Hääjuhlia ja avioliittoa yleensä tuntuvat

Tuon kirjoittaja taitaa olla katkera, kun ei ole päässyt naimisiin. Ei kukaan taatusti pysy suhteessa, oli se sitten avo- tai avioliitto, jos ei tahdo siinä pysyä. Avoliitossa pysyminen on yhtä vapaaehtoista kuin avioliitossa pysyminen. Nyky-yhteiskunnassa avioerot ovat kuitenkin sen verran yleisiä, vaikkakin harvinaisempia kuin avoerot, että kukaan tuskin hampaat irvessä pysyy naimisissa, yhtä vähän kuin avoliitossa.

Kyllä nuo vanhatpiiat aina keksivätkin selityksiä, ettei naimattomuus tuntuisi niin pahalta. Mutta sallittakoon se heille.

Kerropa sinä sitten minulle, miksi avioliitto osoittaa enemmän sitoutumista kuin avoliitto? Ja kerrotko vielä, kauanko olet ollut naimisissa.

t. 13 vuotta avoliitossa elänyt katkera vanhapiika

Sehän on suhteen julkisuuden asteessa. Avoliitto on kahdenkeskinen sopimus, avioliitto julkinen, juridinen sopimus. Avoliitto on yksityinen, avioliitto yhteiskunnan piiriin tuotu asia.



Avioliiton solmimispäivä on julkinen tieto, avoliitosta ei kukaan ulkopuolinen voi tietää, milloin se on alkanut. Tässä syy sille joitakin kummastuttaneelle asialle, että pitkäkään avoliitto ei kaikkien mielestä ole ihan yhtä arvokas kuin lyhyt aviolitto. Kun mistäs ne ulkopuoliset voisivat sen avoliiton pituuden tietää?

Jospa se olikin hänen avovaimonsa, joka avioon ei haikaillut?

miehet saattavat uskotella naisystävälleen että ovat muka yhtä tosissaan avoliitossa kuin jos olisivat avioliitossakin, mutta salaa mielessään eivät ole sitä mieltä. Haluavat pitää takaportin auki, jos vaikka tulisi parempi nainen vastaan. Ja mahdollisesti sitten olisivat valmiita menemään naimisiin nopeastikin sen uuden naisen kanssa

( kuten Sarasvuo). Ovathan avoerot moninkertaisesti yleisempiä kuin avioerot, joten kyllä avioituminen osoittaa halua sitoutua Oikeasti.

Ja mistäs sinä avioparin hääpäivän tiedät ilman kysymistä? Hölmö perustelu.

Sehän on suhteen julkisuuden asteessa. Avoliitto on kahdenkeskinen sopimus, avioliitto julkinen, juridinen sopimus. Avoliitto on yksityinen, avioliitto yhteiskunnan piiriin tuotu asia.

Avioliiton solmimispäivä on julkinen tieto, avoliitosta ei kukaan ulkopuolinen voi tietää, milloin se on alkanut. Tässä syy sille joitakin kummastuttaneelle asialle, että pitkäkään avoliitto ei kaikkien mielestä ole ihan yhtä arvokas kuin lyhyt aviolitto. Kun mistäs ne ulkopuoliset voisivat sen avoliiton pituuden tietää?

PRO-avioliitto: "Avoliitossa pidetään takaportti auki!"



PRO-avoliitto: "No silloinhan siinä ollaan varmasti omasta tahdosta, ei siksi että takaporttu tuli suljettua papin aamenen yhteydessä."



PRO-avioliitto: "Kyllä avioliitossakin ollaan yhdessä omasta tahdosta, koska siitä voi kuitenkin erota!"



PRO-avoliitto: "No mikä takaportin sulkeminen se sellainen avioliitto sitten on, kun siitä voi kuitenkin halutessaan karata?"



Eli päättäkää nyt hyvät avioliittofanaatikot, että osoittaako se avioliitto oikeasti enemmän sitoutumista kuin avoliitto vai ei! Ja millä perusteilla?

Ei se papin aamen sulje takaporttia, vaan puolisoiden oma tahto ja sydän sen takaportin tahtoo sulkea. Ei pappi pakota sanomaan "tahdon", vaan se tulee puolisoiden omasta tahdosta ja sydämestä. Avioliittoon mennään asenteella: tahdomme sitoutua loppuelämäksemme. Harmi vaan, että joillekin saattaa tulla niin ylitsepääsemättömiä ongelmia, ettei tahto riitä pitämään paria yhdessä.



