Mitä teen?

Ehdin sopia töihinmenosta äitiysloman loputtua. Esikoiselle (2,5-v.) tekisi hyvää päästä ikäistensä kanssa touhuamaan, koska on hyvin sosiaalinen lapsi. Kuopus on tuolloin 9,5 kk vanha ja hyvin herkkä vauva, aivan erilainen kuin sisaruksensa. Poden huonoa omaatuntoa jo pelkästä ajatuksesta, että laitan nuorimmaisen hoitoon vieraalle. Toisaalta välillä tuntuu, että seinät kaatuvat päälle, koska mies on poissa kotoa jatkuvasti töiden takia, taloudellinen tilanne on jo nyt heikko, ystäväni asuvat eri paikkakunnalla, samoin isovanhemmat... Lisäksi asumme perifeeriassa, josta ei ilman autoa pääse oikein minnekään. Käymme kahdesti vkossa esim. muskarissa ja perhekerhossa, jotta esikoinen saisi leikkiä ikäistensä kanssa, mutta välillä tuntuu, että saisin silti olla sirkustirehtööri. Mutta sitten tämän nuoremman kohtalo...

Pystyn jonkin verran vaikuttamaan työpäivieni pituuteen, mutta pelkään, etten riittävästi.

Mies haluaa minun palaavan työelämään eikä ymmärrä, että nuorimmaisemme todellakin on "herkkä" ja vierastaa kovin ja että hänen olisi ehkä kuitenkin parempi olla kotona kanssani.

Olen todella rikki! Minulla ei ole vakityötä ja pelkään, että en voi jatkaa tuossa työssä tulevaisuudessa, jos nyt perun töihinmenoni, mutta onko se työpaikka sitten edes sen arvoinenkaan...?

Olen säästänyt äitiyspäivärahoista hieman, jotta pystyisin olemaan puolisen vuotta kotona lasten kanssa äitiysloman jälkeen, mutta kun jo nyt tekee tiukkaa, niin ahdistaa se 6 kk:n sinnittelykin. Olen jo kaiken mahdollisen koittanut karsia kk-menoista.

Mitä tekisitte, jos olisin minä?