Kävi eilen ruotsinlaivalla lapsia sääliksi
Miten vanhemmat voi viedä alle 10-vuotiaita lapsia klo 22 jälkeen lauantaiyöllä ruotsinlaivan yökerhoon? Viinahöyryissään öriseviä äijälaumoja yökerho täynnä!
Siellä ihan pienetkin lapset istuivat yökerhon pöydässä tai kävivät lavalla tanssimassa, vanhemmat joi viinaa ja otti lapsista kuvia.
Kun esitys alkoi, meteli oli korvia huumaava. Kellään lapsista ei ollut kuulosuojaimia.
Vieressäni pieni tyttö istui lattialla ja itki sydäntäsärkevästi, että äiti, musiikki sattuu korvaan ja valot silmiin, äiti, mennään pois. Ja äiti istui jonkun ämmälauman kanssa drinkkiä siemaillen eikä reagoinut lapsen hätään mitenkään!
Minne merellä soittaa, jos haluaa tehdä lastensuojeluilmoituksen?
Kommentit (80)
paitsi lapset ei nyt ihan pieniä, 7 ja 5 mutta pienikokoisia ja joo siemaisin lastendrinkkiä miltä se maistuu, toisesta taisin juoda loput kun lapsi ei jaksanut:D ja on ne saattaneet siinä penkillä nuohotakin makuuasennossa.
No, toki voi olla että siellä oli joku äiti humaltumassa drinkkinsä kanssa, tai sitten he vain piipahtivat sen drinkin verran sen jälkeen kun leikkipaikka mennyt kiinni.
Mietin vaan että eikö teillä koskaan lapset valvo puoleen yöhön, jouluna, juhannuksena, uutena vuotena, reissuilla tms?
perheen kanssa laivalla, ja ihmettelin tuolloin samaa. Me oltiin erään kaveriperheen kanssa, joten päästiin vuorotellen piipahtamaan yökerhossa, ja tosiaan melko myöhään siellä ihan pienetkin lapset joutuivat olemaan. Mies kertoi nähneensä yökerhossa äidin kahden pienen lapsen kanssa vielä lähempänä puolta yötä; lapset nukkuivat yökerhon penkillä ja äiti siemaili drinksua :/.
mutta ei ainakaan vanhemmat sitä olleet tekemässä.
Eikö niille alle 10-vuotiaille lapsille MILLÄÄN keksi kivempaa ajankäyttötapaa kuin ruotsinlaivaörvellyksen esittelemisen?
Ainakin eilen oli meno laivan yökerhossa jo klo 21.30 sellaista, että en itsekään olisi sitä äijien kännistä mölötystä ja ohikulkevien naisten pepuntaputusta jaksanut katsoa.
En vaan halunnut jättää ystävääni yksin kulkemaan laivan käytäviä shown jälkeen. Ja hyvä olikin, etten jättänyt. Hyttikäytävällämme mesosi juovuksissa oleva äijä pelkkä kylpytakki päällään ja yritti päästä muiden hytteihin sisään.
Onko sinusta ja alle 10-vuotiaista tyttäristäsi tällainen hauskaa? kumma käsitys hauskuudesta.
Ja ruotsinlaivalta ei kovin positiivisia vaikutteita voi saada.
Ihmisethän on siellä kännissä kuin siat. Ihan järkyttävää meininkiä. Ei lapsille sopivaa katsottavaa.
tarkoitat varmaan Tallinnan laivoja?
Ruotsin ja Tallinnan linjat on vähän eri asia, ja siinäkin on huimia eroja mille laivalle menee...
....mutta missä olosuhteissa? Kuka haluaa näyttää ruotsinlaivameininkiä lapsilleen? Ja vielä antaa sen käsityksen, että tämä touhu täällä laivalla, tämä on siistiä ja hauskaa?
Jos Ruotsiin ei tarvitse kuljettaa mitään lenkkitossuja suurempaa, miksi mennä laivalla yli? Kestääkin kauan. Jos on jalkaisin liikkeellä, pääsee Tukholmaan lentokoneella noin puolessa tunnissa.
Kyllä se enempi on eläkeläisten ja keski-ikäisten juhlimispaikka, ei siellä paljon pissiksiä näy:D Ehkä jotkut opiskelijaristeilyt, 24h-risteilyt ym. erikseen mutta ruotsinlaivalla on enimmäkseen lapsiperheitä ja varttuneempaa väkeä.
...että vain pissikset lähtevät ruotsinlaivalle tanssimaan ja juhlimaan.
Sellainen on oikeasti säälittävää.
