Lapsi ja miesystävä-ongelma

eli missä teillä oikein mättää?

Kerropas vähän lisää taustoja, niin osataan kommentoidakin. Muuten tää on sama kuin sanoisin, että "meillä on uusperhe ja aina aamuisin mua vituttaa" ja jättäisin kertomatta, että vitutuksen aihe on se ettei mies vie roskapussia ulos vaikka iltaisin ollaan niin sovittu. :D

Miksi naiset ovat valmiita uhraamaan lapsen hyvinvoinnin saadakseen itselleen miehen?



Millaisen ajatuksenjuoksun tämä tapahtumaketju vaatii? Mies puhuu lapsesta rumasti ja lapsen on paras olla silloin kun mies ei ole lähellä, joten mitäpä jos kaikki muuttaisimme yhteen asumaan!



Oikeasti, miksi ap teet tuon pojallesi?

Miksi naiset ovat valmiita uhraamaan lapsen hyvinvoinnin saadakseen itselleen miehen? Millaisen ajatuksenjuoksun tämä tapahtumaketju vaatii? Mies puhuu lapsesta rumasti ja lapsen on paras olla silloin kun mies ei ole lähellä, joten mitäpä jos kaikki muuttaisimme yhteen asumaan! Oikeasti, miksi ap teet tuon pojallesi?

Eikö se mies yleensä oteta siksi että on niin ihana ja rakastettava eikä siksi että kunhan vain olisi joku, sama se vaikkei nyt kovin ihana ja rakastettava olisikaan? Läheisriippuvuuden merkki!

ole helppoja, onhan mahdollista, että se ei vain toimi. Olet kahden tärkeän ihmisen välissä. Onko heillä millainen keskinäinen sihde, tekeekö mies mitään poikasi kanssa tai onko kiinnostunut pojan elämästä? Jos ei, niin ei ole valmis isäpuoleksi. Pojalla ei taida olla siis oma isä kuvioissa? Poika taitaa olla vähän hukassa, jos kerran kaipaa aikaa kaksisteen kanssasi. Ja sinä aistit sen, kun kerran olet kireä. Asia täytyy puhua, ensin miehen kanssa ja sen mukaan sitten pojan kanssa. Rakkaus on sitä, että hyväksyy toisen sellaisena kuin on. Hyväksyykö mies poikasi? Jos homma ei toimi, ei muuta kuin erillenne sitten.

muuttamalla yhteen, kun sulla on lapsi?

Miksi otat lapsen kotiin hänelle vieraan ihmisen, lapsi tuntee että hänen reviirilleen tunkeuduttu ja mieskin tuntee olonsa epämukavaksi.

Viisain ratkaisu on että kumpikin asuu omassa kodissaan ja tapailee muuten, ilman että pitää asua samassa osoitteessa. Lapsikin voi paremmin.

rumasti omasta lapsestani!

Miksi naiset ovat valmiita uhraamaan lapsen hyvinvoinnin saadakseen itselleen miehen?

Millaisen ajatuksenjuoksun tämä tapahtumaketju vaatii? Mies puhuu lapsesta rumasti ja lapsen on paras olla silloin kun mies ei ole lähellä, joten mitäpä jos kaikki muuttaisimme yhteen asumaan!

Oikeasti, miksi ap teet tuon pojallesi?

muuttamalla yhteen, kun sulla on lapsi?

Miksi otat lapsen kotiin hänelle vieraan ihmisen, lapsi tuntee että hänen reviirilleen tunkeuduttu ja mieskin tuntee olonsa epämukavaksi.

Viisain ratkaisu on että kumpikin asuu omassa kodissaan ja tapailee muuten, ilman että pitää asua samassa osoitteessa. Lapsikin voi paremmin.

Me menimme naimisiin 5 kk tapaamisen jälkeen, vaikka mulla lapsi. Mies on ollut jo vuosien ajan aivan loistava isähahmo lapselle. Rakastavat taatusti toisiaan ja viihtyvät keskenään.

Tilanteet ovat erilaisia, ei ole vain yhtä oikeaa vastausta.

että tuntisimme sympatiaa häntä kohtaan, kun hän ilman näkyvää syytä "muuttuu iltaisin kireäksi"?



