Jari Tervo kiteyttää "Homoillan" viestin aika hyvin.
Ajankohtaisen kakkosen Homoilta on tulistuttanut myös kirjailija Jari Tervon.
Hän epäilee Uuteen Suomeen kirjoittamassaan poikkeuksellisen tiukkasanaisessa näkökulmassa, että kahdenkymmenen vuoden kuluttua koko Homoilta-ohjelmaa katsotaan YouTubessa huumoripätkänä.
-Olen pohjattoman kyllästynyt näihin kirkaskatseisiin pähkähulluihin, jotka perustelevat nyky-yhteiskuntaa koskevia kannanottojaan parin tuhannen vuoden takaisen kirjan asenteilla. Se on syvästi moraalitonta ja häpeällistä, Tervo kirjoittaa.
Tervon mielestä tällainen toiminta on moraalitonta ja häpeällistä, ja se pohjautuu ihmisvihaan.
Tervo kirjoittaa olevansa tyytyväinen huimiin erolukuihin kirkosta.
- Olisin itsekin eronnut kirkosta vielä ohjelman aikana, mutta en ole koskaan kuulunut siihen.
Kommentit (45)
Tervo on aivan oikeassa.
Onneksi olen skipannut kirkon ja uskonnon elämästäni jo kymmeniä vuosia sitten.
Mä ilmeisesti ilmaisin itseäni kiihdyksissäni jotenkin huonosti, tarkoitukseni oli sanoa, että olen samaa mieltä kuin sinä. Ja tuo lainaamasi aiempi kirjoitukseni ei ollut kohdistettu sinulle.
Homot eivät voi vihityttää itseään maistraatissakaan!!! He voivat rekisteröityttää parisuhteensa, mikä on ihan eri asia.
Kyllä tiedän tämän. Olenkin koko ajan puhunut näkökulmasta, että JOS avioliittolaki muuttuu niin, että homotkin voivat vihityttää itsensä.
Mikä tässä oli niin vaikeaa tajuta?Rautalankaa lisää:
1. Nykytilanne:
-kirkko ei riko lakia
-homoseksuaalit voivat vain rekisteröidä parisuhteensa, eli he EIVÄT ole avioliitossa2. Tilanne siinä tapauksessa, että avioliittolaki muuttuu niin, että homotkin voivat solmia avioliiton:
-mikäli kirkko ei suostu heitä vihkimään eikä luopumaan vihkimisoikeudestaan, se rikkoo lakiaJoko meni jakeluun?
sitä kirjoittajaa, joka sanoi, että kirkosta voi ihan vapaasti pysyä pois.
t. sama

Terve ei ole koskaan ollut kovin häävi kirjailija muutenkaan, joten ihan sama mitä se tulistelee.
Kyllä näiden palkintojen p+erusteella vois sanoa, että on hyvinkin häävi kirjailija ;)
Palkintoja
* Kalevi Jäntin palkinto 1993
* Rovaniemen kaupungin taidepalkinto 1993
* Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto 1994 ja 1999
* Uudet Kirjat -kerhon tunnustuspalkinto 1995
* Venla-palkinto television parhaasta viihdeohjelmasta 1998 ja 1999
* Varjo-Finlandia 1999
* Suuren suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinto 1999
* Vuoden Johtolanka 2000
* Kirjapöllö 2000
* Venla-palkinto parhaasta käsikirjoituksesta 2003 (Tuulikaappimaa)
* Yleisö-Venla 2005 (Uutisvuoto)
* WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto 2005
Kyllä tiedän tämän. Olenkin koko ajan puhunut näkökulmasta, että JOS avioliittolaki muuttuu niin, että homotkin voivat vihityttää itsensä.
Mikä tässä oli niin vaikeaa tajuta?
Rautalankaa lisää:
1. Nykytilanne:
-kirkko ei riko lakia
-homoseksuaalit voivat vain rekisteröidä parisuhteensa, eli he EIVÄT ole avioliitossa
2. Tilanne siinä tapauksessa, että avioliittolaki muuttuu niin, että homotkin voivat solmia avioliiton:
-mikäli kirkko ei suostu heitä vihkimään eikä luopumaan vihkimisoikeudestaan, se rikkoo lakia
Joko meni jakeluun?