Vielä kerran päivähoidosta kun vauva on kotona
Sori, väsynyt aihe. Mutta pakko avautua jonnekin.
Mua ÄRSYTTÄÄ, että minä joudun sovittelemaan sanani kieli keskellä suuta, että en loukkaa ystäviäni tästä aiheesta. Suurimmalla osalla siis esikoinen hoidossa, yleensä 3 päivää/vko, vaikka äiti on vauvan kanssa kotona.
Meillä esikoinen on kotona, mikä on minusta oikea tapa. En kuitenkaan julista mielipidettäni missään. Päinvastoin joudun todella harkiten puhumaan aiheesta, sillä toiset vetävät herneen nenään, kun kerron miten järjestely meillä sujuu... Taitaa olla arka paikka.
Kommentit (71)
ystäviäsi? Luuletko oikeasti että vain sinun tapasi on oikea ja sen takia loukkaat ystäviäsi?? Voi tsiisus..taidat olla hiukan pimahtanut..
Itse en ainakaan loukkaantuisi tuollaisesta, mutta toki asiasta saa esittää oman mielipiteensä ja kertoa miksi juuri tämä on meille oikea tapa.
Yksi tuttuni viejoka aamu 5- ja 3-vuotiaat päiväkotiin klo8-13 ja on kotona puolivuotian kanssa. Silloin hän katselee telkkaria ja juo kahvia ja vauva nukkuu parin tunnin päiväunet...
Mun puolesta voisikin viedä lapsia hoitoon kotona ollessaan, JOS maksaisi hoidosta täyden hinnan. Te varmaan mmärrätte, että semma, jonka kuntalaiset maksavat päivähoidosta, ei ole kuin pieni osa todellisista kustannuksista. Loput tulee niistä kuuluisista verorahoista. Minua ei kiinnosta maksaa jonkun telkkarinkatseluhetkistä.
saan nyt oikein kunnon haukut miten huono äiti olen teidän meilestä mutta lapseni on hoidossa vaikka itse kotona,ainut lapsi ja maailman paras hoitaja lapsellani,parempaa ei vois olla ja lapseni viihtyy erittäin hyvin siellä. Täällä en rupee selittää sen enempää miksi lapseni on hoidossa koska tällä palstalla saa vaan haukut. Itse olen sitä mieltä että on jokaisen oma asia miten tekee ja siihen ei ole kellään muulla sanomista ja ei se edes muille kuullu.
vauva ja 3,5v. Isompi käy seurakunnan kerhossa. hyvin on mennyt, eikä edes ole käynyt mielessä laittaa isompaa hoitoon. Kavereitan löytyy läheisesstä puistosta ja muita virikkeitä järjesteään kotona. Ymmärrän kyllä jos joku laittaa isomman hoitoon esim. jonkun sairauden takia, mutta se välillä ärsyttää jos lapsi on hoidossa, jotta äiti saisi omaa aikaa päivällä. Tiedän perheitä jotka eivät ole saaneet lapselle hoitopaikkaa, kun työt ovat alkaneet vaan joutuneet muutaman kuukauden järjestelemään hoitajia lapsilleen, kun taas samn alueen päiväkodissa on lapsia joiden vanhemmat on kotona.
Sori, väsynyt aihe. Mutta pakko avautua jonnekin. Mua ÄRSYTTÄÄ, että minä joudun sovittelemaan sanani kieli keskellä suuta, että en loukkaa ystäviäni tästä aiheesta. Suurimmalla osalla siis esikoinen hoidossa, yleensä 3 päivää/vko, vaikka äiti on vauvan kanssa kotona. Meillä esikoinen on kotona, mikä on minusta oikea tapa. En kuitenkaan julista mielipidettäni missään. Päinvastoin joudun todella harkiten puhumaan aiheesta, sillä toiset vetävät herneen nenään, kun kerron miten järjestely meillä sujuu... Taitaa olla arka paikka.
Onkohan ihmisen kuviot liian pienet jos kaikki keskustelut kulminoituvat päivähoitoon ja siihen miten kukin perhe on elämänsä järjetänyt. Puheenaiheita on miljoonia mutta jotenkin se keskustelu sitten kuitenkin luisuu aina päiväkotielämään. Niinkö? Miksi AP:n pitäisi puhua koko aiheesta jos hän tietää sen loukkaavan ystäviä?
Esioiken oli silloin 2,5 vuotta. Oikein nautin ajatuksesta, että hänkin saa nyt lomaa päiväkodista kun sinne niin pienenä meni. Ei tullut mieleenkään, että olisin pitänyt hänet hoidossa.
