Minun pahimmat pelkoni toteutuivat: ero ja lastensuojeluilmoitus

Ensin tuli ero. Mies löysi kauniimman ja nuoremman (tämän totesin sitten jälkikäteen, ei todekaan myöntänyt eron hetkellä). Minun mieheni oli minulle sielunkumppani, meidän piti olla yhdessä elämän loppuun asti. Panostin parisuhteeseen ja silti kävi näin, enkä ollut kuin vähän päälle kolmekymppinen, en mikään ikäloppu vielä ja pitänyt itsestäni hyvää huolta myös. Mies oli selkäni takana myös jo sopinut talokaupoista koska tiesi että minulla ei yksinäni olisi varaa taloa loppuun maksaa ja hän taas ei halunnu asua uuden naisensa kansa (se nainen ei halunnut) meidän entisessä yhteisessä kodissamme. Pää pyörällä ja itkusta turpeana allekirjoitin miehen eroilmoituksesta seuraavana päivänä kauppapaperit.



Kun olin ihan sekaisin ja maassa erosta, oli pomoni (tämäkin selvisi jälkikäteen) tehnyt minusta lastensuojeluilmoituksen koska oli kertomani ja läheisten työkavereideni kertoman perusteella huolissaan lasteni hoidosta. Olin läheisille työkavereilleni kertonut että illat ja viikonloput menee itkiessä, välillä vaan lämmitän lapsilleni ruokaa, itse en juuri syö. Olin kertonut, jotta ymmärtäisivät etten ole parhaimmillani nyt töissäkään ja pomollekin olin erosta kertonut samasta syystä. Työterveydestä en saanut lainkaan sairaslomaa koska "asiat vain pahenevat jos jää kotiin makaamaan". Niin alkoi sossu syynätä meitä tarkkaan eron pahimmissa pyörteissä. Ensimmäinen ehdotus siltä puolelta oli "jos antaisit lapset huostaan niin saisit rauhassa surra, sen ei tarvitsisi olla lopullista".



No nyt erosta puoli vuotta ja pystyn jotenkuten selväjärkisesti asiaa jo ajattelemaan. Lapset ovat luojan kiitos yhä minulla ja asumme kerrostaloasunnossa jonka ostin vanhan talomme myyntituloilla. Surullinen olen vieläkin ja sossu seuraa minua yhä, mutta olemme hengissä ja lasten kanssa yhdessä vaikka "yksi pyörä irtosikin" eli mies porskuttaa edelleen kutukuukauttaan sen kaksikymppisen virottaren kanssa.