Lue keskustelun säännöt.
Mitä minun tekemäni aborttipäätös kenellekään kuuluu
26.10.2010 |
Miksi se on niin kamala asia sellaisille tuntemattomille ihmisille, joille asia ei oikeasti edes kuulu?
Miksi siitä tuomitaan, tuntematta syitä taustalla?
Kommentit (86)
Täysin riipumatta syistä: oma asiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sama kuin rv 12 tms? Vai mitä? Itse olen tehnyt abortin. Toiste en tee. Mutta haluan antaa tämän yhden kerran itselleni anteeksi.
Kukaan ei seiso tukena vain syyttämässä murhaamisesta. Se jos mikä on epäinhimillistä. Ihminen voi yrittää kaikin tavoin estää raskautumisen mutta aina se ei onnnistu. Sitten voi tietysti välttää sukupuolielämää, sekin on vaihtoehto. Mutta siitäpä nämä moraalinvartijat taas saavatkin vettä myllyynsä: "miksi vaimo pihtaa niin, että miesrukan pitää juosta vieraissa?" Miksei hoida suullaan hommia. Voi ei teitä! Itse olen tehnyt abortin enkä pidä sitä helppona asiana. Toiste en tee. Silti mietin omia voimavarojani ja mitä kykenisin lapselle tarjoamaan. Vaill asuurempaa sosiaalista verkostoa, ahdistukseen taipuvaisena jne.
Voimia ja ajatuksia sinulle ihan jokapäiväiseen elämään. :)
se vain aiheutta sen, että hedelmöittynyt munasolu ei pääse kiinnittymään.
Sehän on ihan selvä asia. Ihminen tapetaan. Se tappo ennen syntymää vaan on sallittua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuparikierukka ehkäisee estämällä hedelmötyksen. tämä on ensisijainen ehkäisytapa. Eikä raskaus ole vielä alkanut, ellei kohdussa ole elämää.
Kuparikierukka ehkäisee estämällä hedelmötyksen. tämä on ensisijainen ehkäisytapa. Eikä raskaus ole vielä alkanut, ellei kohdussa ole elämää.
kuparikierukka. Ovulaatio tapahtuu, hedelmöittyminenkin on mahdollista. Kupari estää munasolun kiinnittymisen kohdun seinämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
teistä. Teho perustuu siihen, että hedelmöittyminen vaikeutuu ja kiinnittyminen kohtuun niin ikään.
T: alkuperäinen
Mietit miksi kukaan ei ole kysynyt sinulta syitä aborttiisi. Kukaan ei uskalla, etenkään tuomitsijat! Voi nimittäin olla, että he eivät voisi enää sinua tuomita. Ainakaan leimautumatta täydellisen tunteettomiksi fundamentalisteiksi...
On tilanteita, joissa joutuu sellaisen päätöksenteon eteen, ettei sitä ihmisen tulisi koskaan kokea. Valitettavasti näin vain joskus käy, joko itsestään riippumattomista syistä tai sitten itseaiheutetuista syistä. Kumpaa se on, on rajanvetoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi se on niin kamala asia sellaisille tuntemattomille ihmisille, joille asia ei oikeasti edes kuulu? Miksi siitä tuomitaan, tuntematta syitä taustalla?
asia ja mielestäni vielä kauheampi on avuttoman vauvan surmaaminen.
Sen verran kuuluu mulle, että en kannata murhaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan ei seiso tukena vain syyttämässä murhaamisesta. Se jos mikä on epäinhimillistä. Ihminen voi yrittää kaikin tavoin estää raskautumisen mutta aina se ei onnnistu. Sitten voi tietysti välttää sukupuolielämää, sekin on vaihtoehto. Mutta siitäpä nämä moraalinvartijat taas saavatkin vettä myllyynsä: "miksi vaimo pihtaa niin, että miesrukan pitää juosta vieraissa?" Miksei hoida suullaan hommia. Voi ei teitä! Itse olen tehnyt abortin enkä pidä sitä helppona asiana. Toiste en tee. Silti mietin omia voimavarojani ja mitä kykenisin lapselle tarjoamaan. Vaill asuurempaa sosiaalista verkostoa, ahdistukseen taipuvaisena jne.
