Mitä ajattelisit, jos miehesi ehdottaisi tällaista ratkaisua?

Olen liian tottunut tulemaan toimeen omillani, että alkaisin toisen elättämäksi.



Osa-päivään voisin suostua, jos miehen tulot tulisivat yhteiseen hyvään, eikä miehen nimiin.

niin eiköhän se mies jo nytkin ole se varsinainen elättäjä. Luulenpa että ap nauttii jo nyt miehensä työn hedelmistä kauniina vaatteina, kivana kotina ja matkusteluna yms. Mihinkä se tilanne siitä muuttuisi jos on kaupan kassana ollut ja jää kotiin.

Aika harvan duuni on mitään täysin korvaamatonta. Toimistolla istuminen ei ole maailman tärkein juttu... Jää ihmeessä kotiin ja huolehdi myös omasta ajastasi, ystäväpiiristä jne!

taloudelle, en voi mitenkään käsittää, miksi roikkua jossain yhdentekevässä työpaikassa.

Mä olen kotiäiti, joka jäi huonopalkkaisesta työstä kotiin lapsia hoitamaan. Miehellä on hyvät tulot, mutta myös epäsäännöllinen työaika. Mä nautin tästä vaikka työelämässä olessani en ikinä uskonut, että jaksaisin olla vaan kotona. Olen tutustunut lasten kautta moneen samassa tilanteessa olevaan äitiin ja me tavataan säännöllisesti. (lapset 4v ja 6v) Kyllä niitä töitä vielä kerkee tekemään, näin mä olen ajatellu...

Ihanaa aikaa! Ehdin harrastaa, pyöritän koti- ja kouluyhdistystä, lasten luokkatoimikuntia, tunnen kaikkien lasten kavereiden perheet hyvin, liikun, leivon, lapset voivat hyvin (ero siihen, kun olin töissä, on huomattava). En todellakaan ole VAIN kotona vaan nimenomaan elän! On ihanaa, kun voi valosaan aikaan käydä lenkillä, roikkua netissä, käydä kaupungilla, ehtii kokkailemaan ja shoppailemaan sellaista kuin haluaa. Parasta on lasten onni. On tosi tärkeää, että on kiinnostunut lasten kouluasioista ja lapset ovat ylpeitä koululla näkyvästä äidistään.



ELäkevakuutus luonnollisesti on otettuna ja tosiaan teen hieman keikkahommiakin, mutta se ei varsinaisesti liity tähän. SUosittelen jäämään kotiin!

On ihanaa, kun voi valosaan aikaan käydä lenkillä, roikkua netissä, käydä kaupungilla, ehtii kokkailemaan ja shoppailemaan sellaista kuin haluaa.

on täyttä elämää..

mies sai erittäin haastavan ja paljon aikaa vievän työpaikan. Omassani kituutin melko pienellä palkalla. Jäin sitten kotiin vuosi takaperin. En ole kotona kotiorja vaan harrastan piirustusta ja maalausta, käyn salilla, ompelen, luen, näen ystäviä ja hoidan lapset kun tulevat koulusta.



Ainahan on sellaisia ihmisiä, jotka mittaavat ihmisarvon rahassa, kaikkia et voi ikinä miellyttää. Pääasia on että miellytät itse itseäsi. Minulle ei ole väliä mitä muut ajattelevat, pääasia että meidän perhe on onnellinen; mies voi toteuttaa itseään töissä, minä kotona ja lapset myös. Töihin pääsee aina takaisin jos alkaa kyllästyttää.

jos en tykkäisi työstäni. Jos työni olisi minulle kuitenkin tärkeää, olkoonkin kuinka pienipalkkaista tahansa, en jäisi pois työstä.



Sillä ei olisi minulle mitään merkitystä mitä ratkaisustani muut sanoisivat.

mutta minulle on tärkeää tuntea olevani oman itseni herra, myös taloudellisesti. Tietenkin aika ajoin tuntuu, että olisi ihanaa olla aina lomalla (tai kouluikäisten kotiäitinä, sama asia :-)), mutta en halua elää toisen rahoilla. Ja ei, meillä ei ole perheessä omia rahoja emmekä jaa kuluja orjallisesti tasan. Minulle on silti tärkeää että osallistun myös perheen elatukseen.

Toisaalta miehelleni on tärkeää, että hän voi osallistua perheen arkeen. Siksi hän ei halua tehdä pitkiä päiviä tai matkatöitä vaan tyytyy vaatimattomampaan urakehitykseen. Niinpä olemme molemmat kotona jo ennen viittä. Kun lapset tosiaan ovat jo koululaisia, aikaa kotitöille, harrastamiselle ja yhdistystoiminnalle jää kummallekin ihan riittävästi.

Ainahan on sellaisia ihmisiä, jotka mittaavat ihmisarvon rahassa, kaikkia et voi ikinä miellyttää. Pääasia on että miellytät itse itseäsi. Minulle ei ole väliä mitä muut ajattelevat, pääasia että meidän perhe on onnellinen; mies voi toteuttaa itseään töissä, minä kotona ja lapset myös. Töihin pääsee aina takaisin jos alkaa kyllästyttää.