Siksikö, että olet nainen?

(EN OLE AP.)

On tosi helppo sanoa ulkopuolisen näitä kommentteja. Että miksi ollaan miehen kanssa, joka ei hyväksy lasta aiemmasta liitosta.

Tai jakaa ohjeita, miten naisen tulee hyväksyä, rakastaa, keskustella, kasvattaa ja nähdä pelkkää hyvää miehen edellisen liiton lapsissa.



(jako menee nimenomaan näin päin!)



Kerrotaan, miten tuhoisaa se on lapselle jne.



Ei ne kaikki ydinperheetkään mitään onnen majataloja ole. Täälläkin mammat parkuu, kun ukko taas lähti tallousrahat ryyppäämään, mies ei katso lasten perään ja kohtelee huonosti jne jne



Tai muistellaan omaa kurjaa lapsuutta, kun selkään tuli ja isi löi äitiä tai mitä nyt on ollutkaan, rakkauden vähyyttä tai puutetta.



Ja toisaalta, ilman että perheessä olisi ongelmia: jokainen äiti tai isä joskus sanoo lapselleen vähän ajattelemattomasti. Mutta me biovanhemmat saamme syntimme anteeksi.

Siinä on iso ero.

Että lapsi hyväksyy meidät vanhempansa semmoisina kuin olemme. välillä väsyneenä, välillä pahantuulisena, joskus sanotaan ajattelemattomasti.

Ja lapsi rakastaa ihan ehdoitta vanhempiaan.

Ja me hyväksymme lapsemme huonon käytöksen ym. viat ja virheet, ja rakastamme häntä siltikin.



Semmonen ero nimittäin.



Kyllä myös eronneella, yh:lla, on oikeus kaivata rakkautta, ihmistä rinnalleen, ja jopa niin, että asutaan saman katon alla.

Ihannehan olisi, että löytyisi kumppani, joka osaa suhtautua ns. oikein ja hyväksyy sen jo olemassa olevan lapsen.



Mutta kun se vaan ei mene niin. Se ei ole niin yksioikoista.

Uusi kumppani tulee aika valmiiseen kuvioon mukaan. Kun tutustuu kumppaniin, pitäisi tutustua myös tämän lapseen. Lapsi saattaa olla aika hankala, ihan tarkoituksella, ja aikuinen vähän hukassa, miten lasten kanssa ylipäätään toimitaan tai miten just tämän lapsen kanssa.



Jos on hyvää tahtoa, uusperheestä voi tulla ihan toimiva. Se edellyttää jokaisen osapuolen panosta. On turha odottaa tai ladata päälle mitään isän tai äidin vastuurooleja vanhemmalle, joka ei ole isä tai äiti.

Hän voi olla vaikkapa ihan kiva kaveri, äidin tai isän kumppani, mutta ei mikään vastuunottaja tai -kantaja eikä kasvattaja.



Vastuuta ja vanhemmuuteen kuuluvia elementtejä voi ottaa kontolleen myöhemmin, jos siltä tuntuu ja jos lapsi hyväksyy sen.

Sillä vastuu on myös lapsella, etenkin isommalla ja kouluikäisellä, mikä ja millainen on se suhde toiseen aikuiseen.



Uskoisin, että ehkä tällä tavalla se lähtisi toimimaan.



On todella raskasta ja repivää olla suhteessa, jossa rakastaa sekä lastaan että puolisoaan, jotka eivät hyväksy toinen toisiaan.

Päätös siitä, mitä tekee, on teoriassa selvä, käytännössä ei niinkään.

Komppaan sitä.



Mitä tulee tuohon että joku ei seurustelisi miehen kanssa, joka puhuu rumasti hänen lapsestaan. Tässä näkyy se ongelma. Toisen lapsesta ei voi sanoa mitään negatiivista hänen vanhemmalleen. En minäkään aikanaan miehen lapsesta sanonut mitään negatiivista miehelle, mutta näistä meidän yhteisistä lapsista joskus kyllä kommentoin "voi luoja mikä otus yms." lapsen kuulematta tietenkin.



