Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lääkärisivulta: Lihavuuden syyt

Vierailija
06.10.2010 |

Lihavuuden syyt

Lihavuus johtuu aina siitä, että energian saanti ruoasta on pitkään suurempi kuin energiankulutus. Lukuisat muutokset yhteiskunnassa viimeisten 50 vuoden aikana ovat johtaneet siihen, että tämä epätasapaino syntyy aikaisempaa herkemmin. Energiankulutusta ovat pienentäneet ruumiillisen työn ja arkiliikunnan väheneminen sekä istuvan elämäntavan (TV:n ja tietokoneen ääressä, autossa jne.) lisääntyminen. Energiansaantia ovat lisänneet ruoan suuri rasvamäärä, napostelukulttuuri ja perheen yhteisten kotiaterioiden väheneminen. Lisäksi tunnetaan lukuisa joukko muita lihavuutta edistäviä tekijöitä, kuten kiireiseen elämään liittyvä stressi, erilaiset psyyken häiriöt ja vähentynyt yöuni.

Lihavuuden lisääntyminen koko väestössä voidaan selittää kokonaan edellä mainituilla elämäntapojen muutoksilla. Yksittäisten ihmisten kohdalla alttius lihomiseen vaihtelee ja on osittain perimän säätelemää. Siksi samassa ympäristössä elävistä ihmisistä toiset lihovat helpommin kuin toiset. Lihominen ei yleensä ole tasaista, vaan tapahtuu herkemmin tietyissä elämäntilanteissa. Näitä ovat esimerkiksi naimisiinmeno (etenkin miehillä), raskausaika, tupakoinnin lopettaminen ja aktiiviurheilun lopettaminen.

Joten lopettakaa mielenterveysvouhkaaminen. Perse ylös ja lenkille ja herkut pois. Perimäjutut ovat ikäviä, mutta niitäkin vastaan pystyy liikunnalla taistelemaan.

Kommentit (60)

Vierailija
1/60 |
06.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaan pelkästään energiaa saatu liikaa.

Vierailija
2/60 |
06.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Liikapainon syistä

Liikapainon syyt ovat moninaiset. Sekä perintötekijät että ympäristötekijät vaikuttavat lihavuuden syntyyn. Tärkeimpinä ulkoisina tekijöinä pidetään vähäistä liikuntaa ja kulutukseen nähden runsasta energian saantia.

Toisen maailmansodan jälkeiset sukupolvet edustavat ihmiskunnan historiassa ensimmäisiä sukupolvia, jolloin ravintoa on ollut tarjolla laajalti enemmän kuin mitä ihminen elääkseen tarvitsee. Aikaisemmin tilanne on ollut täysin toinen. Tämän vuoksi ihmisen aineenvaihdunta on rakennettu siten, että kaikki ylimääräinen energia varastoidaan rasvaksi myöhempää tarvetta varten. Kun niukkuuden aikoja ei ole enää tullutkaan, ylimääräisestä energiasta, joka ennen turvasi elämän jatkuvuuden, on tullut hyvinvoivan ihmiskunnan riesa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/60 |
06.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei ole aina oikeassa. Uusia sairauksia tulee ja niiden diagnosointi vie aikaa. Mistäs sen tietää kuinka esimerkiksi nykyiset lisäaineet vaikuttavat ihmisen metaboliaan ja käyttäytymiseen. Atsovärit on hoksattu jo ja jotkin arominvahventeet, jotka lisäävät lasten ylivilkkautta ja oppimishäiriöitä. Kyllä tämä lihavuuden lisääntyminenkin, puhumattakaan diabeteksen lisääntymisestä ja allergioista ovat jostakin johtuvia. Ei pidä sokeasti luottaa lääketieteeseen, koska kehitys sielläkin tulee jälkijunassa.

Vierailija
4/60 |
06.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ylipainon syyt

Lihavuus johtuu yksinkertaisimmillaan siitä että ravinnosta saadaan enemmän energiaa kuin kulutetaan. Lihavuuden on todettu olevan ainakin osaksi perinnöllistä.[2] Myös eräät lääkkeet saattavat aiheuttaa lihomista siten, että ne lisäävät ruokahalua tai aiheuttavat runsasta nesteen kertymistä elimistöön. Ruokavalion lisäksi lihomisen taustalla on yleisesti hyötyliikunnan väheneminen. Tutkimusten mukaan lihavuutta voidaan ehkäistä liikkumalla vähintään tunti päivässä. Tätä arkiliikuntaa ei tarvitse suorittaa yhtäjaksoisesti.[3]

Ylipainon syynä voi olla sokeripitoisten syötävien nauttiminen, jotta mielipaha tai suru poistuisi mielestä. Esimerkiksi suklaan nauttiminen tuo hyvänolon tunnetta, jos sitä puuttuu. Ihminen voi syödä huomaamatta tehdessään jotain. Esimerkiksi tv:n katselun yhteydessä katselija voi napostella huomaamatta suuren määrän suolaista pikkupurtavaa. Suolaisuus lisää janoa ja näin energiapitoisten nesteiden juominen lisää nautittua energiamäärää syötävien lisäksi.

