No nyt aiotaan kotihoidontuen espoolisä puolittaa!
Mahtavaa, voi jeesus sentään. On taas melkoista hölmöläisten peiton pidennystä. Päiväkodit tulevat repeämään liitoksistaan. -Ihanaa!
Ei minulla ole ainakaan tuon jälkeen mahdollista olla kotona kotihoidontuella.
Nyt tullaan juuri ja juuri toimeen. Espoolisän puolittamisen jälkeen ei enää pärjätä. Lokakuussa selviää että puolittuuko, pahaa pelkään.
Hesari tänään:
Pikkulasten kotihoidontukea aiotaan pienentää Espoossa. Kuntalisä halutaan liki puolittaa.
Espoo-lisä on nyt runsaat 218 euroa kuukaudessa. Virkamiehet ehdottavat, että maaliskuusta alkaen lisää maksettaisiin 130 euroa alle kaksivuotiaista ja 90 euroa alle kolmivuotiaista.
"Suurin osa palveluistamme on lakisääteisiä, joten mahdollisia säästökohteita on vähän. Tämä on pakkotilanne", Espoon varhaiskasvatuksen johtaja Titta Tossavainen sanoo.
Talouskuurilla oleva sivistystoimi on laskenut, että Espoo-lisän leikkauksella säästettäisiin 2,8 miljoonaa.
Tavallisen kotona lapsiaan hoitavan perheen kuukausikassaan muutos tekisi yhdeksänkympin loven.
Se on viikon ruokaostokset tai lasten talvivaatteet, espoolaisäidit Heidi Kaarresalo ja Elsi Vuohelainen pohtivat keskiviikkona kylmässä syysauringossa Soukan asukaspuistossa.
"Leikkausten kohdistuminen lapsiperheisiin tuntuu kurjalta. Siitä täytyy olla kiitollinen, että on edes jonkinlainen Espoo-lisä, kun ei läheskään kaikissa kunnissa ole mitään vastaavaa", sanoo Vuohelainen ja pitelee vannetta, jonka läpi nelivuotias Verneri loikkii. Vaunuissa nukkuu nelikuinen Silja.
Myös Kaarresalo on nyt äitiyslomalla. Vaunuissa on puolitoistakuukautinen poika, ja maassa leikkii kaksivuotias Elias. Hän tekee jonon autoista ja kuormureista: ensin Iveco, sitten Volvo.
Molemmat naiset aikovat hoitaa lapsiaan kotona äitiysloman jälkeenkin, kuntalisän leikkauksista huolimatta.
Espoo luottaa, että Kaarresalon ja Vuohelaisen perheiden kaltaisia on paljon. Sellaisia, joiden suunnitelmia kuntalisän suuruus ei keikuta.
Espoo-lisää maksetaan nyt 3 500 perheelle, joissa on 5 500 lasta.
"Olemme arvioineet, että lisän alentaminen toisi kunnalliseen päivähoitoon noin kolmesataa lasta enemmän kuin muuten tulisi. He mahtuisivat jo olemassa oleviin päivähoitopaikkoihin, uusia ei tarvitsisi rakentaa", Titta Tossavainen sanoo.
Mutta toisiko muutos säästöjä? Tilaston mukaan espoolaislapsen vuoden päivähoito maksaa runsaat kymmenentuhatta euroa. Jos hoitoon tulee 300 lasta lisää, se tekee yhteensä kolme miljoonaa.
"Ongelma on siinä, että jos emme ehdottaisi kuntalisästä säästöä, joutuisimme säästämään henkilöstöstä. Ja kun henkilöstöstä määrätään lailla, meillä ei ole muuta vaihtoehtoa saada tätä palapeliä koottua", Tossavainen sanoo.
Lapsiperheen näkökulmasta Espoo-lisän nipistys on hämmentävä. Kaupunginvaltuusto on linjannut, että kotihoidon on oltava todellinen vaihtoehto kunnalliselle päivähoidolle.
Silti vireillä on jo toinen kotihoidontuen Espoo-lisään kohdistuva heikennys vuoden sisällä. Vuodenvaihteesta lähtien kuntalisän on saanut vain, jos perheen kaikki alle kouluikäiset lapset hoidetaan kotona.
"Tämä ei mielestäni ole vastoin valtuuston periaatteita, sillä kuntalisää ei olla poistamassa kokonaan", Tossavainen sanoo.
"Tämä on vastoin valtuuston periaatteita. Vanhemmilla pitää olla mahdollisuus valita, mikä hoitomuoto sopii perheelle parhaiten. Se voi olla yksi kriteereistä, jolla perhe valitsee asuinpaikkansa", sanoo opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan puheenjohtaja Marika Niemi (kok).
Lautakunta on vaatinut varhaiskasvatukseen enemmän rahaa, jotta Espoo-lisään ei tarvitsisi puuttua.
Saako se sitä, se selviää lokakuun lopussa, kun kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen julkaisee viimeisen budjettiehdotuksensa.
