G: Onko sinulla kantoliinaa? Perustele.
Minulla on. Koen sen helpottavan kotiaskareiden tekoa. Samalla lapsi saa läheisyyttä ja voi tarkkailla ympäristöään. Se myös vaikuttaa motoriseen kehitykseen.
Kommentit (8)
Ostin 8 vuotta sitten kun lapsi oli vauva.
Kukaan ei ole huolinut sitä, vaikka monelle olen tarjonnut. Taitaa mennä jo roskiin. En kyllä sillä minäkään mitään tehnyt, toivoton käyttää.
Koska olen ostanut sellaisen. Se on kätevä kun on liikkeellä lasten kanssa eikä vauva viihdy rattaissa hereillä.
En ole niitä vielä jaksanut myydä, joten kaapissa odottelevat myynti-innon heräämistä.
Kovasti niitä käytin lasten ollessa pieniä. Olivat molemmat melkoisia sylihiiriä, joten kotitöiden teko oli huomattavasti helpompaa liinan kanssa kuin ilman. Nukkuivatkin liinassa ilman nukutusta. Vaunuista eivät tykänneet yhtään.
Eka vauva oli kitisijä, jota piti koko ajan kannella. Liina ei ollut kovin hyvä, joten myin sen.
Toiselle ostin sitten uuden kalliin liinan, mutta se on jäänyt vähälle käytölle, kun toka onkin enemmän omaa liikkumavapautta rakastava ja lattialla viihtyvä tapaus. Hetkittäisesti kyllä tosi hyödyllinen, jos täytyy mennä lyhyeksi ajaksi jonnekin, minne ei rattailla pääse (tai ei halua ottaa tungokseen rattaita).
Kuopus nyt yli vuoden, enkä ole pitkään aikaan käyttänyt. En "osaa" taaperoa sillä kantaa.
kaapissa nykyään, kun "vauva " on jo 8v, pitäis myydä. Niitä käytettiin paljon, meillä ei ollut rattaita ollenkaan eikä vaunuja. Kannoin vielä taaperonakin, ja sitten alkoi itse kävellä piddempiäkin matkoja.
Lapset on matkanneet liinassa kunnes on n. 1,5-vuotiaina otettu avorattaat käyttöön. Vielä tässä joku päivä sitten kannoin 4-vuotiasta selässä liinassa kun väsähti matkalla kerhosta kotiin.
koska muillakin on