Lue keskustelun säännöt.
10v iski sanoillaan vyö alle :(
26.10.2010 |
Olen aina ollut hyvin tyytyväinen ja ylpeä lapsestani, pidän häntä äärimmäisen vastuullisena, oikeudenmukaisena, huomaavaisena, reiluna ja kaikin puolin tosi mukavana tyttönä. Samalla olen tietysti ollut onnellinen, että olen onnistunut kasvattamaan lapsesta tervehenkisen ihmisen alun.
Järkytyin todella ja "pahoitin" mieleni, kun lapsi kertoi toivovansa, että eräs sukulaisemme olisi hänen äitinsä! Ko. henkilö kun edustaa kaikkea sitä, miltä yritän lastani suojella: pinnallisuutta, materialismia, itsekkyyttä, epäinhimillisyyttä.
En meinaa millään saada lapsen sanoja pois mielestäni. Mietin, mitä sellaista meiltä puuttuu, että lapsi kokee näin!?!
Kommentit (29)
Eli vaatteita, tavaroita, kulutusta. Turhaan sinä noista sanoista loukkaannut, tyttöhän osoitti haluavansa tuon naisen tavoin omaisuutta ja tavaroita, ei hän henkilöstä enemmän ole pitämässä vaan materiasta.
On siinä iässä että tavarat ja "mun omat" asiat, joita muilla kavereilla on mutta ilmeisesti ei sinun tytölläsi ole, koska haluat häntä niiltä asioilta suojella. Ei lapsi pysty hallitsemaan kaikkea mitä suusta ulos tulee, joten unohda koko möläytys, ja anna periksi sille että kyllä lapselle voi oikeasti ostaa välillä kivoja asioita jos hän sellaisia itselleen toivoo, eikä hän mene niistä pilalle.
Tai jos haluat jatkaa puritanistista linjaasi niin ala vaikka käyttää uusia tavaroita ja asioita palkitsemismetodina. Viikonloppuna voi käydä ostamassa tytölle huulikiillon, jos on kiltisti pitänyt huoneensa siistinä. Jotkut toki haluaa pitää noita palkattomina normeina, mutta mikäettei voisi opettaa myös ansaitsemaan niitä tavaroita itselleen.
Ei siitä lapsesta paholaista tule, jos hän haluaa olla hieman pinnallinen ja laittautua. Niin tytöt usein haluaa, ja tekee sen itsenäistyttyään muutenkin. Mutta unohda nyt tuommoinen lapsellinen mielesi pahoittaminen. Tiedät kyllä itsekin että lapsesi kommentti ei ollut sinuun kohdistettu vihanpurkaus vaan turhautumista siitä, että haluaa kivoja juttuja itselleen joita ei saa. Lapsesi kasvaa isoksi ja saattaa irtautua sinun periaatteistasi. Et voi loputtomiin niitä asioita häneltä kieltääkkään - mutta opettaa toki järkevään kuluttamiseen.
Esim. kymppi tytölle käteen ja sitten annat itse valita, haluaako ostaa kirpparilta sillä kympillä paljon vaatteita vai kaupasta yhden uuden teepaidan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja siksi ne ovat salaperäisi ja ihannoitavia.
Mun mielestä tollainen on ihan normaalia. Lapsi ensinnäki varmaan kokeilee miten reagoit. Ja toiseksi lapset toivoo tietenkin sitä mitä ei ole...niinhän sitä tekee itsekkin. Ja toi ikä taitaa olla juurikin tollaisen materialismin,pinnallisuuden yms."kulta-aikaa":) ainakin olen olen oman 10v kohdalla huomannu moisen. Lapset kyllä jossain vaiheessa tajuaa että rakkaus on kultaakin arvokkaampaa ja arvostaa sitten omia vanhempia kun eivät ole "sortuneet" turhaan materiaalin hommaamiseen,vaan välittämiseen. Älä tosiaan sure,vaan jatka samaan malliin:)
sanonut vanhemmilleni että voi kun se ja se olis mun äitini ja isäni. Nimenomaan tälläisiä pinnallisia, rikkaita, laihoja ja muodikkaita.
Vanhempana sitä ymmärtää että ne omat vanhemmat on olleet kaikista parhaimmat. Juuri siksi että itse vanhempiensa ansiosta omaa erilaiset arvot, se mersulla ajeleminen ja kalliilla vaatteilla pröystäily ei ole se mihin minä kotonani kasvoin, se ei ole se mistä enää haaveilee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ne joilla on ollut lapsina vähiten, ovat järkyttävän materialistisia aikuisina.
En tiedä miten oikeasti voisi opettaa lapsilleen vähempää kuluttamista. Toisaalta on varmaan tyypillistä, että ihannoidaan asioita joita ei ole.