Kommentit (78)
no hyvä tietää, haenkin meidän 1v lapselle päivähoitopaikkaa jo ensi elokuuksi, vaikka olin aikonut olla lapsen kanssa kotona kunnes hän on 3v. Kivasti taas Espoo "säästää" -kalliimmaksi tulee täydellä päivähoitomaksuillakin hoitaa päiväkodissa 2v lasta kuin maksaa tuota nykyistä kotihoidontukea, että hoitaisin itse. Mutta pakkohan minunkin on elää, jotan lapsi hoitoon ja äiti töihin!
Joskus tuntuu, ettei näillä kaupungin älypäillä ole aivoja ollenkaan?!?
Ja päiväkodit pullistelevat jo ennestään.
tuo ihan oikein, että noin vähän perheitä saa espoo-lisää? Tuntuu tosi pieneltä määrältä.
Muuten joutuisi tekemään henkilöstöleikkauksia ja se ei lain mukaan ole sallittua. Älkää hätäilkö, lisärahoitusta on jo pyydetty 7.3 miljoonaa euroa, katsokaa ketä äänestätte ja meneekö se läpi.
Luuletteko että täällä kaikki muutki saa jotain paikkakuntalisiä? Mulle kelpais tuokin supistettu rahamäärä hyvin. Kun ei ole koskaan saanut kuin minimiavustukset. Sama mitä muuta tukea hakee, niin isäntä tienaa n 5 euroo liikaa, jotta tuki myönnettäisiin. Olisitte märisemättä, teillä on siellä etelässä hyvät kirpparit ja muut halpakaupat, saatte sillälailla säästettyä paljon elinkustannuksissa. Onko pakko olla niin fiini? Ja tervetuloa vain tänne syrjäseuduille asumaan, jos siellä on niin palio kalliimpaa! Eikä täälä kukaan katso kiinaksi, vaikka menet markettiin kumppareilla ja verkkareissa. Täälä on vielä arvot kohdallaan.
Kun tekstissä sanotaan, että tavallisen lasta kotona hoitavan perheen kuukausiansioon tulisi 90 euron lovi. Voiko se summa olla monelle niin merkittävä, että lapsi on laitettava hoitoon ja itse lähdettävä töihin? 90 euroa luulisi saavan säästettyä aika helposti esim. ruokalaskuja seuraamalla ja lehtitilauksia tmv. lopettamalla...
Tylsä tilanne kyllä espoolaisille, mutta monissa kunnissa kuntalisää ei makseta ollenkaan, joten tuo suunniteltu maksettava summakin on ihan loistava asia!
kotihoidontuelle on jääty. Täällä pk-seudulla asuminen maksaa niin perhanasti että oikeesti tavallisilla perheillä tekee tosi tiukkaa.
lapsiperheitä lyödään kuin vierasta sikaa ESpoossa. Ensin meidän neuvola suljettiin, nyt tämä.
Ja kun ne aikoo poistaa asuntolainan verovähennysoikeudenkin ja tulee jossain vaiheessa ruuhkamaksu.
Älä sinä syrjäseutulainen uikuta siellä, täällä pk seudulla esim asuminen on niin paljon kalliimpaa, että millään kirpparilöydöillä sitä ei kompensoida. Ja meille ei tod olis töitä landella joten ei voida muuttaa.
tuo ihan oikein, että noin vähän perheitä saa espoo-lisää? Tuntuu tosi pieneltä määrältä.
sitä lisää ei makseta, ellei hoitajana ole toinen vanhemmista. Isovanhemmat/tädit/serkut jotka hoitavat lasta lapsen kotona, aiheuttavat sen, ettei lisää makseta ko. perheelle ollenkaan.
Hinnat ovat lähes samaa luokkaa kuin Hgin ympäryskunnissa! Eikä ole mitään kuntalisiä..
No eiköhän ne ruokakulut ja lehtilaskut ole jo käyty läpi kun kotihoidontuelle on jääty. Täällä pk-seudulla asuminen maksaa niin perhanasti että oikeesti tavallisilla perheillä tekee tosi tiukkaa.
Luuletteko että täällä kaikki muutki saa jotain paikkakuntalisiä? Mulle kelpais tuokin supistettu rahamäärä hyvin. Kun ei ole koskaan saanut kuin minimiavustukset. Sama mitä muuta tukea hakee, niin isäntä tienaa n 5 euroo liikaa, jotta tuki myönnettäisiin. Olisitte märisemättä, teillä on siellä etelässä hyvät kirpparit ja muut halpakaupat, saatte sillälailla säästettyä paljon elinkustannuksissa. Onko pakko olla niin fiini? Ja tervetuloa vain tänne syrjäseuduille asumaan, jos siellä on niin palio kalliimpaa! Eikä täälä kukaan katso kiinaksi, vaikka menet markettiin kumppareilla ja verkkareissa. Täälä on vielä arvot kohdallaan.
vai arvot kohdallaan ja läpäläpäläpä. Yleistät, yleistät ja yleistät ja sitten luulet olevasi vielä älykäskin. Et tunnu tietävän asiasta yhtään mitään, mutta tyhmää kommenttia pitää kyllä suoltaa palstan täytteeksi. Ja mitenhän siellä sun "arvot kohdallaan syrjäseudulla" riittäisi sitä työtä sitten?!? Olisikohan se kuitenkin aika oleellinen asia ihmisille, että saa mielellään suunnilleen koulutustaan vastaavaa työtä tehdä!
