Millainen ihminen ei saa töitä?
VAikka olisi ehkä jo koulutus?
Ruma, hiljainen, ujo?
Vai millainen?
Kommentit (51)
paikassa väärään aikaan, noin keskimäärin. Haastattelussa ei satu synkkaamaan rekrytoijan kanssa. Ei välttämättä kerro mistään kyvyttömyydestä tai huonoudesta laisinkaan.
olevankaan kuin hiljaisia ja umpimielisiä, joten on heilläkin toivoa :-) Tosin melko kauniita ovat kaikki.
Tyonantaja ei uskalla riskeerata mahdollisien sairaslomien vuoksi. Kaveri on ollut työttömänä yli 3 vuotta. Koulutus löytyy toimistotöihin, mutta siivoamaan ei kykene eikä edes kelpaa. Mutta ei saa myöskään itseään niskasta kiinni ja aloitettua painonpudotusta.
meidän tuttava, ihan fiksun oloinen ja koulutettu ihminen, ei saa töitä siksi, että hän puhuu niin epäselvästi. Siis ihan oikeasti pitää opetella kuuntelemalla kuuntelemaan mitä hän sanoo, jota ymmärtäisi.
olla, että monet eivät saa töitä siksi,koska niitä ei ole? Ei tullut kellekään tämä mieleen näin lama- aikaan? Ei niitä siivojanpaikkojakaan ole kaikille, moniin tarvitsee koulutuksen ja siivojaksikin hakee vaikka kuinka paljon ihmisiä, eikä niihin haluta ottaa korkeasti kouluttautuneita. On harhaa kuvitella, että töitä on jos niitä haluaa, suurin osa työttömistä ei ole sitä omasta tahdostaan, itse en monista työttömistä tuttavistani tiedä kuin yhden, joka ei ole koskaan ollut töissä, mt- ongelmien takia, eikä halua mennäkään.
ja sitten jos työhaastattelijan ja haastateltavan kemiat ei kohtaa.
Sitten saattaa aina olla paremmin koulutettuja ja sopivalla työkokemuksella varsutettuja.
olla, että monet eivät saa töitä siksi,koska niitä ei ole? Ei tullut kellekään tämä mieleen näin lama- aikaan? Ei niitä siivojanpaikkojakaan ole kaikille, moniin tarvitsee koulutuksen ja siivojaksikin hakee vaikka kuinka paljon ihmisiä, eikä niihin haluta ottaa korkeasti kouluttautuneita. On harhaa kuvitella, että töitä on jos niitä haluaa, suurin osa työttömistä ei ole sitä omasta tahdostaan, itse en monista työttömistä tuttavistani tiedä kuin yhden, joka ei ole koskaan ollut töissä, mt- ongelmien takia, eikä halua mennäkään.
ennen kuin alkaa itseään tai ketään muuta tuomita tai syyllistää.
olla, että monet eivät saa töitä siksi,koska niitä ei ole? Ei tullut kellekään tämä mieleen näin lama- aikaan? Ei niitä siivojanpaikkojakaan ole kaikille, moniin tarvitsee koulutuksen ja siivojaksikin hakee vaikka kuinka paljon ihmisiä, eikä niihin haluta ottaa korkeasti kouluttautuneita. On harhaa kuvitella, että töitä on jos niitä haluaa, suurin osa työttömistä ei ole sitä omasta tahdostaan, itse en monista työttömistä tuttavistani tiedä kuin yhden, joka ei ole koskaan ollut töissä, mt- ongelmien takia, eikä halua mennäkään.
ne liki puolimiljoonaa työtöntä eivät kaikki todellakaan ole muuten vaan työttöminä vaan kyllä työpaikoista on oikeasti pulaa.
Tuntuu jotenkin, että jotkut ihmiset ei millään tajua sitä, että työpaikkoja on nykyisin aika vähän ja niiden saaminen on vaikeaa.
erittäin sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut ja kaunis.
Hänen ongelmansa on että hänen koulutuksensa on hyvin spesifi (eikä hän etsi juuri sen alan töitä), eikä hän puhu suomea.
kun sossusta saa paremmin. Ja tää on fakta, töitä on jos on tekijöitä.
-90 luvun laman aikana menin vaan ravintolaan tarjoilijaksi vaikka olenkin koulutukseltani jotain ihan muuta, työttömänä en ollut päivääkään

Yleensä väärällä koulutuksella ei saa töitä.
kun sossusta saa paremmin. Ja tää on fakta, töitä on jos on tekijöitä.
-90 luvun laman aikana menin vaan ravintolaan tarjoilijaksi vaikka olenkin koulutukseltani jotain ihan muuta, työttömänä en ollut päivääkään
sanot niille, jotka ovat hakeneet noita paskaduuneja, eivätkä saa? Jostain syystä mulla itselläni ja tuttavillani on kokemusta tästä. Sossussa emme ole olleet. Olet vain niin tyhmä, että pidät kuvitelmiasi faktana. Jos yksi ihminen, eli sinä, olet saanut 15 vuotta sitten paskaduunin, niin ei se tarkoita, että niitä saisi nyt kaikki jotka haluaa. Nykyisin ei tarjoilijaksi todellakaan pääse ilman alan koulutusta, haettu on.
Minua ei kiinnosta pätkääkään kuluttaa elämääni muiden leivissä. Nostan mieluummin laihaa tukea. Jos tukia en jostain syystä saisi niin kerjäisin mieluummin kuin menisin töihin. Olen totaalisesti vieraantunut työelämästä.
Ajatuskin kuvottaa.
pari vuotta sitten 6kk työttömänä.
Haki monia paikkoja mutta ei saanut töitä.
PErusti sitten oman yrityksen ja nyt menee oikein hyvin:).
Itse pystyn olemaan lasten kanssa kotona.
Vai onko paskaduuni siivousta tai hifistelyä rakennustyömaan reunalla?
Kyllä minulle kelpaa työ joka on yli vuoden mittainen. Vaikea suunnitella elämää jos työt ovat noin 3kk mittaisia pätkiä. Mieluummin olen tukien varassa.
jää kahden viikon töissä olon jälkeen saikulle, kun pää tai kroppa ei kestä. Vaikka se duuni ei kovin kummoista olisikaan. .
Ihanaa ettei mun vanhemmat maksanut mulle muuta kun tarpeelliset menot teininä, ajokortinkin jouduin maksamaan itse! Tämä ajoi reippaan 15v tytön hakemaan ravintolasta ensin kesätöitä ja lukion ohessa ilta ja viikonlopputyötä. Nyt olen siinä onnekkaasa asemassa, että alle 25 vuotiaana minulla on 9v työkokemusta alalta mistä ei työt lopu kesken. Aina on turvaverkko ja voin huoletta kouluttautua miksi haluan.
En vain tarvinnut mitään. En tarvinnut mitään mitä saisi rahalla, joten töihin ei ollut tarvetta mennä. Kaipasin vain rauhaa. Miksei ihmiset vain saisi olla kerrankin rauhassa kaikelta?
työkokemusta rutkasti takana eri aloilta, olen ulospäin suuntautunut, puhelias sopivalla tavalla, ystävällinen ja solidaarinen. ihan normin näkönen persjalka. ja niin minä olin 9kk työttömänä.