Ruotsinlaivalle mennään vain, jos pitää saada auto mukaan Ruotsiin. Se on pakollinen matkustusväline. Jos menen juhlimaan, niin valitsen jonkun tyylikkäämmän paikan. Jossa ei tarvitse väistellä heitteille jätettyjä pikkulapsia klo 01 tanssilattialla.
....ihan RUOTSINlaivaa. En tallinnanlaivaa. Ruotsi kun ei tietääkseni ole Tallinnassa, vai?
Taidat olla niitä, jotka Tukholmaan lähtiessään on käynyt vaihtamassa euroja Viron kruunuiksi...
kerran käytiin kesällä Tukholmassa ja valvoivat myöhempään kuin kotona. Oltiin säästetty ja odotettu reissua kauan. Ja tanssittiin, kai siinä muutama humalainenkin tanssi, mutta näkyy niitä meillä ihan kaupúngillakin.
Ok, peli on menetetty, ls-ilmoituksen paikka?
Mietin vaan että eikö teillä koskaan lapset valvo puoleen yöhön, jouluna, juhannuksena, uutena vuotena, reissuilla tms?
Meneekö ne lapset rikki siitä että ne kerrankin reissulla saavat riehua vanhempien mukana itsensä väsyksiin? Eri juttu on sitten se jos vanhemmat vetää vaan viinaa.
ja ne lapsiperheet, jotka lapsiaan ruotsinlaivaristeilyille pakottaa, ovat kyllä aika epäilyttävää sakkia.
Matkustan ruotsinlaivoilla pakosta noin kerran kuukaudessa. Siellä on aina käynnissä sellainen örvellys ja kännääminen, että oksettaa katsoa sitä meininkiä.
Vähäisemmässä määrin laivoilla lapsiperheet ja vanhukset näin talvikaudella käy. Kesällä varmaan onkin eri juttu. Tähän aikaan vuodesta ovat nuorten paskasakkiaikuisten temmellyskenttää.
Mutta tekeekö lapselle hyvä katsoa muidenkaan kuin omien vanhempien kännistä sekoilua?
Eikö riehua todella voi muualla kuin ruotsinlaivalla?
Edelleen, mielestäni ruotsinlaivan ei kuuluisi olla riehuntapaikka vaan matkustusväline.
Ilmankos ne kakarat laivalla käyttäytyy kuin apinat. Vanhemmat siis sanovat, että täällä saa riehua. Ja kyllä riehutaankin: hyppivät keskellä yötä käytävissä, metelistä päätellen loikkivat kerrossängyistä alas, jne.
eikä ole ikinä tullut vastaan mitään örvellystä alkuillasta. Joku porukka saattaa olla joka örveltää, mutta se painottuu yleensä sinne myöhempään ajankohtaan jolloin lapset on jo nukkumassa. Enemmän niitä humalaisia näkee ihan arkipäivinä koulumatkalla kolmosen ratikalla:D
Eikö niille alle 10-vuotiaille lapsille MILLÄÄN keksi kivempaa ajankäyttötapaa kuin ruotsinlaivaörvellyksen esittelemisen?
Ainakin eilen oli meno laivan yökerhossa jo klo 21.30 sellaista, että en itsekään olisi sitä äijien kännistä mölötystä ja ohikulkevien naisten pepuntaputusta jaksanut katsoa.
En vaan halunnut jättää ystävääni yksin kulkemaan laivan käytäviä shown jälkeen. Ja hyvä olikin, etten jättänyt. Hyttikäytävällämme mesosi juovuksissa oleva äijä pelkkä kylpytakki päällään ja yritti päästä muiden hytteihin sisään.
Onko sinusta ja alle 10-vuotiaista tyttäristäsi tällainen hauskaa? kumma käsitys hauskuudesta.
Taidat olla niitä, jotka Tukholmaan lähtiessään on käynyt vaihtamassa euroja Viron kruunuiksi...
Oletko peräti mennyt aina Viikkarin halpislipuilla?
Haaparannan kauttako meinasit kävellä vaiko vetten päällä?
kannattaa muuten opetella lainaamaan, se ei ole ollenkaan vaikeaa, silloin on paljon helpompi tietää, kelle olet viestisi tarkoittanut) jossa kysyin, saako mennä moottoripyörän kanssa laivalle, tai vaikkapa siinä tapauksessa, että haluaa mennä jalkaisin (siis ei moottoripyörällä eikä autolla) Ruotsiin, niin totta kai kysymykseni liittyy LAIVAAN, kuten fiksumpi tajuaa. Tässä ketjussa puhutaan LAIVOISTA, ymmärrätkö?
Nykyäänhän Viikkari on laadultaan jo parempi kuin se toinen. Tiedät kyllä miksi.
