Kun parisuhde toimii neljän seinän sisällä mutta ei "julkisesti"

itse kirjoittaa tämän.

Tunnen myös joskus suoranaista "häpeää".

Asia raastaa todella paljon, vastatkaa joku joka tietää miten pitäisi toimia!

koska oma itseluottamukseni ei ole ollut kohdillaan. Eli aika katsella peiliin.

kun en tiedä rakastanko riittävästi. Enkä itsekään ymmärrä mistä epäilys kumpuaa, ja kannattaako sitä kuunnella.

ap

etkö siis tiedä rakastatko miestäsi vai et... koska jotenkin outo aloitus... eihän noin voi toisesta sanoa...

vaikka mulla on oma itsetunto ihan hyvä silti häpeän miestä välillä... Mietin miltä me näytetään muiden mielestä ja jännitän osaako mies käyttäytyä oikein... ei aina osaa...

että suhde toimii kahden kesken. kodin ulkopuolella näkemykseesi vaikuttaa tietenkin ympäristö. miksi muuten tunteesi muuttuisivat niin voimakkaasti. joko luotat siis omaan sisimpääsi tai menet muiden mielipiteiden mukaan.



joskus vaatii hyvää itsetuntoa valita itselleen puoliso, jonka kauneutta, sisäistä tai ulkoista, eivät ulkopuoliset heti näe ja arvosta. miesystäväsi ehkä aistii myös muiden ihmisten ymmärtämättömyyden ja muuttuu käytökseltään epävarmemmaksi kun olette neljän seinän ulkopuolella. te molemmat muutatte käytöstänne kun lähdette ovesta ulos, halusitte tai ette.



minulle tuli myös mieleen, että oma itsetuntosi on huono ja etsit rinnallesi itsetunnon pönkittäjää etkä kumppania. vai oletko mustasukkainen miehestä, katseleeko hän muita kun olette kaupungilla?

Mies ei ole komein, rikkain eikä täydellisin mies maan päällä - enhän minäkään ole kaunein ja seksikkäin nainen maailmassa. Mutta jotenkin se, että itse koin tarvetta olla parempi kuin olinkaan, aiheutti myös sitä, että miesystäväni hävetti mua julkisilla paikoilla. Sitä myöten, kun olen tajunnut mistä ongelmassa on kyse, ja olen itsetuntoani päässyt työstämään eteenpäin (lähinnä tajunnut, ettei musta tämän parempaa tulekaan), tästä kummunnut häpeily on jäänyt pois. Mies on minun mieheni, piste.



Toinen tekijä, joka vieläkin joskus herättää häpeän tunnetta, on sitten miehen käytös. Hän ei omaa kovin vahvoja sosiaalisia kykyjä, ja hänellä on perusilme, jonka monet tulkitsevat vihaiseksi. Ja kun mies vielä vetäytyy sivummalle, ei ota kontaktia muihin ihmisiin ja vastailee töksähtelevästi muille, olen joutunut usein selittelemään, että "ei, mieheni ei ole vihainen eikä meillä ole riitaa, eikä hänellä ole mitään henkilökohtaista sinua kohtaan, hän on vain vähän ujo ja jännittää tällaisia tilanteita". Se on noloa, myönnän. Mutta olen sanonut sen miehellekin. Toinen asia on sitten paikat, joissa on alkoholitarjoilu - mies vetää överit jo ensimmäisen tunnin sisällä, alkaa riehumaan, rähisemään ja aukomaan päätään kaikille, ja sitäkin saa hävetä.

Mies ei ole komein, rikkain eikä täydellisin mies maan päällä - enhän minäkään ole kaunein ja seksikkäin nainen maailmassa. Mutta jotenkin se, että itse koin tarvetta olla parempi kuin olinkaan, aiheutti myös sitä, että miesystäväni hävetti mua julkisilla paikoilla. Sitä myöten, kun olen tajunnut mistä ongelmassa on kyse, ja olen itsetuntoani päässyt työstämään eteenpäin (lähinnä tajunnut, ettei musta tämän parempaa tulekaan), tästä kummunnut häpeily on jäänyt pois. Mies on minun mieheni, piste. Toinen tekijä, joka vieläkin joskus herättää häpeän tunnetta, on sitten miehen käytös. Hän ei omaa kovin vahvoja sosiaalisia kykyjä, ja hänellä on perusilme, jonka monet tulkitsevat vihaiseksi. Ja kun mies vielä vetäytyy sivummalle, ei ota kontaktia muihin ihmisiin ja vastailee töksähtelevästi muille, olen joutunut usein selittelemään, että "ei, mieheni ei ole vihainen eikä meillä ole riitaa, eikä hänellä ole mitään henkilökohtaista sinua kohtaan, hän on vain vähän ujo ja jännittää tällaisia tilanteita". Se on noloa, myönnän. Mutta olen sanonut sen miehellekin. Toinen asia on sitten paikat, joissa on alkoholitarjoilu - mies vetää överit jo ensimmäisen tunnin sisällä, alkaa riehumaan, rähisemään ja aukomaan päätään kaikille, ja sitäkin saa hävetä.