Lue keskustelun säännöt.
Välit katkolle omaan vanhempaan.. pitkä selostus
30.10.2010 |
Sovittiin äitini kanssa, että on parempi ettei enää tavata. Äitini syyttää minua siitä, että inhoan häntä ja hän ei jaksa enää yrittää mielistellä minua. Itse näen asiat toisella tavalla.
Lapsuus oli suorastaan helvettiä minun näkökannalta. Vanhemmat erosi ja äitini alkoi juomaan tosi paljon viikonloppuisin. Joi, raivosi ja oli väkivaltainen. On ollut mustaa silmää, lyöty remmillä, tukistettu, lyöty hengarilla jne. Kotona oli pakko kulkea varpaisillaan, ettei seuraa vain mitään räjähdystä, jos sohvalla nukkuva humalainen olento vahingossa herätetään. Murrosiässä aloin kulkea huonossa seurassa, aloin juoda ja polttaa tupakkaa. Perjantaina halusi aina päästä kotoa pois, koska tiesi että äiti hakee perjantaipullon ja on sitten raivohullu kun tarpeeksi juo.
Kuulin usein äidiltäni, että minun ei olisi pitänyt koskaan syntyäkään, hänen elämä olisi paljon parempaa kun minua ei olisi. Minä teen kaikkea mitä hänen pitää hävetä. Minun syyni oli, että hänen isänsä kuoli. Minun syyni oli, kun naapurin "lissu" teki itsemurhan. Siis vaikka mikä mahdollinen kääntyi minun syykseni, ja edelleen tunnen tyhjää syyllisyyttä milloin mistäkin. Ja oijoi, kun kiinnostuin pojista, huorahan sitä heti oli, vaikka vain kädestä piti kiinni. Ammattikoulun sain jotenkuten käytyä, todistuksen keskiarvo oli ehkä 8,5 tai jotain. Mutta oi sitä häpeää, kun se oli huono. Läimäisyn sain siitäkin, kun menin sitä tädilleni näyttämään.
Asia kuin asia elämässäni, lasten syntymä tai naimisiinmeno, kaikesta olen saanut haukkuja ja syyllistämistä. Huono mies, hullu suku, epänormaalit lapset.
Viimeisellä tapaamisella hän sai yllättävän raivokohtauksen lasten nähden. Huusi aivan sekoja, haukkui miestäni ja käski lastenkin painua hiiteen kotiinsa eikä tarvitse koskaan tulla käymään. Tuli lähelleni huutamaan, melkein kiinni ja pelkäsin jo, että kohta lyö tai jotain. Lapset pelkäsi tosi paljon ja puin kiireesti heille vaatteet ja lähdimme pois.
Muutama päivä tapaamisesta äitini koetti soittaa, en vastannut. Laitoin puhelimella viestin, että hankkii mielenterveysapua itselleen ja ei pidetä vähään aikaan yhteyttä. Viikko siitä hän soitti ja vastasin puhelimeen ja hän sanoi että hänen elämän kannalta on parempi ettei nähdä, koska minä olen "sairas"...
Nyt toisaalta olen helpottunut, ettei väkisin tarvitse enää lapsia saada pitämään mummoonsa yhteyttä, toisaalta tunnen kauheaa syyllisyyttä siitä, että olen niin huono tytär ollut äidilleni...
Kommentit (25)
mutta tarvitsist varmaan jonkinsortin terapiaa jotta pääsisit turhasta syyllisyydentunteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
puin juuri terapiassa tällä vkolla. Ja terapeutin kommentti: "Itseään ja perhettään on lupa suojella tuhoavalta/voimia vievältä ihmiseltä. Vaikka se sitten olisi oma äiti..."
Jaksamista! Kun tauko yhteydenpidossa on jatkunut jonkin aikaa, huomaat, kuinka elämä on helpompaa :D.
toivottavasti hän saa tarvitsemansa avun. Sinun ei pidä tuntea syyllisyyttä hänen sairaudestaan.
Lapsillesi ei varmaankaan tee hyvää nähdä niin epätasaisessa tilassa olevaa aikuista.
Voimia sinulle. Vaikka vanhemmat olisivat mitä, he ovat kuitenkin meidän omat äiti ja isä. Heille haluaisi aina antaa anteeksi ja uuden mahdollisuuden, vaikka siihen ei mitään järkisyitä olisikaan.
sä ny mikää huono tytär ole,vaan äitisi kehno äiti!!
en minäkään tommoseen äitiin pitäisi yhteyttä!
tarvitse olla yhteydessä. Eikä siitä todellakaan tarvitse tuntea syyllisyyttä.