Mutta mua ei tosiaan pätkääkään kiinnosta kenenkään toisen ratkaisut tässä asiassa. Ihan sama mulle.
päiväkodissa töissä JA sitä mieltä että ehdottomasti isommalla lapsella on oltava oikeus olla äidin ja vauvan kanssa kotona. MUTTA esimerkiksi paraalle ystävälleni suosittelin ehdottoman painokkaasti, että hän laittaisi isommat lapset tarhaan vauvan synnyttyä (eivät siis olleet olleet siellä aiemmin). Ystäväni (mieleltään aivan terve) ei enää ollut lainkaan oma itsensä vaan alakuloinen, uupunut, nalkuttava. Ehdottomasti liian väsynyt. Nyt hän on jälleen oma itsensä. Lapset voivat paremmin, hän voi paremmin ja isä voi paremmin. Joskus se vain on oikea ratkaisu.
Jos omat voimavarat eivät riitä omien lasten hoitoon, niin päivähoito on hyvä ratkaisu. Mutta miksi ainoastaan päivähoitoa tuetaan? Monelle perheelle on täysin taloudellinen ratkaisu ruokkia lapset ja järjestää virikkeitä yhteiskunnan kustantamassa päivähoidossa (perheelle tulevat kustannukset todellakin on vain murto-osa todellisista kuluista). Jos kotihoidon tuki olisi vähänkään suhteutettu kustannuksiin päivähoidossa, niin luulenpa, että kotihoito olisi kovinkin suosittua. Aika monelle isompien lasten hoitoon vieminen on kyllä täysin mukavuudenhalua. Aika moni kuvittelöee, että lapsi tarvitsee virikkeitä aivan tolkuttomasti. Alle kouluikäiselle riittää kyllä kotona saadut virikkeet, jos vanhemmat vähänkään viitsivät puuhailla ihan arkiaskareita lastensa kanssa; normaalia sosiaalista elämää tuttavaperheiden kanssa ja ihan normaalia arkea. Ja sitten kouluun mennessä laitetaan lapsi iltapäiväkerhoon, että "saa" olla kavereiden kanssa, kun äiti on pikkusisarusten kanssa kotona. En ymmärrä neljän lapsen kotihoidossa olleiden äitinä tätäkään.
Mä en sitä oikein ymmärtänyt tässä jutussa...
taashan ne täydelliset äidit täällä puhuu. Onneksi te tiedätte mikä on parasta kellekkin ja arvostelette ihmisiä. Tulette tänne kehumaan mikä on parasta lapselle ja jne...voi hitto tätä samaa jankutusta. Antakaa ihmisten tehdä omat päätökset ja älkää olko heti arvostelemassa heitä. KIITOS
Kun perheeseen syntyy vauva ja esikoinen on vielä pieni ja tarvitseva on tilanne äidille usein liian raskas jos ei apua arkeen ole saatavilla silloin päivähoidon apu, kun sitä käytetään oikealla tavalla voi todella olla hyödyllinen kaikille.
Ööööh.... Miksi perheeseen sitten syntyy se vaiva niin pienellä ikäerolla? Jos kerran on liian raskasta kaikille?
Lapsilla voi olla myös esimerkiksi neljä tai viisi vuotta ikäeroa, jos ei omia lapsia muuten jakseta hoitaa.
Ihmeyttää nämä työtä pakoilevat vauvojen ilmoille puskijat, jotka eivät kuitenkaan omia lapsiaan hoida.
koti on ainoa oikea paikka. Ehkä vauvan kanssa kotona oleva ja esikoisen tarhaan kiikuttava äiti ei ymmärrä, miten tärkeää olisi pitää kaikki lapset kotona. Päivähoitoaika on ihmisen elämänkaaressa lyhyt aika ja se olisi vanhemman jaksettava sinnitellä niinkuin lapselle on parasta. Ei sitten kannata ihmetellä, jos sisarussuhteet eivät toimi teini-iässä ja aikuisuusuudessa, jos lapsuudessa jo on aseteltu kilpailuasetelma (vauva saa kaiken huomion, isompi sisarus viedään tarhaan "säilöön"). Kaverit tulevat kohtuuttoman tärkeiksi jo alle kouluiässä, tuolloin kun perheen pitäisi olla se sosiaalinen alue jossa opetellaan elämään. Oletteko laskeneet montako tuntia päivähoidossa oleva lapsi on hereillä kotona/päiväkodissa päivässä. Psyyken kehityksen kannalta tämä ei ole aivan yhdentekevää.
Esioiken oli silloin 2,5 vuotta. Oikein nautin ajatuksesta, että hänkin saa nyt lomaa päiväkodista kun sinne niin pienenä meni. Ei tullut mieleenkään, että olisin pitänyt hänet hoidossa.
Mutta mua ei tosiaan pätkääkään kiinnosta kenenkään toisen ratkaisut tässä asiassa. Ihan sama mulle.
... Mutta silleen se kiinnostaa, että mehän ne laskut ja toisten virikehoidot maksamme.
