Minun pahimmat pelkoni toteutuivat: ero ja lastensuojeluilmoitus

Jos vaikka laittaisit lapset itsekseen alas kun isä soittaa että on siinä.Sun ei tarttis nähdä ex jos se tekee vielä kipeää..

mukaan avohuollon tukitoimenpiteet on aina ensijaisia. Minusta on luonnollista, että tuossa tilanteessa ihminen on surullinen/masentunut ja itkee. Aika paljon olisi huostaanottoja jos noilla perusteilla otettaisiin huostaan. Selkeästi olisit ollut sairausloman tarpeessa tuolloin, olisit saanut levätä ja koota voimasi.

Sinulta olisi voitu viedä lapset sinne ihanaan uusperheeseen. Sillä tavallahan isille yleensä käy, kun äidit löytävät uuden ja rikkovat vanhan perheen.



Naisilla ja äideillä onse etu erotilanteesa puolellaan, että lähes poikkeuksetta he saavat pitää lapset lohtunaan. Ja tietysti se on myös riski, sillä lapsilla on oma elämä elettävänä ja paljon kasvamista tehtävänä, eikä heidän tehtävänsä ole toimia äidin kainalosauvoina. Tämän takia sossut olivat huolissaan ja tarjosivat tukea. Ammattitaidottomuuteen tosiaan viittaa tuo huostaanotosta puhuminen, kun se tilanne ei ilmeisesti ollut lähelläkään.



Nyt olet ap päässyt jo pahimmasta ohi ja edessäsi on valoisa tulevaisuus, usko vaan.

ainakin uskon helposti. Kerran olemme perheenä hakeneet väliaikaista apua, joka puhelimessa luvattiinkin. Kyseinen työntekijä olikin jäänyt burnout -lomalle ja uusi sos.virkailija ei millään olisi tuota luvattua tukea antanut. Pyysi käymään lasten kanssa ("päiväkävelylle"). Emmin, koska en mielelläni itsekään olisi siellä asioinut. Kysyi sitten ilkeästi heti perään, että "onko lastensuojelutarvetta", sillai häijysti. Sanoin, että ei ole. Siihen loppui puhelu. Sanomattakin selvää, etten ikinä sen jälkeen apua ole pyytänyt, ennemmin syön itse vaikka kiviä. Eli tarkoitus ilmeisesti oli saada yksi rahankinuaja pois pelistä ja todella onnistuikin tavoitteessaan.. nyt hiukan vanhempana tekisin varmaan tuollaisesta ilmoituksen, mutta nuorena äitinä pelästyin, joka oli kai tarkoituskin.

Ensimmäinen ehdotus siltä puolelta oli "jos antaisit lapset huostaan niin saisit rauhassa surra, sen ei tarvitsisi olla lopullista". .

Tätä on kyllä vaikea uskoa, jos tuossa tosiaan on kaikki tarinan kannalta oleellinen kerrottu.

MIksi toiset eivät usko että sossusta todellakin saatetaan tehdä tyhmiä ja hätäisiä ehdotuksia? Olen ollut tekemisissä monenlaisten sosiaalityön ammattilaisten kanssa, lähinnä työn kautta, ja kyllä siihen porukkaan mahtuu niitä, jotka sille alalle kuuluvat ja ovat alalla koska välittävät. Mutta myös niitä, jotka suoraan tuomitsevat, eivätkä millään tasolla ymmärrä ihmisiä.

Itse pystyn kyllä asioimaan mieheni (siis ex-mieheni, miksi tuota ex on vieläkin niin vaikea käyttää?) kanssa, olisi kyllä paljon kysyttävää ja puhuttavaakin, mutta (ex)mieheni on niin vaikeana ja välttelevä, häpeävän oloinen.



