Lue keskustelun säännöt.
Onko oikeasti jotenkin outoa kaivata välillä omaa aikaa!?!
11.10.2010 |
Menin sanomaan parille ystävälleni tänään puistossa että nyt kun olen monta vuotta ollut lasten kanssa kotona (kohta 6v.) kaipaan välillä tosissaan omaa rauhaa ja aikaa. Joskus jopa niitä aikoja kun ei ollut lapsia.
Heti molemmat kiirehtivät sanomaan että he eivät ainakaan. Heistä on joka päivä ja aina ihanaa olla lasten kanssa ja eivät ikinä edes ajattele niitä aikoja kun ei ollut vielä lapsia.
Jäin sitten miettimään että eivätkö oikeasti ikinä kaipaa omaa aikaa ja ajattele aikaa ennen lapsia. Vai eikö äiti saa ajatella sellsia, on huono äiti jos ajattelee...
Minä ainakin rakastan lapsiani, ovat tärkeintä maailmassa, en kadu että olen heidät saanut. MUTTA silti kaipaan omaa aikaa, haaveilen siitä että joskus olisi sellaisia kiireettömiä päiviä niinkuin ennen lapsia. Silloin oli aikaa ompeluhommille ja muille omille jutuille jotka nyt on jääneet enemmän tai vähemmän sivuun.
En varmasti ole ainoa...
Kommentit (12)
No noin minäkin olen ajatellut että varmasti muutkin kaipaavat ja nauttivat niistä hetkistä kun saavat sitä omaa aikaa. Siksi yllätti niin täysin tuo kahden muun äidin suhtautuminen asiaan. Ihan kun olisivat oiken säikähtäneet että puhuin sellaisia...
T:ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No noin minäkin olen ajatellut että varmasti muutkin kaipaavat ja nauttivat niistä hetkistä kun saavat sitä omaa aikaa. Siksi yllätti niin täysin tuo kahden muun äidin suhtautuminen asiaan. Ihan kun olisivat oiken säikähtäneet että puhuin sellaisia...
T:ap
ovat äitejä ei voi muuta ajatella kun sitä pikku nicopetteriä...
mä kaipaisin, jos ei mulla niitä omia hetkiä aina joskus olisi.
Mutta esim. jotkut kaipaa sitä, että saisi edes yhden yön nukkua yksin (ilman miestä tai lapsia siis), mä en yhtään taas tykkää siitä, yksin nukkumisesta, joten en sellaista osaa kaivata...
Ja kannattaa pitää siitä omasta ajasta myös kiinni. Edes pari tuntia viikossa, jotta jaksaa taas arkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on taas tätä!
Jos ei halua omaa aikaa, on kiinni lapsessa 247 ja jos haluaa omaa aikaa, on huono äiti?
Mikä teitä ihmisiä vaivaa?
Olen suurperheen äiti ja hoitovapaalla ollut kuukauden. Juu, kamala äiti kun käy työssä ja harrastaakin sen päälle.
Otan omaa aikaa. Nyt kotona 247 ja tämä on ihanaa.
Enempää omaa aikaa en tartte. Todellakaan en halua aikoja ennen lapsia tai olla sinkkuna.
Nautin ruuhkavuosista ja lapsista. Minulla elämä ei ole kiireellistä naperoitten kanssa. Tässä sitä köllötellään joka päivä tavallaan viikonloppu!
ja onneksi joskus sitä on järjestynyt aina pieniä hetkiä kerrallaan. Nyt kun on jo kolme ja neljäs tuossa, en enää niin kaipaa omaa aikaa. Viime kevättalvena ehdin taas hyvin tehdä ompelutöitä ja kesälomalla (siis mieheni kesälomalla), nyt ei taas niin paljoa, mutta hetkellistähän tämä lapsen saaminen taas on ja hänen vauva-aikansa. Mielenkiintoista kuitenkin huomata tämä, etten enää samalla lailla halua omaa aikaa kuin ennen, ainoastaan lepohetkiä joskus vaikka kerran päivässä jos onnistaa. Olin elänyt yksin pitkään ennen avioitumista ja lapsia, olin 33v. kun eka syntyi, joten todella elämä muuttui. Ymmärrän kyllä sen, että omaa aikaa kaipaa. Itse taas olin jo kyllääntynyt aikaan ennen lapsia, että harvoinpa se käy mielessä. Olen ollut 10 v. kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ettei kaipaa mitään muuta. Mä olen 3 lapsen äiti ja rakastan syvästi lapsiani mutta tulisin hulluksi ellen joskus saisi omaa aikaa.
Niinpä, siinä se olikin. Minä se vasta huono äiti olenkin, 3 vuoden kotona olon jälkeen palasin töihin ja olen iloinen että saan vihdoinkin jotain muutakin elämääni kuin sitä kotona, perhekerhoissa ja puistossa "kökkimistä".
Nautin ja viihdyin kyllä, kavereita oli ja on, mutta toisinaan ihan hiivatin yksinäistä. Kaipasin myös omaa aikaa, jotain "aikuisen omaa". Tottakai saan omaa aikaa esim. nyt kun lapset nukkuu ja olen koneella ja kohta menen katsomaan telkkaria, mutta HEI HALOOOO...
Teen tosin osapäivätyötä. Mutta kun olen töissä, olen iloinen että olen siellä. isompi on koulussa ja pienempi päiväkodissa.
Tänään pienempi oli kipeä, mutta menin töihin, hylkäsin lapsen isänsä kanssa kotiin.
En edes tee uraa. Olen työssä, josta ei ylennytä eikä edetä, palkka nousee kun ikälisiä tulee, siinä se. Ei muuta. Mutta työ itsessään ja asema työpaikalla on ihan tasan sama niin kauan kun siinä olen. Palkka on niin pieni ettei tiedä itkeäkö vai nauraa kun tilinauha tulee. Siivoojakin saa paremmin. Ja olen kuitenkin ihan koulutettu ihminen..
Työ on näkymätöntä ja aliarvostettua, naisvaltaisessa työyhteisössä ongelmia ja huonot esimiehet, mutta työstä itsessään tykkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus ei edes huvita lähteä mihinkään vaikka olisi mahdollisuus. On vain niin mukavaa lasten kanssa.
Mutta joskus taas olisi niiiin ihanaa lähteä ystävän kanssa istumaan iltaa, mielellään ihan toiseen kaupunkiinkin. Valitettavasti se mun "illan istujaiskaverini" on nykyään niin sekaisin ettei hänestä ole tapaamisiin enää. :(
Enkä todellakaan pode huonoa omaatuntoa tunnustaessani, että omaa aikaa kaipaan joka päivä säännöllisesti. Olen erittäin hyvä äiti ja erittäin hyvä pph, mutta silti..
Onneksi mieheni ymmärtää tilanteen ja osaa ottaa hoitovastuun lapsistamme iltaisin, että minä pääsen oman pääni sisään selvittelemään asioita..=)
Mä olen tällä hetkellä vuorotteluvapaalla ja nautin joka tunnista kun saan olla yksin sen aikaa kun lapset ovat koulussa!