Eikä noita eläkeasioita ym. kannata kauheesti miettiä, jos kyseessä on vain muutaman vuoden poissaolo töistä. Siis toki vakuutuksen voi ottaa, mutta olishan se hyvä olla vaikka olisit töissäkin. Ja myyjän hommiin varmasti pääset halutessasi takaisin!

Ja sitä ennen pistäisin miehen ottamaan mulle jonkunlaisen eläkevakuutuksen.

vaikka kuinka olisi omaa aikaa koko ajan, ei olisi mitään OMAA. Ja sitten eläkeasiat? Kuinkas ne hoituu: mies kuolee kun sä oot 63 ja siinähän sitten kituuttelet kansaneläkkeen perusosalla loppuelämäsi, olettaen, että ukko ei vaihda sua nuorempaan painokseen tuossa matkalla..



Kyllä näitä kaveripiirissä ja naapurustossa muutama tällainen tapaus on, ihan nuo näyttävät nauttivan elämästään.

kannattaisi jäädä. Voihan sitä sitten palata takasin töihin, jos ei homma toimikaan. Ei siinä mitään säälittävää ole. Kyllä elämässä voi muutakin merkityksellistä saada aikaan kuin käydä palkkatyössä. Ottaahan ihmiset sapattivapaitakin.

varsinkin kun eskarilainen menee ensi vuonna kouluun, helppoa kun joku on kotona koulupäivän jälkeen.

Ja nyt on viiminen vuosi kun eskarilainen voi pitää viikolla vapaata hoidosta, koulusta se ei onnistu.

Voihan sitä sitten hakea uutta työtä tai vaikka kouluttautua uuteen ammattiin, jos kotona oleminen ei olekkaan hyvä juttu.

Ensinnäkin mulla hajoaisi pää, jos pitäisi "olla vaan kotona". Jos olisin kotona, haluaisin olla edes pph tai jotain tuottavaa, ettei arki olisi pelkkää nurkkien siivoamista ja kahvin keittämistä.

Lähinnä ajattelen Sinua... Jaksatko olla kotona ilman mitään työtä? Ainahan sitä on kiva olla kotona jonkin aikaa mutta vuosien kuluessa ei välttämättä enää. Lapsi menee kohta kouluun ja pelkät kotityöt ei välttämättä ole henkisesti niin palkitsevia kun todennäköisesti miehesi ja lapsesikin tulevat tottumaan siihen että olet kotona ja teet kaiken. Ehkä alkuun kiitellään mutta entä parin vuoden päästä? Muutaman kotivuoden jälkeen voikin olla yllättävän vaikeaa löytää enää töitä vaikka haluaisitkin palata töihin.



Onko töistä mahdollista saada esim. vuorotteluvapaata tai voisitko tehdä 60% työviikkoa?

Millä rahalla harrastaisit? Osoittaisiko mies sinulle jonkun summan, jonka saisit käyttää mielesi mukaan omiin menoihisi, vaatteisiisi ym. ilman, että mies näitä menoja tarkkailee? Mistä rahoista maksettaisiin lapsen vaatteet ja menot? Ja todellakin, miten olet aikonut pärjätä eläkkeellä tai jos teille tulee avioero?



Itse en jättäytyisi kokonaan pois töistä, kun lapsikin on jo noin iso. Olisiko sinulla mahdollisuutta osa-aikatyöhön?

vaikka kuinka olisi omaa aikaa koko ajan, ei olisi mitään OMAA. Ja sitten eläkeasiat? Kuinkas ne hoituu: mies kuolee kun sä oot 63 ja siinähän sitten kituuttelet kansaneläkkeen perusosalla loppuelämäsi, olettaen, että ukko ei vaihda sua nuorempaan painokseen tuossa matkalla..

Kyllä näitä kaveripiirissä ja naapurustossa muutama tällainen tapaus on, ihan nuo näyttävät nauttivan elämästään.

Ja jos miehellä on henkivakuutus, siitäkin saanee jotakin. Turha se on etukäteen murehtia sitä mitä ehkä saattaa tapahtua tai ehkä ei. Elämällä sen näkee ja kokee. Ja miten niin ei olisi mitään omaa?

Avioliitton on yhteinen yritys, jossa puolisoilla on keskinäinen elatusvelvollisuus. Jos ap:n puoliso on niin jalo, että tarjoituu elättämään (johon hänellä siis lainkin mukaan on velvollisuus) aviopuolisonsa, niin miksi sitä pidetään pahana? Kateudesta?

Olen sen ikäinen, että oranvanpyörässä on juostu jo pitkään.

Tuttavapiirissäni on 3 ihmistä tällä hetkellä vuorotteluvapaalla. Työ on niin rankkaa tällä hetkellä, he tarvitsivat hengähdystauon. Ja heillä oli siihen varaa...



Olisin kateellinen tällaiselle ihmiselle.



Me mieheni kanssa haluaisimme molemmat pois oravanpyörästä. Joudun itse lähtemään takaisin töihin, jotta mieskin saa nauttia lapsen kanssa kotonaolosta. Viemme lapsen tarhaan ensi syksynä, kun hän täyttää kolme.



Olet onnenpekka!