Vierailija
5/60 |
06.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

saatavilla terveellisempää ruokaa kuin koskaan?

Lihavuus on hyvin harvoin kovin mustavalkoinen asia. Edes yleisellä tasolla - puhumattakaan yksilötasosta.

Paino nousee toki hyvin simppelistä syystä; syö enemmän kuin kuluttaa.

Mutta MIKSI tekee näin, onkin jo moninaisempi kysymys.

Vierailija
6/60 |
06.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Syömisen ja lihomisen säätely on lukuisten geenien,

hormonien ja välittäjäaineiden vyyhti, joka tietää harmaita

hiuksia laihuuspillerien metsästäjille.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2001

Liikakilojen vastaisessa taistelussa ollaan vasta alkumetreillä, todettiin Yhdysvaltain tiedeviikon lihavuusseminaarissa helmikuussa. Toinen tutkijoiden tarjoilema pettymys oli se, että syöppöyden syihin on turha odottaa yksinkertaista ratkaisua.

- Painonsäätelyyn osallistuu kenties satoja geenejä, arvioi tutkija Roger Cone Oregonin yliopistosta. Geenit tahdittavat sekä ruokahalua ja energiankulutusta että rasvan varastoitumista ja jakautumista.

Vaikka geenivirheet selittävät osan yksilöiden painoeroista, kilojen karttumiseen tarvitaan myös ympäristötekijöitä. Toistaiseksi ei tunneta yhtään geeniä, joka selittäisi valtaväestön lihomisen.

Vyötärö turpoaa todennäköisesti monen perintötekijän juonittelun seurauksena. Muutamilla syy on voimakkaasti geneettinen, useimmilla mässäilyn ja sohvalla lojumisen merkitys on ratkaiseva.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/60 |
06.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikutus näkyy jo 7-vuotiaalla

Käytännössä tutkimustulos tarkoittaa sitä, että saman verran rasvaa, leipää ja puuroa syövät henkilöt voivat lihoa ihan eri tavalla.

- Toinen heistä voi lihoa siitä syystä, että hänellä on niin sanottu epäedullinen geneettinen muoto perimässään. Ehkä hänen elimistönsä käyttää näitä ruoka-aineita eri tavalla, Järvelin havainnollistaa.

Tutkijat havaitsivat, että FTO-geeni ja sen varianttien olemassaolo ei selittänyt lapsen syntymäpainoa eli haitallisen geenin perivä vauva ei ole muita lihavampi vielä syntyessään.

- Jo 7-vuotiaana geenin vaikutus kuitenkin näkyi. Lapset, joilla oli yksi tai kaksi haitallista geenivarianttia, olivat tuolloin muita lihavampia. Ilmiö näkyi samanlaisena koko lapsuusajan eli poikkeavuus selitti lihavuuden kehittymistä ja pysymistä, Järvelin kertoo.

Vierailija
8/60 |
06.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Av-mamma voi motkottaa mt-ongelmista, mutta lihavuus johtuu kyllä aivan yksinkertaisesti siitä syystä, että länsimainen kansa syö enemmän mitä kuluttaa. Fto-geenin omaavilla on isompi urakka, totta, mutta liikunta tepsii tähän geeniin hyvin ja paino pysyy kurissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/60 |
06.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Länsimaisten ihmisten elintason nousu ja sitä seuranneet terveyskäyttäytymisen muutokset eivät kaikilta osin ole kohentaneet ihmisten terveydentilaa. Vaikka ihmisten elinikä on pidentynyt osaksi parantuneen ravitsemuksen ansiosta, on meille sen myötä syntynyt uusia elämänlaatua heikentäviä terveysongelmia. Nykyiset terveysongelmat syntyvät vähäisen liikkumisen ja salakavalasti runsashiilihydraattipitoisen ruokavalion pohjalta lihavuusongelmina ja siihen liityvinä liitännäissairauksina. Tilanne on täysin uudenlainen varsinkin läntisessä maailmassa, jossa ruoan riittävä saatavuus ei enää ole muutamaan vuosikymmeneen ollut mikään ongelma. Olemme siirtyneet ruoan ylitarjontaan, jota on seurannut ylipainoisuuden kohtalokas lisääntyminen jatkaen edelleen kasvuaan. Lihavuuden syntytapa on yksinkertainen mutta salakavala, kuten kaikki tiedämme. Ihmisen oman kulutuksen ylittävä ravintomäärä sitoutuu pääasiallisesti ihonalaiseksi rasvakudokseksi, mikä sitten sukupuolesta riippuen leviää hieman eri tavoin tasaisesti koko keholle (naiset) tai pääosin vatsan seudulle (miehet).

Vierailija
10/60 |
06.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Av-mamma voi motkottaa mt-ongelmista

Ei kukaan varmasti väitä, että mt-ongelma on syy olla tekemättä asialle mitään.

Itse tiedän, että ongelmani on pitkälle vääristynyt suhde ruokaan. Minusta se on jonkin tason mt-ongelma ja olenkin kärsinyt siitä koko ikäni. En ole ollut lähes koskaan normaalipainoinen.

