Miten tällaisen kanssa toimitaan? (uhmaako?)
Mulla on puolitoistavuotias poika joka on alkanut saamaan ihan hirveitä raivokohtauksia. Ei väliä vuorokauden ajalla (voi tulla päivällä tai vaikka keskellä yötä..) ei välttämättä mitään syytä, ei nälkä/ jano. Yhtäkkiä kauhea raivo, huuto ja rimpuilu.
Mieheni on yrittänyt pidellä poikaa kun en itse jaksa. Pojalla on silloin härän voimat. Mutta se sylissä piteleminenkään ei auta. Mieheni jopa pelkää että pojalle tulee mustelmia kun joutuu pitämään niin vankasti kiinni ettei lapsi tipu korkealta sylistä. Toisaalta satuttaa itseään kun hakkaa käsiä, jalkoja ja päätä ympäri lattioita/ pinnasänkyä. Huutokirkumista saattaa kestää jopa 20 minuuttia jolloi pojan ääni on jo ihan käheä.
Myös vähän väliä poika alkaa vääntämään itkua jos lempeästikään sanon kieltävästi. Olen aivan puhki, enkä tiedä mitä tehdä. Onko tämä joku vaihe??
Kommentit (10)
kannattaa vaan soittaa ja kysyä, voihan se uhmaakin olla, mulla on 1v 3kk poika, ja saa yöllä välillä paniikki kohtauksia ja sitten kun pitäisi ulos pukea niin tulee hirveä kohtaus, potkii ja hakkaa ja huutaa, tai kun ei saa jtn niin saa raivokohtauksen, mutta ei kai kukaan muuten vaan kohtausta päivällä saa???
jos on joku kipeä?
Meillä ainakin tyttö sai itsensä todelliseen raivoon kun joku piti vielä väkisin sylissä, en jaksa uskoa että kiinnipitäminen toimii kaikilla lapsilla.
joku pikkuasiakin saa pojan raivoamaan. Tyyliin; legoukko jota hän on laittamassa pöydälle tippuukin lattialle. Häneltä lähtee niin sanotusti mopo käsistä, eli kiukku jatkuu raivona ja hepuli on ihan mahdoton.
Sen vuoksi on pidetty sylissä, ettei satuttaisi itseään rimpuillessaan ympäri lattioita. Saattaa siis nousta seisomaan ja heittäytyä huimasti taaksepäin suorin selin tai jotain kirjahyllyä päin yms. Ja olen toivonut että syli rauhoittaisi.
Hän ei osaa puhua vielä lainkaan, mutta selkeästi yrittää. Voiko turhautuminen ilmentyä näin rajusti?
Huh.. t-ap
eikä lapsi voi pudota. Pakkohan sitä kiinni on pitää, jos muuten tulee "ruumiita"!
Jos huolestuttaa, kannattaa kyllä soittaa neuvolaan. Voi olla ihan normaali vaihe tulisen temperamentin omaavalla lapsella tai sitten ei. Joka tapauksessa tarvitsette ilmeisesti tukea ja neuvoja.
Joku syy tuollaiseen käyttäytymiseen löytyy, saattaa olla neurologistakin häikkää.
onko selkeät kuviot käytönnöissä ja rajoissa? Onko samoista asioista aina samat seuraukset? Jotkut lapset ovat herkkiä muutoksille eikä heidän kohdallaan kannata juuri joustaa säännöistä, vaikka jonkun toisen kohdalla voikin joustaa. Jos joustoa on liikaa tai liian epäjärjestelmällisesti, lapsi hämmentyy ja alkaa hankkia huomiota aikuiselta keksimällään keinolla, tässä tapauksessa raivoamalla.
Ei lapsessa varmasti vikaa ole, on vain keksinyt tämän keinon lukita teidät vanhemmat kiinni itseensä siksi aikaa kun raivoaa. Koittakaa antaa lapselle positiivista huomiota kun lapsi sen ansaitsee, ja pidelkää kiinni lasta tarvittaessa juuri lattialla, sohvalla istuen tai sängyllä. Silloin ei kannata jutella lapsen kanssa, vaan voi vain sanoa "nyt rauhoitu, ei ole hätää." Kun lapsi on rauhoittunut, tilanne kannattaa käydä perusteellisesti läpi. Siitä voi vaikka piirtää tikku-ukoilla kuvia tyyliin "ensin oltiin tässä leikkimässä legoilla, sitten legoukko tipahti ja sinä suutuit hirveästi. Minulle tuli siitä paha mieli, ja otin sinut syliin jotta rauhoittuisit etkä satuttaisi itseäsi. Mitä sinun mielestä tapahtui, miltä sinusta tuntui?"
