Masentuneen rinnalla on tosi raskasta elää

käynti on tarpeen, pelkkä sairausloma ja lääkitys ei auta, minulle itselleni ei sopivaa lääkettä ole vielä löytynyt, mutta keskustelut psykologin kanssa ovat olleet jopa hyvin myönteisiä.



Mulla masennuksen ja unihäiriön lisäksi selkäydinkanavan ahtaumasta johtuvat rajut hermo ja lihassäryt jaloissa. Pillereitä kokeillaan, mutta ei auta muu kuin panadol comp pore.



Juttutuokiot ystävien kanssa ovat mulle myös erittäin tärkeitä, joten tsemppiä ja jaksamista joskus ankeaankin aikaan. Toivottavasti saat hänet lähtemään lääkäriin, joillakin paikkakunnilla kriisiryhmä käy tarvittaessa kotona, joten kannattaa ottaa selvää terveisin pitkän linjan kipupotilas Asko Pöhnäs

En tiiä osaanko auttaa, mut et ole yksin. Samanlaista elämää jaksoin mieheni rinnalla vuosikausia. Kaikki auttamisyritykset oli turhia. Väsyneenä ja turhautuneena jossain vaiheessa sanoin miehelleni, etten enää jaksa, mun ois parempi elää lasten kanssa ilman häntä. Ja olin tosissani.



Se sai hänet tajuamaan, et hän on itse vastuussa itsestään ja mun raja tuli vastaan. Halusi jatkaa kanssani ja on nyt viimeisen vuoden aikana käyny psykologilla, terapiassa yms. Hidasta muutosprosessi on ollu, mut enää ei tule itsemurhauhkauksia jne. Ja ehkä niitä ei enää tulekaan.



Ei toista ihmistä voi väkisellä eikä rakkaudellakaan parantaa, jos masentunut itse ei ole siihen valmis eikä tee itse töitä sen eteen.



Tsemppiä!

En ole itse kokenut masennusta enkä "joutunut" olemaan masennusta sairastavaa tukemassa 247, sairastavia ystäviäni olen parhaani mukaan yrittänyt auttaa, mutta se on tietysti ihan eri asia, kuin kumppanin masennus.



Mutta kuulostat kyllä ihanteelliselta kumppanilta, toivon niin kovasti että jaksat pysytellä miehesi tukena. Ja toivon, että hän jaksaisi hakea ammattilaisten apua, ettei taakka jää yksin sinulle.



Tosiaan, en puhu kokemuksesta joten en voi tietää, mutta kun oikein yritän samaistua, niin voisin kuvitella että juuri nuo lainaamasi lausahdukset ovat juuri sitä parhaanlaista tukea. Sellaista realistisia merkkejä siitä, että tässä ollaan ja että todella välitetään. Yrität auttaa näkemään eteenpäin, yrität kannustaa syyllistämättä.



Vaikka miehellesi näyttäisi olevan se ja sama, niin tuskinpa kuitenkaan. Sinulle vain on helppo räyhätä, kun olet niin läsnä.



Jaksamista ja parempaa syksyä, molemmille! :)

Ymmärrän, että masentuneena kaikki tuntuu turhalta, mutta kyse on nyt myös teidän koko perheestä. Joskus masentunut ihminen pitää "pakottaa" hoitoon ja syömään niitä lääkkeitä, vaikka "ne ei mitään auttaisikaan" hänen mielestään.



Pakottaahan et oikeasti ketään voi, mutta ei ole myöskään sinua kohtaan oikein, että toinen ei hakeudu hoitoon, kun sille on selvästi tarvetta. Pian sinäkin masennut tuollaisessa ilmapiirissä.



Teillä on valoa näkyvissä hyvin pienen ajan päästä! Ehkä se parantaa yleistä tilannetta, mutta ei se välttämättä sitä masennusta mihinkään paranna.



Voimia sinulle. Toivottavasti kaikki kääntyy pian parhain päin.

tiedän kyllä että sinne on vaikea päästä

olen ollut todella masentunut, ja se oli varmasti yhtä helvettiä miehelleni. Tiesin sen jo silloin masentuneena, ja sekös lisäsi syyllisyyden ja pahan olon tunteita vieläkin enemmän. En vain pystynyt tekemään asialle mitään, en vaikka kuinka sen tiedostin. Jossain vaiheessa yritin kuvata pahaa oloani syväksi ojaksi jossa tarpoo, eikä ojan seinämiltä pysty näkemään mitään muuta maisemaa. Mitä ponnekkaammin ojasta yrittää ylös, sitä syvemmäksi sitä itselleen kaivaa. Tarvitaan siis ulkopuolista apua, -jonkun joka vetää sieltä ojasta ylös.



Kaikista paras ratkaisu tilanteeseen on lähipiirin yhtenäinen ja vankkumaton päätös auttaa masentunut saamaan asianmukaista hoitoa. Masentunut täytyy kädestä pitäen taluttaa sinne lääkäriin ja olla mahdollisesti tukena siellä vastaanotollakin. Ihan oikeasti, masentunut ihminen on täysin kyvytön oma-aloitteisuuteen, täysin näköalaton ja todella raskas kumppani ilman hoitoa. Nyt siis puhelin kouraan ja lääkäriaikaa varaamaan. Ja kuten joku jo ehdotti, voit kokeilla myös puhua omista tunteistasi, sanoa että olet ihan lopussa ja tarvitset muutosta tilanteeseen.

olen ollut todella masentunut, ja se oli varmasti yhtä helvettiä miehelleni. Tiesin sen jo silloin masentuneena, ja sekös lisäsi syyllisyyden ja pahan olon tunteita vieläkin enemmän. En vain pystynyt tekemään asialle mitään, en vaikka kuinka sen tiedostin. Jossain vaiheessa yritin kuvata pahaa oloani syväksi ojaksi jossa tarpoo, eikä ojan seinämiltä pysty näkemään mitään muuta maisemaa. Mitä ponnekkaammin ojasta yrittää ylös, sitä syvemmäksi sitä itselleen kaivaa. Tarvitaan siis ulkopuolista apua, -jonkun joka vetää sieltä ojasta ylös.



