Aiotteko omaihoitaa ikääntyvät vanhempanne aikanaan?

hoitaa.



Niin kylmältä kun kuulostaakin niin kai joku ne sieltä kodistaan sitten keräilee kun tarpeelliseksi katsoo.



Minutkin ovat heittäneet teininä kotoa kun ei vanhemmiksi heistä ollut. Eli ei todellakaan mitkään lämpimät välit ole.

olen ainoa lapsi. Jossain määrin olen valmis huolehtimaan, mutta kotiini en ota asumaan.

Asumme satojen kilometrien päässä, elämämme on täällä. En voisi ottaa tänne, eikä tänne varmasti haluttaisikaan. Vanhempien elämä on taas kotiseudullaan, enkä minä voi siirtää perheemme elämää sinne.

Marttyyriksi en ala.

En aio hoitaa äitiäni. En koe että äitini olisi huolehtinut minusta enkä koe olevani hänelle mitään velkaa. Emme ole kovin läheisiä. En aio todellakaan hoitaa häntä vanhana. Isäni sitten päätti elämänsä jo aikoja sitten.



Pienenä lapsena asuin isovanhemmillani, sitten muutin aikanaan kotiin, jossa ei hirveän tasapainoista ollut ja kun vanhempani erosivat, niin murrosikäni lähestyessä äitini muutti kotoa pois ja jäin alkuun siskon kanssa ja myöhemmin yksin asumaan.



Äitini saa vanhentua ilman lastensa hoitoapua. Siskoni on katkaissut välit äitiimme jo täysin vuosikausia sitten.



Anoppini osalta olen varautunut siihen että autamme kyllä, mutta tuskin ryhdymme omaishoitajaksi. Eli apu on lääkärissä ja apteekissa, sekä kaupassa käyttämistä, siivousapua, pihatöiden tekoa yms. Mutta omaishoitajaksi emme ryhdy. Eli tällöin mietittävä yhdessä mikä asumismuoto on paras.

Omat vanhempani ovat jo kuolleet ja äitiäni päädyin omaishoitamaan, kun asuin naapurissa ja olin muutenkin äitiyslomalla omien lasten kanssa. Työelämästä tuskin olisin jäänyt pois eikä äiti olisi sitä toivonutkaan. Appivanhempien kanssa en vielä tiedä miten toimitaan, olen valmis jossain määrin auttamaan mutta en kokonaan omaishoitajaksi. Enkä oikeastaan koe olevani siihen velvollinenkaan.

Niinkuyin lasten päivähoitoon. Ne jotka haluaisivat asua kotona, saisivat siihen riittävästi tukea. Joko niin että omainen hoitaa, tai sitten ulkopuolinen hoitaja ( vrt yksityisen hoidon tuki) tai sitten oikeus laitoshoitoon, palvelutaloon tai vanhainkotiin. Ja niiden pitäisi olla sellaisia, jossa jokaisella on oma huone, kylpyhuone ja omat tavarat. Eivät kaikki halua asua kodeissaan, harvalla se siinä vaiheessa enää on se koti, jossa perhe on kasvanut. Useimmat muuttavat pienempiin asuntoihin. Varsinkin jos puoliso on kuollut, voi yksineläminen olla tuskallista ja masentavaa, Vanhuksilla pitää olla oikeus itse päättää asioistaan.

Äitini kanssa olen aina tullut toimeen, mutta isäni mm. pahoinpiteli minua vuosia, kun olin lapsi. Lisäksi hän on aina suhtautunut lapsiinsa väheksyen, aivan kuin olisimme idiootteja ja meidän tunteitamme ja mielipiteitämme ei tarvitsisi millään tavalla huomioida.



Samoin voisin vastaanottaa mieheni vanhemmista kumman tahansa. Kaksi hoidettavaa voisi olla liikaa, mutta yksittäin kuka hyvänsä kolmesta mainitusta olisi tervetullut meille, kun ei enää pärjää kotona.



Pahemman dementian ollessa kyseessä voisi toki henkinen jaksaminen olla koetuksella. Mutta eiköhän sitäkin jonkin aikaa kestäisi. Kun voimat sitten loppuvat, mietitään muita vaihtoehtoja.

häntä hoitaa...

haaveilen siitä, että sairas äitini voisi asua naapurissa, jolloin olisin käytettävissä, muttei saman katon alla, koska välillä jo parin päivän vierailut ovat liikaa.