Voimia ja ajatuksia sinulle ihan jokapäiväiseen elämään. :)
melko hyvin. Eikä tämä tarkoita että ylpeilisin tekemälläni abortilla. En tosiaan. Murehdin sitä yms. Mutta kuten sanoin, tuntematta kenenkään taustoja en menisi tekemisiä tuomitsemaan. Minulla on riittävästi tekemistä että selvitän oman elämäni ongelmat täysipäisenä..
Kun kerrot siitä muille, heillä on oikeus muodostaa sinusta ja tostasi mielipide oman maailmankatsomuksensa perusteella.
Ei kovin vaikeaa matematiikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ne jotka luulee aborttia tapoksi niin huomaa eron vasta jos/kun joku tappaa niitten jo syntyneet lapset.Sitten suosittelen vertaamaan kumpi on oikeasti tappo.
Kyllä mä veikkaan, että ihmiselle on ihan yhtä tuskaisaa, jos vastasyntynyt tapetaan, tai joku tekee väkisin abortin. Molemmat ihminen kokee oman lapsen tappamiseksi jonkun toisen toimesta.
JOs taas menee itse aborttiin, ei kai sitä todellisesti haluakaan ajatella mitä siinä tekee. Mutta jos se lapsi olisi toivottu ja joku sen väkisin repisi kohdusta ulos, vaikka siinä vauvassa ei mitään vikaa olisikaan, eiköhän se aika pahalta tuntuisi?
Vai väitätkö todella muuta? Että sikiö on aina sikiö, eikä sen perään itkeskellä, kun eihän se ole mitään, ei ihminen vaan vain limalöntti.
Huomenta jokaiselle Tulin käymään palstalla ja huomasinkin tämän killuvan Päivi-topikin alapuolella. Huomauttaisin nyt, että KUKAAN ei ole kysynyt niistä taustoista tai syistä, MIKSI jouduin päätymään aborttiin. Sen sijaan olen käyttänyt sitä ehkäisynä, olen tappanut oman lapseni vain koska en halunnut ja jaksanut huolehtia lapsestani, vaikka selvästi olisin kyennyt. Tästä minä puhun. Taustoista tietämättä teistä jokainen on valmis ristiinnaulitsemaan toisen ihmisen. Entä jos minä tarvitsin jotakuta joka seisoo rinnallani vaikean päätöksen edessä? Entä jos minä tarvitsin suojelua? Entä jos minä olin heikko ja rikottu?
asiasta keskustellaan näin. Olisit voinut kertoa ne taustat. Usein täällä ihmiset eivät halua.
Ja jos ainoa paikka saada lohtua itseleen on netti, on asiat aika huonosti muutenkin.
Muutenkin, vaikka se motiivi olisi ollut mikä, ei se sitä lasta takaisin tuo tai eläväksi tee. tehty mikä tehty. Miksi sut siitä pitäisi armahtaa? Mikset vain kanna vastuuta OMASTA PÄÄTÖKSESTÄSI?
Mä nimittäin olisin tässäkin elämäntilanteessa vielä valmis tekemään abortin, jos se tulisi aiheelliseksi. En mä silti väitä että se olisi muuta kuin sikiön tappamista. En välttämättä siihen edes pystyisi, mutta moraalisesti olen antanut siihen itselleni luvan, olen asettanut oman elämän mahdollisten vahinkolapsien elämän yläpuolelle. En edes näe oikeastaan eroa siinä, olenko tehnyt abortin, vai ajattelenko vain näin. Ja olen valmis kantamaan vastuuni tästä.