Sinänsä tosiaan hyvä tuuri, että minä tosiaan saan pitää lapset ja mies aikaa vastedes osallistua heidän hoitoonsa. Vei mm. viime viikonloppuna lapset ja uuden naisensa risteilylle. Todella positiivista myös, että uusi nainen pitää lapsistamme ja kysyi ekaa kertaa kun hakivat lapsia että "oi sinulla on niin kauniit ja ihanat lapset, miksi emme ole tavanneet heitä aiemmin?". Eli siis alku vaikuttaa hyvältä lasten kannalta, tietysti olen itse silti epäluuloinen tuon 20v neitokaisen suhteen ja lapsille on outoa että isi onkin nyt enimmäkseen muualla ja kun sitten isiä näkevät niin on tuo nainen mukana jne. Lapset ovat olleet aika hämmentyneitä.



Ymmärrän kyllä että paljon pahemminkin voisi olla.



Tuo sossu joka ehdotti lasten huostaanottoa, niin hänkin tosiaan vain ehdotti sitä eikä millään lailla myöhemmin enää painostanut kun kieltäydyin.



Joo, näen nämä paremmat puolet aina välillä, välillä tuntuu vieläkin hetkittäin että miten tää voi olla totta ja mahdollista ja että elämä on ihan romahtanut vaikka ihan ok:han tämäkin kait on...



ap

Minulla on pari kaveria, jotka työskentelevät lastensuojelun sossuina pk-seudulla. He ovat valittaneet yleisellä tasolla, ettei mitään avohuollon tukitoimia ole (paitsi jossain strategioissa paperilla), koska niihin ei ole resursseja. Joten tätä taustaa vasten ap:n kertomus on totuudenmukainen.

todellisiakaan, siis että kunta ehdottaa väliaikaista huostaanottoa tukitoimeksi ihan normaaleihin elämän kriiseihin, kuten eroon tai vakaviin sairastumisiin tms. Tekis lapsille varmaan TOOOSI hyvä, että eka isä häipyy ja sen jälkeen he itse joutuvat laitokseen.

eli jos äidistä ei ole kuin ruuan lämmittäjäksi, muut ajat itkee ja suree, ei lie lasten kannaltakaan hyvä asia. Apuja tuollainen tarvitsee, vaikka ny lääkkeet ja terapiaa alkuun.

Toipua tuollaisesta shokkierosta yhdessä päivässä, ja jos se ei onnistu, alkaa käyttää lääkkeitä??

Haloo! Sinä olet malliesimerkki todellisuudesta vieraantuneista nykyihmisistä.

Normaaleja tunteita pitäisi hoitaa lääkkeillä...

sä olet tarponut suossa ja selvinnyt siitä. Muista nyt välillä kehua itseäsi ja onnitella!

Tosi ikävä toi pomon teko. Ei siis äiti saa valittaa, ei millekään taholle. Joskus on aikoja, jolloin ei kaikkea mahdollista jaksa ja silti selvitään eteenpäin ja taas jaksetaan.

että päivässä pitäisi selviytyä.



t. elämästä vieraantunut

kokenut järkyttäviä asioita elämässäni ja olen siinitellyt eteenpäin vain lasten takia. Haluaisin hakea apua lääkäristä, koska en ole saanut kunnolla nukuttua kuukauteen, mutta minua pelottaa että saan vain lastensuojelun perääni. Minulla pienin lapsi vasta kolme kuukautta, joten pelkään että asiaan puututaan heti, jos jossain uskallan avautua tilanteesta. Itse tiedän kuitenkin, että tällä hetkellä ainakin lapsillani on kaikki hyvin. Jotenkin tuntuu, että se on tällä hetkellä viimeinen naula arkkuuni, jos kykyäni olla hyvä äiti kyseenalaistetaan.

kokenut järkyttäviä asioita elämässäni ja olen siinitellyt eteenpäin vain lasten takia. Haluaisin hakea apua lääkäristä, koska en ole saanut kunnolla nukuttua kuukauteen, mutta minua pelottaa että saan vain lastensuojelun perääni. Minulla pienin lapsi vasta kolme kuukautta, joten pelkään että asiaan puututaan heti, jos jossain uskallan avautua tilanteesta. Itse tiedän kuitenkin, että tällä hetkellä ainakin lapsillani on kaikki hyvin. Jotenkin tuntuu, että se on tällä hetkellä viimeinen naula arkkuuni, jos kykyäni olla hyvä äiti kyseenalaistetaan.

