Runo kadonnut (muistoruno tms)

Etsin ihanaa runoa, jonka tunnelma on hyvin mielessä, mutta ei sanamuotoja/tekijää googlea varten. Googlettamalla sen joskus löysin, mutten muista miten..

Kyseessä runoilijan teksti, aika pitkä. Kerran olen nähnyt lehti-ilmoituksessa, muttei mikään näistä "tutuista" muistorunoista.

Tekstissä puhutaan Minä tai Hän muodossa siitä, kuinka joku/minä ei ole poissa vaikka häntä ei enää näe... Hän on yhtä tässä ihan lähellä. Että ei kannata olla surullinen, kun toinen on yhä lähellä aivan nurkan takana...

Ei loppusointuja.



Voipi olla vaikea kenenkään tuosta tunnistaa, mutta jos teksti on tuttu ehkä sittenkin...



KIITOS.

Lohduttava teksti.