Avoliitossa taas moni on tottumuksen takia, yksin jäämisen pelossa tai paremman puutteessa, mutta aviopuolisokseen ei ole valmis häntä ottamaan.

mites avopuolisot suhtaudutte, kun puolisonne kuolee ja joudutte pois asunnosta, ette saa perintöä, jos ei ole testamenttia, ja jos testamentti on maksatte korkeimman mukaan perintöverot ?

avoliitossa olevat parit ovat taloudelliselta asemaltaan sellaisia, että ei paljoa tarvitse miettiä kuka sen (vuokra)asunnon kuoleman sattuessa saa :D

Kuinkas kauan nämä avioliittoa ylistävät mammat ovat miestensä kanssa olleet yhdessä?

Avoliitossa taas moni on tottumuksen takia, yksin jäämisen pelossa tai paremman puutteessa, mutta aviopuolisokseen ei ole valmis häntä ottamaan.

Minä en ainakaan tunne yhtä ainoaa avoparia, joka olisi yhdessä vain tottumuksesta ja paremman puutteessa. Ehkä joskus parikymppisenä näin oli, mutta näin lähempänä neljääkymppiä on avoparitkin jo ehtineet ostaa yhteisiä asuntoja, kesämökkejä, pyöräyttää muutaman kersan ja rakentaa elämäänsä toistakymmentä vuotta yhdessä. En voi käsittää sellaisia avioliittoa ylempiarvoisina pitäviä, jotka vähättelevät pitkään yhdessä olleita ja selvästi toisiinsa sitoutuneita avopareja. Mikä ihme siinä on, että vasta se AVIOLIITTO muka todistaa että tosissaan ollaan?

Avioliitto on vanhahtunut instituutio. Suurin osa naimisiin menevistä, jotka tunnen, tekevät sen vaan tottumuksesta - "kun näin on aina tehty" ilman sen suurempaa sitoutumista tai ylipäätään ajattelemista. Eli itse en laittaisi mitään painoa kenenkään sitoutumiselle siinä vaiheessa.



Avioliitto ei onneksi ole enää mitenkään pakollinen ja kaikki saavat itse valita, mitä tekevät.

Itse en naisena halua naimisiin. Olen sitoutunut avopuolisooni ja haluan olla hänen kanssaan yhdessä loppuun asti. En vain näe avioliitossa mitään järkeä.

olen huomannut että kaikki naiset jotka puhuvat naimisiinmenosta happamaan ja vähättelevään tyyliin ja hokevat noita fraaseja "avioliitto on vanhanaikainen instituutio ja pelkkä paperinpala", ovat niitä naisia jotka salaa haluaisivat naimisiin, mutta miehensä ei halua. Sitten jos heidän miesystävänsä sattuukin vihdoin kosimaan, niin tottakai nuo naiset ovat heti valmiita vastaamaan kosintaan "kyllä", koska sitä kosintaahan he ovat koko ajan odottaneet.



Monelle naiselle miehen haluttomuus mennä naimisiin voi olla hyvin arka ja kipeä asia, joten he yrittävät esittää ja vakuutella jopa itselleen että naimattomuus on heille ok.

mä en erityisemmin pidä hääjuhlista, ja olen kyllä itse naimisissa - meillä ei tietenkään ollut häitä. Samoin pidän avioliittoa aivan yhdentekevänä asiana, me mentiin naimisiin ainoastaan siitä syystä, että se on juridisesti ajatellen kannattavaa: ei tarvitse tehdä testamentteja, tunnustaa lapsia jne. Avioliiton solmiminen ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään meidän suhteeseen. Mun mielestä sitoumus oli tehty jo silloin kun alettiin seurustelemaan, ja paljo merkittävämpiä virstanpylväitä yhteisellä taipaleellamme on ollut yhteiseen kotiin muuttaminen, yhteisiin rahoihin siirtyminen, talon ostaminen, päätös hankkia lapsia jne.



Musta tuntuu, että tämänhenkinen avioliittokeskustelu, jota tässä käydään, vetää puoleensa mammoja, jotka jostain syystä haluavat päteä sillä, että ovat naimisissa. Heille se suotakoon...

esim. lasten tunnustamista ei tarvitse tehdä, perintöoikeus yms. Tässä keskustelussahan on jo käynyt ilmeiseksi, että sitoutumisen astetta ei välttämättä voi päätellä liiton muodosta.

