hautajaisten kukista
mummoni kuoli viime viikolla. tuleeko minun ostaa oma kukkalaite nykyisen perheeni kanssa, vai ostanko yhteisen äitini, isäni ja veljeni perheen kanssa ja menemme sitten yhtä aikaa sen laskemaan? kumpi on yleisempi käytäntö?
Kommentit (8)
Köyhät laskevat yhden ainoan kimpun, varakkaammilla on oma kimppu vaivajan lapselta ja omat lastenlapsilta.
mutta mummo olikin mulle läheisempi kuin esim. tyttärelleen eli äidilleni
Teette niinkuin hyväksi näette, luulen kuitenkin, että aikuisena ja perheellisenä oma on fiksumpaa?
kiitos vastauksista. kyse ei ollut lainkaan rahasta. en ole hautajaisissa juuri ollut ja halusin tietää mikä on käytäntö. ostamme siis oman kimpun.
jonka kävimme sitten laskemassa mummun haudalle
perheeni kanssa omien vanhempien jälkeen. Lapset veivät isomummun haudalle ruusut.
Muut serkukset laskivat yhteisen seppeleen omien vanhempiensa kanssa.
En tiedä mikä tapa on oikea, mutta minä ajattelin että kotoa muuttaneet perheelliset lastenlapset ovat jo omia perheitään ja vievät omat kukkalaitteet.
"huushollissaan", laskevat he oman kukkalaitteen haudalla. Näin tosin ei ollut mummoni hautajaisissa, jossa ainoastaan minä ja sisarukseni noudatimme tuota tapaa, kaikki serkkumme olivat vanhempiensa kukkalaitteissa, vaikka useimmilla heistä on omiakin lapsia. Mutta meidän suvussamme nuukuus ajaa muutenkin usein sivistyksen edelle...
jos mummulla on 9 lasta ja 67 lasten lasta ja 110 lastenlasten lasta ja 3 lastenlastenlasta on ehkä parempi ostaa enemmän yhteisiä kukkalaitteita kun täyttää puolet hautausmaasta kukilla.
Mutta silti voitte mennä kaikki yhtä aikaa laskemaan kukkalaitteenne.