Isääni en osaa ajatella, koska hän on niin hyvässä kunnossa - samoin mieheni äiti - mutta luulen, että se olisi henkisesti liian raskasta. Ainakaan tällä hetkellä se ei myös rahallisesti olisi mahdollista (oma töistä poisjääminen).

kunnassa noita vanhusten laitoshoitopaikkoja jatkuvasti vähennetään. Toki kotiinsa saa maksullisia julkisia terveydenhuoltopalveluita, mutta monestikaan nuo kotihoidon käynnit (max 4x/vrk+ yöpartion käynti)eivät tukipalvelujenkaan kanssa riitä turvaamaan vanhuksen selviytymistä kotona. Yksityisiä palveluyrittäjiä voi tietenkin palkata, mutta harvalla on todellisuudessa varaa niitä pidemmälle ajalle kustantaa.



Että sellainen on tulevaisuus.



t. Pääkallopaikalta tilannetta seuraava

Se tarkoittaisi, että mun elämä ois jatkuvaa toisten hoitamista - kun lapset saisi hoidettua, olisi perheessä taas joku, jonka tarpeet pistää omien tarpeiden edelle. Jos jompi kumpi vanhemmista eläisi esimerkiksi 90-vuotiaaksi ja tarvitsisi apua jo 70-vuotiaana, se tarkoittaa kahdenkymmenen vuoden hoitoaikaa, jolloin itse ei voi lähteä minnekään ilman että hankkii hänelle toisen hoitajan siksi ajaksi. Se tarkoittaisi myös pahimmillaan kaksikymmentä vuotta valvottuja öitä levottoman ihmisen kanssa, fyysisesti raskaita hoitotoimenpiteitä jne. Mä koen että mun oma elämä menis siinä jollain lailla hukkaan.



Mummoni on kotihoidossa, ja tätini, joka häntä hoitaa, on näiden 15 vuoden aikana nääntynyt, masentunut ja loppuun palanut juostessaan mummoni perässä kaikki yöt, pestessään pissoja ja muita sotkuja ja vahtiessaan häntä koko ajan. Muitakin esimerkkejä lähipiirissä on, siitä että kun kerran alkaa omaishoitajaksi, ei vanhusta saa enää palvelutaloon, vaan häntä joutuu hoitamaan kotona vaikka molemmat osapuolet olisivat jo huonokuntoisia.

Huonoja vanhempia olivat kummatkin minulle, minä en niistä huolta kanna, joku muu saa hoitaa jossain vanhainkodissa/sairaalassa...

Tosin ovat kumpikin alkoholisteja, tupakoivia, lihavia, että kai ne toivottavasti johonkin sairauteen kuolevat.



Paitsi, mikäpä pahan tappais :(

Pärjäisitkö rahallisesti jäädessäsi kotiin ja saadessasi omaihoidontukea n. 300e/kk?

Eihän se ihan noin tyly kohtalo ole :) Jos saa omaishoidontukea, niin saa ihan varmasti myös kelalta eläkeläisen hoitolisää. Ja se eläkekin tulee.

Minä hoitaisin kyllä äitini, voisin hoitaa miehenikin vanhemmat. Oma isäni on jo kuollut alzhaimeriin, äiti hoiti hänet kotona oman työnsä ohessa niin pitkään kuin pystyi (siihen asti kun isä jaksoi liikkua kävellen).

Olen tätä asiaa miettinyt jo pidemmän aikaa ja pohdiskellut omaa arvomaailmaani. Asun yli 500 km:n päässä vanhemmistani, joten vaatisi todella suuria muutoksia elämäämme alkaa heitä hoitaa (onneksi ovat vielä hyvässä kunnossa, että ei ole vielä ajankohtaista). Jos asuisin samalla paikkakunnalla, kyllä heitä mielelläni auttaisin ... mutta ottaisinko omaan kotiini, ehkä en :-( Eivät he varmaan haluaisikaan muuttaa pois paikkakunnalta jossa ovat koko ikänsä asuneet, emmekä mekään noin vain voisi muuttaa pois täältä missä nyt asumme. Elämä ja työ ovat vieneet eri paikkakunnille.