Minun vanhempani päätyivät keskeytykseen. Se ei ollut helppo päätös. Eikä se tapahtunut itsekkyydestä vaan siksi, että he olivat voimiensa äärirajoilla ja halusivat ensisijaisesti pitää huolta maailmassa jo olevista lapsistaan. Hyvin he siinä onnistuivatkin, ottaen huomioon kuinka monenlaisia vastuksia elämä heidän eteensä toi. Keskeytys tapahtui edellisen aborttilain aikaan. Syyksi merkittiin terveydellinen syy. Toinen vanhemmistani on jo kuollut. Toinen on edelleen olemassa, humaani ja elämää kunnioittava ihminen. Ja jos joku tällä palstalla kutsuu vanhempiani murhaajiksi, minä kutsun kyseistä henkilöä vittupääksi.
vittupää kuin murhaaja tai murhaajan lapsi.
ei kai siitä kukaan tule päivittelemään tai kommentoimaan millä lailla.
Jos aborttisi ei kuulu muille, niin älä myöskään kerro muille siitä. Muuten me muut saamme kuvan että haluat jakaa päätöksesi abortista meidän muiden kanssamme - ja saamme kommentoida sitä, ethän muuten olisi kertonut.
paikka pohtia näin vaikeaa asiaa. Kun ääneen jotain sanoo on toisilla oikeus moralisoida ja tuomita. Siksi parasta on usein pitää asiat sisällään. Puhua ehkä jollekulle joka suhtautuu neutraalisti asiaan.
Varsinkin niissä jotka täällä vaahtoavat, että kyllä on itsekästä tehdä abortti ja pitäisi edes antaa lapsi adoptioon.
Minut on annettu adoptoitavaksi synnytyslaitokselta suoraan. Olin aluksi ns. pikkulastenkodissa, mistä pääsen adoptiovanhempieni luokse ollessani 3kk.
Rakastan adoptiovanhempiani ja tiedän että he rakastavat minua. He ovat rakastaneet ja kasvattaneet minua ihan niinkuin muitakin lapsiaan (minun syntymäni jälkeen hedelmöityshoidot ovat menneet eteenpäin ja pystyivät saamaan kaksi biologista lasta), yhtä suurella rakkaudella ja huolehtimisella, kurilla ja riitelyllä.
Kaikesta tästä huolimatta olen itse tuntenut itseni hyvinkin ulkopuoliseksi välillä. Vaikka olen ihan suomalainen niinkuin perheenikin, olen aivan täysin eri näköinen kuin he. He ovat kaikki tummia, ruskeasilmäisiä, ruskettuvat helposti, ovat pitkiä ja muutenkin harteikkaita ja kookkaita ihmisiä... Minä olen vaalea, vihreäsilmäinen, pieni ja siro, ihan eri näköinen siis.
Tiesin lapsena hyvin vähän siitä mistä olen tullut, miksi äitini oli antanut minut pois. Tunsin suurta häpeää ja kelpaamattomuutta siitä että hän oli 9kk minua kannettuaan voinut antaa minut pois, kuin jonkin tavaran jota hän ei halunnut. Mietin miksi en kelvannut hänelle, miksei hän rakastanut minua ja sitä miksi kukaan mukaan rakastaisi jos ei äitinikään siihen pystynyt!!
Tunnen kasvaneeni monella tapaa juurettomana, etsineeni koko elämäni paikka johon kuulun ja ihmisiä joiden pariin kuulun. Adoptioperhettäni rakastan, mutta en aina tunne kuuluvani heihin. Biologisen perheeni olen etsinyt, mutta en tunne kuuluvani heihinkään koska en ole heidän kanssaan elänyt. Omaa perhettä minulla ei vielä ole, koska aloilleen asettuminen on minulle vaikeaa. Muutama pidempi parisuhde on takana.
Joitain vuosia sitten etsin biologisen perheeni. Kuvittelin että saisin sieltä apua juurettomuuden tunteeseeni. Löytäisin vihdoin ihmisiä jotka näyttävät samalta kuin minä ja ovat muutenkin samanlaisempia kanssani kuin adoptioperheeni.
