Olen ainoa tuntemani äiti, joka ei oikeasti ole

vanhempasi ole kiinnostuneita auttamaan teitä? miehen vanhemmat?

Eikö ystäväperheillä ole lapsia?

Aika surullista

joissa on lapsia? Itsekin olin ensimmäisten joukossa saamassa lasta, mutta sen jälkeen kun muutkin alkoivat lisääntyä, on jälleenmyynti- ja lainailurinki on toiminut hyvin, samoin lapsia on hoidettu vuorotellen. Ja sitten vanhemmilta sukulaisilta on pyydetty tarvittavia vaatteita ja välineitä lahjaksi. Käykö teillä esim. lasten synttäreillä isovanhempia tai muita sukulaisia tai ystäviä? Mielestäni sopivista lahjoista voi ihan hyvin vihjata, kunhan muistaa valita ehdotusten joukkoon myös edullisia vaihtoehtoja.

Saanut mitään apua lapsiperhe-elämäänsä muilta kuin mieheltaan. Ovatko ajat muuttuneet vai onko minussa jotain vikaa? En voi olla katkeroitumatta kun kuulen, että jotkut saavat leluja ja vaatteita jo raskausaikana tuttaviltaan. Että heille tarjotaan lastenhoitoapua. Meille ei ole tarjottu mitään muuta apua kuin neuvolan tuki. :-(

Mulla ei vain ole sitä miestäkään :). Rankkaa on, ei voi muuta sanoa. Ja kyllä välillä koen myös katkeruutta. Lapset ovat vielä hyvin pieniä, ja uskon että ajan myötä helpottaa :).

Myönnän että meillä joskus äitini hoitaa mutta pitkin hampain ja pakon edessä lapsia. Appivanhemmat ei halua ja ovat kaukana. Kaverit ei ole tarjoutuneet koskaan, eikä niitä niin kamalasti olekaan. Kyllä jokus harmittaa kun kaverin lapset on mummolassa joka viikonloppua ja vanhemmat pitävät hauskaa keskenään mutta en viitsi sitä enempää miettiä..

onko käynyt mielessä PYYTÄÄ sitä apua?

en ole halunnut sitä juurikaan. Ja silloin harvoin kun olen apua pyytänyt, olen sitä saanut. Vaatteet ovat välillä kiertäneet ja kestovaipat mutta en ole yhtään katkera. ja vanhempia minulla ei ole.

Sukulaisia? Eikö miehenkään "puolelta" ketään ? :O Jos ei, niin mitä niin kamalaa on sattunut, että välit noin pahasti ovat tulehtuneet. ? :(

jos en olisi saanut tukea muilta. Siis esimerkiksi lastenhoidon muodossa appivanhemmilta, sisaruksilta jne. Oma äitini asuu sen verran kaukana ja on iäkäskin, ettei hän ole voinut niin paljon "auttaa", mutta muuten on ollut kyllä tukena, koska on lastenhoitoalalta jäänyt eläkkeellekin aikanaan.



En voi muuta kuin toivottaa voimia ja ehdottaa, että kannattaisiko etsiä joku reipas teinityttö avuksi, joka joskus voisi hoitaa lapsia pientä taskurahaa vastaan, jotta pääsisitte miehesi kanssa vaikka leffaan. Meillä on sellainenkin tyttö "käytössä", vaikka on muutenkin apua sukulaisista.

Olen yksinhuoltaja ja olen hankkimalla hankkinut itselleni tukiverkon. En ole tehnyt sitä itseäni varten, vaan lasta varten. Jos minulle tapahtuu jotain, vaikka umpisuolen leikkaus tai kampaajalla käynti, lapsella on oltava elämässään muitakin ihmisiä kuin minä. Se on velvollisuus, ei mikään oispa kiva juttu.



Samalla olen saanut ihanat ystävät ympärilleni, jotka toki ymmärtävät järjestelyn.



Jos vaikka myöhästyisin tarhasta hakemisessa, minulla on seitsemän numeroa, joista voin pyytää apua.

Tuttavaperheita kyllä on, mutta eivät he ole olleet halukkaita auttamaan. Joskus raskausaikana ihmettelinkin, että on maailma mennyt mielenkiintoiseksi kun kaikki vanhat lastenvaatteetkin pannaan mieluummin huutonettiin kuin autetaan kaveria.. Näin se nyt vaan on ollut.

Myönnän että meillä joskus äitini hoitaa mutta pitkin hampain ja pakon edessä lapsia. Appivanhemmat ei halua ja ovat kaukana. Kaverit ei ole tarjoutuneet koskaan, eikä niitä niin kamalasti olekaan. Kyllä jokus harmittaa kun kaverin lapset on mummolassa joka viikonloppua ja vanhemmat pitävät hauskaa keskenään mutta en viitsi sitä enempää miettiä..

Eikö tällaisessa tilanteessa voisi ehdottaa että auttaisitte vuorotellen toisianne? Jos siis on sellaisia kavereita joilla on myös omia lapsia. Vaikka he eivät sitä vastavuoroista apua tarvitsisi (jos on mummoja jne.) niin ehdotus voisi kuitenkin saada heidät ymmärtämään, että sinä kaipaat apua. Ei kai sitä välttämättä tajua muuten tarjota. Voihan sen aloittaa ihan jollain pienellä asialla tyyliin, 'mulla olis lääkäri, voisko meidän lapsi millään tulla teille puoleksi tunniksi leikkimään, otan toki vastavuoroisesti teidän lapset meille jos teille tulee tarvetta' jne.