Ja ei, en todellakaan matkusta ö-luokassa. Ihan oli a-luokan hytistä seuraava ylempi hyttiluokka, mutta ei siinäkään hytissä saanut nukkua, kun kääytävällä mekastettiin.
Ruotsinlaivoilla käy juhlimassa vain säälittävät tyypit. Ja lapsille ne ei sovi, paitsi ehkä päiväristeilyllä.
Samoilla laivoillahan ne kaikki tehdään.
Vain kalleimmat sviittiosastot on eristetty junttien hyteistä - eikä niitäkään kaikilla laivoilla.
Jos autolla menee Ruotsiin, laivamatka on varsin hintava. Sillä hinnalla toivoisi voivansa edes nukkua ilman, että koko ajan herää kännisten huutoon käytävältä tai muista hyteistä.
En tosiaan ymmärrä, miksi joku menisi ruotsinlaivalle HUVIKSEEN? Tylsempää tuskin voi kuvitella.
Millaisen ääliön mielestä ruotsinlaivalla voi olla hauskaa?
kinuavat sinne ihan itse useammin kuin olisin valmis lähtemään. Vai ollaan epäilyttäviä, no ihan miten vaan... Meillä ei ole varaa niihin vuosittaisiin Thaimaan ym. matkoihin, käydään sitten laivalla pari kertaa vuodessa. Mitä pienempi lapsi, sitä helpompaa siellä on olla, etenkin talvikaudella jolloin matkoja saa melkein ilmaisiksi (halvimmillaan 7e hytti:D). Kesäkaudella ei käydäkään koska niitä hintoja ei ole järkeä maksaa.
Olen kyllä todella eri mieltä tuosta örvellyksestä, sitä esiintyy lähinnä yöaikaan, päivisin on ihan rauhallista. Pari kännistä tulee jo vastaan ihan Helsingin keskustassakin matkalla Stockalle, paljon pahempia tapauksia yleensä vielä kuin ruotsinlaivalla nuo mihin stadissa voi päivälläkin törmätä:D
ja ne lapsiperheet, jotka lapsiaan ruotsinlaivaristeilyille pakottaa, ovat kyllä aika epäilyttävää sakkia.
Matkustan ruotsinlaivoilla pakosta noin kerran kuukaudessa. Siellä on aina käynnissä sellainen örvellys ja kännääminen, että oksettaa katsoa sitä meininkiä.
Vähäisemmässä määrin laivoilla lapsiperheet ja vanhukset näin talvikaudella käy. Kesällä varmaan onkin eri juttu. Tähän aikaan vuodesta ovat nuorten paskasakkiaikuisten temmellyskenttää.
En tosiaan ymmärrä, miksi joku menisi ruotsinlaivalle HUVIKSEEN? Tylsempää tuskin voi kuvitella.Millaisen ääliön mielestä ruotsinlaivalla voi olla hauskaa?
Olen käynyt pari kertaa erään hyvän kaveriporukkani kanssa ruotsinlaivalla, siis ihan sillä perus päivä Tukholmassa -risteilyllä. Ja vielä Viikkarilla, voi hirveää.
Meillä on ollut ainakin tosi hauskaa. OIemme vähän juopotelleet, tanssineet yökerhossa ja ennen kaikkea pitäneet hauskaa ihanassa kaveriporukassa (2 miestä ja 2 naista). Tukholmassa olemme sitten käyneet syömässä, kävelyllä Tukholmassa ja usein kaupoissa.
En ole koskaan ajatellut, että jonkun mielestä olisimme ääliöitä, koska olemme viihtyneet. Hauskaa on nimittäin ollut.
Joka sellaisesta nauttii, on menetetty tapaus.
Miksi mennä päiväksi Tukholmaan laivalla, jos voi mennä lentokoneella? Jos siis mukana ei ole sitä autoa tms. isompaa vietävää?
Ennemmin olisin sitten yötä Tukholmassa ja kävisin siellä tanssimassa. On paljon siistimpiä mestoja kuin joku ruotsinlaiva.
Mutta hyvä, jos olette vähään tyytyväisiä. Joidenkin maalaisten mielestä ruotsinlaivathan on tosi hienoja. Nehän pukeutuukin sinne juhla-asuihin, kun kerrankin ollaan oikein ruotsinlaivalla.
Mut, kukin tyylillään.
saako ruotsinlaivalle mennä, jos pitää saada moottoripyörä mukaan Ruotsiin? Käykö se syyksi? Entäs se, jos haluaa mennä ihan jalkaisin Ruotsiin, saako silloin mennä?