Jokainen aikuinen ihminen vastaa omasta käytöksestään ja äidiltäsi selvästi puuttuu jostain syystä kyky ottaa vastuuta teoistaan. Siksi hän syyttää sinua.
Sun pitää nyt vain pysyä päätöksessäsi. Äitisi yrittää luultavasti syyllistää sinua, mutta älä anna painostuksen edessä periksi.
Surullistahan se on, että pitää tehdä omaan äitiinsä pesäero, mutta itseään ja lapsiaan pitää suojella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omasta kokemuksestani voi aidosti sanoa, että tämä todella on parempi sekä sulle että koko perheellesi. Miksi roikkua henkisesti sairaassa ihmisessä velvollisuudesta, vain siksi että hän sattuu olemaan äitisi tai lapsiesi mummo?
On uskomattoman vapauttava tunne, kun alun syyllisyys vaihtuu kokonaisvaltaiseen helpotukseen. Kun ymmärtää, että jokainen on vastuussa omasta elämästään eikä aikuisen lapsen tarvitse roikkua vanhemmassaan syyllisyydentunteita välttääkseen. Sä olet ensisijaisesti vastuussa omista lapsistasi ja omasta hyvinvoinnistasi, et aikuisen äitisi. Oma isäni kuulostaa ihan äidiltäsi, tosin sillä erolla, että henkistä väkivaltaa sai kestää alkoholista riippumatta. Omassa irtiotossani pahimmalta on tuntunut luopua koko lapsuudenperheestä: olen selkeästi joutunut vähentämään kanssakäymistä kaikkien perheenjäsenten kanssa, hyväsydäminen äitini kun asuu isäni kanssa samassa taloudessa.
Sinuna olisin myös huolissani kokemustesi vaikutuksista omaan käytökseesi. Kannattaa seurata, ettet vain tietämättämäsi toista äitisi tekoja omien lastesi kanssa. Mallioppiminen on sen verran kinkkinen juttu, että sitä helposti ajautuu kuin huomaamattaan toistamaan itse kokemaansa vaikka ei luonnollisestikaan tahtoisi näin tehdä.
Onko äitisi vaikutus elämääsi ollut pelkästään huonoa? Oletko hyötynyt hänestä jotenkin? Saanut rahaa tai esim. lastenhoitoapua? Jos äidistäsi on ollut jonkinlaista apua aiheuttamiensa vaikeuksien ohella, saattaa itsenäistyminen ja totaalinen irtiotto ottaa aluksi koville. Mutta usko mua, on kaiken vaivannäön arvoista!
siis äiti on äiti, vaikka mikä olisi. Ja mahdollisuuksia on tullut annettua, aina vain yrittänyt ajatella että kuuntelen häntä enemmän tai yritän olla myötätuntoisempi tai jotain. Mutta ei se vaan ole onnistunut.
Toivon vain, että tämä elämä tästä helpottuu. Ei ainakaan tarvitse sydämen hypähtää aina kurkkuun, kun puhelin soi. Miettiä että mistä nyt tuulee tai mistä syytetään. Tai potea syyllisyyttä siitä, että ei halua häntä mihinkään juhliin, koska se on niin stressaavaa.
Jos on yrittänyt asioita edes jotenkin keskustella, aina on äitini vain käskenyt minun katsoa peliin, sieltä se vika löytyy. Vuosikaudet jopa minun veljeni sanoi minulle, että minun pitää katsoa peiliin. Heidän välit ovat jostain syystä olleet ihan eri tasolla, poika on kai eri kuin tytär.. Nykyään hänen omat välit ovat viilenneet äitiini ja asioista on puhuttu, niin on ihan samaa mieltä siitä, että eihän se "täysillä käy" ja apua tarvitsee. Minulle sanottiin vuosia sitten mielenterveystsossa, että kyllä se velikin jossain vaiheessa näkee miten asiat oikeasti on. Näin on sitten käynyt.
Toisaalla säälin äitiäni, koska hän menettää kaikki..
toivottavasti hän saa tarvitsemansa avun. Sinun ei pidä tuntea syyllisyyttä hänen sairaudestaan.
Lapsillesi ei varmaankaan tee hyvää nähdä niin epätasaisessa tilassa olevaa aikuista.Voimia sinulle. Vaikka vanhemmat olisivat mitä, he ovat kuitenkin meidän omat äiti ja isä. Heille haluaisi aina antaa anteeksi ja uuden mahdollisuuden, vaikka siihen ei mitään järkisyitä olisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On hän viettänyt lasten kanssa aikaa ilman minuakin, mutta mielummin niin että olen ollut mukana ja lapset on hätistelty leikkimään ja äitini on saanut rauhassa sitten heidän kuulematta valittaa, haukkua jne. Hän sanoikin, kun toisen lapsen sain ja olin yösyötöistä väsynyt että "jolla kutisee, saa itse raapia". :) Niin ei sitä ole viitsinyt vaivatakaan. Rahallisesti on aina itse selvitty hyvin, ei nyt mitään varakkaita olla, mutta eipä köyhiäkään. Näiltä osin ei siis mitään erilaista selviämistä tule elämään.
ja pysyt varmasti itse paremmassa kunnossa kun ette tapaa.
