Lue keskustelun säännöt.
Missäköhän vaiheessa lapsi meni miehen edelle?
29.09.2010 |
Lapsen syntymän jälkeenkin vielä aika kauan olin ihan ihmeissäni, kun kaikki naiset sanoivat rakastavansa enemmän lapsiaan kuin miestään ja että lapset menee miehen edelle. Mulle tosi pitkään mies oli ykkönen ja lapsi ikään kuin meidän summa, mutta meidän yksiköstä irrallinen satelliitti. Nyt lapsi on parivuotias ja musta tuntuu, että asiat on toisinpäin, satelliitti on se mies. Siltä miehestäkin kuulemma tuntuu... :( Mulla on vähän huono omatunto miehen takia.
Kommentit (52)
Vaikka lapsi onkin tärkein, ei se tarkoita sitä, etteikö äiti rakentaisi myös muuta elämää tai etteikö äidillä ja isällä olisi hyvä parisuhde. Asian voisi vaikkapa muotoilla niin, että rakennan mielelläni uraa ja nautin työstäni, mutta jos valintatilanne tulee niin valitsen lapsen. Tai pidän huolta parisuhteestani ja rakastan miestäni, mutta valintatilanteessa ajattelisin ennemmin lapsen etua kuin miehen etua.
Ihan sairasta. Mikä sellainen valintatilanne voisi olla? Ymmärrätteko noin ajattelevat, mitä tapahtuu kun lapset muuttavat aikanaan pois kotoa? Sinne jää kaksi aikuista ihmistä jotka eivät ole toisilleen se ykkönen, vaan ykkönen asuu jo muualla. Silloin se todellisuus iskee ja pahasti.
Ihan lonkalta: Mies tappaa ja raiskaa jonkun ja joutuu vankilaan. Miehen etu olisi, että jatkaisin parisuhdetta hänen kanssaan, mutta lapsen etu menisi ilman muuta miehen edun edelle.
Tai: Mies hakaa vaimon ja lapset. Miehen etu on, että vaimo jää parisuhteeseen, mutta lapsen etu on häipyä hippulat vinkuen takavasemmalle.
Myös esim. tulipalossa valitsisin ilman muuta lapsen hengen pelastamisen, muu vaihtoehto ei kyllä edes käväisisi mielessä. Biologia voittaa aina. Se ei tee parisuhdetta mitenkään huonommaksi.
Tietenkin oletan myös, että miehelle lapsemme menevät AINA minun edelleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se olisi ollut valintatilanne jossa olisi ollut helppo valita lapsi yli miehen. Järkyttävyystaso nousi eksponentiaalisesti kun ei voinutkaan pelastaa kumpaakin lasta vaan piti valita niiden välillä.
Olisin tietysti hyvin, hyvin surullinen jos mieheni jäisi sinne palavaan taloon. Mutta ajatus siitä että lapsi jäisi sinne on niin kauhea etten tiedä pystyisinkö enää jatkamaan omaa elämääni sen jälkeen. Kauhuelokuvista hirvein on Sofien valinta, mä tunnen kuristavaa kauhua edes sitä fiktiivistä tarinaa ajatellessani.
Ihan sairasta. Mikä sellainen valintatilanne voisi olla?
Sofie valitsi kahden lapsensa välillä. Se on painajainen. Ei miehen ja lapsen. Mies varmasti osaisi itsensäkin pelastaa palosta, lapsi on avuttomampi. Huono esimerkki.
a) pelastan lapsen mutta en koskaan enää häntä saa nähdä, ja mies kuolee
b) pelastan miehen, ja lapsi kuolee, mutta näen miestä sen jälkeen niin paljon kuin haluan
--> valitsen pelastaa lapseni, vaikken häntä enää koskaan saisikaan nähdä.
Onneksi tällaisia valintatilanteita harvemmin tulee eteen...
joille lapsi ei ole se kaikkein tärkein?
