Mitä miehesi tekee, jos hän näkee sinun itkevän hänen aiheuttamansa mielipahan vuoksi?

mutta ihan yleisesti jos itsen mielipahan vuoksi, hän ottaa syliin ja silittää ja lohduttaa.

yleensä "puolustautuu hyökkäämällä" eli ärjyy hetken, kunnes tovin rauhoituttuaan pyytää anteeksi käytöstään. Jos pahoitan mieleni jostain aikaisemmin tapahtuneesta eli mies ei ole tunnekuohussa, hän pahoittelee heti rauhallisesti.

Mä olisin taatusti itkenyt monta kertaa noiden miesten kanssa, joiden puolisot kertovat ketjussa, että mies ei ole itkettänyt. Mua olis!

siis ???

Ei vaan osaa toimia luontevasti sellaisessa tilanteessa eikä jotenkin pysty myöntämään, että on ihan oikeasti pahoittanut minun mieleni.



Sitten kun minä olen jotenkin kasannut itseni ja hetki on kulunut, on kyllä tosi ystävällinen ja sovitteleva.

Noin yleisesti ottaen on tosi hyvä mies, ei noita itkuun johtavia mielenpahoittamisia ole kuin ehkä kerran vuoteen.

Mä olisin taatusti itkenyt monta kertaa noiden miesten kanssa, joiden puolisot kertovat ketjussa, että mies ei ole itkettänyt. Mua olis!

siis ???

Minä olen siis sellainen herkästi itkevä. Joku sanoi, että oma mies on aina kohdellut niin hyvin, että ei ole saanut itkemään. Mä olen niin herkkis, että minut sekin mies olisi varmasti saanut itkemään. Eivät kaikki itkisi niistä syistä, jotka saavat minut itkemään. Osasinko selittää?

aiheuttaisi mulle sellaista mielipahaa, että mun tarttisi itkeä, joten en tiedä mitä tekisi..

lohduttamaan mua äkkiä

Tosin väittäisin, että mun mies ei ole myöskään paras huomioimaan mun tunteitani. Ehkä mä olen lapsellinen, mutta myönnän, että loukkaannun ja pahoitan mieleni joka kerta, kun mies taas kerran unohtaa mun syntymäpäiväni, hääpäivämme ja joulun, eli ei osta lahjaa tai edes onnittele/toivota hyvää hääpäivää tai joulua tms.



No, yleensä en kuitenkaan itke mieheni nähden, koska tiedän hänen reaktionsa ja se puolestaan pahoittaa mun mieltäni vielä lisää. Vuosi sitten synttärinäni loukkaannuin oikeasti niin että itkin jopa miehen nähden. Olin ollut sairaalassa 4 päivää synnytyksen käynnistyksessä raskaushepatoosin vuoksi, ja yksi niistä neljästä päivästä oli mun synttäripäiväni. Mies ei ollut kertaakaan koko aikana käynyt sairaalassa (tähän ei liity mitään pitkiä välimatkoja tai mitään selvästi ja helposti selittävää syytä), ei ollut soittanut, laittanut viestiä tai yhtään mitään. Olin pahoilla mielin jo tästä, ja kun lääkäri päästi mut viikonlopuksi kotiin ja soitin miehelle, että olen tulossa kotiin, mies vain tokaisi että aha. Kysyin jo puhelimessa, oliko hän unohtanut, että mulla oli synttärit - ja mies vastasi, että kyllä hän sen muisti, "mutta ku sä olit siel sairaalas ni en oo viittiny mitään lahjaa ostaa tai muutakaan." Kysyin, miksei hän ole käynyt eikä ilmoittanut mitään itsestään, mies selitti jotakin siihen suuntaan, että hän ei oikein tykkää sairaaloista. Jep, minä makasin sairaalassa huolissani yhteisen vauvamme hengestä, herra itse ei viitsi vaivautua edes käymään kun hän ei oikein tykkää sairaalasta, ja sairaalassaolo oli hyvä syy olla muistamatta vaimon syntymäpäiviä. Menin vielä kahdella bussilla kotiin, itkin koko matkan, ja kotiin päästessäni mies teki kuten aina, kun näkee mun itkuni: kääntyi kannoillaan ja meni toiseen huoneeseen.



Tiedän kyllä, ettei mies tarkoita pahaa, hän ei vain tunnista tunteita eikä osaa käsitellä niitä, ei sen enempää omiaan kuin muidenkaan. Asiasta on puhuttu monen monta kertaa, mutta tähän tuskin tulee muutosta.

Aina saan lohdutusta, silitystä, suuren halin ja anteeksipyynnön sekä pahoittelun siitä, ettei tarkoittanut että mulle tulisi itkettävän paha mieli.



Mutta mulla onkin ihanin mies kaikista.

haluaa jutella asian selväksi

mutta ainoa kerta kun mieheni on saanut minut itkemään näiden kymmenen vuoden aikana on se, kun näin hänen itkevän kun piteli vastasyntynyttä vauvaamme.

mies mietti vähän aikaa, punnitsi asiaa, ja tuli halaamaan ja lohduttamaan. Lohdutteli niin kauan että mua alkoi naurattaa :D



Koskaan en itke suoraan miehen takia, vaan silloin jos riidellään ja mulla on jo taustalla hirveä stressi, jolloin itku on muutenkin höllässä.



Viimeksi itkin kun meille tuli pieni riita jostain naurettavasta asiasta, ja mulla oli meneillään tupakkalakko ja laihdutuskuuri yhtä aikaa. EN SUOSITTELE.

sopivan työtapaamisista perjantaiksi, sanoi olevansa siis perjantaina jo töissä eikä enää lomalla. Mulle hän ei ollut kertonut. Perjantain piti olla vielä yhteinen lomapäivä. Musta tuntui kurjalta kuulla mieheni asioista ihan sivusta. Aika harva olisi siksi itkenyt, mutta mulla on nyt kai herkkä vaihe. -se herkästi itkevä

Häntä ei vois vähempää kiinnostaa mun itkut. Kaikki on kuitenkin mun syytä, koska hänhän sanoo aina ja vain oikean totuuden, ja tekee asiat niin kuin pitää. Jos sanomiset tai teot saa mut itkemään ja/tai lyttää mun itsetunnon, se on sitten vaan mun oma vika. Ei hän muuta voi kuin odottaa ylimielisenä että tulen järkiini.



Nyt on viikko itkua takana, en taida jaksaa kovin kauaa enää.

ja olen itkuherkkä ihminen (ainakin liikutun herkästi). Naimisissa oltu 11 vuotta. Jos näin joskus kävisi, mieheni todennäköisesti pyytäisi anteeksi ja lohduttaisi minua. En voisi kuvitella hänen toimivan mitenkään muuten.



Exäni taas oli sellainen ihminen, joka haki suhteesta vallan kokemuksia, ja hänelle minun itkuni oli suurten kicksien paikka. Eipä ole ihme, että minä olen nyt terveessä ja tasapainoisessa liitossa terveen ja tasapainoisen miehen kanssa, ja ex taas kärvistelee yhä rikinkatkuisen aivokemiansa armoilla :-D.