Onko muita joilla ei ole oikeastaan yhtään ystävää tai kaveria eikä niitä kaipaakaan?

mutta haluaisin, että olisi edes se yksi. Pari kaveria on mutta nähdään tosi harvoin.

Muutin Suomeen ja kaikki hyvät ystävät jäivät kotimaahaani. Suomessa ystävyys tarkoittaa ihan muuta kuin mihin itse olen tottunut.

Joku nyt varmaan sanoo "painu sinne mistä tulitkin" mutta minulla on täällä perhe, työ ja opiskelut ja tykkään asua Suomessa. Ystävä vain puuttuu.

Toisessa äärilaidassa on ne, jotka eivät erityisesti kaipaa toisten seuraa, mutta eivät silti tunne olevansa yksinäisiä. Tällaisetkin ihmiset voivat omata hyvä sosiaaliset taidot ts. tulevat kyllä toimeen ihmisten kanssa, mutta eivät erityisesti kaipaa seuraa.

Oikeastaan minulla ei ole yhtään ystävää, enkä todellakaan heitä myöskään kaipaa. Työkavereita on paljon. Heidän kanssaan on hauska kahvitunnilla höpötellä niitä näitä, mutta vapaa-ajallani en heidän kanssaan ole. Sukulaiset ovat läheisiä. Miehen sisko on tavallaan ystäväni, mutta enpä hänenkään kanssa ole mitenkään viikottain tekemisissä.

Olen erittäin tyytyväinen kun en joudu antamaan aikaani vielä jollekin kavereille, muutenkin on tarpeeksi kiirettä. Onneksi emme kuulu kirkkoon. Kummien metsästys olisi ollut hankalaa. Kaasona minulla oli mieheni kaverin vaimo.

Taidan olla tyypillinen ainut lapsi. Tutkimusten mukaanhan ainokaiset usein viihtyvät itsekseen, eivätkä tunne itseään yksinäiseksi yksinkään (tietenkään kaikki ainokaiset eivät ole tuollaisia). Lisäksi joskus on todettu, että ainokaisten sosiaaliset taidot ovat usein hyviä, vaikka he eivät koekaan olevansa sosiaalisia. Minuakin pidetään kovin sosiaaliseksi, vaikka omasta mielestäni en sellainen ole. Pystyn kuitenkin tietoisesti sopeuttamaan toimintani hyväksi kulloiseenkin ryhmään ja huomioimaan muut.

Olen työssä, jossa joutuu olemaan paljon kontaktissa erilaisten ihmisten kanssa. Vapaa-ajalla haluan olla vain rauhassa oman perheeni kanssa. Välillä haluan olla ihan yksin, että ei edes perheenjäsenet ole koko ajan "kimpussa".



Olen jollain tasolla erakkoluonne. En tunne tarvetta vatvoa asioitani ystävieni kanssa, kuuntelen kyllä mieluusti muiden huolia, mutta en halua itsestäni oikein mitään paljastaa. En tiedä, mistä se oikein johtuu?



Hyviä ystäviä minulla on muutamia, mutta en jaksa tässä työn ja perheen ristipaineessa tavata heitä, ei ole aikaa.

oikeastaan kavereitakaan. Ellei heiksi lasketa sellaisia joiden kanssa vaihdan s-postikuulumisia mutaman kuukauden välein. Noin yleensä käyn joka paikassa yksin (ellen sitten miesystäväni kanssa). Matkoilla, elokuvissa tms. Toisaalta kaipaan seura, mutta minulla on vaikeuksia olla luontevasti ihmisten kanssa. Rehellisesti sanoen viihdyn paremmin yksin.