Kymmenenvuotiaan suusta tullut kommentti oli varmaankin tarkoitettu ilkeäksi heitoksi, joka osui ja upposi. Kannattaa keskustella asiasta, se voi olla valaisevaa kummallekin osapuolelle.
Kunhan on tullut mieleen ja sanoa töräytti. Ei lapsesi tarkoittanut, että olet äitinä paska ja turha, vaan että lapsi on nähnyt muunkinlaista elämää ja miettii millaista hänestä olisi sellaista elää. Minusta tuossa olisi erittäin hyvä alusta keskustelulle erilaisista perheistä, elämäntavoista sun muusta. En ottaisi itseeni, muutenhan saisi seuraavien 7 vuoden ajan olla huonolla tuurilla joka päivä itkemässä nurkan takana, kun lapsi kasvupyristelyissään laukoo yhtä sun toista. 10-vuotias miettii jo omaa paikkaansa maailmassa, omaa perhettään suhteessa muiden perhesiin, arvoja, tavoitteita, käytäntöjä.
Jutelkaa, jutelkaa, jutelkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ne joilla on ollut lapsina vähiten, ovat järkyttävän materialistisia aikuisina. En tiedä miten oikeasti voisi opettaa lapsilleen vähempää kuluttamista. Toisaalta on varmaan tyypillistä, että ihannoidaan asioita joita ei ole. Kymmenenvuotiaan suusta tullut kommentti oli varmaankin tarkoitettu ilkeäksi heitoksi, joka osui ja upposi. Kannattaa keskustella asiasta, se voi olla valaisevaa kummallekin osapuolelle.
Mikä on vähiten? Meillä on viisi lasta joista keskimmäinen tyttö on nyt 16v ja järkyttävän materialistinen kuori päällä just nyt. Ihan samat tavarat ja pelit ja tietokoneet ja lomat ja lintsit ja synttärijuhlat ja sirkukset ja jädet kuin muillakin mutta haluaa nyt vain näyttää tavaralla ja vaatteilla muille. Perustelee sitä siten että muuten hänen itsetuntonsa romahtaa, joka ei mene minulle läpi :)
Kyllä ne pitäs pystyä käsittelemään aikuismaisesti eikä ottaa itseensä. Keskustella toki lapsen kanssa kannattaa asiasta mutta mielen pahoittaminen on naurettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaisissa perheissä, joissa OIKEASTI ei ole varaa ostaa lapsille yhtään mitään, se on mielestäni vähiten. En tarkoittanut mitään vaihtelua sisarusten kesken. Yhdessäkin tutun perheessä kaikki lapset ovat aikuisena materian perään, koska kokivat kärsineensä puutetta. Ruokaa oli (kait), mutta ei mitään muuta.
Sama koskee monia sota-ajan lapsia. Oma äitinikin on materian perään eikä kierrättäminen kiinnosta pätkääkään. Hän kuulemma pian kuolee ja ihan sama missä kunnossa maapallo on hänen jälkeensä :(.
Luonteissakin on varmasti eroja. Ja ikä vaikuttaa tietysti. Olin nuorempana paljon materialistisempi kuin nyt, vaikka puhdas pulmunen en ole vieläkään. Voisin olla järkyttävä kerskakuluttaja jos olisin seurannut vanhempieni tapaa kuluttaa.
Itse olen elänyt varmaan jonkin mittapuun mukaan köyhän lapsuuden (käytettävissä olevat tulot jaettuna perheenjäsenten lukumäärällä), mutta minulla ei ole ollut mitenkään tarvetta kerätä materiaa ympärilleni. Kyse on enemmänkin arvoista ja niiden siirtymisestä suoraan tai välillisesti. Ei ihminen automaattisesti aikuisena tavoittele sitä mitä itsellä ei ole ollut lapsuudessa.
Sellaisissa perheissä, joissa OIKEASTI ei ole varaa ostaa lapsille yhtään mitään, se on mielestäni vähiten. En tarkoittanut mitään vaihtelua sisarusten kesken. Yhdessäkin tutun perheessä kaikki lapset ovat aikuisena materian perään, koska kokivat kärsineensä puutetta. Ruokaa oli (kait), mutta ei mitään muuta.
Sama koskee monia sota-ajan lapsia. Oma äitinikin on materian perään eikä kierrättäminen kiinnosta pätkääkään. Hän kuulemma pian kuolee ja ihan sama missä kunnossa maapallo on hänen jälkeensä :(.