VAnhempiaan ei voi valita mutta voi valita miten paljon heidän seuraansa haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalla säälin äitiäni, koska hän menettää kaikki..
Tätä voitaisiin kai kutsua läheisriippuvuudeksikin. Ihan itsesi ja lastesi vuoksi, hae itse apua. Päästä irti. Anna ammattilaisten hoitaa äitisi.
Itse olen katkaissut aika ajoin välini alkoholisti-isääni. En vaan voinut häntä auttaa, mutta en halunnut omaa elämääni enää sekoittaa hänen ongelmiensa takia. Vaikeaahan se oli, mutta ei se minun syyni ollut, että viina vei miestä.
Isä on jo kuollut ja loppuaikoina lähinnä kävimme toisinaan kohteliaita puhelinkeskusteluja, joiden aikana isä vannoi, että on ollut selvinpäin ainakin pari kuukautta (ja oli selvästi kännissä soittaessaan), ei ollut polttanutkaan pitkään aikaan jne jne jne... Ja mä lähinnä hymistelin. Omat lapseni eivät saaneet pappaansa tutustua, mutta en halunnut heidän näkevät isää hulluna humalassa... Ne pari kertaa kun siellä lasten kanssa olin, näin kävi vaikka vannoi ja vakuutti, ettei ota. Just joo. Kuopus ei sit koskaan kylään "päässytkään"
tuon tunteen ja jaan sen kanssasi! Itse olen pitänyt myöskin taukoa äitiini, koska hän on myöskin alkoholisti enkä ikimaailmassa halua lasteni kokevan samaa kuin minä ja veljeni. Mutta äiti on aina äiti ja mietin itse sitä myöskin, että kuinka paljon hän menettää... Mutta josko tuo välien poikki laittaminen toimisi herätteenä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en ota mitään yhteyttä äitiini. Soittakoon, jos on jotain asiaa. Tähän on syynä hänen mielenterveysongelmansa (harhaluuloisuushäiriö), johon hän uppiniskaisesti kieltäytyy ottamasta vastaan mitään hoitoa. Hän on mielestään täysin terve, ja se joka muuta väittää, on hänen mukaansa pipipää tai salaliitossa häntä vastaan... Lääkäri on passittanut äitini kerran suljetulle osastolle, mutta sekään ei saanut äitiä ymmärtämään, että hänessä voisi olla jotain vialla. Olen niin kertakaikkisen turhautunut ja kyllästynyt kuuntelemaan äitini ainaisia kaistapäisiä luuloja, tuulesta temmattuja yhteyksiä asioiden välillä, salaliitto-, salakuuntelu-, häirintä- ja vakoilukuvitelmia jne jne, että en tosiaankaan ota häneen aktiivisesti yhteyttä enkä vie lapsiani kuuntelemaan hänen juttujaan. Olen ajatellut asian niin, että saahan kukin omassa päässään pyöritellä mitä tykkää ja pitää jääräpäisesti yllä omia harhaluuloisia todellisuuksiaan, mutta toisten ihmisten ei niiden luulojen pillin mukaan tarvitse tanssia. Minun mittani on siltä osin täysi.
Minusta sinun ratkaisusi on täysin ymmärrettävä ja ainakin tällä hetkellä oikea. Sitten, jos äitisi pystyy muuttumaan, niin tilanne voi olla eri. Tsemppiä sinulle!
Olen sanonut, että menisi käymään isällään, ettei tarvitse mun takia olla etäinen isäänsä kohtaan, mutta ei halua. En sinuna pitäisi mitään yhteyttä äitiisi, ei hän sun rakkautta ole koskaan ansainnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä tuntuu pahalta, että kaikki vaan suosittelevat panemaan völit poikki äitiin.
En kyllä osaa suositella, tulee nimittäin joskus sekin aika kun sitä äitiä ei enää ole ja silloin antaisi vaikka oikean kätensä hänet nähdäkseen.
t. nuorena äitinsä menettänyt.
kyllä tuntuu pahalta, että kaikki vaan suosittelevat panemaan völit poikki äitiin.