Mitä mieltä olette siitä kun eräs tuttuni toimii näin.Hänellä vain yksi paiväkodissa oleva lapsi.Itse toimii postinkantajana heidän näkökulmastaan helpolla alueella.Joulun aikaa lukuunottamatta hänen työpäivänsä päättyy usein jo aamu kymmeneltä,koskaan ei yli kello 12:00.Lapsen hän vie joka aamu kuudeksi ja hakee kello 15:00.Myös niinä päivinä kun lopettaa kymmeneltä.Hän kertoo ihan avoimesti ettei ole koskaan hakenut aiemmin.Olenko ainut joka "saattasin" hakea aikaisemmin???
Hämmästyttävän moni on taantunut jo sille tasolle, ettei se tulisi kysymykseenkään.
Mielestäni jos halutaan sosiaalistaa ja varhaiskasvattaa lapsia, niin tehdään sitten reilusti niin, että aikaistetaan eskaria vuodella ja aloitetaan koulu samoin vuotta aikaisemmin kuin nyt. Kotonaolevien lapsien "hoito" on haaskausta.
Jos meille tulisi toinen lapsi, voisin viedä esikoisen osapäiväiseen hoitoon helposti, koska hän ei olisi enää vauva tai edes taapero. Lapsemme viihtyy aivan hurjan hyvin pienessä perhepäivähoitoryhmässään, jossa muut lapset ovat ihania ja hoitaja todella hyvä.
Meillä ei ole ketään sukulaisia lähellä, mieheni ja minun vanhemmat asuvat noin 700 km:n päässä meistä. Tukiverkot ovat siis vähissä ja kavereita ei viitsi koko ajan kiusata avunpyynnöillä. Päivähoito korvaa osan tukiverkoista tällaisissa tapauksissa.
Tässä ketjussa ei ole otettu kantaa ollenkaan siihen, että lasta kuskaisi hoitoon lähinnä sen vuoksi, että saa lapsensa helposti uudelleen hoitoon hyvään hoitopaikkaan sitten, kun itse palaa töihin. Tämä on se suurin syy, miksi säilyttäisin esikoisellani hoitopaikan, mikäli meille tulisi toinen lapsi. Tämä perhepäivähoitopaikka joka lapsellamme nyt on, oli pitkällisen etsinnän tulos - ja löytyi yksityiseltä puolelta.
nyt ihan selvästi isommista perheistä mutta entäs perheet joilla on vaan se yksi lapsi, kyllä puistoissa voi käydä mutta entäs kun lapsii vaan pävistä toiseen kyselee että miksi minä en saa mennä hoitoon leikkimään kavereitten kanssa ym...
Jos meille tulisi toinen lapsi, voisin viedä esikoisen osapäiväiseen hoitoon helposti, koska hän ei olisi enää vauva tai edes taapero. Lapsemme viihtyy aivan hurjan hyvin pienessä perhepäivähoitoryhmässään, jossa muut lapset ovat ihania ja hoitaja todella hyvä. Meillä ei ole ketään sukulaisia lähellä, mieheni ja minun vanhemmat asuvat noin 700 km:n päässä meistä. Tukiverkot ovat siis vähissä ja kavereita ei viitsi koko ajan kiusata avunpyynnöillä. Päivähoito korvaa osan tukiverkoista tällaisissa tapauksissa. Tässä ketjussa ei ole otettu kantaa ollenkaan siihen, että lasta kuskaisi hoitoon lähinnä sen vuoksi, että saa lapsensa helposti uudelleen hoitoon hyvään hoitopaikkaan sitten, kun itse palaa töihin. Tämä on se suurin syy, miksi säilyttäisin esikoisellani hoitopaikan, mikäli meille tulisi toinen lapsi. Tämä perhepäivähoitopaikka joka lapsellamme nyt on, oli pitkällisen etsinnän tulos - ja löytyi yksityiseltä puolelta.
Hyväsät hoitajasta kannattaa pitää kiinni jos se vaan on mahdollista:))
päiväkodissa töissä JA sitä mieltä että ehdottomasti isommalla lapsella on oltava oikeus olla äidin ja vauvan kanssa kotona. MUTTA esimerkiksi paraalle ystävälleni suosittelin ehdottoman painokkaasti, että hän laittaisi isommat lapset tarhaan vauvan synnyttyä (eivät siis olleet olleet siellä aiemmin). Ystäväni (mieleltään aivan terve) ei enää ollut lainkaan oma itsensä vaan alakuloinen, uupunut, nalkuttava. Ehdottomasti liian väsynyt. Nyt hän on jälleen oma itsensä. Lapset voivat paremmin, hän voi paremmin ja isä voi paremmin. Joskus se vain on oikea ratkaisu.
Kiitos :)
LOPETTAKAA! LOPETTAKAA!!!
EI TÄTÄ SAMAA PASKAA TAAS! EEEEIIIIIII!