Minusta on käsittämätöntä ajatella, että äidille ja isälle lapsi ei olisi se tärkein. En huolisi sellaista miestä. Lapsen kuuluu olla se tärkein.
avioliitto äitini kanssa.
Varmasti totta, mutta ei kovin kiva kuulla näin lapsen näkökulmasta...
Mä olisin taipuvainen ajattelemaan että äitini olisi ollut eri mieltä, mutta sitä ei enää voi tietää kun hän on kuollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joille lapsi ei ole se kaikkein tärkein? Minusta on käsittämätöntä ajatella, että äidille ja isälle lapsi ei olisi se tärkein. En huolisi sellaista miestä. Lapsen kuuluu olla se tärkein.
Lapsi on tärkein lapsena ja mies tärkein miehenä. Rakkauden määrässä (vaikkakin erilaisen rakkauden) ovat tasoissa. Nuo teidän antamaät valintaesimerkit ovat vastenmielisiä. Miksi edes miettiä tuollaista? Kuka raiskaa ja tappaa je niin edelleen. Tai mitä jos se raiskaaja ja tappaja olisi se oma lapsi aikuisena? Puhutaan varmaan nyt lähinnä arkipäivän huomioonottamisesta. Meneekö lapsi niissä aina edelle? Ei se ole rakkautta lapseen jos menee, vaan epäkunnioitusta miehelle. Mikä se arkipäivän tilanne onjossa toisen etu on toisen tappio?
Ihan lonkalta: Mies tappaa ja raiskaa jonkun ja joutuu vankilaan. Miehen etu olisi, että jatkaisin parisuhdetta hänen kanssaan, mutta lapsen etu menisi ilman muuta miehen edun edelle. Tai: Mies hakaa vaimon ja lapset. Miehen etu on, että vaimo jää parisuhteeseen, mutta lapsen etu on häipyä hippulat vinkuen takavasemmalle. Myös esim. tulipalossa valitsisin ilman muuta lapsen hengen pelastamisen, muu vaihtoehto ei kyllä edes käväisisi mielessä. Biologia voittaa aina. Se ei tee parisuhdetta mitenkään huonommaksi. Tietenkin oletan myös, että miehelle lapsemme menevät AINA minun edelleni.
Kuka ajttelee tuollaisia esimerkkejä? Mutta lähdetään sitten samalle linjalle: Mitäpä jos lapsi hakkaa teini-ikäisenä sun miehen ja pyytää sua mukaan hakkaamaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
... ole kenenkään etu. Sanotaan näin: en silti lakkaisi rakastamasti lastani, vaikka hän teini-iässä hakkaisi mieheni pahasti. Olisin aivan helvetin raivoissani, kutsuisin poliisit, huutaisin, itkisin, mutta rakastaisin silti. Mutta jos mieheni hakkaisi lapsemme...
Arkipäivän esimerkki: Mies haluaa lisää parisuhdeaikaa vaimon kanssa kahdestaan, mutta lasta kiusataan koulussa ja hän pelkää olla ilman vanhempiaan. Tietenkin lapsen etu voittaa. Tai pelokas lapsi haluaa tulla vanhempien viereen yöllä juuri, kun isi haluaisi harrastaa seksiä. Lähetätkö lapsen pois?
Tai
Ihan lonkalta: Mies tappaa ja raiskaa jonkun ja joutuu vankilaan. Miehen etu olisi, että jatkaisin parisuhdetta hänen kanssaan, mutta lapsen etu menisi ilman muuta miehen edun edelle. Tai: Mies hakaa vaimon ja lapset. Miehen etu on, että vaimo jää parisuhteeseen, mutta lapsen etu on häipyä hippulat vinkuen takavasemmalle. Myös esim. tulipalossa valitsisin ilman muuta lapsen hengen pelastamisen, muu vaihtoehto ei kyllä edes käväisisi mielessä. Biologia voittaa aina. Se ei tee parisuhdetta mitenkään huonommaksi. Tietenkin oletan myös, että miehelle lapsemme menevät AINA minun edelleni.