Teillä on voimakastahtoinen lapsi, joka on nyt keksinyt tuollaisen huomiokeinon. miettikää perheenne säännöt ja pitäkää niistä kiinni ja kiinnittäkää mahdollisimman vähän huomiota huonoon käytökseen ja kannustakaa positiiviseen aina kun mahdollista.
Hei! Alkoiko raivarit ihan ykskaks vai onko alkanut huomaamatta pienellä kiukuttelulla, kun ei ole saanut tahtoaan läpi?
Meillä alkoi jo vuoden ikäisenä. Lapsi alkoi hakkaamaan päätä ihan täysillä seinään, lattiaan, pinnoihin, mikä ikinä olikin vastassa. En pitänyt väkisin sylissä, mutta katsoin että ympäristö on turvallinen ja annoin raivota. Lopulta aina luovutti, tuli syliin. Välillä ne kesti 5 min, välillä pidempään. Samalla kiljui kuin hyeena, välillä itki, välillä vain huusi.
Voi olla, että tämä on lievempää kuin teillä, mutta meillä on auttanut se, ettei olla hösätty ja lässytetty raivoavalle lapselle. Annettu vain olla, mutta ollaan oltu läsnä, ei hylätty taikka lähetty siihen raivoon huutamaan kilpaa. Pikku hiljaa lapsi on käsittänyt, ettei saa sillä raivoamalla meidän huomiota enempää (ja hän on ainoa lapsi, että saa sitä kyllä muuten varsin runsaasti :) Tilanne on pikku hiljaa rauhoittunut. Meillä siis ihan selvää vanhempien sietorajan koettelua, että mitä me kestetään.
Tsemppiä ja rauhallista mieltä! Hae apua, jos tuntuu ettet jaksa.
joko meidän mielestämme ihan ilman syytä tai sitten jostain pienen pienestä asiasta, jokanka tuntee olevan väärin. raivareita oli myös keskellä yötä eli päättelin että unissaan käsitteli kenties joitakin tilanteita, joissa kokenut epäreiluutta tai, jossa häntä on ojennettu tai neuvottu. mielestäni alkoivat mennä pikkuhiljaa ohi n. 3 vuoden jälkeen ja hyväksyy nyt helpommin neuvoja, apua ja kieltämistä. Vajaa 2 -vuotiaana taisi muistaakseni alkaa.vaikeaa oli välillä mut en ajatellut kuitenkaaan epänormaalina. kova tahto, täydellisyydentavoittelu ja jonkin sortin jääräpäisyys luonteenpiirteinä varmaan kirvoittaa uhman tuohon mittakaavaan. Olen itsekin äkkipikainen ja tempperamenttinen ja ollut lapsena teen itse -tyyppiä.
Kiinni en ole myöskään koskaan pitänyt samasta syystä, jonka ap.n mies totesi. En harrasta myöskään mitään jäähyjä.Lapsi kannetaan huoneeeensa, jos huuto jatkuu tai ulkona ollessa yritetään selviytyä miten taidettiin.Teki monesti myös stopit, eli vain jäi napottamaan kesken matkan tai jopa keskelle tietäsiinä on keinot vähissä.kantaminen turvaan tieltäja odottaminen ja keskustelu ja vetoamisnen järkeen, jota 2-veellä ei juurikaan oikein tilanteissa löydy ovat ainoat keinot. Ihanaa ollut huomata nyt lapsen lähestyessä neljää, että alkaa puhetta kuuntelemaan ja jopa saattaa sitten sanoo "no okei"!
Koita kestää ap!
Nyt 2v. Aiemmin sai todellisia affektikohtauksia pyörtymiseen asti. Tilanne helpottui meillä kun loptin lähes täysin ei sanan käytön ja kaikenmaailman pakottamisen ja kiinnipidon. Kasvatan toki lastani, mutta ohjaten ja ennakoiden. Nyt lapseni on alkanut luottaa, ettei häntä aina jyrätä ja kestää jo rajoittamistakin. Myös sanallisen kommunikaation parantuminen on helpottanut tilannetta. Minusta lapsesi käytös ei kuulosta uhmalta sellaisena kuin sen ymmärrän. Uhmaa ei minusta ole se, että lapsen tahto ei ole aikuisen tahto, vaan se, että lapsi kokeilee esim.vanhemman malttia, johdonmukaisuutta ja rajoja hakemalla tietoisesti konfliktia. Meillä tämä usein tarkoittaa sitä, että jos lapsen pyyntöön suostutaan niin lapsi kiukkuaakn sitten jotain muuta. Tällaiseen vanhemman ei pidä lähteä jojoilemaan. Varsinainen uhma alkaa tytöillä n.2v ja pojilla2.5v iässä, riippuen kehitysvauhdista.
Toki soitan neuvolaankin, jos kerran täälläkin vahvistetaan ettei kuulosta ihan normaalilta.
Olemme ihan puulla päähän lyötyjä mieheni kanssa mitä tämä oikein on?!
t-ap