Tottakai sitoutuminen tapahtuu jo seurustelun alkuvaiheessa ja yhteinen asunto ja lasten hankkiminen on myös merkittäviä virstanpylväitä suhteessa. Mutta jos vakavassa suhteessa ei ole valmis astumaan avioliittoon vaan löytää kaikki mahdolliset tekosyyt vastustaa naimisiinmenoa, niin silloin suhteessa ei ole sitoutuminen ihan kohdillaan. Suhteessaan vakavissaan oleva on valmis ottamaan niin vakavan askeleen kuin avioliitto on. Siksihän niin moni ei uskalla mennä naimisiin, ei edes vaikka olisi lapsetkin jo hankittuna, koska se on niin iso sitoumus.

on yleistä, että ihmiset ovat valmiita tekemään lapset ja hankkimaan asunnon lähes kenen tahansa kanssa paremman puutteessa (jos vauvakuumetta pukkaa tai että voisi jakaa jonkun kanssa asuntolainaa), mutta naimisiin eivät uskalla mennä koska se tuntuu heistä liian isolta sitoumukselta.

Sitoutumisen astetta ei todellakaan voi päätellä siitä, onko naimisissa vai ei. Tätä palstaa lukiessa olen alkanut ymmärtää, miksi yli puolet avioliitoista päätyy eroon.. Monet menevät naimisiin, koska niin "kuuluu" tehdä, tai sitten mennään sillä mentaliteetilla, että "ainahan tuosta eroon pääsee, jos ei toimi".



Itse olen helvetillisen vanhanaikainen ja arvostan avioliittoa. Koskaan en olisi mennyt naimisiin mistään muusta syystä kuin siitä, että rakastan miestäni koko sydämestäni ja haluan tarpoa hänen rinnallaan aina kuolemaan saakka. En kuitenkaan koe, että suhteemme olisi muuttunut jotenkin merkittävästi sillä hetkellä kun menimme naimisiin; sukunimeni muutos on merkittävin ero. Jo avoliitossa ollessamme olimme päättäneet olla lopun ikäämme yhdessä, avioliitto oli vain se kuuluisa piste i:n päälle ja se teki meistä parin myös yhteiskunnan silmissä.



Olen myös sitä koulukuntaa, että "naimisiin mennään vain kerran", sen vuoksi kumppanin valintaan on käytetty aikaa. Meitäkin taitaa olla aika harvassa enää..

Ja newsflash: avioliitoistakin yli puolet päätyy eroon. Että se siitä sitoutumisesta.

Pikkasen on nyt faktat hukassa.

on yleistä, että ihmiset ovat valmiita tekemään lapset ja hankkimaan asunnon lähes kenen tahansa kanssa paremman puutteessa (jos vauvakuumetta pukkaa tai että voisi jakaa jonkun kanssa asuntolainaa), mutta naimisiin eivät uskalla mennä koska se tuntuu heistä liian isolta sitoumukselta.

Kaikki eivät ajattele avioliitosta kuten sinä!

niin miksi toisiinsa sitoutuneen ja onnellisen avoparin kuitenkin tulisi avioon mennä? Naapurin ja yhteiskunnan hyväksynnänkö vuoksi? Tai sinun?

Tottakai sitoutuminen tapahtuu jo seurustelun alkuvaiheessa ja yhteinen asunto ja lasten hankkiminen on myös merkittäviä virstanpylväitä suhteessa. Mutta jos vakavassa suhteessa ei ole valmis astumaan avioliittoon vaan löytää kaikki mahdolliset tekosyyt vastustaa naimisiinmenoa, niin silloin suhteessa ei ole sitoutuminen ihan kohdillaan. Suhteessaan vakavissaan oleva on valmis ottamaan niin vakavan askeleen kuin avioliitto on. Siksihän niin moni ei uskalla mennä naimisiin, ei edes vaikka olisi lapsetkin jo hankittuna, koska se on niin iso sitoumus.

numeroilla 33 ja 35 kirjoittavat henkilöt tuntuvat esustavan sitä osaa, joka pitää avioliittoa jotenkin ainoana oikeana tapana sitoutua. Ei ymmärretä sitä, että jonkun toisen mielestä avioliitolla ei ole mitään tekemistä sitoutumisen kannalta, vaan nähdään toisten ihmisten teot omien standardien läpi.



Kirjoitin tuossa ylempänä, että me menimme naimisiin vain sen takia, että avioliitto on juridisesti kannattava juttu. Mutta suhteemme ja sitoutumisemme kannalta sillä ei ollut mitään merkitystä. Ei todellakaan.