Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitkäaikainen lapsettomuus sai aikaan sen, että
02.10.2010 |
en pysty aidosti iloitsemaan muiden raskauksista. En, vaikka minulla on yksi ihana lapsi. Tätä ei kukaan käsitä, ainoastaan toinen saman kokenut.
Kommentit (34)
Mulle tulee aina sellainen "hätäännys", kun kuulen jonkun olevan raskaana. Vanhasta tottumuksesta varmaan lapsettomuuden ajoilta.
Vaikka tietysti silloinkin yritin iloita muiden puolesta, mutta usein itkin asiaa sitten itsekseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on peräti kaksi lasta! Se on tavallaan ihan sairasta, mutta toisaalta olen hyväksynyt sen, etten vain pysty parempaan. Pystyn kuitenkin esittämään "normaalia" ja korrektia, enkä usko että katkeruuteni näkyy ulospäin.
Ja turha tulla tänne nyt ilkkumaan, että "olette sairaita". Tiedän itse, että tämä on sairasta, mutta tiedostaminenkaan ei auta. Minulla on vielä se tilanne, etten ole edes kärsinyt kuin ns. lievästä lapsettomuudesta (eli lapset tulleet kuitenkin parin vuoden yrittämisen jälkeen luomusti), mutta silti kateus helposti raskautuvia kohtaan ponnahtaa esiin jostain ihmeen syystä.
Nyt sitten haluaisin vielä kolmannen ja kun taas on vuosi "yritystä" takana, niin johan taas katkeruus nostaa päätään aina kun kuulen raskausuutisen (vaikka joku odottaisi ensimmäistä), vaikken edes tiedä, kuinka kauan sitä lasta heilläkin on tehty. Ja minulla on todellakin niitäkin ihmsiiä lähipiirissä, jotka eivät halustaan huolimatta saa sitä ekaakaan, joten pimeetä tämä on, niin pimeetä:(
Voin kertoa että eivät kaikki saman kokeneetkaan tuota käsitä...
Ajatteletko, että muut raskaanaolevat ovat varastaneet tms. sinulta sen vauvan? Miksi olet edelleen katkera, vaikka olet lapsen saanutkin?
tekee se, etten koskaan ole edes halunnut enempää kuin kaksi tai kolme lasta, joten tavallaan olen saanut kaiken, minkä olen halunnut ja ikääkin on vasta 35, joten saatan hyvin saada jossain vaiheesssa vielä sen kolmannenkin.
Kai se on joku kateus siitä, että joku ei joudu käymään sitä joka kuukautista surua menkkojen alkaessa vuosikausia.
ja höösään ja utelen ja olen aika mahdoton...
Olen alkanut miettiä, että ehkä onkin niin, että en oikeasti iloitse ja siksi siis jotenkin ihan ylionnellinen toisten raskauksista. Aina kuitenkin mietin, että josko meillekin...
En itse haluaisi olla niin rasittava, mutta jotenkin aina päädyn olemaan sellainen. Kai sitten yritän peittää jotain omaa pahaa oloani asiasta, vaikka en sellaista tunnetta tunnistakaan itsessäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no minä ainakin pystyn iloitsemaan toisten raskauksista vaikka kärsin itse lapsettomuudesta 10 vuotta ja sen jälkeen olen menettänyt esikoiseni (eli joutunut hautaamaan sen kauan odotetun ihmeeni) ja saanut vielä yhden eläväisen lapsen kotiinkin.
minusta raskaus ja lapsen saaminen on aina ihme, ja iloitsen jokaisesta ihmeestä, joka esim lähipiirissäni syntyy. se kun ei ole todellakaan mikään itsestäänselvyys...
eli vaikka olen saman kokenut, niin tunnen kyllä ihan eri tavalla kuin sinä-
Voin kertoa että eivät kaikki saman kokeneetkaan tuota käsitä...
Ajatteletko, että muut raskaanaolevat ovat varastaneet tms. sinulta sen vauvan? Miksi olet edelleen katkera, vaikka olet lapsen saanutkin?
Olitko sinä täysin sinut oman lapsettomuutesi kanssa heti, kun sait oman lapsen? Nimittäin aika monelle se on jättänyt pahat arvet omaan minuuteen eikä sitä kokemusta poista se, että on saanut oman lapsen. Hyvä, jos olet päässyt asiasta yli mutta ei kannata arvostella niitä, jotka eivät pääse yhtä helpolla yli.
T. Yli 10 vuotta kärsinyt lapsettomuudesta ja nyt kahden lapsen äiti mutta silti edelleen identiteetiltään lapseton
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainokaiseni tuli luomusti, mutta siinä ympärillä oli kuitenkin keskenmenoja ja lapsettomuushoitoja, eikä toista lasta koskaan siunaantunut.
Ekat raskaudet vielä "kestän" (ja siis olen kyllä myös onnellinen tulevien vanhempien puolesta siinä sivussa), mutta sitä seuraavat lapset ovat kova paikka :-(
Itseänäkin harmittaa tämä asenne, mutten muutakaan voi, kun sydäntä viiltää ja pala nousee kurkkuun heti kun kuulen muiden vauvauutiset.
Ainokaiseni tuli luomusti, mutta siinä ympärillä oli kuitenkin keskenmenoja ja lapsettomuushoitoja, eikä toista lasta koskaan siunaantunut.