Luonteissakin on varmasti eroja. Ja ikä vaikuttaa tietysti. Olin nuorempana paljon materialistisempi kuin nyt, vaikka puhdas pulmunen en ole vieläkään. Voisin olla järkyttävä kerskakuluttaja jos olisin seurannut vanhempieni tapaa kuluttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ajattelin että olisipa kaverini äiti minun äitini. Oma äitini oli tiukka, piti tehdä kotitöitä, ei ostettu mitään ylimääräistä, tiukat kotiintuloajat ym. Kaverini äiti taas oli aivan vastakohta. Ajattelin että jos hän olisi äitini, saisin mennä ja tulla miten vaan haluan. Tätä vaihetta ei kestänyt kauan, vaan pian ajattelin taas että oma äitini on paras äiti. Tiesin että hän välittää ja rakastaa.
ja joka ajattelukyky ei vielä millään tasolla ole aikuisen luokkaa. Ei teiltä tietystikään mitään puutu, lapsi nyt vaan on vielä aika konkreettisen ajattelun ja materiaalisen tasolla.
Kypsänä aikuisena tietysti ymmärrät tämän ja hymähdät hyväntahtoisesti lapsesi hupsulle ajatukselle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
isäni kuolisi, että pääsisimme muuttamaan kerrostaloon :-(
Minä sain ekan oman uuden ulkotakin kummitädiltäni 15-vuotiaana ja omat uudet farkut samoihin aikoihin. Pyörät ja urheiluvälineet oli aina veljien tai sukulaisten vanhoja, joululahjat oli jotain pyjamaa tai muuta tarpeellista. Nykyään teen melkein kaikki hankinnat kirppikseltä, vaikka saan johtotehtävissä hyvää palkkaa :-D
Ap: ystäväni sanoi kerran pienenä isänsä kuullen, että toivoisi minun isäni olevan hänenkin isänsä. Isä oli näennäisen leppoisa vieraita kohtaan, väkivaltainen alkoholisti kotioloissa.
lapsuuden ja nuoruuden, eikä minusta ole tullut materialistia. Vaikka lapsuudessa jotenkin opetettiinkin, että on tavoiteltavaa elää nin, että saa ostettua tavaraa. Mutta 10-vuotias alkaa olla siinä vaiheessa, että kyseenalaistaa vanhempiaan ja heidän arvojaan, toki hyvin lapsellisella tavalla. Ei kannata pahoittaa mieltään, vaikka toki sitä pahoittaa, kun oma lapsi arvostelee. Mulla on 9-vuotias tyttö ja piikkiä tulee välillä...:)
Kyllä ne pitäs pystyä käsittelemään aikuismaisesti eikä ottaa itseensä. Keskustella toki lapsen kanssa kannattaa asiasta mutta mielen pahoittaminen on naurettavaa.
Onko lapsi jotenkin niin "pyhä" ettei hänen sanoillaan ole mitään merkitystä? Minkä ikäisen lapsen sanoista sitten saa loukkaantua? 18-vuotiaan?
Yhtä lailla lapsen sanoista voi tulla hyvä mielikin.
Minusta lapsenkin kommentista saa pahoittaa mielensä. Ja sen saa kertoa lapselle itselleenkin!
Ja loukkaantuminen toki pitää käsitellä aikuismaisesti (oli sanojana lapsi tai aikuinen!) ja asiasta on hyvä nimenomaan keskustella.
Oma lapseni haluaisi tuon tuostakin olla jonkun kaverinsa äidin lapsi (juurikin erilaisia kuin minä, kauniita jne). En tosiaan ole päätäni moisella vaivannut. Ei 10v tajua täysin mitä puhuu. Onhan oma äiti varmasti se rakkain kaikesta huolimatta. Rauhoitu.
Kyllä ne pitäs pystyä käsittelemään aikuismaisesti eikä ottaa itseensä. Keskustella toki lapsen kanssa kannattaa asiasta mutta mielen pahoittaminen on naurettavaa.
Onko lapsi jotenkin niin "pyhä" ettei hänen sanoillaan ole mitään merkitystä? Minkä ikäisen lapsen sanoista sitten saa loukkaantua? 18-vuotiaan?
Yhtä lailla lapsen sanoista voi tulla hyvä mielikin.Minusta lapsenkin kommentista saa pahoittaa mielensä. Ja sen saa kertoa lapselle itselleenkin!
Ja loukkaantuminen toki pitää käsitellä aikuismaisesti (oli sanojana lapsi tai aikuinen!) ja asiasta on hyvä nimenomaan keskustella.
omasta lapsuudesta juuri n 10v iässä toivoneeni parin luokkakaverin äidin olevan oma äitini. Syy oli lähinnä lapsellinen kuvitelma, että nämä äidit olisivat minulle sitä ikuista auringonpaistetta, mitä minä näin kaverisynttäreiden ja yökyläilyjen yhteydessä.
Myöhemmin tietysti selvisi, että kyllä nämäkin haavemammmat pitivät kuria ja järjestystä, eikä heilläkään paistettu lettuja joka päivä.