Jos jonkun nyt ottaisin meille asumaan, täytyisi etukäteen tietää, että se olisi lyhytaikainen juttu. Esim vakava sairaus, jossa nopea saattohoitovaihe. Mutta tavallista vanhuuden heikkoutta tai dementia, jolloin kimppa-asumista voisi kestää vuosikausia, tuskin sellaiseen suostuisin. Ainakaan nyt kun omat lapset ovat pieniä ja talo meillekin ahdas. Mutta esim 15 vuoden kuluttua kun lapset muuttaneet omilleen, voisin vanhuksen meille ottaakin.



Anoppini on ilmoittanut, että jos hän jää leskeksi, hän muuttaa samalle paikkakunnalle meidän kanssamme, että olisimme hänen vanhuuden turvansa. Tästä anopin suunnitelmasta olen ollut ahdistunut! Ei ole mitenkään kovin hyvät välit appeen ja anoppiin. Eivätkä he ole meitä juurikaan auttaneet nyt kun meillä pienet lapset ja miehelläni vaativat työ. Lisäksi appi ja anoppi pitävät eriarvoisina tytärtään suhteessa mieheeni ja veljiin, joten ajattelen, että se on sitten tuon lellikkityttären velvollisuus huolehtia vanhemmistaan (paitsi että ei tule huolehtimaan, koska asuu ulkomailla).

aivan niin, tässä hoitokysymyksessä törmätään siihenkin kiiltokuvaan, että kaikki vanhukset muka olisivat kunnioitettavia ja kun he ovat tehneet elämäntyönsä, on meidän vuoro auttaa heitä. MY ASS!



Heissä on ne ihan samat k**ipäät kuin nuoremmissakin!

Mihin te aiotte sijoittaa ne vanhukset, joita ette pysty itse hoitamaan ja millä rahalla?

Eikä kyllä haluakaan kummallakaan osapuolella. Enkä missään nimessä odota sitä myöskään omilta lapsiltani.

Varmsti riippuisi omasta sen hetkisestä perhetilanteesta. Toki haluaisin olla apuna ja varmistaa vanhemmilleni mahdollisimman hyvän hoidon. Se ei välttämättä tarkoittaisi kuitenkaan sitä että olisin valmis omaishoitajaksi. Tietysti harkitsisin sitäkin vaihtoehtoa.



Omat vanhempani ovat saaneet minut iäkkäinä joten aika jolloin he tarvitsevat apua voi tulla hyvinkin pian. Itse olen vasta 25v ja odotan esikoistani, lisääkin lapsia varmasti haluaisin.



Muiden sukulaisten kohdalla olisin valmis varmistamaan että saavat hyvää hoitoa jossain vanhainkodissa/sairalassa yms. Mutta en varmasti harkitsisis omaishoitajakis ryhtymistä.

heidän eläkettään vastaan löytyy jos tarvetta on. Ennemminkin voisi kysyä että millä rahalla hoitaisin heitä kotonanamme? Millä koko porukka oikein eläisi ja kuku sitten ylipäätään kävisi töissä jos kaikki hoitavat vanhuksiaan kotona? Todennäköisesti lapsetkin tarvitsevat silloin vielä taloudellista ja muuta tukea.

Mihin te aiotte sijoittaa ne vanhukset, joita ette pysty itse hoitamaan ja millä rahalla?

kovin nuori eikä asia ole heille ajankohtainen. He eivät ilmeisestikään ole seuranneet myöskään asiasta käytyä valtakunnallista terveyspoliittista keskustelua: moni on tulevaisuudessa sijoittamassa vanhustaan laitokseen, vaikka todellisuudessa laitospaikat ovat jo nyt vähissä eikä niitä riitä läheskään kaikille tarvitsijoille.



Kyllä suuntaus Suomessa on se, että laitoshoitoa ollaan rajusti ajamassa alas. Se, mitä siihen tilalle on tulossa on vielä toistaiseksi iso kysymysmerkki. Selvää kuitenkin on, että jatkossa yhteiskunta ei pysty huolehtimaan kasvavasta vanhusmäärästä vaan vastuuta siirretään omaisille.