Ymmärrän kyllä että kaikilla ei tällaisia kavereita tai sukulaisia yksinkertaisesti ole, mutta jos on, niin kannattaa kysyä.

Itse uskaltauduin nyt lapsen ollessa 3 v. ekaa kertaa kysymään lapsetonta ystävääni lapsenhoitajaksi kun meillä oli päiväkodin vanhempainilta ja mies joutuikin yllättäen iltatöihin. Kaverini tuli tosi mielellään ja oli oikein otettu kun häntä oli pyydetty, sanoi että mielellään tulisi uudelleenkin, mutta ei hänkään ollut koskaan tajunnut tarjoutua.

Tuttavaperheita kyllä on, mutta eivät he ole olleet halukkaita auttamaan. Joskus raskausaikana ihmettelinkin, että on maailma mennyt mielenkiintoiseksi kun kaikki vanhat lastenvaatteetkin pannaan mieluummin huutonettiin kuin autetaan kaveria.. Näin se nyt vaan on ollut.

Kyllähän minäkin olen käytetyistä maksanut. Toiset ottaa rahan vastaan, toiset ei. Mutta on se nyt kohteliasta tarjoutua ostamaan.

Ja se on ihan puhdasta saamattomuutta, jos ei niin tee. IHmiset on hyvin valmiita usein auttamaan jos vain apua pyytää. Me kun muutettiin uudelle alueelle, niin aika pian tuli naapureihin sellaiset suhteet, että apu on tarvittaessa lähellä. Ja pian alkoi tulla myös meille vaatekaappien tyhjennyksissä vaatteita kun meilä oli pihapiirin pienimmät lapset, mutta ennen kaikkea tosiaan hätätilanteissa lapsenhoitoapua. Puolin ja toisin.

Olen yksinhuoltaja ja olen hankkimalla hankkinut itselleni tukiverkon. En ole tehnyt sitä itseäni varten, vaan lasta varten. Jos minulle tapahtuu jotain, vaikka umpisuolen leikkaus tai kampaajalla käynti, lapsella on oltava elämässään muitakin ihmisiä kuin minä. Se on velvollisuus, ei mikään oispa kiva juttu.

Samalla olen saanut ihanat ystävät ympärilleni, jotka toki ymmärtävät järjestelyn.

Jos vaikka myöhästyisin tarhasta hakemisessa, minulla on seitsemän numeroa, joista voin pyytää apua.

Se ei auta ap:tä yhtään!! Tulit vain kerskuneeksi omalla tilanteellasi ja se pahentaa jo ennestään huonoa oloa ja yksinäisyyden tunnetta. Tiedän, koska olen ap kanssa samassa tilanteessa.

asutaan 300 km:n päässä sukulaisista, isovanhempia on olemassa miehen isä, jolla naisystävä, mutta eivät ole sen tyyppisiä että heistä olisi mitään apua käytännön lastenhoidossa.

Pk-seudulla asutaan, tuntuu että täällä on kaikilla niin omat kuviot ja kiireet, että en oikein helposti halua edes pyytää keneltäkään mitään.

Mutta en valita, tämä oli tiedossa kun lapsia hankittiin :)

on ollut esikoisen harrastuksen kimppakuljetukset. Loppuvat illalla niin myöhään, että kuopus on jo nukkumassa joten minä vien naapurin ja omani harkkoihin ja naapuri tuo tytöt kotiin.



Mieheni on vuorotöissä ja muutenkin tekee pitkää päivää sekä matkustelee paljon työn vuoksi.



En ole katkera ollenkaan miksi ihmeessä olisin jos joku pääsee helpommalla niin eihän se ole minulta pois.

siis sukulaisia on, mutta ei olla väleissä vai? Vai onko todellakin niin onnettomasti, että sinulla ja miehelläsi ei kummallakaan ole enää YHTÄÄN elossa olevaa sukulaista?

No alussa saimme vähän apua kun kaksoset olivat ihan pieniä. Eli hoitoapua tarkoitan. Muttei sekään ollut usein, ehkä kerran kuussa.



Nyt kun lapset ovat 5-, 8- ja 8-vuotiaat emme saa minkäänlaista apua mistään:(. Hoitoapua on vaikea saada. Joskushan on vain pakko ja silloin vanhempani voivat hädän edessä tulla. Mutta sekin suurinpiirtein kerran vuodessa.



Taloudellista apua emme ole saaneet koskaan. Kukaan ei ole koskaan ostanut mitään varusteita yms.

tai tosiaan ihan joka kylästä löytyy teinityttöjä, jotka tosi mielellään ottavat lastenhoitohommia vastaan pientä taskurahaa vastaan. Ovat usein tosi mukavia hoitajia lastenkin mielestä! MIelikuvitusta ja viitseliäisyyttä nyt peliin eikä mitään itsesäälistä voivottelua. Jos ei apua tarjota niin se hankitaan!

siis sukulaisia on, mutta ei olla väleissä vai? Vai onko todellakin niin onnettomasti, että sinulla ja miehelläsi ei kummallakaan ole enää YHTÄÄN elossa olevaa sukulaista?