En kyllä osaa suositella, tulee nimittäin joskus sekin aika kun sitä äitiä ei enää ole ja silloin antaisi vaikka oikean kätensä hänet nähdäkseen.
t. nuorena äitinsä menettänyt.
ja minä en taas ymmärrä sun pointiasi. en sitten miillän,m utta onneksi voidaan jokainen toima kuten omille läheisille ja itselle on parasta.
...että laitoit välit poikki! sairasta tollanen. justiinsa kolmisen viikkoa sitten laitoin omaan äitiini välit poikki. saman kaltaista ollut meno aina, ei sentään ihan noin rankkaa. arvosteli aina kaikesta. koskaan ei ole hyvä. yms yms... saman kaltaista.. Nyt kun tulin äidiksi itse tuli neuvomaan minua kasvatuksessa sen tyylisesti että olisin huono äiti. siinä vaiheessa tuli viimeinen niitti ja annoin palaa kaikesta mitä on mulle ja mun siskoille aiheuttanu. ja vastaus oli vain "mäoon kyllästynyt tähän kun mua haukutaan.." sairas ihminen ja mä en aijo mun ja mun poikani elämää pilata sillä. enkä suhdettani mieheeni. parempi ratkaisu omasta mielestäni.
Mutta saako kysäistä, jos olet vielä linjoilla, että oliko se aika onnellista, jonka ehdit viettää äitisi kanssa? Vai oliko elämäsi vastaavaa kuin ap:n?
kyllä tuntuu pahalta, että kaikki vaan suosittelevat panemaan völit poikki äitiin.
En kyllä osaa suositella, tulee nimittäin joskus sekin aika kun sitä äitiä ei enää ole ja silloin antaisi vaikka oikean kätensä hänet nähdäkseen.
t. nuorena äitinsä menettänyt.
Juominen kyllä oli melkeinpä joka päiväistä. Selkään sain ja haukut. Aina olin syypää kaikkeen.
Nyt sitten melkein 4 vuotta sitten sanoin ettei tarvitse pitää minkäänlaista yhteyttä. Ei minun lasten tarvitse nähdä tuollaista, ei sillä, yhden lapsista on nähnyt ja silloinkin vauvana. Vaikka väleissä olimme ensimmäisen synnyttyä, kävin yksin siellä. Lasta en vienyt kuin kerran kun tiesin hänen olevan selvänä.
Voimia paljon! Mutta tulet huomaamaan että kivi tippuu sydämeltä! Ajan kanssa.
En ole soittanut äidilleni, hän taas on usein soitellut. Kerran viikossa vastaan, puheluja voi tulla kolmekin päivässä. Aluksi hän möykkäsi ja räyhäsi sekä syytteli. En ottanut kantaa mihinkään, lopetin vain asiallisesti puhelun.
Tänään soitti sitten "lähentymispuhelun". Oli ensin ihan kuin ei mitään ongelmia olisikaan. Sitten pyysi minua kanssaan huomenna äänestysreissulle seurakuntavaaleihin. Sanoi että "mennään nyt yhdessä äänestämään X:ää ja kyllä se sinunkin nyt pitää tulla minua vastaan, kun tällaisen rauhantarjouksen teen ja kyllä nyt sinun äitiä pitää ymmärtää, kun on ollut niin vaikeaa". Tuumin, että en ole varma äänestänkö, kun ei ole sopivaa ehdokasta ja huomenna on isänpäiväkin, ajattelimme sen ihan mieheni ja lasteni kanssa viettää. Nooh, tästä sitten taas hiiltyi, isänpäivästä viis, kunhan menen nyt hänen luokseen tekemään sopua ja äänestän sitä x:ää...
Puhelu loppui tuohon ja nyt pohdin kuumeisesti, otanko rauhatarjouksen vastaan. Toisaalta tiedän sisimmässäni, että ei se hänen elämänsä muutu, jos ei hae mielenterveysapua. Mutta painaapa taas vain villaisella kaiken.
Lapset ovat tämän kolmisen viikkoa aina välillä pohtineet, miksi mummo ei halua heitä sinne. Ja sitten ilmeni, että äitini on täällä meillä viimeksi käydessään, lasten kanssa ulkoillessa käynyt keskusteluja lasten kanssa ja sanonut ettei ikinä tule meille enää. En voi kuvitellakaan, että lapseni olisivat hänen kanssaan enää hetkeäkään ilman minua. Enkä tiedä, jaksanko itse olla tekemisissä. Olo on kevyt eikä sellainen kaunainen.. Hmm..
Voi kamala mikä lapsuus =(. Mulla herää kyllä kysymys, miksi ihmeessä sinä HALUAT pitää yhteyttä moiseen ihmiseen. Eikö sulla tosiaan ole minkäänlaista itsekunnioituksen rippeitäkään??