsi rumasti tätä tulemasta liukumäkeen monta kertaa. Aluksi Pekan äiti ei reagoi mitenkään ja lopulta sanoo vieraalle pojalle: "Mee vaan liukumäkeen, älä välitä tosta meidän Pekasta, sillä on vähän huono päivä tänään." Pekka siis oppii, että hänen käytöksensä on täysin hyväkyttävää, hänellähän on kuulemma huono päivä...

Vanhemmat eivät uskalla/osaa olla aikuisia, eli rajoittaa lasta. Lapselle ei raaskita tuottaa pettymyksiä. Vanhemmat pelkäävät lapsen kiukkua. Huonoa käytöstä katsotaan läpi sormien, jolloi lapsi oppii, että se on hyväksyttyä.

t. luokanope

Minua lapsena kehuttiin poikkeuksellisen hyvätapaiseksi (ja koen sitä itsekin olleeni), olin kotona 2 v äidin kanssa. Omaa lasta kehuttu samoin, oli koihoidossa 2 v. myös.

Sekä omat vanhempani että minä ja puolisoni pidämme tapakasvatusta tärkeänä. esimerkin voima toimii ilman sisaruksiakin, etenkin kun lasta kehutaan kovasti aina kun tekee jotain oikein.

että lapset sysätään pienenä päiväkotiin ja toisten hoidettavaksi. Näin vanhemmilta katoaa tuntuma omaan lapseen ja sitä ei sitten edes haluta yrittää kasvattaa kun otetta ei enää ole.

Parhaiten kasvatetut lapset tulevat kyllä perheistä, joissa äiti (tai isä) on ollut paljon kotona ja lastensa kanssa.

Puistossa 4-vuotias Pekka oli ilkeä toiselle pojalle ja kielsi rumasti tätä tulemasta liukumäkeen monta kertaa. Aluksi Pekan äiti ei reagoi mitenkään ja lopulta sanoo vieraalle pojalle: "Mee vaan liukumäkeen, älä välitä tosta meidän Pekasta, sillä on vähän huono päivä tänään." Pekka siis oppii, että hänen käytöksensä on täysin hyväkyttävää, hänellähän on kuulemma huono päivä...

JOo, tällasta näkee melko paljon. Otetaan kyllä (lopulta) huomioon se oman lapsen kiusaama osapuoli, mutta oman lapsen käytökseen ei silti puututa, ainakaan tarpeeksi tiukasti.

Pekalle olisi heti pitänyt sanoa tosi tiukasti, että kaverin ilkeä kohtelu ei ole hyväksyttävää missään tianteessa, ei vaikka itsellä olisi kuinka "huono päivä" ym.

Esimerkki samankaltaisesta tilanteesta: 4-vuotias Mikke kiusaa 4-vuotiasta Ristoa, ei ota mukaan leikkiin, lällättelee ja haukkuu. Miken äiti puuttuu tilanteeseen ja käskee Mikkeä pyytämään anteeksi. Mikke ei uskalla/saa aikaiseksi pyydettyä anteeksi, vaan venkoilee ja jahkailee Riston odottaessa hämmentyneenä anteeksipyyntöä. Lopulta Mikke alkaa itkeä, että en pyydä anteeksi, jolloin Miken äiti halaa ihanaa pikku poikaansa: "Voi kulta...!" Ja anteeksipyyntö ja Ristolta saamatta.

Kyllä ehdottomasti suurin osa vanhemmista on fiksuaj normaaleja ihmisiä jotka tajuavat millaiseen pulaan lapsensa saattavat loputtomalla neuvottelemisella.



Tunnen vain yhden äidin joka antaa lapsensa pompotella. Sen seuraus on väsynyt äiti joka pitää lastaan mahdottomana ja haastavana. Oma mielipiteeni on, että äiti ja isä ovat tehnyt lapsesta haastavan. Hän hyvin usein toteaa ettei jaksa vaatia koska ei jaksa tapella. Sitten istuu illat 2 tuntia lapsen vieressä tätä nukuttamassa ja juokse tälle vettä jne, kun me muut katsotaan kodeissamme lempisarjojamme, kun meillä on helpommat lapset...



En siis usko että ilmiö on niin yleinen. En itse näe sitä yleisenä.