Nykyään ollaan menty siihen tilanteeseen, jossa apua ei uskalla pyytää, kun pelätään sossujen kimppuun käymistä :(

Ikävä kyllä joskus tosiaan on niin, että tilanteista tulee väärinkäsityksiä, ja sosiaalitoimistosta on enemmän haittaa kuin hyötyä..Neuvolanhan myös pitäisi olla sellainen paikka, jossa voi puhua väsymyksestä ja hakea tietoa siitä, mistä voisi saada apua arkeen. Surullista kyllä, terveydenhoitajissakin on niin suuria eroja, että on joskus vaikea lähteä apua sieltäkään kysymään.

Toivoisin todella, että neuvolan ja sosiaalitoimiston työntekijät kykenisivät näkemään milloin kyse on todellakin vain vaikean elämäntilanteen aiheuttamasta väsymyksestä ja avun tarpeesta, ilman mitään syytä epäillä sitä, onko hyvä äiti. Hyväkin äiti voi vaikeiden elämäntilanteiden edessä väsyä ja kaivata apua ja turvaa arkeen, silloin sitä pitäisi ehdottomasti saada ilman pelkoa siitä, että leimataan huonoksi, tai epäsopivaksi äidiksi.

Toivon, että saatte sitä tarvitsemaanne apua, ilman sitä pelkoa "sossujen kimppuun käynnistä", tai leimautumisesta huonoksi äidiksi.

Joita siirrellään kohti pelastusta. Masennuslääkkeet on hyvä eron hetkellä, jos kovasti itkettää.

Nimittäin lääkkeet vaikuttaa siihen, ettei pysty enään itkemään niin helposti.

Ystäväni sanoi, ettei olisi selvinnyt ilman lääkkeitä ja vuosi on se aika mikä menee erosta toipumiseen.

Kannattaa vähitellen yrittää päästä siitä sossun akasta eroon.

Valitettavasti surua ei saa näyttää tänä päivänä, vaan on vaiettava.

Ihminen tarvii vaikeina aikoina tukea, eikä uhkausta, että viedään vielä sulta lapsetkin.

voimia, muuta en osaa sanoa. sossu on perseestä.

Jos pienten lasten äiti itkee jatkuvasti kotona ja jopa työaikana poraa vessassa, niin ei taida olla asiat ihan mallillaan.

Kyllähän lasten edessä voi tunteita näyttää, eri asia on viikosta toiseen itkeskely.

Ei mulla enää hätää ole. Elämme ainakin päällepäin ihan normaalia elämää lasten kanssa, iskän ikävä on tietysti vielä iso sekä lapsilla että minulla, mutta on kuitenkin alkuajoista ja selvästi lievittynyt.

...

...Itkin paljon, töissä vain vessassa/harvoin pyyhin silmäkulmiani muuten, kotona padot aukes sitten, mutta lapset hoidin kuitenkin, saivat ruokaa ja selitin heille kyllä että äiti on nyt surullinen mutta kyllä tämä tästä. Siivosin ja kävin kaupassa kuten ennenkin, vein lapset hoitoon ja juttelin hoitajien kanssa hakiessa ja viedessä. En siis mielestäni missään vaiheessa romahtanut ns. täysin. ...

ap

tilanne osuisi omalle kohdallesi, niinkö vain porskuttaisit menemään, kuin ei mitään? Et taida olla ihminen :(. En usko, että kukaan selviäisi tuollaisesta sormia napsauttamalla.



Voimia Sinulle ap! Ole onnellinen ainakin siitä, että uskallat tunnustaa omat tunteesi. Aurinkoa elämääsi!

Mulle on käynyt samanalailla ja aikaa erosta on se puolisen vuotta... Itse en kyllä ole mitenkään toipunut ja olen edelleen niin vihainen ja katkera, että en halua että lapsi menee tälle uudelle naiselle (tosin lapsi on vain 8 kk), varsinkaan kun isäkään ei ole lasta tunnustanut eikä lapsi tunne isäänsä.

Myös minä rakastin TODELLA miestäni ja luulin, että olemme loppuun asti. En usko että kovin montaa kertaa elämässä kokee sellaista rakkautta, joten aika yksinäiseltä tulvaisuus näyttää! :(