Järkytyin kun löysin biologisen perheeni. Minulla on naimisissa olevat biologiset vanhemmat, joilla on 5 yhteistä lasta minun lisäkseni. Yksi lapsista on syntynyt minun jälkeeni. Olen ainoa joka on annettu pois, ainoa joka on tullut väärään aikaan, ainoa joka ei kelvannut. Ei hirveästi nostanut mielialaa, enemmänkin laski ja teki olon vielä arvottamammaksi.
Ymmärrän toki syyt miksi minut on annettu pois. Biologisilla vanhemmillani ei ollut kotia, erinäisistä heistä riippumattomista systistä, perheelleen ollenkaan kun ilmoitin tulostani. He asuivat kaikki 6 pienessä saunamökissä äitini vanhempien luona. Rahaa ei ollut paljon, hyvä että ruokaa olemassa oleville lapsille. Isäni oli hyvää vauhtia alkoholisoitumassa vastoinkäymisten takia...
Järjellä ymmärrän kaikki nämä syyt, vaan epä se auta auta siihen hylkäämisen tunteeseen mikä tuolla jossain pohjalla on.
Tiedän että biologiselle perheelleni päätös minun pois antamisestani ei ole ollut helppo. He ovat myös oman osansa kärsineet sen takia. Äitini on surrut kovastikkin sitä että antoi minut pois, miettinyt missä olen, mitä minulle kuuluu ja vielä vuosien jälkeen itkenyt menetystä. Isäni kokee syyllisyyttä minun pois antamisestani, hän kokee aiheuttaneensa tilanteen alkoholisoitumisellaan, työttömyydellään ja kykenettömyydellään huolehtia perheestään tarpeeksi hyvin.
Myös varsinkin kaksi vainhinta sisarustani ovat paljon miettineet minua ja missä ole ollut. Muistaneet äidin olleen raskaana ja pikkusiskon menneen pois. Ihmetelleet, kyselleet ja ahdistuneet pois menostani. Kaivanneetkin minua ja toivoneet että ottaisin joskus yhteyttä heihin.
En sano että abotti olisi minun äitini tapauksessa ollut oikea ratkaisu. Silloinhan en olisi edes syntynyt ja saanut tälläistä mahdollisuutta elämään kuin nyt. Mietin kuitenkin usein adoption järkevyyttä ja kannattavuutta tälläisessä tilanteessa. Kuinka monelle ihmiselle on aiheutunut vuosien kipua ja ahdistusta siksi että sain elää ja minut annettiin pois. Kuinka paljon juurettomuutta, kuulumattomuutta, suvuttomuutta ihminen voi kestää...
Itse olen tehnyt abortin koska koin etten halua samaa kohtaloa omalle lapselleni. Olin raskaaksi tullessani nuori 16v tyttö. Koin ettei minulla masennukseni ja muiden ongelmieni keskellä olisi ollut lapselle mitään annettavaa. En myöskään halunnut käydä läpi lapsen antamista pois ja ajatella että olisin ehkä antanut hänelle samanlaisen kohtalon kun itselleni. Juurettomuuden tunteet, hylkäämisen kokemuksen yms. En vain pystynyt siihen...
En halua tuomita ketään, kenenkään ratkaisua antaa lapsi adoptioon, tehdä abortti tai pitää lapsi hankalassakin tilanteessa. Halusin vain kertoa oman tarinani, koska tunnen että ihmiset jotka sokeasti vastustavat aborttia ja puhuvat adoption puolesta eivät aina ymmärrä mistä puhuvat ja ole kuulleet sellaisten tarinoita jotka ovat nämä asia itse kokeneet.
Kaikilla vaan ei mene hyvin vaan suurella osalla menee erittäin huonosti, lapsia pahoinpidellään fyysisesti ja psyykkisesti, käytetään hyväksi ja vaikka mitä sairasta.
Jos ei koskaan synny, ei voi surra sitä, ettei ole ollut olemassakaan. Jokainen lapsi ansaitsee edelleen turvallisen ja rakastavan kodin ja vanhempien tehtävä on sellainen lapsilleen taata.