Meidän perhe on asunut kotihoidon tuella sekä pk-seudulla että erään toisen Suomen suurkaupungin alueella. Ja kokemuksesta voin sanoa, että kun muutettiin pk-seudulle niin isommasta kuntalisästä huolimatta perheemme käyttövarat laskivat. Vuokrat ja asunnot ovat paljon kalliimmat pk-seudulla kuin esimerkiksi Tampereella. Tavaroiden hinnat voivat olla yhtä kalliita, mutta asumisen hinta on aivan toista pk-saudulla. Ja kyllä meidän perheessä on karsittu KAIKKI ylimääräinen pois, ei matkusteta, syödä ravintolassa, ei ylimmäräisiä tv-kanavia, lehtiä, kirjoja. Kaikki raha menee ihan peruselämiseen. Ei ole varaa käydä edes sukulaisissa kuin pari kertaa vuodessa.
Esim. Vantaalla hintataso on ihan samaa tasoa kuin Tampereen seudulla! Ja junat ja kulkuyhteydet toimivat. Oma valinta, jos haluaa asua Helsingissä tai jossain Tapiolassa, ja maksaa siitä isoja summia.
t. pk-seudulta Treelle muuttanut
Meillä esimerkiksi on molemmilla työt Espoossa Tapiolan seudulla, joten olisiko siinä yhtään mitään järkeä, että me muutettaisiin Vantaalle ja köröteltäisiin ruuhkaassa joka arkipäivä tunti suuntaansa?
Joo onhan se oma valinta, ettei haluta puolta elämää kuluttaa matkustamiseen. Nyt onkin sitten lainaa loppuelämäksi varmaan ja silti asutaan pienessä asunnossa, vaikka ollaan molemmat akateemisia ja hyvin palkattuja. Kun ei vaan ole enempää rahaa ja muualla ei ole työpaikkoja. Kyllä on asuntojen hinnat täällä ihan pilvissä verrattuna kaikkiin muihin kaupunkeihin.
Ja nyt viedään sitten loputkin :-( Olen pettynyt tähän.
Sinäkin sen varmasti tiedät. Eikä vaadi tunnin työmatkoja. Mutta jos pitää saada asua ihan työpaikan vieressä, niin noinhan se sitten on.

Luepa itse niitä tilastoja.
Kuule luepa noita tilastoja niin huomaat olevasi väärässä...
Esim. Vantaalla hintataso on ihan samaa tasoa kuin Tampereen seudulla! Ja junat ja kulkuyhteydet toimivat. Oma valinta, jos haluaa asua Helsingissä tai jossain Tapiolassa, ja maksaa siitä isoja summia.
t. pk-seudulta Treelle muuttanut
Kirjoitinko jossain, että me asutaan Tapiolassa? En tainnut kirjoittaa. Kyllä jouduttiin muuttamaan kauemmaksi, koska Tapiolaan ei ollut varaa. Tarpeeksi kauas vaan ei Espoossa pääse, että asuntojen hinnat olisivat edes kohtuullisia.
Sinäkin sen varmasti tiedät. Eikä vaadi tunnin työmatkoja. Mutta jos pitää saada asua ihan työpaikan vieressä, niin noinhan se sitten on.
Meillä esimerkiksi on molemmilla työt Espoossa Tapiolan seudulla, joten olisiko siinä yhtään mitään järkeä, että me muutettaisiin Vantaalle ja köröteltäisiin ruuhkaassa joka arkipäivä tunti suuntaansa?
Joo onhan se oma valinta, ettei haluta puolta elämää kuluttaa matkustamiseen. Nyt onkin sitten lainaa loppuelämäksi varmaan ja silti asutaan pienessä asunnossa, vaikka ollaan molemmat akateemisia ja hyvin palkattuja. Kun ei vaan ole enempää rahaa ja muualla ei ole työpaikkoja. Kyllä on asuntojen hinnat täällä ihan pilvissä verrattuna kaikkiin muihin kaupunkeihin.
Ja nyt viedään sitten loputkin :-( Olen pettynyt tähän.
Leppävaaran alueen kaikki kaupungin päiväkodit on aivan täyteen ammuttuja. Minnekköhän kaikki uudet hoitolapset työnnetään?!
No Pohjois-Espoossa on varmaan tilaa, ja ajatellaan että vievät sitten yksityiselle kuitenkin.