Ja se, mitä täällä on peräänkuulutettu, on APU. Lihavuuden kanssa vuosia paininut ihminen tarvitsee apua myös psyykkisellä puolella tämän asian kanssa. Homma ei vain toimi niin, että lääkäri sanoo, että "Mene, syö, liiku ja laihdu".

Miksi tätä on vaikea hyväksyä? Yksilötasolla tämä nimittäin on usein se totuus.

Ja ainakin minusta tuntuu siltä, että Suomessa lääkärit eivät osaa suhtautua tähän asiaan. Kansa lihoo, lääkärit levittelevät käsiään ja hokevat "syö vähemmän ja liiku" - ja kansa lihoo.

Jokin on pielessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/60 |
06.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pätee aikuisiinkin. Hyvä teksti.

Mistä lasten lihavuus johtuu?

Lasten ja nuorten lihavuuden yleistymisen takana on ennen muuta koko kulttuurimme muutos. Yleistymisen syy ei ole niinkään yksilöissä, vaan yhteiskunnan kehityksessä.

Ruokailukulttuurimme on muuttunut, ja olemme siirtyneet yhä enemmän napostelusyömiseen. Nykyisin syödään pieniä määriä jatkuvasti pitkin päivää, jolloin ravinnon määrä kasvaa nopeasti liian suureksi. Parissakymmenessä vuodessa makeisten myynti on lisääntynyt 66 prosenttia, jäätelön myynti 45 prosenttia ja virvoitusjuomien myynti 30 prosenttia. Samalla annoskoot ja kalorimäärät ovat lisääntyneet.

Samanaikaisesti ruokailukulttuurin muutoksen kanssa hyötyliikunnan määrä on vähentynyt huomattavasti. Liikuntasuoritukset ovat usein suhteellisen lyhytaikaisia, eikä niillä ole painonhallinnan kannalta suurta merkitystä. Uusi teknologia, esimerkiksi tietokonepelit ja internet, on osaltaan vähentänyt liikuntaan käytettävää aikaa.

Lihomiseen vaikuttavat toki myös yksilölliset ominaisuudet. Toiset ihmiset vain lihovat helpommin kuin toiset. On myös olemassa harvinaisia, selkeästi perinnöllisiä ja geneettisiä tekijöitä, jotka edesauttavat lihomista. Samoin on selkeää näyttöä siitä, että lihavien vanhempien lapsella on suurempi riski tulla ylipainoiseksi kuin muilla. Perheessä omaksuttu elämäntyyli siirtyy usein vanhemmilta lapsille.

Vierailija
12/60 |

Ja mulla ei siis ole ylipainoa. Mutta lähipiirissä on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/60 |

Sinulla varmaankin geeniperimä sellainen, että lihot helposti. Kuitenkaan laihtuminen ei ole mahdotonta sinunkaan kohdallasi. Koska jokainen ihminen kyllä laihtuu, kun kuluttaa enemmän kuin syö!

Vierailija
14/60 |
06.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nytkin voisitte olla lenkillä

Samanaikaisesti ruokailukulttuurin muutoksen kanssa hyötyliikunnan määrä on vähentynyt huomattavasti. Liikuntasuoritukset ovat usein suhteellisen lyhytaikaisia, eikä niillä ole painonhallinnan kannalta suurta merkitystä. Uusi teknologia, esimerkiksi tietokonepelit ja internet, on osaltaan vähentänyt liikuntaan käytettävää aikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/60 |
06.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

koko ilta. Siinä ne syyt.

Vierailija
16/60 |
06.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhtä kaikki. Vaikka erilaiset sairaudet tai geneettiset tekijät edesauttavatkin lihomista, kyse on edelleen vain ja ainoastaan yhdestä asiasta:

Energiaa saadaan enemmän kuin kulutetaan.

Se fakta ei muutu vaikka voissa paistaisi.

Vierailija
17/60 |
06.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

olen saanut painoni pidettyä pääasiassa kaksinumeroisissa luvuissa. Mutta se ei ole riittänyt kaikkeen. Olen silti reilusti ylipainoinen.

Ja mitä saan vastaukseksi, kun puran lääkärille ongelmaani; "Sun täytyis liikkua ja syödä vähemmän."

Niin. Tiedän sen. En ole tyhmä. Uskon, että hyvin moni lihava tietää teoriassa että miten tulisi syödä ja liikkua. Mistä saisi voimaa ja apua tehdä kuten järki sanoo?

Vierailija
18/60 |
06.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

tehtiin aamusta iltaan raskasta työtä, mikä kulutti. Nyt ihminen ei liiku yhtään. Ei ihme, että kansa lihoaa kuin pullataikina.

Vierailija
19/60 |
06.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhtä kaikki. Vaikka erilaiset sairaudet tai geneettiset tekijät edesauttavatkin lihomista, kyse on edelleen vain ja ainoastaan yhdestä asiasta:

Energiaa saadaan enemmän kuin kulutetaan.

Se fakta ei muutu vaikka voissa paistaisi.

Vierailija
20/60 |
06.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Energiaa saadaan enemmän kuin kulutetaan.

Se fakta ei muutu vaikka voissa paistaisi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yksi seitsemän