Tällöin elää helposti toisen kanssa niin että ei luo hänen lapseensa suhdetta, ainakaan luontevaa sellaista. Jotta tästä ulkopuolisuudesta pääsee eroon ja kotiutuu osaksi perhettä, niin tuo uusi aikuinen ja lapsi tarvitsisivat kahdenkeskistäkin aikaa ja puuhaa. Yrittäminen ja tahto on tärkeätä, onnistuminen ei siitä huolimatta tapahdu hetkessä.



Jos ap on kireä, niin kannattaisi varmaan jutella miehen kanssa! Vaikenemalla asia ei korjaannu.

osaa kyllä pukea negatiiviset ajatuksensa naisystävänsä lapsesta sellaiseen muotoon, ettei se ole rumasti sanottu.

Tietysti pitää voida kritisoida, mutta kritiikin voi pukea rakentavaan muotoon.

Mutta tämä taitaa olla luokkakysymys.

sitä kautta löydät itsellesinkin vielä sinua kokonaisuutena arvostavan loppuelämän kumppanin.Jos mies puhuisi rumasti lapsestani hän olisi tasan silloin ex-mieheni.

Komppaan sitä. Mitä tulee tuohon että joku ei seurustelisi miehen kanssa, joka puhuu rumasti hänen lapsestaan. Tässä näkyy se ongelma. Toisen lapsesta ei voi sanoa mitään negatiivista hänen vanhemmalleen. En minäkään aikanaan miehen lapsesta sanonut mitään negatiivista miehelle, mutta näistä meidän yhteisistä lapsista joskus kyllä kommentoin "voi luoja mikä otus yms." lapsen kuulematta tietenkin. Tällöin elää helposti toisen kanssa niin että ei luo hänen lapseensa suhdetta, ainakaan luontevaa sellaista. Jotta tästä ulkopuolisuudesta pääsee eroon ja kotiutuu osaksi perhettä, niin tuo uusi aikuinen ja lapsi tarvitsisivat kahdenkeskistäkin aikaa ja puuhaa. Yrittäminen ja tahto on tärkeätä, onnistuminen ei siitä huolimatta tapahdu hetkessä. Jos ap on kireä, niin kannattaisi varmaan jutella miehen kanssa! Vaikenemalla asia ei korjaannu.

Elän itse uusperheessä.

Voin miehelleni sanoa meidän yhteisistä ihan mitä tahansa ja voin sanoa minun omistani (jotka eivät ole koskaan meidän uusperheessä auneet vaan omillaan jo) ihan kriittisen ja kärkkäänkin näkemyksen.

Mutta kun sanon jotain hänen lapsistaan tai teinistään, joka asuu täällä, on sota valmis. Mies menee heti puolustuskannalle.

Vaikka siis sanon ihan asiasta. Mutta ei. En saa sanoa, että teinisi huone on kuin pultsareitten maja; lattia täynnä pölyä ja roskia, kaaoksessa muutenkin kaikin puolin jne. Mies alkaa, että kun ei se voi sitä sisustaa, kun siellä on niin vanhat tapetit ja maali jne. Kun sitä huonetta ei ole rempattu (muut huoneet on, koska minä maksoin ja itse tein sen. tämän jätin väliin, koska mielipide millainen sen pitäisi olla vaihtui viikottain ja katsoin ettei se minun ajalla ja rahalla tapahdu, lapsella on isäkin, hoitakoot se). Minä taas sanon, että ihan sama millaiset seinät ja verhot huoneessa on, jos asukki ei osaa laittaa roskia roskikseen tai kaikista vaihtoehdoista asettaa huonekalut kun on laittanut. Tai lataa painavat tavarat yhteen lastulevylaatikkoon, muiden laatikoiden ja kaappien ammottaessa tyhjänä....

Alkuasetelma meillä kuitenkin vuosia sitten oli, että minun pitäisi hyväksyä ne lapset, hoitaa ja huolehtia kuin omiani. Mies ei sanonut näin niinkään, mutta senkin edestä Anoppi jakoi ohjeita, miten minun pitää sitä ja tätä ja vielä tuotakin. Ja minähän huolehdin.

Kunnes väsyin ja lopetin.