Ekat raskaudet vielä "kestän" (ja siis olen kyllä myös onnellinen tulevien vanhempien puolesta siinä sivussa), mutta sitä seuraavat lapset ovat kova paikka :-(
Itseänäkin harmittaa tämä asenne, mutten muutakaan voi, kun sydäntä viiltää ja pala nousee kurkkuun heti kun kuulen muiden vauvauutiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En haluaisi olla sen olemassa olevan lapsen tilalla, joka vaistoaa vanhemman katkeruuden. Ja nehän vaistoaa. Ja omaksuvat käyttäytymismalleja. Kuinka estätte sen, ettei hänelle tule riittämättömyyden tunne kasvaessaan isoksi? Lapsi oppii aikuisen reaktioista elämän ilon, positiivisuuden, myötätunnon ja kyvyn olla onnellinen toisten puolesta. Et pysty niitä arvoja opettamaan, jos et itse käyttäydy opettamallasi tavalla. Kateus on sairasta. Itsekästä.
toisten raskausuutisia tyyliin:
"Meinaatteko täyttää koko Suomen?"
"Mitä, ootsä TAAAAAS raskaana?"
Eikö meillä muilla ole oikeutta iloita raskaudesta ilman katkeria kommentteja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
käyttäytymään korrektisti tilanteissa, vaikka mielessä pyörisi mitä. Ihan onnittelen ja kysyn vointia jne.
T: En muista numeroani
toisten raskausuutisia tyyliin:
"Meinaatteko täyttää koko Suomen?"
"Mitä, ootsä TAAAAAS raskaana?"Eikö meillä muilla ole oikeutta iloita raskaudesta ilman katkeria kommentteja?
En usko, että minusta huomaa sisäisen myllerrykseni, sillä kuten sanoin, tajuan kyllä itsekin, ettei se ole ihan oikein. Hymyilen siis ja nielen pahan oloni (usein se vasta purkautuukin sitten kun olen yksin), sillä toki jokaisella on oikeus onneensa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toisten raskausuutisia tyyliin:
"Meinaatteko täyttää koko Suomen?"
"Mitä, ootsä TAAAAAS raskaana?"Eikö meillä muilla ole oikeutta iloita raskaudesta ilman katkeria kommentteja?
En usko, että minusta huomaa sisäisen myllerrykseni, sillä kuten sanoin, tajuan kyllä itsekin, ettei se ole ihan oikein. Hymyilen siis ja nielen pahan oloni (usein se vasta purkautuukin sitten kun olen yksin), sillä toki jokaisella on oikeus onneensa!
että todellakin kumpaakin suhtautumista on: sitä, ettei siedä muidenkaan saavan lapsia ja sitä, että ymmärtää, ettei muiden lapset ole itseltä pois.
Ja ilman sen kummempaa asiantuntijuutta asiassa olisi helppo sanoa, että ehkä ensimmäisessä vaihtoehdossa kuitenkin sen asian käsitteleminen on niin kesken, että katkeruus nousee esille. Tiedä sitten mistä nuo tunteet oikeesti juontavat juurensa. Mielenkiintoinen keskustelunaihe joka tapauksessa.
En tunnista tuollaista ongelmaa omalla kohdallani. Olen sopeutunut nykyään lapsettomuuteen ja siihen, ettei minusta koskaan tule äitiä.
Edelleen suhtaudun ehkä keskimääräistä paheksuvammin vaikka päihdeongelmaisten raskauksiin. Omien tuttujen vauvauutisiin suhtaudun iloisesti, mutta en hössötä tai erityisesti hakeudu vauvaperheiden seuraan.
raskauksista silloin, kun en ollut itse vielä saanut lasta. Mutta nyt, kun on hoidoilla yksi lapsi saatu, ei mua enää haittaa ollenkaan muiden raskaudet ja niistä puhuminen.
Kaksi lasta, mutta kumpikin oli epävarma, hoitoja pari vuotta ennen. Yksi keskenmeno.
Mutta ihan aidosti olen onnellinen, kun kuulen raskaudesta, jossa vauva on tervetullut, toivottu ja tiedän vanhempien olevan kypsiä tilanteeseen.
Joskus tietty arveluttaakin, jos tilanteessa mutkia tai pari on kovin nuoren ja keskenkasvuisen oloinen.
Varsinkin, jos tiedän, että raskaus on ollut kauan toivottu ja lapsettomuusongelman kanssa on jo painittu, voin olla aivan itkuun asti onnellinen toisen puolesta.
Tilanne ei ollut niin helppo silloin, kun omat hoidot olivat päällä, ja kuunteli, kun kaveri mietti, olisiko tähdättävä suunnitteilla olevan vauvan syntymä lokakuulle vai vuoden alkuun... Silloin mietin, että miten voi näin koskea.
Koska lapseni sain, pidän itseäni onnekkaana. Olen myös jollain lailla ylpeä, että olen käynyt läpi lapsettomuushiodot ja niihin liittyvät surut, mutta myös kestänyt ne, ja tehnyt niiden takia monenlaista itsetutkiskelua.
Ei ole yhtään outoa, ja tuskin ap mitään ikäviä tietoisesti ajattelee. Voi pyhä yksinkertaisuus. Tunteet tulevat vaan ihmisen sisältä, enkä osaa analysoida mistä tämäkin närkästys nyt pintaan pulpahti vitosen kirjoitista kohtaan, koska tämä aloitus ei oikeastaan koske minua muuten kuin kiinnosti vaan lukea ja olen itsekin muutaman mukulan äiti. sympatiat ap:lle !!
Alue: Aihe vapaa
Tunnen suurta katkeruutta, vaikka minulla onkin maailman ihanin lapsi.
Oikeasti minulla pitäisi olla neljä lasta. Keskenmenot rv 13, 16 ja 18. Sydämeni tuhkat on siroteltu samaan muistolehtoon vauvojeni kanssa :(
Muiden raskaudet saa minut voimaan pahoin. Olen niin katkera.