Oletko ollut lapsena nk "sijoitettu lapsi"

Minut ja kolme sisarusta sijoitettiin kahteen eri sijaisperheeseen. Olin tuolloin 9vuotta.

Aluksi asuimme lastenkodissa josta meidät sijoitettiin mukavaan perheeseen. Siltä sitten taas toiseen perheeseen, ja lopulta siihen jossa kasvoin teini-iän ja tulin aikuiseksi :))) Kivikkoinen tie on takana, hienosti selvitty. Meitä ei siis vanhemmat saaneet takaisin. Äiti ja isä olivat eronneet ja molemmilla alkoholiongelma.

Asun edelleen paikkakunnalla johon meiät viimeisenä sijoitettiin. Täällä on minun ja perheeni koti.

Yksi veljistäni asu myös täällä. Kaksi muuta sisarusta 300km päässä. Joista toinen vielä sijaisperheen katon alla vaikka aikuinen onkin.



Itse äidiksi tultuani jouduin käsittelemään lapsuudessa tapahtuneet asiat uudestaan koska sain uuden näkökulman. Ja näin äidin näkökulmasta olen todella vihainen ja pettynyt omiin vanhempiini. Välit ovat ok, näemme noin kolme kertaa vuodessa. Mutta sijaisperheen vanhemmat ovat minulla läheisemmät ja ovat myös lapselleni mummo ja pappa. Mitä haluat tietää lisää? :)



Olen itse turhaan koittanut netin kautta etsiä muita sijoitettuja. Toivottavasti joku muukin huomaisi tämän,voisi vaikka s.postilla vaihtaa kuulumisia.

muuten ihan kiva kuulla tarinasi! Miten olet äitinä pystynyt selittämään asian lapsillesi? (siis oletan että olet jotakin sanonut jo siitä syystä että tapaatte myös biologisia vanhempiasi sekä kasvattivanhempiasi) Oletko saanut/joutunut käymään terapiassa lapsuutesi takia? Miten koit sen?



Itse en siis ole sijoitettu, mutta olen käynyt terapiassa lapsuuteni takia aikuisiällä. Koin terapian hyvin vapauttavaksi asiaksi!

mutta huomaan että se olisi ollut tarpeen. Teini-ikä oli kauheaa aikaa. Oman paikan etsimistä. Olin kaikenlisäksi koulukiusattu uudessa koulussani sen takia koska pienessä kylässä ihmiset tiesivät minun olevan "se tyttö joka muutti tänne siihen perheeseen koska sen äiti on alkoholisti".

Haavoja ja naarmuja on jäänyt pysyvästi, mutta varmasti vähemmän mitä olisi jäänyt jos olisimme kasvaneet äidin luona. Äidin luona asumisesta muistan vain hyvin vähän. On myös toki onnellisia muistoja mutta suurin osa tuskallisia jotka olen alitajunnassa sulkenut pois mielestäni.

Lapsena toki huusin ja itkin äidin perään. Koti ikävä oli suuri. Mutta aikustuttuani ymmärsin mistä on kyse ja että ei siellä äidin luona koskaan meille olisi ollut tulevaisuutta.



Äidilläni on uusi perhe jossa kolme lasta. En miellä heitä sisaruksikseni mutta tulemme hienosti toimeen ja nämä lapset ovat olleet meilläkin joskus yökylässä. Heille on tärkeää että on isosiskoja ja isoveljiä vaikkeivat vielä ymmärrä miksi emme asu siellä missä äiti ja miksi emme ole koskaan heidän aikana asuneet. Ehkä joskus ymmärtävät. Äidilläni on siis asiat nyt todella hienosti. Pääsi eroon alkoholista ja on ollut vakituisessa työssä 12vuotta. Eme äidin kanssa puhu paljonkaan siitä "entisestä" elämästämme koska se on hänelle hyvin vaikea paikka. Joskus haaveilen tilaisuudesta puhua hänelle tunteistani ja niistä asioista joista on kauan aikaa vaiettu.



Oma lapseni on vasta vähän yli vuoden. Joten tietty tulevaisuudessa selitän hänelle tilanteen, miksi on niin paljon isovanhempia.

suoraan (jo tuttuun) perheeseen,n.300km päähän kotikaupungistani.Kaipasin lähes koko ajan takaisin vanhempieni luokse,vanhempani eivät olleet alkkiksia tms. eivät vaan jaksaneet kasvattaa minua.Olin erittäin ujo ja arka lapsi,myös mutismia.Äiti ei saanut mitään otetta kasvatukseeni,oli aivan liian löysä.Muutin takaisin kotiin 17-vuotiaana,omasta tahdostani.Eipä sossut onneksi estelleet,olisin jok tapauksessa pakannu ja muuttanu 18v-päivänäni

?