Kaikista paras ratkaisu tilanteeseen on lähipiirin yhtenäinen ja vankkumaton päätös auttaa masentunut saamaan asianmukaista hoitoa. Masentunut täytyy kädestä pitäen taluttaa sinne lääkäriin ja olla mahdollisesti tukena siellä vastaanotollakin. Ihan oikeasti, masentunut ihminen on täysin kyvytön oma-aloitteisuuteen, täysin näköalaton ja todella raskas kumppani ilman hoitoa. Nyt siis puhelin kouraan ja lääkäriaikaa varaamaan. Ja kuten joku jo ehdotti, voit kokeilla myös puhua omista tunteistasi, sanoa että olet ihan lopussa ja tarvitset muutosta tilanteesee

Kaikki keskittyvät sairastuneeseen eivätkä ymmärrä, että myös sinulla on myös suuri tuska ja hätä ja kaiken lisäksi joudut kannattelemaan koko arkea harteillasi. Pitemmän päälle se käy hyvin raskaaksi ja ihan oikeasti sinun on huolehdittava myös omasta jaksamisestasi muutoin on vaarana, että uuvut kokonaan ja kuka silloin ottaa arjen pyörityksen kontolleen?



Itsekin olen joutunut elämään miehen masennus- ja uupumisjakson läpi. Luojan kiitos minulla oli apuna anoppi. Siinä missä muut takoivat selkään ja hokivat, että "on se vaan hyvä, että SINÄ olet niin vahva", anoppi oli ihan oikeasti avuksi MINULLE. Mieheni masennus oli akuutti ja liittyi työuupumukseen ja kun syytä päästiin hoitamaan (alkuun sairasloma sitten töiden järkeistämistä ja uudelleen järjestelyä), saatiin masennuskin selätettyä.



Toivon sinulle ja kaikille muillekin masennuksesta kärsivien läheisille voimia ja jaksamista ja pitäkää huoli ITSESTÄNNE.

Tiedostan, että hän ei kauaa voi jatkaa tuossa tilassa ilman että koko perhe jo alkaa kärsiä. Kyllä hän sen varmasti tajuaa itsekin, koska suuntaa ainoan tarmonsa työhön (kantaa siten huolta ja vastuuta meistä, tiedän sen rakkaudenosoitukseksi joskin myös pakopaikaksi) ja pieniin lapsiin. He saavat ne sylit ja hymyt, joita hän jaksaa irrottaa kenellekään.



Minut hän kai kokee turvallisena, koska uskaltaa "kiukutella" eikä säästele tunteiltaan/ tunteettomuudeltaan. Näkee varman, että voin paremmin itse. - Ja voin siksi, että olen todellakin hakenut itselleni tukea ammattilaisilta.



Mies on käynyt myös aikoinana psykiatrilla ja useita kertoja muuten juttelemassa psyk-hoitajille, hänellä olisi sinne linja auki välittömästi jos saisi pään auki. Hän sairastaa näitä masennuskausia yhä uudelleen ja on kerran ollut 3kk:n sairaslomallakin. Mutta nyt on se pahin vaihe, jolloin ei usko että mikään mahti maailmassa voi enää auttaa. Ei halua mitään.



Yritän pitää jalat maassa ja olla menemättä mukaan hänen maailmaansa, jossa kokisin äkkiä sittenkin itseni syylliseksi hänen onnettomuuteensa. Koitan olla syyllistämättä häntä, mutta jossakin kohtaa hänen olisi jaksettava hiukan ottaa vastuuta omasta olostaan. Silloin hän pitää huolta edes lääkkeistä ja kuuntelee minua, kun sanon että lääkärikäynti on paikallaan. Paremmat ajat koittavat kuten ennenkin.



Joskus toivon, että se olisin minä joka saisi 2 viikon loman sairaalassa. (miksi se aina meneekin niin, että kun itse alan olla hyvillä mielin ja maailma on valoisa, joka päivä on uusi ilon aihe, niin mies romahtaa? -Ehkä siksi, että hänellä on siihen mahdollisuus) AP

Tk:hon varaat ajan, pyydät sen samalle päivälle, saat kun kerrot että sinulla on psyykkisiä ongelmia. Tk lääkärille kerrot miehesi ja teidän perheen tilanteen, ja pyydät päästä juttelemaan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Sinne saat 2-5 arviointikäyntiä. Psyk. sh arvioi tilannetta, oletko sinäkin mahdollisesti jo masentunut, ja ohjaa hoitoon tarvittaessa. Voi myös antaa ns. "tukikäyntejä" luokseen, jolloin pääset puhumaan mieltä painavasta kotitilanteesta, miehen masennuksesta ja sen vaikutuksista sinun omaan elämääsi, sekä saat hyviä neuvoja arjen jaksamiseen!!!



Pariterapiakaan ei ehkä olisi huono vaihtoehto??



Entä onhan miehelläsi terapiasuhde?? Ei pelkkä lääkehoito!!!



Tätä menoa joko otat pian eron tai masennut itsekin - kumpikaan ei liene hyvä vaihtoehto.



Masentuneen kanssa on rankkaa, mutta myös masentuneella on todella rankkaa! Teidän täytyy molempien hakea apua itsellenne, ja sinun tarvittaessa myös miehellesi, jos haluat liittonne pysyvän kasassa.



- Lähihoitaja, mielenterveys ja päihdetyön ko