Kuka ajttelee tuollaisia esimerkkejä? Mutta lähdetään sitten samalle linjalle: Mitäpä jos lapsi hakkaa teini-ikäisenä sun miehen ja pyytää sua mukaan hakkaamaan?
Tietenkään ei ole mitään järkeä kenenkään kannalta siinä että minä rupeaisin pahoinpitelemään ihmisiä.
Jos teini-ikäinen lapseni hakkaisi mieheni, olisin jumalattoman vihainen lapselle ja ilmoittaisin hänet myös poliisille. Hän olisi kuitenkin edelleen lapseni.
Jos mieheni hakkaisi teini-ikäisen lapseni, jättäisin miehen enkä koskaan enää haluaisi nähdä häntä, sen lisäksi että ilmoittaisin hänet poliisille.
Mitäpä jos lapsi hakkaa teini-ikäisenä sun miehen ja pyytää sua mukaan hakkaamaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim. lapsen välttämättömät perustarpeet huolehtditaan (tietysti) ensin, ja vaikka illalla joskus tekisi mieli sanoa lapselle että ole hiljaa ja anna meidän olla rauhassa jos on jotain tärkeää puhuttavaa (esim. jotain vaikeampia asioita) niin ei sanota vaan odotetaan että lapsi on nukkumassa. Jos mies ja lapsi on yhtä aikaa yhtä paljon sairaana, niin hoidan enemmän lasta kuin miestä. Lapsen virheitä siedetään enemmän, ja lapselle yritetään opettaa kaikenlaista, tyydyttää aikuista suurempaa huomiontarvetta jne jne jne.
Sen sijaan mies on ykkönen kun ajattelen kuka minua ymmärtää parhaiten, kehen luotan ja tukeudun.
Mulla ei ole koskaan tullut vaihetta jossa lapsi olisi ehdoton ykkönen ja mies joku etäisempi satelliitti. Toki lapsen tarpeet menevät usein sekä omien että miehen tarpeiden edelle, mutta kyllä lapsikin joutuu joustamaan meidän tarpeidemme takia, toki kehitystasonsa mukaan. Lapsi on nyt 6,5 v.
Hyvin viisasta tekstiä!
Olen se joka vastasi että joissain asioissa lapsi, joissain mies. Ikää on 32 ja onnellista parisuhdetta takana 12 vuotta, lapsi 6 v.
Lapsen tarpeet tulevat useimmiten tärkeimänä, mutta kyllä lapsikin joutuu sopeutumaan siihen ettei aina ja kaikessa ole ykkönen (esim. jos minulla ja miehellä on keskustelu kesken, joutuu lapsi odottamaan vuoroaan, ja myös niin että käymme välillä esim. leffassa ilman lasta).
Sen sijaan mies on ykkönen siisnä kun ajattelen kuka on monille henkisesti läheisin, siis sellainen joka ymmärtää minua parhaiten ja johon turvaan vaikeissa tilanteissa.
Rakkauden määrässä en voi sanoa että kumpikaan olisi ykkönen, koska rakkaus lapseen on niin erilaista kuin rakkaus puolisoon. Ihan kuin kysyisi kumpi on minulle tärkeämpää, syöminen vai juominen (enkä nyt puhu alkoholista ;).
joille lapsi ei ole se kaikkein tärkein?
Minusta on käsittämätöntä ajatella, että äidille ja isälle lapsi ei olisi se tärkein. En huolisi sellaista miestä. Lapsen kuuluu olla se tärkein.
Sofie valitsi kahden lapsensa välillä. Se on painajainen. Ei miehen ja lapsen. Mies varmasti osaisi itsensäkin pelastaa palosta, lapsi on avuttomampi. Huono esimerkki.