Kuitenkin, jos kielsin tai komensin, se herätti pahennusta, siitä sanottiin. Ei mitään suoraan, ei kuulu heidän tapoihinsa, mutta sillä tavalla että meni perille kyllä; ainakaan minulla ei ole lupaa eikä oikeutta komentaa tai kieltää ainakaan näitä lapsia.

Omiani kyllä.

En myöskään koskaan saanut sellaista positiivista vastakaikua mitä omilta lapsilta saa, kun heidän kanssaan viettää aikaa tai järjestää jotain kivaa puuhaa.

Mikään ei ikään kuin koskettanut näitä miehen lapsia. Olimme sitten missä tahansa kivassa tapahtumassa, kotiin lähtiessä he eivät sanoneet koskaan: olipa kivaa, tullaanko toistekin. he eivät toki halanneet minua koskaan mutta eivät myöskään sanoneet; oli kiva tänään sinun kanssa .... he eivät muistelleet koskaan mitään entistä: siellä oli silloin kivaa, muistatko..

Eivät tätä minulle, mutta eivät miehellekään eli isälleen.

Koskaan. Ja niitä kivoja puuhamaita ym. kuitenkin oli.

Omien lasten kanssa sentään saa palautetta myös hyvästä ja kivasta, mitä heidän kanssaan tekee.

Kerran olimme tapahtumassa, jonne pääsi vain minun työpaikkani kautta, se oli Heurekassa perhetapahtuma. Oli kiva päivä, kivaa touhua, lapset innoissaan. Omamme oli sinne liian pieni, juttu oli ihan miehen kouluikäisille. He olivat tuolloin viikonloppulapsia, oli heidän tapaamisviikonloppu, ja minä siis ilmoitin meidän yhteisen liian pienen ja miehen koululaiset tuohon tapahtumaan .

Kesken kivan miehen nuorempi 8 v tuli sanomaan: "sitten kun me ollaan 18 v, meidän ei enää tarvitse tulla tapaamiselle".

MInä tyrmistyin. Rätillä naamalle. Kenen oma biologinen lapsi tekee näin? Järjestät kivaa ja lapsi tulee kertomaan, että odottaa aikaa kun ei enää tarvitse olla sun kanssa?

Minä kykenin sanomaan vain, että se ikä on 12 v. Mies ilmoitti, että ei teidän tarvitse tulla nytkään jos ette halua.

Kumpikin alkoi roikkua isänsä kaulassa ja kirkuivat: kyllä me halutaan !!

Edelleen:

Jos ydinperheessä vanhemmat lähtee lomalle, ja jättää lapset mummolaan, se on ok. Jos ydinperhe lähtee lomalle, jonne ei oteta kaikkia lapsia mukaan, on esim. teiniloma tai pikkulapsiloma, ja ne "väärän ikäiset" menee mummolaan, se on ok.

Mutta uusperheessä se ei menekään noin. Ne lapset, tai se lapsi, joka ei pääse mukaan, onkin HYLÄTTY sinne mummolaan tai etävanhemmalle tai leirille tai missä hän sitten onkaan sen ajan HYLÄTTYNÄ JA KÄRSIMÄSSÄ KURJUUDESSA, kun muu väki on toisaalla. Ja syy siihen on AINA se uusi puoliso! Vaikka päätöksen siitä, missä lapsi on, millä kokoonpanolla mennään, tekee lapsen biologinen vanhempi, sitä uutta kumppania syyllistetään ja syytetään tapahtuneesta (varsinkin jos tämä on äiti ja "suosii" omia / yhteisiä lapsia)

Edelleen:

Jos ydinperheessä vanhemmat lähtee lomalle, ja jättää lapset mummolaan, se on ok. Jos ydinperhe lähtee lomalle, jonne ei oteta kaikkia lapsia mukaan, on esim. teiniloma tai pikkulapsiloma, ja ne "väärän ikäiset" menee mummolaan, se on ok.

Siis täh? Kenen mielestä? Mielestäni mikään noista esimerkkitilanteista ei ole oikein. Hylkäämisiä kaikki tyynni. Ei tosiaan ole ok, ei niin mistään näkökulmasta.